Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Polka dots

Polka dots

maanantai 29. syyskuuta 2008

Kirpparisaldo

Eiliset, ihanan untuvaiset sunnuntaiaamu-uneni herätti kaverin lähettämä "Nyt kirpparille"-viesti. Unenpöpperössä sitten soitin tälle aamuvirkulle tyttelille ja lupauduin tongintaseurauksi. Ja hups, tasan tunnin kuluttua hypistelin jo vieraiden ihmisten vaatehuoneiden ja kaappien tyhjennysten tuloksia kirpparihallissa. Tarjonta oli tällä kertaa yllättävän hyvä varsinkin kengissä, mutta mitä pirua! Paikalle olivat eksyneet kaikki pääkaupunkiseuhun pienijalkaisimmat myyjät. Yritä siinä sitten tunkea niitä kolmeysejä neljä numeroa liian pieniin ihananihaniin kenkiin ja harkita vakavasti keittiöveitsellä suoritetettavaa räpylän pienennystä. Höh.

Löysin sitten muuta kivaa kuin kenkiä (välillä näinkin...). Heti viiden minuutin kiertelyn jälkeen ostui silmiin musta nahkajakkunen (alkuperäistuotanto H&M). Siis, minähän kyllä omistan sellaisen mustan lyhyen nahkatakin mutta kun se sattuu olemaan vähän sellainen reilumpi yksilö (mitoitin vähän liiankin fiksuna tyttönä sinne mahtumaan neulepaidan alle). Olen siis haikaillut hiukkasen naftimman mallin perään, sellaisen mekkojen kanssa käytettävän nahkatakkisen. Nyt sitten sellainen löytyi kahdeksalla eurolla. Jei! (huomatkaa tossa aivan liian läheltä otetussa kuvassa takin koriste"pitsit")




Takin lisäksi tarttui mukaan vain yksi löytö mutta oih, se on kyllä ihan lemppari! Voinkin tosin heti latistaa tunnelman ja kertoa, että se ei ole vaate, kengät tai minkään muukaan muotihöpsötin, vaan KULHO! ja ei mikä tahansa kulho, vaan ihana 75 vuotta vanha Arabian kulho:) Maksoin siitä kympin ja en välitä tippaakaan onko sillä enemmän vai vähemmän arvoa, vaan olen ihan vain aidon ihastunut siihen:)




Nyt täytyy kyllä alkaa jo pikkuisen varoa noiden sisustuskamojen kanssa, koska alan jo epäilemään, että asuntomme näyttää noin 40 vuotta vanhempien ihmisten kämpältä kuin mitä se oikeasti on:) Minulla on selkeästi jokin ihmeellinen mummosisustuskuume menossa;)

Arvatkaapas mitä muuten? Tasan viikon päästä alkaakin sitten reissu New Yorkiin ja Indianapolisiin:) Tällä viikolla pitääkin sitten saada tuliaiset hankittua, pestä matkavaatteet ja PAKATA!!!

Nyt (kuka ei oikeasti arvaa?) katsomaan pari jaksoa How I Met Your Mother:)

-Jonna

PS. MouMoulla kiva arvonta!

Tunnisteet:

lauantai 27. syyskuuta 2008

Outouteni


Bisquits haastoi minut paljastamaan viisi omituisinta tapaani... :) Tehtävänanto:
paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.



1) Jos olen väsynyt ajatelen itsestäni helposti kolmannessa persoonassa. "Jonnalla on nälkä" "Jonna lähtee nyt kyllä kotiin" En jaksa ymmärtää tai keksiä, mistä tälläinen tapa on voinut saada alkunsa:D

2) Vatsani/pääni ei tunne ruoka-aikoja. Voin aivan hyvin aloittaa aamuni karkeilla, pizzalla tai vaikka lihakeitolla. Samoin voin lounaaksi tai päivälliseksi nauttia jugurttia, puuroa tai muroja.

3) Kulutan asiat aina loppuun. Jos huomaan tykkääväni jostain tietystä risotosta, saatan syödä sitä samaa risottoa kaksi viikkoa putkeen. Samoin kun löydän kivan biisin, kuuntelen sen aivan loppuun viikossa:) Tästä saattaa johtua, että olen aivan täydellinen sarja-addikti, voin ahmia jonkin sarjan kaikki ilmestyneet tuotantokaudet reilussa viikossa.

4) Tämä ei varsinaisesti ole tapa mutta omaan aivan järjettömän hyvät unenlahjat, tai sitten lievän narkolepsian:D Jos minua väsyttää, niin olen unessa parin minuutin kuluttua ja tähän ei pahemmin vaikuta missä satun silloin olemaan. Olen nukahtanut ainakin kaikkiin mahdollisiin liikennevälineisiin, useammalle luennolle, lentokentälle, erittäin hienoon Monacolaiseen clubiin, jossa jylläsi musiikki aika kovilla desibeleillä sekä picnikille.




5) Tämäkään ei ole tapa mutta olen tytöksi todella epäromanttinen. Serenadit, ruusunterälehdet, julkiset kosinnat ja syvät rakkaudentunnustukset ovat erinomaisia tapoja saada minut yökkäilemään. Poikaystävä inhoaa katsoa kanssani leffoja, joissa jokin edellämainituista tapahtuu, koska alan välittömästi kiemurtelemaan vaiuvaantuneena;) Arvostan paljon enemmän arkiromantiikkaa, eli rehellistä kukkapuskaa, valmiiksi tehtyä ruokaa tai jaettua karkkipussia.

+ Extrana paljastan vielä yhden oudon tapani (tätä joku on jopa väittänyt ylivoimaisesti oudoimmaksi asiaksi minussa) : En ole halailija. Ymmärrän kyllä halaamisen, jos kyseessä on vaikkapa ystävä, jota en ole nähnyt ikuisuuksiin (jolloin heittäydynkin haliin ihan tyytyväisenä), mutta muuten en tajua miksi minun pitäisi roikkua sellaisten ihmisten kaulassa, joita näen jatkuvasti (poikakaveri on tietty asia erikseen). Vaikka olen äärimmäisen puhelias ja sosiaalinen, arvostan kovasti omaa tilaani ja kammoan ylimääräistä koskettelua.


Huh, siinä ne taisivat olla. Jouduin jopa kysymään poikaystävältä apua, koska en millään keksinyt tarpeeksi kohtia. (Tuo kähärpää keksikin sitten samantien kolme outouttani...)
Haastan mukaan: Nelliinan, Sallan, Marikan, Herttaisen ja Calinin

Nyt menen viettämään loppuiltaa The Notebookin pariin (oikeasti, jos et ole vielä nähnyt, vuokraa/osta NYT!)

-Jonna:)

Tunnisteet:

perjantai 26. syyskuuta 2008

Use A Condom

Huiii! Lähetin sen pelottavan koulutyöni muulle ryhmälle muutama minuutti sitten ( olinpas ajoissa, virallinen deadline oli vasta klo. 23.59). Nyt on ihan outo olo, kun ei tarvitse olla naputtelemassa (paitsi siis tätä postausta) tai paniikissa etsimässä kadonnutta tietoa kymmenen lähdekirjan tuhansista sivuista. Olen myös hiukkasen paniikissa, koska en ehtinyt käyttää työhön niin paljon aikaa kuin olisin halunnut ja pelkään kuollakseni, että tekeleeni hypitään sanallisesti lyttyyn ensi viikolla. Jaiks! Olisin myös halunnut kirjoittaa paljon pidemmän työn mutta hankalan aiheen vuoksi rajaus oli pakko tehdä johonkin. Silti tuntuu, että työni oli typerä pikkuinen pätkä muihin verrattuna (vaikka sivullisesti eroa taitaa olla vain pari sivua) Apua, jäinpäs pitkällisesti avautumaan tuosta paineita aiheuttaneesta työstäni:D Ei voi mitään, olen armoton jännittäjä ja pikkuisen myös perfektionisti;)

Tänään ja eilen olenkin siis istunut varsin keskittyneesti kirjastossa. Hirmuisen kätevää, kun voi napata oman läppärin mukaan ja iskeä sen kiinni kirjaston pöydän alla olevaan pistorasiaan. En olisi ikinä kotona pysynyt keskittymään näin hyvin.Nyt ei edes tarvinnut mennä lukusaliin, niin en päässyt ärsyyntymään niiskuttelijoista ja rapistelijoista:) Ainoa häiriötekijä oli eräs pikkuherra, joka jaksoi noin minuutin verran juosta käytävien välissä tehden seuraavaa ääntä: (ikävä kyllä joudutte tyytymään kirjalliseen versioon) AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAHHHH!!!

Eilen röhnäsin farkuissa ja neuleessa mutta tänään kaapista pilkistänyt kirkaspinkki houkutteli vetämään hameen päälle.



Trenssi - Pariisista
T-Paita - H&M
Hame - Lindex
Kengät - Bianco

Päivän kirjavinkki: Pitkästä aikaa keksin kirjan, jota haluan mainostaa ja aivopestä muutkin lukemaan. Kaikki kiitos Marialle joka mainitsi tähän kirjaan perustuvan leffan vähän aikaa sitten:)

Nicholas Sparks: Kuuntele vain muistojasi (the Notebook). Jos aiot elämäsi aikana lukea vain yhden romanttisen teoksen lue tämä.
Joka päivä mies kertoo naiselle saman tarinan. Tarinan tytöstä, pojasta ja heidän yhteisestä kesästään, miehestä ja naisesta ja elämän eteen heittämistä esteistä. Kukaan ei unohda ensimmäistä rakkauttaan ja joillekin se on se ainoa oikea rakkaus. Sparks kertoi kirjansa sivuille vaimonsa isovanhempien tarinan ja sitä lukiessa kyyneleet valuvat silmistä niin kovaa vauhtia, että hetken aikaa ehtii jo ihmetellä, että vieläkö niitä riittää?
kirjasta on tehty myös äärimmäisen hyvä elokuva (huh, minähän en yleensä kirjasta tehtyjä leffoja kehu). Lue siis kirja ja vuokraa heti perään The Notebook. Lupaan, että elät seuraavat päivät omassa pilvimaailmassasi.
ps. kirjan henki vaikutti myös elokuvan näyttelijöihin ja sai pääosia näytelleet Ryan Goslingin ja Rachel McAdamsin rakastumaan toisiinsa. Hetki sitten parilla oli pieniä ryppyjä rakkausessa mutta nyt lempi leiskuu jälleen;)





Nyt pizzaa ja pari (siis ainakin viisi) jaksoa How I Met Your Mother, ollaan poikakaverin kanssa ihan koukussa:D (minäkö muka sarja-addikti?)

-Jonna

ps. Pakko katsoa The Notebook tänä viikonloppuna! Varoitus siis: Vikonlopun postaukset saattavat olla aikalaista vaaleanpunaista höttöä;)

kuva

Tunnisteet: ,

keskiviikko 24. syyskuuta 2008

Viime päivinä olen...

Oho, anteeksi tämä pieni blogitaukoilu. Päivät hujahtivat ohi niin nopsaa tahtia, että ihan oikeasti vain unohdin päivittää:D Sunnuntaita vietin suunnitellen tulevaa (ihan kohta!) Nykinmatkaa muun matkaseurueen kanssa (eli kuolasimme kilvan forever21-vaatteita). Sain samalla myös myöhästyneen synttärilahjan ja iiih, on niin kiva omata kavereita monien vuosien takaa, jotka vain osaavat hankkia niin nappiin meneviä paketteja, että ihan hirvittää. Sain tyttösiltä ihanan Polka dots-topin (pesussa nyt mutta kuvaa myöhemmin), pitkät mustat juhlahansikkaat ja Vintage Fashion-kirjan! jei!


Maanantaina piti käydä tienaamassa hiukkasen eurosia töissä, lounastaa äidin kanssa ja paniikkilukea tenttiin, josta taas päästäänkin sitten tiistain katastrofiin: Jouduin luopumaan tentistä kesken, koska tulin niin kipeäksi, että en vain rehellisesti voinut jatkaa esseiden ja oikeustapausten kirjoittamista. En ole varmaan ikinä ollut niin huonovointinen ja mahakipuinen kuin siellä saamarin tenttisalissa! Ei siinä sitten voinut mitään muuta kuin jättää leikki kesken ja lähteä kotiin kipuilemaan. Ärsyttää niin järjettömästi, että huh. Marraskuussa sitten uudelleen koko roska.
Toisaalta tuntuu kovin pikkumaiselta valittaa jostain mahakivusta, kun eilen tapahtui taas niin kamala asia, että pakko on jällen pohtia, että missä perhanassa me tässä maassa oikein mennään?! Kamala, hirvittävä tapaus. Osanottoni kaikille läheisensä menettäneille. En kirjoita tästä aiheesta sen enempää koska näyttävästi iltapäivälehdistö on jo retostellut asiasta kaiken mahdollisen.

Tänään heräsin viideltä. Kyllä. VIIDELTÄ. Ja tämä kaikki yhden lipun vuoksi. Päätimme parin kaverin kanssa osallistua lakimiesliiton järjestämään tapahtumaan marraskuussa, johon on rajoitettu määrä lippuja. Virallinen lipunmyynti alkoi vasta yhdeksältä aamulla mutta nappasimme vihjeen, että silloin ei kyllä yhtään lippua ole enää jäljellä vaan jonotuslista täyttyy jo aamun aikaisina tunteina. Oli siis pakko raahautua kuudeksi paikan päälle mutta saimmepahan vahvistettua paikkamme hupailussa ja pitipä muuten paikkansa tuo humu lippujen kovasta suosiosta. Yhdeksältä liput olivat jo kaukainen unelma(tila jonotuslistassa taisi loppua jo siinä vähän seitsemän jälkeen) Toivottavasti reissu on maineensa veroinen koska tuo herätys otti kyllä aika koville:D

Tänään tuli sitten käytyä kummitädillä ja kampaajalla (otsatukka tuntuu liian kynityltä, muuten ihan kivat) sekä suunniteltua ja hiukkasen myös naputeltua koulutyötä, jonka pitäisi olla perjantaina valmis. uh, huominen ja ylihuominen taitavatkin sitten olla aika ylityöllistettyjä päiviä :)



Ainiin! (kamalasti asiaa!) Käytiin tänään myös poikakaverin kanssa tapittamassa Mamma Mia ! -musikaali:) Saatiin lahjaliput ihan viime hetkellä ja painuttiin yleisöön:) Oli kivan piristävä esitys ja ABBA nyt vain on niin kivaa musiikkia:)

Näissä vaatteissa seikkailin:



Nyt lähden stressaamaan sitä koulutyötä ja katsomaan vaikka jonkin kivan komedian:)

-Jonna

Tunnisteet: ,

lauantai 20. syyskuuta 2008

Herkkupömppis ei sovi kaikille housuille

Hah, huomaa kyllä, että tentti lähenee kun postaustahti vain kiihtyy:D Olen kyllä surkeista surkein ottamaan itseäni niskasta kiinni opiskelun kanssa. Pimein asiahan tässä vielä on se, että tykkään ihan hirmuisesti lukea lakia ja olen siitä kiinnostunut. Tuo eurooppaoikeuskin on kovin kivaa (jopa sisämarkkinat ja pääoman vapaa liikkuvuus) mutta eip, tentti on tiistaina ja minä luen maksimissaan kahta tuntia päivässä. Onneksi sentään luen sen kaksi tuntia sitten aina ihan pirun tehokkaasti ja vielä selitän silmät loistaen oppimiani juttuja jälkikäteen poikakaverille (jonka kiinnostuaste jotain henkilöiden vapaata liikkuvuutta kohtaan on kyllä ihan tasan nolla).

Eilen kävin siis palauttamassa ihanan mustan hamoseni, jonka vetoketju aiheutti minulle hiukkasen liiankin tiukat paikat pari yötä sitten (kelaa yksi postaus taaksepäin). Palauttamisessa ei tullut minkäänlaisia ongelmia vaikka kuittiakaan ei löytynyt, joten pointsit tästä Hennesille:) Ainoa itkukyynel oli, että hameita ei ollut enää laisinkaan saatavilla ja jouduinkin jättämään kipeät hyvästit isopeppuhamemallille:( Sain kuitenkin tuhlattua takaisin saadut viitisen kymppiä ilman suurempia ongelmia. Pappahousuistani inspiroituneena päätin hankkia toiset mokomat mustina (siis aiemmat tosin ovat kirpparilta mutta pappahousut mitkä pappahousut). Lisäksi investoin viitisen euroa t-paitaan ja toisen mokoman pilkullisiin polvisukkiin. Käytettävääkin jäi vielä kokonaiset 20 senttiä:)

Uudet vaatteet pääsivät tänään heti mummolareissulle käyttöön. Mummin ruokien ja herkkujen jälkeen tuli tosin vastaan sellainen ongelma, että just-täsmälleen-ei-yhtäkään-lisäkiloa-housuni alkoivat puristaa oikein tosissaan. Oli ihan pakko vetästä t-paita pois pöksyistä ja löysätä vähän housujen sivuvetskaria (T-paidan siis peittäessä tämän). Huh, mutta eihän mummin luona voi olla herkuttelematta!



Huivi - Nizzasta
Takki - H&M
Laukku - Second hand
T-paita - H&M
Housut - H&M Trend
Kengät - Pariisista
Käsikoru&kaulakoru- VÅGA
Hansikkaat - Glitter

Saatuani vihdoin edes jonkin verran sulateltua mummin herkut, käytiin poikaystävän kanssa tekemässä pikavierailu kaverin ärsytetään-meidän-rasittavia-naapureita-pippaloissa. Oli tosiaan kyllä tosi pikavierailu. Minä nähkääs onnistuin saamaan pienen tenttipaniikin ja halusin tulla kotiin opiskelemaan (luinkin äsken muutaman sivun, hyvä minä!). Näissä vaatteissa kuitenkin tein tämän pippalopyörähdyksen.


Bleiseri - H&M
T-paita - H&M
Hame - Lindex
Saappaat - Tallinnasta

Olen muuten etsinyt tuota bleiseriä kaappieni uumenista jo varmaankin kaksi kuukautta ja tänään se sitten yllättäen tupsahti näköpiiriini (liekö uusien lasien ansiota). Ja tuo takkihan oli niinkin yllättävässä paikassa kuin eteisen naulakossa toisen takin alla. Ja oikeasti. Etsin sitä ainakin sen kaksi kuukautta;)

Nyt menen naustiskelemaan aivan järjettömän hyvää juustoa ja yhden Greyn Anatomian:)

-Jonna

Tunnisteet: ,

perjantai 19. syyskuuta 2008

East Side Stories


Kävin tänään siemailemassa skumppaa East Side Stories-valokuvanäyttelyn avajaisissa. Tälläinen keskellä päivää järjestettävä juttu oli mitä mainioin tilaisuus pakoilla liian monilla sivuilla lastattua tenttikirjaa ja kirjastossa lojumista. Ideana näyttelyssä oli viikon kestänyt road trip Suomen itäisellä puolella ja sieltä kertyneet valokuvat ihmisten tyylistä ja luonnosta. Tykkäsin kovasti ja varsinkin siksi, että valokuvat esittivät suureksi osaksi hieman vanhempia ihmisiä. Kuvissa yhdistyi mielestäni tosi viehättävästi se perussuomipukeutuminen ripauksella huumoria :) Tilaisuudessa oli läsnä myös muita bloggareita ja jäin täydellisesti suustani kiinni MouMoun, Jennin ja Pandan kanssa:)
Ehdottomana plussana koko tilaisuudelle oli vielä se, että paikalla oli myös Ebba Von Sydow! Ebba piti lyhyen puheenvuoron muotibloggauksesta ja käsitteli mm. ruotsin bloggaajien TOP5-vaatteet. Onneksi puhe tapahtui englanniksi niin tälläinen ruotsia ymmärtämätön tallukkakin tajusi kaiken:) Ebba vaikutti aidosti todella mukavalta tyypiltä ja kehtasin pyytää yhteiskuvaakin:) Uh, Näytän muuten ihan mummelilta noissa kaikissa kuvissa:D (ja ryhti on bloggarityttöyhteiskuvassa kamala, huh!)





Kävin muuten palauttamassa tänään hameihanuuteni, jonka vetoketju jumittui. Hennes otti hameen kiltisti takaisin mutta samanlaista ei tilalle enää löytynyt:( Onnistuin kuitenkin käyttämään sen viisikymppisen hyvin lahjakkaasti uudelleen. Niistä löydöistä myöhemmin, nyt vähän eurooppaoikeutta:)

Kivaa perjantai-iltaa!

Jonna

Tunnisteet:

torstai 18. syyskuuta 2008

Glassenit

Nyt heti tähän alkuun tunnustus. Muistatte varmaan sen parin päiväisen ruikutuksen, jossa pyysin teitä äänestämään, mitä laitan päälleni koulun Syyskauden avajaisiin? No, okei. En laittanut mitään alla olevista vaihtoehdoista. Nyt selvitys tästä. Olin aikeissa laittaa vaihtoehto ykkösen kunnes tajusin, että jalassani on jättimäinen verästävä hiertymä, kiitos Palmrothien.( ja noi kuvassa näkyvät mustat kengät ei sopineet ykkösen kuteisiin) No, tämä kenkäpulma sitten rajasi pois ykkösen. Kakkoseenkin olisin tarvinnut ne toiset tummat kengät mutta suurimman ongelman aiheuttivat asuun epäsopivat sukkahousut. Kolmosesta ja nelosesta taas en enää pitänyt. Asun rakentaminen alkoikin sitten ihan alusta mutta olin ihan tyytyväinen lopputulokseen. Kärsin muutenkin eilen "läskipäivästä", joten kokomusta asu sopi paremmin kuin hyvin;)


Tuo "töyhtö" on muuten sitten peräisin pannasta, ei hiuksistani;)

Nyt onkin sitten kerrottava miten tuon hameen kanssa kävi:D Kotiuduin siinä puoli kolmen aikaan yöllä kotiin (haahuiltuani 45 minuuttia keskellä yötä yksin rautatieasemalla, koska poikakaveri oli katsonut bussiaikataulun väärin). Päästyäni siis vihdoin kotiin, aloin sitten kuoriutua ulos vaatteista ajatuksena käydä pikaisesti nukkumaan. No, helpommin ajateltu kuin tehty. Hameen vetoketju oli täydellisen jumittunut! Sain revittyä sen puoleen väliin saakka ja sitten ei mitään! Revin, hikoilin, ähkin, revin, mutisin kirosanoja, REVIN ja REVIN! ja ei saatana, se vetskari ei liikkunut mihinkään suuntaan. Lopulta oli sitten pakko herättää poikakaveri, joka sai pujotettua hamosen yläkautta pois. Olen niin menossa huomenna valittamaan tästä Hennesille! Ei vetskari saa hajota kolmen käyttökerran jälkeen!
Mutta siis, juhlat olivat oikein kivat vaikka saavuttiinkin paikalle niin myöhään, että halpa skumppa oli jo loppunut. Menin sitten vesilinjalla koko illan, koska ei huvittanut maksaa melkein kymppiä yhdestä drinksusta. huh.

Nyt päivän pääaiheeseen:)

SAIN NE UUDET SILMÄLASIT TÄNÄÄN! ah, ja ihanaa nähdä taas tosi hyvin ja nämä lasit ja minut on tarkoitettu yhteen! Olen nyt peilaillut itseäni jokaisesta heijastavat pinnasta ja ah, kun ne on vain niin söpöliinit!




ah.
voih.

Päivän asuna toimi 50 sentin kirpparimummomekko ja toimikin hyvin. Viihdyin tässä ihan samperin hyvin! Ei puristanut kirjastossa pakertaessa ja näytti muutenkin kivalta:) Ja pahoittelut kamalista kuvista. Poikakaveri on jossain hummailemassa ja jouduin käyttämään itselaukaisinta.



Nyt taidankin tästä vielä hetkeksi fiilistelemään lasieni nörttiviboja ja sitten nukkumaan!

-Jonna

ps. tietääkö kukaan, missä myytäisiin vodkasuklaata? tiedän, että sellaista on olemassa mutta en vain löydä sitä mistään!

Tunnisteet:

maanantai 15. syyskuuta 2008

Pappaböxät ja pukeutumispulma

Argh! Järjetön koulustressi on nyt jonkin aikaa väijynyt lähettyvillä ja tänään noin klo. 10.30 iskenyt napakympin pikkuiseen pääkoppaani. Siis 23 päivä pitäisi vääntää eurooppaoikeuden tentti ja 26 päivä (joo, tätä samaa kuuta!) pitäisi pystyä palauttamaan 12-15 sivun harjoitusseminaari, johon pitäisi etsiä hyviä lähdeteoksia ja joo, kirjoittaa se myöskin! Tasan kolmen viikon päässä häämöttävä Nykki tulee kyllä niin tarpeeseen. Sammun varmaan samantien koneessa pelkästä stressin purkautumisesta;) Tästä pääsenkin nyt aivan turbojättiraivovalittamaan sellaisesta jutusta kuin LUKUSALIKÄYTTÄYTYMINEN! Okei, olen tässä hiukkasen niuho mutta kun iso tentti painaa harteilla ja kotona ei osaa keskittyä, niin hiillyn aika helposti. Mutta siis.

Tiedän kyllä, että nyt on syksy ja, että se syysflunssa iskee salakavalasti ja voimalla. Siltikin, olisiko mitenkään mahdollista, että sitä nuhaa sairastettaisiin rauhassa kotona? Koska...
a) Jatkuva niiskutus ajaa lähellä istuvan raukan nopeasti hulluksi.
b) Tämä hulluksi tuleva vierustoveri saa aivastelua kuunnellaan pelätä olevansa seuraava uhri.

Toinen juttu, mikä pakottaa on, että lukusaliin raahataan iso rapiseva karkkipussi evääksi. Jolloin...
a) Se pussi RAPISEE joka saamarin kolmas sekunti!
b)Tämä menee jo ihan superniuhotuksen puolelle.... mutta älkää pliis maiskuttako!
(ja tämä kakkoskohta oli kyllä täydellistä tekopyhyyttä, koska söin itsekin tänään yhden pätkiksen... mutta oikeasti, siihen meni kymmenen sekuntia, ei montaa tuntia.)

Noh, huomenna taas;)

Päivän asuna toimivat eilen kirpparilta löytyneet pappahousut, joihin olen ihan villisti rakastunut! Ne ovat niin lämpimät, pikkuisen oudot ja mukavat!!!


Pusero - H&M
Vyö - Glitter
Böxät: Second Hand
Kengät - DinSko

Sitten muihin onglmiin. Meillä on keskiviikkona koulun juhlat (aijuu, pitäisi käydä lippukin ostamassa...), joissa dresscode on miehillä musta puku ja naisilla vastaava asu. Näillä stressin kuluttamilla aivoilalni en vain millään osaa päättää, että mitähän sitä päälleen kiskoisi. Elikkäs, toivoisinkin teidän apuanne. Tässä alla neljä harkitsemaani asua. Kertokaa kommenttiboksissa mistä tykkäätte eniten:) Ja pahoittelut huonoista kuvista ja sukkahousuttomuudesta (juhliin kyllä housut jalkaan ja kuvausidea tuli niin äkkiä, että en tajunnut napata poikakaverin kauluspaitaa pois kuvasta.)

Ykkönen. Huomatkaa muuttuvat kengät! (kummat ovat paremmat?)



Kakkonen.



Kolmonen.



Nelonen.



Mikä oli suosikkisi?

-Jonna:)

ps. kenen muun mielestä Sarah Palin on todella pelottava?

Tunnisteet: ,

sunnuntai 14. syyskuuta 2008

Päässäni soi

"Listaa viisi laulua, joista pidät tällä hetkellä. Ihan sama, mitä genreä ne ovat, millaiset sanat niissä on tai ovatko ne edes hyviä, mutta niiden täytyy olla lauluja, joista todella nautit tällä hetkellä. Tämän syksyn parhaat biisit, jotka saavat olla joko täysin tuoreita tai mahdollisesti vanhempia tapauksia. Postaa siis lista näistä viidestä tämän hetken lempparilaulusta blogiisi ja haasta sitten viisi muuta bloggaajaa samaan!"

Sara haastoi minut paljastamaan tämän hetkiset lempparibiisini. Tämä olikin aika hankala haaste ja päätinkin valita viisi ensimmäisenä mieleen pälkähtävää biisiä:)

kuva

1) Ykkössuosikkeja jo pitkään:) The Beatlesin (joka on muuten ollut ylivoimainen lempibändini jo vuosikymmenen) Here Comes the Sun

kuva

2) Tämä soi tällä hetkellä eniten ipodissa. The Frayn Look After You


kuva

3) Janis Joplinin laulamana Leaving On a Jet Plane Tämä on myös ikisuosikkeja. Ala-asteella lauloimme suomennettua versiota ja myöhemmin rakastuin englanninkieliseen. Tämä biisi tuo hirvittävästi muistoja mieleen:) Lukiossa tulin toiseksi opetushallituksen kirjoituskilpailussa ja sain palkinnoksi matkan Saksaan eri maiden palkinnonsaajien viikon mittaiseen tapaamiseen. Ihana reissu ja tätä laulua kuuntelimme viimeisenä yönä:) Lisäksi tästä biisistä tulee mieleen myös oma vaihtarivuosi, eli varsin muistorikas biisi:)

kuva

4) Semisonic Closing Time Tästä biisistä innostun tasaisesti noin parin kuukauden välein ja kuuntelen sitä sen jälkeen viikon verran jatkuvalla soitolla:)

kuva

5) Äitini ei ikinä antaisi minulle anteeksi, jos tekisin tälläisen listan ilman seuraavaa biisiä. Bay City Rollersin Bye Bye Baby on minulle syötetty jo lapsivedessä:) Yhdistän tämän biisin aina äitini 70-luvun nuoruudenkuviin, joissa mamma pussailee skottiruutuisissa kuteissa näiden poikien julisteita;) Tätä en voi kuunnella pahoilla mielin, paitsi ehkä sitten joskus monen kymmenen vuoden päästä äitini hautajaisissa, jossa tämä pitää kuulemma soittaa. Mutta silloinkin tulen varmasti hymyilemään kyynelten läpi. ( ja äitini muuten keksi tämän ennen Love Actually-leffaa;) )


Oho, siinä tulikin jo viisi! Apua, en edes ehtinyt mainita... Äsh, pakko laittaa tämä bonuksena:)Elikkäs, tietenkin Zen Cafen Todella Kaunis :)


kuva

Olen taas tylsääkin tylsempi ja en haasta ketään, koska en yhtään muista (ja olen liian laiska lähteäkseni tarkistuskierrokselle), että kenellä tämä on oikein kiertänyt ja kenellä ei:) Anteeksi, olen maailman surkein vastahaastaja!

Nyt lähden katsomaan Greyn Anatomiaa (sain vihdoin poikakaverin suostuteltua, että katsotaan sitä yhdessä) ja syömään päärynöitä ja vuohenjuustoa:)

-Jonna

ps. Sain sen typerän kasviksen esseen valmiiksi! Jei minä!

Tunnisteet: