Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

hiusväri

perjantai 30. lokakuuta 2009

hiusväri

Image and video hosting by TinyPic

Koska sovituskoppien peilit puhuivat eilen varsin karkeaa kieltä juurikasvustani ( siis justhan mä viime kuussa kävin kampaajalla) oli ihan pakko a) ostaa pipo hetkelliseksi pelastukseksi b) käydä nappaamassa väripurkki niitä hetkiä varten kun ei voi hautoa pääkoppaansa siellä pipossa. 

Tunnustettakoon muuten tässä samalla, että olen täysin taipuvainen valkkaamaan nuo värinpurkit paketissa komeilevan pärstän perusteella. Oli taas lievä pettymys, että en värin lisäksi saanut tuon naikkosen kasvoja. ( kerran meinasin ostaa blondin sävyn ihan vain sen vuoksi, että sitä mainostanut nainen oli niin nätti. tulin järkiini vasta kassalla.)

 

Onnistuin sitten tietysti sotkemaan väriä pääni lisäksi myös pesukoneeseen, suihkuverhoon ja kylppärin mattoon. Tässä asiassa kokemus ei kyllä ole paras opettaja, koska teen saman jutun joka kerta. Miten vaikeaa olisi vaikka siirtää se matto värjäyksen ajaksi pois? Ainakin halvempaa kuin ostaa uusi jokaisen värirumban jälkeen. 

No, kannatti kaiketi sotkea se matto ja suihkuverho ( pesukone olisi kyllä saanut mielellään jäädä ihan vain valkoiseksi) koska tykkään aika hirmuisesti tästä uudesta tummasta väristä. Nykyisin on tosi vaikea uskoa, että vietin teinivuoteni vapaaehtoisesti platinablondina;) 

  

Nyt ehtii tapitella vielä vähän Frendejä ja sitten voisi lähteä vaikka töihin. Ihan hassua kun oon nyt kaksi päivää saanut vain laiskotella, niin olen ihan täydellisessä lomafiiliksessä ja sihen ei vain oikein istu ajatus töistä. 


15 kommenttia:

Blogger MouMou kirjoitti...

Arvaa mitä? Voitin eilen eBayssa!<3:)

30. lokakuuta 2009 klo 13.37  
Blogger MouMou kirjoitti...

... ja sulla on ihanat hiukset.:)

30. lokakuuta 2009 klo 13.38  
Blogger Terhi kirjoitti...

Kaksi kuukautta sitten tein Loreal'ille valituksen samasta väristä kun sotkin sillä kaikki paikat. Valituksen jälkeen tajusin että olin ehkä edellisillä kerroilla saattanut käyttää Cremé-versiota...

P.S. Tajusin tänään Keski-Suomalaisesta että joku toinenkin entinen Hämisläinen pitää blogia. ;o)

30. lokakuuta 2009 klo 14.09  
Blogger Norppis kirjoitti...

Mieki oon aina yhtä pettyny hiusten värjäyksen jälkeen etten näytäkkään yhtä ihanalta kun pakkauksen naikkonen ;)

Voiko hiuksia edes värjätä ilman että koko kylppäri on värissä?

30. lokakuuta 2009 klo 14.19  
Anonymous R kirjoitti...

Hiusväri jäljet saa pois pyykinpesuaineella ja tilkalla vettä ja sitten vaan hinkataan sitä.:D

30. lokakuuta 2009 klo 14.52  
Blogger Jonna kirjoitti...

moumou: hei, voititsä sen! uuh, s eon niin siisti!

Terhi: Oho, hassua törmätä täällä vanhoihin tuttuihin:)

norppis: ei niitä kyllä varmaan voi edes värjätä ilmankaameaa sotkua. hyvä pointti:)

R: kiitti vinkistä! :)

30. lokakuuta 2009 klo 16.52  
Blogger Milja kirjoitti...

Hahah, mulla käy kans aina noin :D Mä en ikinä enää värjää hiuksia täällä omassa kämpässä, kun pikkusessa valkosessa kylppärissä saan niin törkeetä jälkeä...

30. lokakuuta 2009 klo 16.55  
Blogger Riikka Aaltonen kirjoitti...

Tiedätkös, ennen kuin luin tekstin katsoin, että tuo hiuspaketin nainen on ihan sinun näköisesi. :)

30. lokakuuta 2009 klo 17.20  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Sallitko henkilökohtaisen kysymyksen? :) Ei ole millään muotoa pakko vastata, mutta mietin tuossa vain, että millaiset YO-paprut mahdoit aikoinasi kirjoittaa?

30. lokakuuta 2009 klo 18.28  
Blogger Jonna kirjoitti...

Milja/vendeta: haha, mä vähän luulen, että siinä vaiheess akun poikakaverihuomaa mitä kylppärille on tapahtunut, niin mä en enää siellä hirveesti hiuksia värjäile;D

Ranna: Vau, kiitos:) oon nyt aika hyväntuulisena täällä:)

Anonyymi: Sallin toki:) Elikkäs, kirjoitin tosi ahkerana tyttönä neljä ainetta;) ja niistä rivin EMMB :)Saanko udella, miksi kysyit?

30. lokakuuta 2009 klo 18.42  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Saat toki udella! Näin abiturienttina kaikkien yo-kirjainrivit tuntuvat ah niin kiinnostavilta, jopa naapurin mummo on saanut kyselyistä osansa!Tässä vaiheessa elämää nuo arvosanat näköjään tuntuvat suunnilleen yhtä tärkeiltä kuin ihmisen etunimen tietäminen. Joku psykologi osaisi kenties selittää paremmin, miksi näin on :D

30. lokakuuta 2009 klo 19.05  
Blogger Joa kirjoitti...

Haaaa, minäkin valitsin ennen väripurkit naamojen perusteella. Lisäksi minulla oli aina sellainen kuvitelma, että hiukseni muuttuvat silkkisen pehmeiksi värjäyksen jälkeen. Kun se mukana tullut hoitoaine sitten loppui, iski karu totuus. Ei tästä pehkosta mihinkään pääse! :--D

30. lokakuuta 2009 klo 19.25  
Blogger Nelly kirjoitti...

Itse värjäsin kerran itsekseni kirkkaanpunaisella vaahtovärillä pääni ja kylppäri näytti sen jälkeen aikalailla teurastamolta. ;)

30. lokakuuta 2009 klo 19.50  
Blogger Mira kirjoitti...

Hih oon värjänny tuolla samalla värillä joskus yläasteella! Ostin myös värin tuon nätin naisen vuoksi (ja koska halusin tumman tukan). Outoo muuten, että paketissa on vieläkin näin kymmenen vuoden jälkee saman mallin pärstä... Haluisinpa taas ruskean tukan, mut en tiedä uskallanko värjätä, ku oon niin blondi. Vaalee juurikasvu näyttää ihan kaljulta.

30. lokakuuta 2009 klo 23.44  
Blogger Jonna kirjoitti...

Anonyymi: :)

Joa: haha, se on kyllä kamala akun se hoitoaine loppuu!

Yssi :D

mirella: haha, minkähän ikäinen toi nainen oikein on nykyään? :D

31. lokakuuta 2009 klo 17.18  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu