Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Muotiblogi-inspiroitumista

perjantai 6. maaliskuuta 2009

Muotiblogi-inspiroitumista

 

 

Neule - Gina Tricot - Hame - Vero Moda - Saappaat - O.I.S - Koru - VÅGA
Taannoisessa blogimiitissä yksi illan ylivoimaisesti kivoimmista asuista löytyi mielestäni Windan päältä. Ihastelin pitkin iltaa tytön päällä ollutta harmaata, paljettikoristeista neuletta ( ja olin tietysti niin taukki, että en tajunnut kehua ääneen). Neule jäikin sitten oikein kunnolla tuonne alitajunnan suunnille elämään, koska tänään Gina Tricotia ohittaessa samainen (tai ainakin pirun paljon saman näköinen) paljettineule pamahti suoraan verkkokalvoille ja hetken kuluttua olin jo vinguttamassa electroniani kassalla. Uusi ihanuus päällä ( yliopiston vessa toimii aina toisinaan pukkarinani) olikin sitten ihan kiva hautautua taas sinne kirjaston kätköihin koulutyötä kirjoittelemaan. Ja kuka muka vielä väittää, että mielihvää ei voi ostaa? ;) Huh, olen aivan ihastunut tähän neuleeseen. Onneksi on noin muodikkaita kanssabloggareita:)

Muutaman tunnin aivojen rasituksen jälkeen sain vihdoin pakata koneen laukkuun ja painua kavereiden kanssa syömään ja leffaan. Illan pätkänä toimi ihan kiitettävästi tuo tänään ensi-iltaan tullut Himoshoppaaja-leffa. Olihan se ihan kivaa katseltavaa vaikka (yllätys, yllätys) kirjoista tykkäänkin enemmän (tai no, kirjoista 1-3 vielä tykkään. 4-5 on aka kamalaa sontaa). ainin ja Suomi mainitaan leffassa tosi monta kertaa. Oli aika hassua;D

Koin kyllä ehkä pelottavankin paljon sielunsisaruushetkiä Beckyn kanssa. Kukapa ei joskus kaipaisi tequilaryyppyä laskuja avatessa tai tutkiessaan edellisen kuukauden tiliotetta? Tai saisi vaatekaapista räjähtävää vaatekasaa niskaansa? Tappelisi saappaista alennusmynneissä? Määrittelisi itseään uuden vaatteen tai asusteen avulla?

Taisin myös ymmärtää jotain hiukan väärin koska elokuvan tuijottelu sai minussa aikaan ihan hillittömän halun sujahtaa kaupan vaatetankojen väliin ja puristaa sormet uunituoreen vaatteen sisälleen peittävän muovipussin ympärille. Mutta toisaalta, kyllähän Becky selviää niistä veloistaan;)

 Nyt vielä köllöttelemään ihanan hömpän uuden Beverly Hills-sarjan pariin. Ja alla oleva kuva on otettu superkipeilypäivänä sunnuntaina (Syvä käsitykseni on, että kipeänä saa syödä mitä vain) elikkäs minttukrokanttisuklaan uudelleen löytyminen ei ole onnistunut suistamaan mun uusia elämäntapoja täysin turmioon:) (Paitsi salilla en ole tällä viikolla käynyt kun äiti kielsi. Ei urheilua puolikuntoisena kuulemma).

Oletteko muuten koskaan ostaneet jotain muotiblogien inspiroimaa?

-Jonna

Tunnisteet: ,

11 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Itse en pidä blogia, mutta riittävän kauan näitä luettuani olen löytänyt kauan kadoksissa olleen vyötäröni leveiden vyötärövöiden avustuksella. Ja ikää oli 27v...

6. maaliskuuta 2009 klo 23.58  
Blogger -SL kirjoitti...

Ihana banneri ja kiva asu! minäkin luin yhden Himoshoppaajan eikä latistanut shoppailuintoa yhtään..

7. maaliskuuta 2009 klo 0.56  
Blogger Pinja kirjoitti...

Ostin ainakin silloin joskus sen H&M:n ylihalvan tekonahkahameen monien blogien inspiroimana. Tosin karsin sen kirpparikassiin myyntiä odottamaan, koska se on aika lyhyt ja siksi oon käyttänyt sitä max. 5 kertaa vuoden aikana eli liian vähän. Pelkään aina, että helma kiipeää jalkoja pitkin ylös kävellessä ja tulee epävarma olo.

Mä oon taistellut jo pari päivää, etten kävelisi lähimpään Cittariin ostamaan kolmea minttukrokanttisuklaalevyä, kun ne on jossain mammuttimarkkinatarjouksessa. Poikaystävän kanssa sovittiin, että koitetaan vähän vähentää herkkujen syöntiä ja huutoa tulee, jos kannan kotiin kolme suklaalevyä houkuttamaan.

7. maaliskuuta 2009 klo 9.08  
Blogger Laura kirjoitti...

mulla on ainakin koko tyyli muuttunut sen jälkeen kun oon alkanu seuraamaan muotiblogeja, joita olen seurannut varmaan jo, hmm... kaksi vuotta? en edes osaa arvioida! =D en ole koskaan ennen käyttänyt hameita ja/tai mekkoja, ja nykyään ne on ehdottomasti mun lempivaatteita! mekkopino vaatehuoneen hyllyllä jatkaa pituuskasvuaan... ;)

7. maaliskuuta 2009 klo 9.41  
Blogger MouMou kirjoitti...

Voi kuule, vaikka mitä!:D Löysin nettikaupat (siis ulkomaiden) blogien avulla ja nyt olen addikti.;)

7. maaliskuuta 2009 klo 10.08  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Joo, onhan sitä tullut ostettua :D Tekoturkiksen, ra-ra-mekon, gladiaattorisandaalit, liukuvärjäyshameen, farkkulegginsit, peruspaidan isolla selkäaukolla, leopardikuvioiset kengät, yksiolkaimisen mekon.. Muotiblogeistahan se suurin inspiraatio pukeutumiseen nykyään lähtee.

7. maaliskuuta 2009 klo 12.42  
Blogger kullanmuru kirjoitti...

Juu, ólen ostanut, mutten nyt just muista mitä :o

7. maaliskuuta 2009 klo 13.29  
Blogger Tuuli kirjoitti...

Arvaa mitä Jonna? Jatkoa tolle sun aikaisemmalle hiuspostaukselle: Olin juuri kampaajalla laittamassa juureen raidat. Ja se tipu jätti v¨rin liian pitkäksi aikaa mun hiuksiin ja osa niistä katkesi. Niin että mulla on nyt sitten sellainen hötöuntuvat sädekehä päÄn ympÄrillÄ ja entistäkin ohuemmat hiukset. Trallanlaa. Ja kiva neule.

7. maaliskuuta 2009 klo 16.55  
Blogger Stylespot kirjoitti...

Hih:D Nyt kyllä vähän "inspiroiduttaa" kun minullakin tuo hame on, eikä vielä sitä täydellistä yläosaa... Pitääkin miettiä tuollaista neulevaihtoehtoa:D

7. maaliskuuta 2009 klo 18.23  
Blogger Tuulia kirjoitti...

Näyttää hyvältä :)Ja kiitos kehuista :)

7. maaliskuuta 2009 klo 21.20  
Blogger Jonna kirjoitti...

Anonyymi: Oma vyötärön löytäminen oli myös muotiblogien ansiota:)

SL: Kiitos! ja ei kyllä auttanut leffa ollenkaan shoppailuhimoon;D

Pinja: Oih, minttukrokantti! Meillä poikakaveri, johon läski ei vain tartu kantaa jatkuvasti kaikkea hyvää sisään. äsh!

Laura: Mullakin lisääntyi mekkojen käyttö ihan älyttömästi kun aloitin blogien lukemisen iakoinaan:)

MouMou: Ah, ne liikaa houkuttavat nettikaupat;)

Anonyymi: Muotiblogit voittaa kyllä nykyään muotilehdet ispiraatiossa:)

kullanmuru: :D

Tuuli: eikä! Vähän tyhmää! :(

Lovely: Tuon neuleen kanssa tunsin olini ensi kertaa kotoisaksi tuossa hameessa:)

Winda: Olepas hyvä:)

10. maaliskuuta 2009 klo 0.07  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu