Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Polka dots

Polka dots

lauantai 9. tammikuuta 2010

it's a love story baby just say yes






En tiedä millä taajuudella pääni oikein on, mutta tämä biisi on soinut siellä erittäin itsepintaisesti kohta kuukauden. Voi tietty olla, että aivoni saivat tästä ikuisen koukuttumisen viime keväänä jenkeissä kun kyseinen kappale soi ihan joka paikassa ja sen kuuli keskimäärin kymmenen ( laskin ) kertaa päivässä;)




Nyt tämän rallatuksen tahdissa käytännönjuttuihin: Eli, huomenna tapahtuu ( hope so ) lopullinen siirto indiedaysin sivuille.  Kommentointimahdollisuus on poissa huomisen ja blogi avautuu uudessa osoitteessa maanantaina. Tähän vanhaan osoitteeseen tulee kuitenkin heitto uusille sivuille ja yritän askarrella blogilistan osoitteen oikeaksi. 

Nyt menen jatkamaan tenttilukua, että selviän jossain vaiheessa kaverin läksiäisiin.  Ja onnea niille, joille jäi tää biisi päähän. Se ei nimittäin ole lähdössä sieltä mihinkään;D 



muotibloggariäänestys


Heips:)


Käykääpä äänestämässä muotibloggaria Tukholman muotiviikoille Mintun blogissa. Kilpailuohjeet täällä!

Oman ääneni ( ja samalla lähes a4-kokoisen selityksen ) annoin  Auroralle.

" Vaikka Suomen blogimaailmasta löytyy montakin ihanaa, tyylikästä tyttöä, olen sitä mieltä, ettei tätä kisaa pidä ratkaista sen mukaan kuka on " ihanin" tai  hauskin" vaan puhtaasti sen mukaan, kuka on muodista kiinnostunein ja tuo sen kerta toisensa jälkeen esiin inspiroivilla ja asiaan keskittyneillä postauksillaan. Eli, yksinkertaisesti, kuka on tällä alueella paras. Aurora on. "


perjantai 8. tammikuuta 2010

mekkoapua!

Hei, nyt tarvittaisiin apua! Tilasin tuossa jokunen aika sitten kivan mekon Asokselta ja tänään kävin hakemassa mekkosen postitätien huomasta omaani. 

No, mekko  oli muuten juuri sellainen kuin olin odottanut ( ja sormet&varpaat ristissärästissä rukoillut ) mutta yksi pieni vika siinä on; silkkikangas on paljon ohuempaa kuin olin kuvasta päätellyt. Tämä taas aiheuttaa nyt sellaisen rasittavan juttusen, että yläosa valuskelee alaspäin ja se ei oikeasti ole ylirinnakkaalle ihmiselle se kaikkein mukavin asia. Mekko on siis muuten ihan sopivan kokoinen mutta tuo yläosa nyt ikävästi temppuilee:(



 ( älkää hirveesti kiinnitelkö huomiota rytyssä olevaan alushameeseen;) )


Aion käyttää mekkoa siis bleiserin kanssa mutta olisi anyways ihan mahtijuttu, jos en paljastelisi playboytasoisesti;) 

Joten, onko teillä antaa jonkinlaisia fiksuja ideoita mekon alle puettavista virityksist, kropan litistäjiin ja muihin nerokkaisiin naisten pukeutumissalakikkoihin? 

ps. ja oikeesti, haluuko joku pari desiä rintaläskiä? täällä olis postikulujen hinnalla.
ps2. mitä hemputtia! googlettamalla " litistävät rintaliivit" tulee tulokseksi tämä blogi. eiiii.

kevät

Äsken sängyllä tenttiin lukiessa ( tai torkkuessa, potato potato ) aurinko häikäisi niin mukavasti silmiin ja kahden vilttikerroksen allekin tuntui mukava lupaus keväästä. Elikkäs, vaikka tällä hetkellä ulos pitääkin kasata päälle puoli vaatekaappia, jos aikoo selvitä huomiseen, päätin aloittaa unelmoinnin keväästä. Tai oikeastaan, kevätvaatekaapista;)






Vaikka tämä harvinaisen kaunis ja valkoinen talvi onkin ihana ( varsinkin silloin kun voi istua villaan kääriytyneenä sängyllä lukemassa ( ei tenttikirjaa ) teemuki kädessä. ) niin kyllä kevät on vain paras. Huoh, haluan ne viileät kevätillat, valkovuokot ja lupauksen kesästä. Ja kevään 2010 haluan kokea pitsibleiresissä, pastellisessa t-paidassa ja hyvin istuvissa farkuissa:)

kuvat: www.asos.com

Tunnisteet:

keskiviikko 6. tammikuuta 2010

matkailu


        


Koska saan niin usein matkojeni rahapuoleen liittyviä kyselyitä, ajattelin koota tähän jonkinlaisen postauksen pituisen selvennyksen miten matkani kustannan. En siis ole piilorikas, eikä pappa betalar:)

Viime vuosien reissusaldo on seuraavanlainen:  ( siis Tallinnaa kauemmaksi ulottuvat):

2007 Pariisi (10 päivää) ja Interrail- München, Salzburg, Wien, Venetsia, Firenze, Nizza, Perpignan, Barcelona ( 18 päivää )
2008 Pariisi ( 5 päivää ), New York+ Indianapolis ( 10 päivää )
2009 New York + Washington DC ( 16 päivää), Lontoo ( 5 päivää )Amsterdam (5 päivää )




Ja nyt siihen monia mietityttäneeseen kysymykseen, eli miten tämä hoituu opiskelijabudjetilla?

Priorisointi:  Toiset rentoutuvat baarittelemalla, toiset hintavilla harrastuksilla, minä reissaamalla. Arvoasteikossani matkustelu jyrää aika kylmästi kaikesta muusta ajanvietteestä kirkkaaksi ykköseksi. Vaikka arki usein on kivaa, elän silti aina jonkinasteinen matkakuume takaraivossa ja haluan, että jokin matka on suunnitteilla. Tämän vuoksi priorisoin matkustelun korkeimmalle myös rahankäytössä. Siirrän säästötilille aina summan silloin tällöin tulevaa reissua varten. Noin kuukautta ennen matkaa jätän yleensä kaiken turhan shoppailun pois ja saan sitten matkalle mukaan " puhtaan palkan"

Työnteko: Teen viikottain noin 1-2 täyttä työpäivää. Tämä tietenkin vie aikaa pois opinnoilta ja myöhästyttää hallituksen suureksi suruksi valmistumistani mutta viitaten tuohon ylempään kohtaan, reissaamisen aiheuttama adrenaliiniryöppy menee komeasti määräaikaisen valmistumisen ohi. Reissun lähestyessä lisään jonkin verran työtunteja koska en halua stressata matkaillessa rahan riittämisestä. 

 

Pieni vuokra: Jaan valmiiksi pienehkön vuokran poikaystävän kanssa, työstä saamani palkka jää siis kokonaan omaan käyttööni.

Halvat lennot + hotellit: Varasin hetki sitten menopaluun Nykkiin 383 eurolla. Tämä onnistui niin, että olen lähes hysteerisesti tarkkaillut lippujen hintoja jo useamman kuukauden. Kun halvat lennot sopiville päiville tulivat vastaan, ostin ne heti. Huomenna niitä ei ehkä ole. Opiskelijana minulla on myös yleensä tavallista suurempi vapaus leikkiä matkapäivillä. Kun voi aikaistaa/myöhentää reissua päivällä, parilla saattaa säästää huomattavan summan. Hotelleista/hostelleista tulee samoin tarjouksia päivittäin. Vie ehkä aikaa säätää  hotelli+lento-yhteys mutta usein se kannattaa. www.vertaa.fi, www.booking.com ja www.hotels.com ovat päivittäisiä vierailukohteitani:) Matkoissa säästetty raha jää shoppailuun;D 

Ulkomailla asuva kaveri:  Sama kaveri on nyt siirtynyt Nizzasta, Pariisiin ja lopulta Nykkiin. tämä taas tarkoittaa mahtavan seuran lisäksi myös ilmaista majoitusta;D 




 Matkabudjetti: Matkalla rahani riittävät hyvin huolimatta kuinka paljon olen saanut mukaani säästettyä.  Jaan käytettävissä olevan käyttörahan reissun päivien ja niiden käyttötarkoituksen mukaan. Esim: lentopäivät 40 dollaria ( ruoka, metroliput, kirja) Shoppailupäivät 150 dollaria yms. Olen myös tarkkana valuuttakurssien kanssa. Heikolla dollarilla kikkailemalla saa arvokkaita lisäkäyttiksiä;)




 Ja nyt sitten pitkien selvityksien jälkeen ite asiaan: 3-13.3.2010 pääsen taas ajelemaan keltaisilla takseilla, vaeltamaan Central Parkissa ja outletshoppailemaan. Uih, alle kaksi kuukautta ja olen jälleen New Yorkissa. Elämä on ihanaa! :)




Tunnisteet:

tiistai 5. tammikuuta 2010

minna parikka sale

Repivää, raakaa tuskaa! Minna Parikalla on  alennusmyynnit mutta oma tilinsaldo on kovin yhteistyökyvytön auttamaan kenkävaraston kerryttämisessä ja elämänlaadun parantamisessa. Ei, vaikka jouduin tänään aamulla 07:13 odottamaan junaa puoli tuntia kun junat olivat aivan sekaisin sen eilisen seinään ajon vuoksi. Luulisi, että varpaansa aamuyöstä jäädyttänyt ja töissä raatanut ihmisrukka voisi vähän palkita itseään mut ei:(

Huoh, jos hyvä haltiakummi tiputtaisi litteään lompakkooni muutaman kolikon harkitsisin ainakin näitä kaunokaisia...

Tassle Royal



Armi 




Marianne ( mun nimikkokengät! )

 

Huokaistaan kaikki yhdessä. 

huoh.

ps.  saatoin kyllä ostaa ne yhdet Parikat juuri tuossa viime viikolla. ( mutta ne oli kyllä saappaat joten periaatteessa niitä ei lasketa;) )

ps2. poikaystävä takavarikoi juuri sekä pankki-, että luottokortit allekirjoittaneen lompakosta. 

Tunnisteet:

suklaamousse





Teen harvemmin reseptipostauksia mutta nyt on kyllä pakko esitellä ihan paras suklaamoussekakku :)

Olen kaiketi joskus maininnutkin, että addiktoidun aina yhteen ruokaan/tv-sarjaan/biisiin kerralla ja kulutan sen sitten ihan täydellisesti loppuun. Tällä hetkellä se on tämä kakku. Vähän luulen, että kähäräpäällä valuu kohta suklaamousset korvista.



Suklaamoussekakku

Pohja:
3 kananmunaa
1,5 dl sokeria
0,75 dl juoksevaa margariinia
1 1/4 dl vehnäjauhoja

0,75 tl leivinjauhetta
0,5 dl tummaa kaakaojauhetta
 

Vaahdota kananmunat ja sokeri. Lisää seokseen juokseva margariini ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada voideltuun kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa suunnilleen 35 minuuttia. Anna jäähtyä.

Suklaamousse: 
 3 liivatelehteä
175 g tummaa suklaata
2 keltuaista

2 valkuaista
2 dl kuohukermaa
2 rkl sokeria

Laita liivatelehdet pehmenemän kylmään veteen. Anna suklaan sulaa vesihauteessa. Vaahdota valkuaiset kulhossa kiinteäksi vaahdoksi. Vaahdota kerma ja sokeri toisessa kulhossa. Sekoita vaahdot keskenään. Lisää sulanut suklaa ja keltuaiset. Liuota pehmenneet liivatteet noin. kolmeen ruokalusikalliseen kiehuvaa vettä. Lisää liivateseos suklaiseen vaahtoon. Sekoita hyvin. Levitä jäähtyneen kakkupohjan päälle ja heitä jääkaappiin hyytymään pariksi tunniksi.

Raasta valmiin kakun päälle suklaata. 



Hei, ja paljastakaa omat bravuurireseptinne! 

Tunnisteet:

maanantai 4. tammikuuta 2010

pikkumusta

Noni, tässä blogistressissä onnistuin jotenkin poistamaan pari tuntia sitten tekemäni postauksen. Voi auta ja armahda näiden tietokoneiden kanssa. 

Eli, bloggaus jatkuu tässä osoitteessa vielä ensi lauantaisin saakka ja sitten pääsen vihdoin ja viimein kirjoittelemaan uuteen, ihanaan, pinkkiin ulkoasuuni. ( ehtikö joku nähdä sitä vielä?! )

Mutta, hoidetaan hommaa täällä vielä viikon verran vanhaan tuttuun tapaan. Kommentoinninkin sain puuhattua takaisin päälle ( vielä kahdenkaan vuoden jälkeen kun en oikein ihan kunnolla tätä bloggeria hallitse...)

Ja nyt kuvia siitä reilu viikko sitten osamastani Soaked In Luxuryn pikkumustasta. Oli taas pieni show saada mustaa mekkoa näkymään tammikuun mustuuden keskellä mutta sen jälkeen kun raahasin asunnon kaikki jalkalamput samaan tilaan, alkoi kuvissa näkyä jo vähän muutakin kuin muumien mörkö. 


 
( naama ylivalkoinen, kun yritin leikkiä väreillä saadakseni mekon mallin esiin;) )

  



lauantai 2. tammikuuta 2010

the last one

Julkaisin tuossa parisen tuntia sitten sellaisen surkean tynkäpostauksen mutta sitten tajusinkin, että haluan tässä viimeisessä bloggeripostauksessa muistella paria mennyttä vuotta...

Huomenna blogiin ei ilmaannu uusia postauksia Indiedaysiin muuton vuoksi. Myös kommentointimahdollisuus on poissa sunnuntain ajan, koska muuttojärjestelyiden vuoksi uudet kommentit katoaisivat niihin epämääräisiin tietsikka-avaruuksiin:) Maanantaina Polka Dotsin sitten löytääkin osoitteesta: polkadots.indiedays.com. Pääsen siis vihdoin eroon tuosta hetken mielihäiriön tuloksesta, dots-dots-jonnasta ( siis miksi ikinä...) Tähän vanhaan osoitteeseen tulee kuitenkin heitto uudelle sivulle, joten uuden osoitteen päivityksistä ei tarvitse huolehtia.

Tässä siis muutama kuvamuisto, oih, bloggeri, vähän tulee ikävä mutta enemmän taidan jännittää mitä pidätte maanantaina paljastuvasta uudesta bannerista ja värimaailmasta;)


Joulukuu 2007 ja ensimmäisiä asukuvia. Nuo kengät on nykyisin jo uinumassa ikuista unta mutta muut palaset ovat yhä tallella:)

 
 Tammikuu 2008 sain itkuputkuraivarit hennesin kesäkuvastosta kun en löytänyt oman kokoisiani bikinejä. Haha, tämä on muuten yhä asia, josta voisin varmaankin kirjoittaa kirjan;)


 Huhtikuu 2008 Koulun ainejärjestön vuosijuhlat ja allekirjoittaneella ruskeat piilarit:) Tykkäilin tosi paljon kaverini luomasta juhlatyylistä.


Maaliskuu 2008  Kävin moikkaamassa kaveriani Pariisissa ja pääsin kasaamaan unelma-asuni neidin vaatekaappia avuksi käytellen. Arvatkaas mitä muuten? Tuo ihana keeppi on nykyisin mun! ( okei ,ei nyt ihan mutta sain sen lainaan ja voi olla, että se oudosti vain " katoaa"...)

 
Kesäkuu 2008 tein ensimmäisen kirjapostauksen ja yllätyin iloisesti siitä kuinka paljon kirjatoukkia lukijoista löytyykään! 



Heinäkuu 2008 sairastin todella pahan silmätulehduksen kolme kertaa kuukauden sisään ja tunsin oloni Quasimodoksi. ( ja anteeksi, että tää kuva tei yllätyscomebackin)

 
Elokuu 2008 Esittelin ensimmäistä kertaa äidin ja pikkuveljien koiraherran, Kalevin.


Lokakuu 2008 Kävin ystävävien kanssa Nykissä ja samalla reissulla tein parin päivän pikareissun vaihtarivuoden aikaisiin maisemiin, Indianaan. Hetken mielijohteesta otimme parhaan jenkkiystäväni kanssa kaveritatskat. ( ja kuva hämää, kyllä se tatuointi on ihan mustamusta)



 Helmikuu 2009 ensimmäinen blogimiitti ja huh, olen vähän outonaamainen tässä kuvassa;D


Huhtikuu 2009 juhlin ainejärjestön vuosijuhlia 10 euroa kirpputorimekossa ja jälleen kerran ystävän stailauksessa:)


Toukokuu 2009 matkustin kouluryhmän kanssa New Yorkiin ja Washington DC:hen. Reissulla ihastuin täydellisesti Yalen campukseen ja harkitsin suomi-yliopiston hylkäämistä ja wannabe-yealeopiskelijaksi alkamista;)


Kesäkuu 2009 matkailin kaverin kanssa Lontooseen. Upea reissu, rakastuin täysin kaupunkiin ja palattuani yritin vihjailla blogissa, että jahtasin Robert Pattinsonia Lontoon kaduila. ( oikeastihan kyseessä oli joku ränbömbritti, jonka perässä me kaverini kanssa oikeasti vähän aikaa juostiin;)


Heinäkuu 2009 paiskin töitä lähes koko kesän ja ostin itselleni palkkioksi kauan himoitsemani Minna Parikat:)


Elokuu 2009 Villiinnyin parikkaomistuksesta ja hankin toisetkin mokomat. Sain perheeltä etukäteissynttärilahjaksi vaaleanpunaisen pyörän ja rakastuin siihen niin palavasti, että melkein vaadin saada nukkua pyörän vieressä.




Syyskuu 2009 täytin pelottavat 25-vuotta ja pakenin aikuisuutta järkkäämällä isot prinsessateemaiset synttärit:) Hameestani löytyi yhteensä 14 metriä tylliä!


Marraskuu 2009 käytiin kähäräpään kanssa Amsterdamissa ja tykästyin kaupunkiin kovin!

Huh, olipas kivan haikeaa tehdä tätä postausta:) Kyllä bloggaus on ihanin harrastus kun se lähes pakottaa taltioimaan omaa elämäänsä. Ja ihan siltä varalta, että joku lukija jättäytyy uudistuksen myötä kyydistä, niin kiitos seurasta tähän saakka! Olen yhä sitä mieltä, että tämän blogin lukijat ovat olleet tavallista fiksumpaa porukkaa. Ikinä ei ole pelottanut avata kommenttiboksia:)

ja ps. jos huomenna tulee elintärkeää kysyttävää, niin postia voi laittaa:

polkadots@luukku.com
polkadots@indiedays.com 

perjantai 1. tammikuuta 2010

jouluarvonnan voittajat





sasu ja jjem, heitättekö yhteystietonne osoitteeseen: polkadots@luukku.com!

:)  

Tunnisteet:

stripes

Vuosi vaihtui ja nyt pitäisi tarttua taas koulujuttuihin ja ruveta täyttelemään kaikkia niitä hienoja uudelle vuodelle tehtyjä lupauksia. Oma lupausrimpuni kuuluu: kuntoilu, opiskelu ja matkat. Haluan ruveta taas kuntoilemaan enemmän ja kadottaa pari senttiä ympäri kroppaa. Opiskella ahkerammin ja yrittää ihan tosissaan koota tuota tutkintoani kokoon. Ja haluan, että vuodsta 2010 tulee ihana matkailuvuosi, joka tulee viemään minut uusiin vielä tuntemattomiin paikkoihin. 

 

Oma vuosi ei vaihtunut mitenkään suuren juhlinnan merkeissä. Käytiin kähäräpään kanssa syömässä ja katsastamassa Avatar. Oli muuten yllättävän hyvä leffa. Olin vain vähän pettynyt tähän suuresti hehkutettuun 3D-juttuun. Okei, mulla oli ne tyylikkäät lasit päässä ja toisinaan se kuva tuntui vähän syvemmältä. Siinäkö se koko juttu olikin? Olin luullut, että tuntuisi kuin olisi suunnillen itse leffassa mukana. No, ehkä selviän tästä raastavasta pettymyksesta;) 


 

Nyt täytyisi sitten keksiä miten saada tuo pystyyn kuollut kuusi ulos tästä kämpästä. En tiedä missä vika kun puulla on ollut vettä, vedenottokanavat viillettiin auki, eikä mikään patteri ole suoraan sitä lämmittänyt mutta meidän kuusipuu on siinä jamassa, että jos sitä edes hipasee, puolet neulasista tipahtaa lattialle.  

Tunnisteet: