Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Lomakuumetta

perjantai 14. joulukuuta 2007

Lomakuumetta


Maailman paras ja hyvällä tuurilla edullisin punaviini. Karamellimaisia kenkäkauppoja katu toisensa jälkeen. Rapeat kulmaleipomoiden patongit, jättimäiset antiikkitorit, tuhannet pulut, katutaiteilijat...
Taisin jo paljastaa vielä kaukaisessa maaliskuussa häämöttävän lomakohteeni?
Sanotaan, että jokaisella on hyvä tuuri jossakin ja täytyy sanoa, että yksi suurimmista omista onnenpotkuistani on omistaa Pariisissa opiskeleva ystävä. Tämä siis tarkoittaa, että minua odottaa  yhdessä maailman kauneimmista kaupungeista
ilmainen 15 neliön luksumajoitus aina halutessani. (Okei, ei ihan aina ja kyllä yleensä tarjoan
kaverilleni ravintolaillallisen, että ei ihan ilmainenkaan). Kuitenkin lisäys shoppailurahastoon on varsin mukava, kun ei tarvitse maksaa kuin lennot, jotka ovat nykyisin ihanan halpoja!

Minun ja Pariisin ystävyys alkoi viime keväänä ja välimatka on jo ehtinyt kasvattaa tämän ystävyyden jo joksikin syvemmäksi. Niinhän sitä sanotaan, että vasta toisen poissaolo auttaa käsittämään suhteen todellisen arvon. Ja vaikka asia onkin niin, että olen myös erittäin vakavassa rakkaussuhteessa Nizzan kanssa (yhteistä tulevaisuuttakin on suunniteltu), niin on sydämessäni myös tämä erittäin suuri osa luovutettu Pariisille.

On hyvin kliseistä olla ihastunut Pariisiin. Sehän on elokuvien romanttisten kohtausten vakiopaikka. Nainen, mies, valkoinen oikeisiin paikkoihin kääriytynyt lakana ja ikkunasta näkyvä Eiffel. Olen kuitenkin kliseiden suuri ystävä (suosikkikirjanikin ovat Montgomeryn Annat). En siis näe tätä ongelmaksi. Voin rehellisesti tulla ulos kaapista Pariisituntemuksieni kanssa.

Mistä siis pidän Pariisissa?
pienistä kujista, historiasta, parhaimmista vaatekaupoista, naisellisesta pukeutumisesta, Luxembourgin puistosta, viinistä, sokkeloisesta metrosta, museoista,
antiikkiliikkeistä, leipomoista...

Nyt vielä lopuksi muutama kirjoittajan kultainen vinkki Pariisiin suntaaville:
- Syö leivoksia! Unohda kalorit. Pariisissa on maailman parhaat leipomot ja ihanan edullisia leivoksia.
-Osta kenkiä! Mutta älä maksa paljoa yli 20 euroa. Pariisi on täynnä halpoja kenkäkauppoja, joissa voi kaivella ihanan kenkälaatikon toisensa jälkeen.
-Ota mukaan hyvä kirja, varaa aurinkoinen päivä ja istu puistossa lukemassa. Mukaa voit ostaa täytetyn patongin evääksi.
-Osta metrolippu. Kaupunki todella on jättimäinen ja se eri osat maustettuja erilaisella tyylillä.
-Noin viidestä kahdeksaan on monessa kahvilaravintolassa viiden euron coktailit. Hintaan sisältyy myös pientä suolaista. Siemaile cosmopolitania ja seuraa katuhälinää.
-Jos menet yökerhoon ja pääset vip-puolelle saakka: vip-tilat voidaan eristää verhoilla ja näiden verhojen paikkoja voidaan muutella. Tästä seuraa hyvin helposti eksyminen ja takaisin verhojen taakse pääseminen ei olekaan kovin helppoa. (Edes ruotsin prinsessan henkilöllisyyden lainaaminen ei tässä pulmassa auta. Kokeiltu on) Pysy siis paikoillasi, tai jos lähdet, niin ota edes laukkusi mukaan:)

Taidanpa aloittaa matkavaatetuksen suunnittelun...

Jonna

ps. minä olen tuo tornin edessä pomppiva olento.

Tunnisteet:

4 kommenttia:

Blogger Loveliness kirjoitti...

Oh! Pariisissa haluaisin todellakin käydä! Ranskan osalta tuntemukseni rajoittuu Nizzaan :P

15. joulukuuta 2007 klo 12.25  
Blogger Jonna kirjoitti...

loveliness: Kivaa, ensimmäinen kommentti:) Pariisi on kylä näkemisen arvoinen! Mutta oih, Nizza<3

15. joulukuuta 2007 klo 17.03  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ihana postaus, sillä lähden myös ensi keväänä pariisiin :>

16. joulukuuta 2007 klo 14.48  
Blogger Jonna kirjoitti...

m: kiitos:) Muista sitten tuoda kasa kenkiä matkamuistoksi:)

16. joulukuuta 2007 klo 20.41  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu