Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

kriisi

tiistai 27. lokakuuta 2009

kriisi


Image and video hosting by TinyPic

Tein tänään niinkin yksinkertaisen asian, että ostin uuden Olivian. Sen kansi näytti kivalta ja lehti oli alennuksessakin. Miksi ei? Puoli tuntia myöhemmin olin elämäni kriisissä.

Lehdessä oli hyvä juttu kolmesta naisesta, lakinaisesta jotka olivat päättäneet jättää pykälien pänttäyksen ja siirtyä muiden töiden pariin. Kosmetiikkamyyjäksi, selvännäkijäksi, kampaajaksi.

Istuin märältä villalta tuoksuvassa bussissa, puristaen lehteä itseäni vasten yrittäen estää erään ajatuksen nousemista alitajunnasta tajuntaani saakka. Haluako ihan oikeasti, aikuisten oikeasti lakimieheksi?

En. Luultavasti en. Aika varmasti en. Olenhan myöntänyt sen jo aiemmin. Tykkään ihan oikeasti lain opiskelusta mutta en vain näe itseäni oikeasti tekemässä työtä sen parissa. Tai voin, mutta hyvin pienen osa-alueen. En halua käyttää päivittäin jakkupukuja, enkä halua tehdä ylipitkiä työpäiviä. Haluan työajat, haluan kesälomat ja työpaikan, jossa kukaan ei vietä öitään.

Ihmiset voi jaksaa kahteen ryhmään. On ne, jotka Titanicissa valitsevat Jackin ja epätietoisuuden ja sitten on ne, jotka pysyvät sinistä timanttisydäntä tarjoavan Calin kanssa. Tänään rupesinkin miettimään onko koko oikeustieteellinen vain jääsydäntä tarjoava Cal? Olenko valinnut tulevaisuuteni painottaen enemmän taloudellista turvallisuutta kuin aitoa työhön kohdistuvaa paloa? Vai olenko kenties vain yksi Ally McBealin liikakatselun uhreista, joille oikis on merkinnyt tietä yhteisvessoihin ja baariin, jossa sama nainen soittaa pianoa ilta toisensa jälkeen? 

Image and video hosting by TinyPic

Toisaalta en valehtele kun sanon pitäväni opinnoistani. Viime viikolla rikosoikeuden tentissä todella nautin oikeustapauksen ratkomisesta (siis sen yhden josta jotain tajusin;) ) ja iso osa tenttikirjallisuudesta on oikeasti kiinnostavaa.  Ja miksi kenenkään tarvitsisi olla tasaisen kiinnostunut kaikista oikeudenaloista, oikeustieteen opiskelijankaan? Onhan lääkäreistäkin osa kiinnostunut leikkelystä ja toiset paiseista. Ehkä se ei ole huono asia, että olen äärimmäisen kiinnostunut lain yhdestä haarasta. Olenpa sitten ainakin hyvä siinä yhdessä jutussa ja jätän ne yrityssotkut muiden hoidettaviksi. Mutta se ei silti anna vastausta siihen haluanko pyöritellä pykäliä lopun ikääni.  

Tiedän, että 25-vuotiaana tulevaisus ei ole kiveen lyöty. Ei lähelläkään, mutta silti tuntuu jotenkin niin epäreilulta saada pää täyteen tälläisiä epäilyjä. Miksi kaikki ei voi tuntua yhtä selvältä kun sinä heinäkuisena päivänä kun iso valkoinen kirjekuori tipahti postilaatikosta?

Image and video hosting by TinyPic

Audrey

Tunnisteet:

52 kommenttia:

Blogger Bisquits kirjoitti...

Omasta tulevaisuudestani en tiedä, mutta muutama lohdutuksen sana kuitenkin lakimiehen puolisolta. :-) Senior-asemassa oleva mieheni ei tee mitenkään ylipitkiä päiviä, samaan aikaan tulee kotiin kuin minäkin. Hänellä on lisäksi paljon enemmän lomia kuin minulla. Suosittelen valtion palvelukseen astumista sitten, kun se on ajankohtaista! Ainakin Hollannissa valtion palveluksessa olevilla lakimiehillä on ihan hyvät oltavat.

27. lokakuuta 2009 klo 22.40  
Anonymous Valkoinen kirjoitti...

Tuo sentään kuulostaa lohduttavalta.

27. lokakuuta 2009 klo 22.44  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Valtionhallinnossa töitä tehneenä syntyi sellainen vaikutelma, että siellä kivoimpiin hommiin tarvittiin lakimiehen koulutus. Vaikkei työ sitten pykälöiden viilausta olisi ollutkaan. Ehkei valtionhallinto kuulosta maailman seksikkäimmältä uralta, mutta siellä ainakin tuntuu olevan tarjolla monipuolisia hommia lakimiehille.
-Tiina

27. lokakuuta 2009 klo 22.46  
Blogger Sofia kirjoitti...

No itse opiskelen laskentatoimea viidettä vuotta, ja mitä kauemmin olen opiskellut sitä vähemmän tämä tuntuu omalta alalta...
Toisaalta, koska en ole vielä oikein päässyt oman alan hommiin tosissaan, niin mistä sitä tietää, kuinka kiva tämäkin ala voisi olla...
Olen kyllä tehnyt jo melkein päätksen, että kunhan tämä tutkinto on valmis haen ihan toiselle alalle... Tosin se, että sitten valmistuu 30-vuotiaana, ei ole kovin mukava ajatus...

Mutta ehkä nämä ovat mietteitä, joita jokainen valmistumassa/ opintojen loppuvaiheessa oleva opiskelija pohtii ja panikoi...

27. lokakuuta 2009 klo 22.50  
Blogger Ence BOO kirjoitti...

Vähän oma ala kyllä mietityttää. Intohimo on vaatetusalalla ja koulutukseltani olen pukuompelija. Moni totesi jo koulutusta aloitellessani, että "sun työt on Kiinassa", enkä tuolloin välittänyt. Nyt kun olen työtön ja mielelläni tekisin vaikka myyntityötä, kunhan se liittyisi edes vähän vaatetusalaan, mutta kun hakijoita on niin paljon ja kilpailu kovaa. Opiskeluaikana osa-aikaisia työsuhteita riitti ja kuvittelin valmistuttuani löytäväni heti töitä. Pätkätyöt ja laittomat irtisanomiset ovat tulleet tutuksi ja työttömyys alkaa jo lyhyen ajan jälkeen tympiä. Olisiko sittenkin pitänyt jatkaa opiskeluja, tai kenties vaihtaa alaa?

Kauhea avautuminen, mutta jotenkin tuo tekstisi kolahti. En ole missään vaiheessa tavoitellut suuria tuloja, se on selvä, mutta olisi kiva jos saisi sen vuokran maksettua.

27. lokakuuta 2009 klo 22.52  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kyselen nyt sun opiskeluista; tämä tietty selviäisi oikiksen opinto-oppaasta, mutta laiskuuttani kysyn sulta; eli kuinka paljon luentoja sulla on keskimäärin viikossa, esim. tänä lukukautena?
Vaihteleeko luentojen määrä lukuvuosittain kuinka paljon; esim. oliko ekana vuotena enemmän luentoja kuin nyt?

Ootko muuten paljastanut työpaikkaasi täällä blogissa; onko se oman alasi työpaikka vai joku muu?

27. lokakuuta 2009 klo 22.59  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

"Miksi kaikki ei voi tuntua yhtä selvältä kun sinä heinäkuisena päivänä kun iso valkoinen kirjekuori tipahti postilaatikosta?"

Luultavasti siksi, että olet tajunnut vasta oikiksessa mitä se todella on...

27. lokakuuta 2009 klo 23.01  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

apua oon halunnu jo monta vuotta oikikseen ja nyt alko mietityttämään :O eikö sit valmiina lakimiehenä oikeesti yleensä ole niitä lomia ja töitä tehdään yömyöhään? Vai onko tollanen vaan poikkeus?

27. lokakuuta 2009 klo 23.09  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Opiskelen kyllä omaa alaani ja sen tiedän siksi, kun mikään ei kiinnosta yhtä paljoa kuin tämä. Innostusta pienentää vain hurjasti nuo peruskurssit jotka jokaikisen opiskelijan täytyy käydä. Opiskelen siis teknillisessä yliopistossa. Ne hidastaa opiskelutahtia kun motivaatiota ei löydy niiden kurssien käymiseen. Sen lisäksi, että ne ei kiinnosta, ovat ne aika vaikeita, mulle ainakin.

En tiedä koska pääsen tuolta koulusta pois. Toivottavasti joku päivä! Opiskeluvuosiakin on jo kertynyt jonkin verran, joten paljon on jo takana, mutta ei vielä tarpeeksi, että tietäisin varmasti valmistuvani tuolta... Tänään oli paljon motivaatiota, huomenna ei välttämättä.

t: garnetice

27. lokakuuta 2009 klo 23.11  
Anonymous Hanna kirjoitti...

Itse opiskelen viidettä vuotta materiaalitekniikkaa. Opiskelu on ihan mukavaa, mutta nyt alkaa olla kurssit kasassa, ja yhtäkkiä ilmestyi myös kriisi, ettei tämä ole ollenkaan mitä haluan.

Lohduttaudun sillä, että moni tuttuni ei tee koulutustaan vastaavia töitä, vaikkakin siis kuitenkin diplomi-insinöörin töitä. Siinä on myös oma toivoni tällä hetkellä, tai voihan olla että kriisini menee ohi, ja teen onnellisesti töitä metallurgian asiantuntijana pitkän uran. Tiedän myös että kohtuullisen helppoja varasuunnitelmia löytyy; valmistuttuani voin hakea vaikkapa suoraan toisen koulutusohjelman dippavaiheeseen, ja parin vuoden opiskelulla saada helposti myös toisen alan osaamisen. Eikä pari lisävuotta opiskelijanakaan tunnu tällä hetkellä hullumalta :)

Varmasti löydät myös oman paikkasi työelämässä, ja mikäli kerran omat opinnot maistuvat, niin eteenpäin vaan! Kyllä se elämä siitä ohjaa sitten, tähän minä ainakin uskon! :)

27. lokakuuta 2009 klo 23.11  
Blogger Auri kirjoitti...

Hei, arvaa oonko kerran vuodessa vähintään käyny läpi ton kriisin. Viimeks loppukesästä. Silloin pitää vain muistaa mitä se yks valmennuskurssityyppi sanoi: "Oikiksen tutkinnolla voi tehdä mitä vain, paitsi lääkärin hommia". Jotenki se lohduttaa, ettei vieläkään tarvitse oikeastaan tietää mitä haluaa tehdä.

27. lokakuuta 2009 klo 23.22  
Blogger Jonna kirjoitti...

Bisquits: Valtiota olenkin aika vakavasti harkinnut:)

Valkoinen: :)

Tiina: Ah, ihanan huojentava kommentti:)

papaija: Tämän kommenttiboksin perusteella alkaa kyllä näyttämään, että aika moni kärsii jotain kriisiä:)

Ence: voi, miten suoraan sanottna perseestä, että nyt valmistuttua ei löydä töisä:( Tsemppiä!

Anonyymi: Ihan mahdoton vastata. Harvoilla luennoillahan on pakko käydä mutta useat korvaavat tenttikysymyksiä joten niitä kannattaa suorittaa. Tämä on kuitenkin valintakysymys. Ekana vuonakaan luennot ei yleensä ole pakollisia. Silloin kun luentoja on, niin 2-4 tuntia päivässä ( ja ehkä neljänä päivänä viikossa) lienee aika turvallinen keskiarvo.

Työpaikkaa en paljasta mutta se liittyy kyllä omaan alaan vaikka ei mikään lakitoimisto olekaan:)

Anonyymi: Totta. Silloin kolme vuotta sitten taisi olla vähän lian kiillotettu mielikuva;D

Anonyymi: Oli ehkä hiukan kärjistetty tuo kirjoitus. Jos menee valtiolle töihin on tietty työajat mutta yksityisellä sektorilla kilpailu on kuulemma aika hurjaa.

garnetice: Haluisin kanssa peruskurssit suoritettua, että pääsisi keskittymään kiinnostaviin valinnaisiin:)

Hanna: kiitos! Ehkä muutaman vuoden päästä nauran tälle kriisille;D

Auri: ah, hyvin sanottu. Luotetaan siihen:)

27. lokakuuta 2009 klo 23.51  
Blogger Anna kirjoitti...

Mulla on aivan tismalleen samanlaisia ajatuksia! En voisi paremmin tuntojani kuvailla..

27. lokakuuta 2009 klo 23.57  
Anonymous moppi kirjoitti...

itse olen hyllyttänyt oikiksen opintoni ja siirtynyt valtsikan puolelle, josta myös aion valmistua.
tajusin aika pian, että huolimatta siitä, että olen äärimmäisen kiinnostunut laista; sen muotoutumisesta, tulkinnasta ja tutkimisesta, minua ei kertakaikkisesti ole muovattu oikislaisten työmarkkinoille :D

kuten monet luennoitsijatkin totesivat, ja kuten olen huomannut tukusta valmistuneita oikiksen kahlanneita tovereitani, on oikiksesta valmistuneen perusduunia kuitenkin se peruslakipykälien tulkinta, pilkkujen viilaaminen ihmisten arkipäiväisyyksissä, tarkka sihteerimäinen duuni.
(toivottavasti nyt ei armeijallinen oikislaisia hyökkää tänne alleviivaamaan, että oikislaisen työllä ei ole mitään tekemistä sihteerin homman kanssa ;) ah, ois niin oikislaista :D)

termi "lainopillinen sihteeri" on musta aika osuva, usein.
toki on aina unelmatyöpaikkoja, ja erikoisosaamista vaativia pestejä, joissa toiminta-alue on laajempi, mutta usein ne vaativat rinnalleen myös toisen koulutuksen.
valtionhallinnossa itse myös työkokemusta kartuttaneena, itselleni on tullut sellainen kuva, että usein kivoihin duuneihin vaaditaan kyllä julkisoikeuden ymmärrystä, mutta usein lakimiehet kyllä masinoidaan pilkuntarkkaan pykälien viilaukseen. aika paljon ite oon törmännyt jengiin, joka on esimerkiksi kouluttautunut juuri sosiaalityöntekijäksi, valtiotieteilijäksi, kasvatustietelijäksi tms. ja sitten jatkanut lakikirjojen pariin täydentämään peruskoulutustaan ja hallintoaluetta, johon tuntee intohimoa.

itse pidin kyllä myös oikiksen opinnoista hyvinkin paljon (ehkä tosin enemmän juuri niissäkin lain muotoutumisen prosesseista), mieluummin vain näin itseni toimimassa tulevaisuudessani jossain muualla kuin suomalaisessa oikeussalissa ja työvälineenä jokin muu kuin lakikirja. esimerkiksi juuri vaikkapa kustannustalossa toimittamassa yhteiskunnallista kirjallisuutta :)

oikiksen opintoja hylätessä kipeintä teki rehellisesti sanottuna tulevaisuuden tilinauhasta luopuminen :D omat arvoni ovat kuitenkin (aika epäoikislaisesti :D) aika vasemmalla, enkä toisaalta ole koskaan mitään mieletöntä mammonaa tavoitellutkaan - ainoastaan kohtuu turvattua toimeentuloa. mutta kyllähän se kivisti, että tulevaisuudessa ei välttämättä ole sellaista kirstua, jolla toteuttaa maallisia ja materiaalisia toiveita samassa määrin kuin mitä asianajajana olisi todennäköisesti omannut. toisaalta aika heikosti menee, jos opiskelujen ja työn motiivina toimii materia ja mammona ja lukiossa päähän iskostunut ajatus oikislaisen statuksesta.

oma käsitykseni pönöttävässä oikiksessa muuttui niin, että asianajajan status ei enää kyllä tee minkäänlaista vaikutusta. tähän varmaan syynä on pitkälti jengin hyvin statuksensa tiedostava käytös. oh niitä aikoja, kun pidin oikislaisia viisauden kivestä veistettyinä. nyt lähinnä säälittää, että niin moni sosiaalisessa ahdingossa oleva joutuu nimenomaan asioimaan hyvin ylenkatsovan asianajaja-aineksen kanssa.

mutta hurjana tsemppiä omiin pähkäilyihin! kannattaa myös muistaa, että oikiksen opinnot voi myös väliaikaisesti hyllyttää ja niihin voi aina palata! jo se, että omaa opiskelupaikan oikikseen luo minusta turvaa tulevaisuuteen. itse ehkä säästelisin paikkaa, pitäisin hyllyllä ja opiskelin jotain muuta minua kiinnostavaa välissä. oikikseen on sitten helppo kuitenkin kohtuu helppo palata, jos oma haaveura ei avaudukaan. yleensä myös motivaation kanssa opinnot kahlaa kahta nopeammin läpi!

27. lokakuuta 2009 klo 23.59  
Blogger Jonna kirjoitti...

Anna: huoh, miksi tää on tätä:D

moppi: huh, puit hyvin sanoihin tuon syvästi vihaamani "oikislaisuuden". Yksi suurimmista syistä miksi ajatus lakimiestulevaisuudesta on juuri tuo. En halua tehdä tuon ajatusmaailman omaavan jengin kanssa töitä. Luin toissakesänä kolme kasvatustieteen peruskurssia ja nautin niistä kyllä kovasti. Ne olivat ehkä hiukan liian "hempeitä" mutta toisaalta, ehkä ura löytyisikin kasvatustieteen ja oikeustieteen yhdistelmästä.

Kiitos kommentistasi! on kiva tietää, että on ihmisiä, jotka jättävät tuon ah, niin upean ja arvostetun koulun jäähylle:) !

28. lokakuuta 2009 klo 0.06  
Blogger NooranElämää kirjoitti...

Paljonko sulla vielä olisi opintoja jäljellä?

Elän kanssa itse kriisiä sen kanssa, että mitä tahtoisin isona tehdä. Jossain määrin tuntuu turvalliselta tuudittua miehen tulevaan uraan, mutta mitäs jos kaikki ei menekään niin kuin suunnittelee...

Tahtoisin ehkä opiskella toisen ammatin, mutta opintotuen perseydestä on ehkä turha sanoa mitään. Ja mikä amis sitten olisi se oikea? Tietokonejutut vois olla kivoja, mutta voiko luottaa siihen, että datanomi saa töitä kunhan sillä on tissit? Vai pitäisikö ehkä harkita kampaajan uraa, josta lapsenakin jo haaveili, mutta olisiko ainoa vaihtoehto silloin yrittäjäksi ryhtyminen? Sitä en ainakaan haluaisi :/

Ihan erilainen tilanne, mutta kuitenkin sama. Oot kuitenkin hurjan fiksu tyttö ja sulla on ovet avoinna lähes kaikkialle! :) (tämmönen torvi ei voisi ajatella mitään muuta kuin amistutkintoa kun ei yliopistossa pärjäisi...)

28. lokakuuta 2009 klo 3.01  
Blogger .Nekku. kirjoitti...

Minä valmistun ensi vuonna arkkitehdiksi enkä ole ikinä ollut kauhean kiinnostunut rakennusten suunnittelusta. Tiedän kuitenkin olevani oikealla alalla, sillä intohimojani ovat restaurointi ja rakennussuojelu. Olen opiskelupiireissä vähän outo lintu, mutta olen tykännyt opiskelusta ihan älyttömän paljon. Tsemppiä sullekin, löydät varmasti mukavan kesälomallisen 8-tuntisten päivien työn. :)

28. lokakuuta 2009 klo 6.53  
Blogger Sara kirjoitti...

Mä olen nyt vielä vähän eri tilanteessa kun sinä, olenhan sua melkein kymmenen vuotta nuorempi (tosi outoa muuten, en ole ennen edes ajatellut koko asiaa!) ja vasta amiksessa ekalla, mutta kuitenkin mulla on vähän samanlaisia ajatuksia. Mä opiskelen siis vaatetusalan artesaaniksi ja koulu on mun mielestä tosi kiva, tykkään ommella ja suunnitella vaatteita jne - mutta tahtoisinko tehdä sitä työkseni? En haluaisi työskennellä missään ompelimossa tms. Vaatesuunnittelu olis ihan kivaa, mutta mulla ei siihen varmaan riittäis luovuus (ainakaan vielä). Muodin parissa mä haluaisin työskennellä, esim. stailistina tai elokuvissa puvustajana (muoti- ja elokuva-alan yhdistävä työ olisi unelma), tai vaikka muotitoimittajana. Kai tästä nykyisestä koulusta on jotain hyötyä noilla aloilla (ainakin puvustajana olisi), mutta silti mietin että onko tää oikea paikka.

Huoh. Onneks mä olen vielä nuori niin on vielä aikaa!

28. lokakuuta 2009 klo 6.57  
Blogger Sara kirjoitti...

... ja mä en tosiaan osannut purkaa itseäni sanoiksi, kommentti on hieman sekava :D

28. lokakuuta 2009 klo 6.57  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Omassa tulevaisuudessani mietityttää se, jatkaako opiskelemista eteenpäin vaiko ei. Valmistuin noin vuosi sitten amk:sta sosionomiksi ja haavenani olisi jatkaa samaa alaa yliopistossa eli sosiaalityöntekijäksi. Tällä hetkellä olen työelämässä ja ensi vuodeksikin olisi töitä tarjolla. Pidän todella työstäni ja haasteitakin siitä löytyy, mutta jotenkin toivon, että voisin vielä jatkaa tästä. Toisaalta en ole varma, olenko valmis sosiaalityöntekijän työhön. Siinä vastuu on kuitenkin paljon suurempi kuin nykyisessä työssäni. Lukion jälkeen olisin halunnut yliopistoon, amk oli toisella sijalla. Pääsin kuitenkin amk:ohon ja kahmin sen läpi suht mielenkiinnolla, mutta se yliopisto on vaan jäänyt kaivelemaan. Mietin omallakin kohdalla tuota, onko se yliopisto minulle "enemmän taloudellista turvallisuutta kuin aitoa työhön kohdistuvaa paloa"? Oikeastaan palkkanikaan ei juuri nousisi siis haluanko tavallaan vaan jonkinlaista "statusta" siitä, että olen päässyt yliopistoon? Olenko muka jotenkin onnellisempi yliopistosta valmistuttuani? Kuitenkin nyt pidän oikeasti työstäni!

28. lokakuuta 2009 klo 8.29  
Anonymous ~una chicka muy rubio~ kirjoitti...

Pitää tehdä sitä mistä tykkää.Jos tykkät tuosta, tee sitä. On sulla aikaa vielä tuonkin jälkeen muuttaa mieltä. Kokeile lakimies uraa ja jossei sovi niin vaihda. :)

28. lokakuuta 2009 klo 8.36  
Blogger Lalla kirjoitti...

Aika paljon samoja juttuja pohdiskelet, joita itsekin kävin läpi kun hain oikikseen heti lukion jälkeen ja onnekseni en päässyt. Nyt olen ainakin pitkälti omalta alalta tuntuvan aineen parissa valtsikassa, ja teen lakiopintoja sivuaineopintoina.

Laki ja lainsäädäntötyö kun kiinnostavat, mutta kuten joku aikaisempi kommentoijakin jo sanoi, minuakaan vaan ei ole tehty oikkareiden työmarkkinoille. Se kaikki taloudellinen turvallisuus tietty mitä juristin statukseen liittyy olisi aika kivaa, mutta ei meillä valtiotieteilijöilläkään niin huonosti mene kuitenkaan.

Ja pakko sitä on jonkun verran miettiä miten haluaa elää, itse ainakin haluan turvatun tulevaisuuden siinä mielessä, etten ryhtynyt vapaaksi kirjailijaksi tai muulle ns. luovalle alalle (no ehkä lahjatkaan eivät riittäisi :D), vaan haluan opiskella "oikean ammatin". Mutta missä vaiheessa on tehnyt liikaa myönnytyksiä, eikä enää osaa tunnistaa mikä oikeasti kiinnostaisi ammattina, eikä vain siihen liittyvistä muista syistä? Ja tosiaan, juristithan voivat tehdä jos jonkinlaisia hommia, näin olen ainakin ymmärtänyt. Että ei ehkä vielä ole aihetta vaipua epätoivoon! :)

28. lokakuuta 2009 klo 9.27  
Blogger paula kirjoitti...

Mä oon pienestä pitäen tienny et musta tulee diplomi-insinööri, mut jotenki nää kolme opiskeluvuotta on tuntunu viel muutamaa poikkeusta lukuunottamatta semmoselt odottelulta et koskas ne kiinnostavat kurssit alkaakaan ja jotenki tuntuu etten oo vielä oikeestaan mitään omaan alaan liittyvää oppinu. Vähän huolestuttaa ku kolmen vuoden päästä pitäis sit kuitenki olla jo työelämässä... toisaalta en tiiä mikä muukaan ala mua vois kiinnostaa ammatiks asti, joten uskon kyl olevani oikeessa paikassa

28. lokakuuta 2009 klo 9.56  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mun on ihan pakko kommentoida sen verran, että mä en ole koskaan ees tiennyt, että Suomessa arvostetaan oikislaisia noin paljon. Siis ihan rehellisesti :) Vaikka yliopistolla opiskelen, tosin kielten parissa. Asuin kauan Espanjassa ja siellä oikikseen menevät ne, jotka eivät muuallekaan pääse. Sama tilanne on opettajakoulutuksella (ja vierailla kielillä...), mikä kertookin tietysti paljon maan koulujärjestelmän tasosta... :/ Sillä insinöörit ovat kova sana, täällä taas tuntuu että insinööri ei ole mikään ihme juttu. Hassuja eroja :)

28. lokakuuta 2009 klo 10.14  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei Jonna!

Tuo sama Olivian juttu pysäytti myös mut, 4. vuoden oikkarin, jolla valmistuminen jo häämöttää reilu vuoden päästä (ehkä). Jotenkin olen aina kokenut itseni ns. ura-ihmiseksi, joka haluaa hyvän tutkinnon ja hyvän työn, ja olenkin aina ajatellut, etteivät ainakaan satunnaiset ylityöt ja pitkät päivät minua haittaisi. Toimeentulo ainakin on turvattu jne.

Väkisinkin tuo juttu jätti silti miettimään, etenkin näiden vanhempien naisten vuoksi, jotka olivat jo ehtineet tehdä alan töitä. Toisaalta oli kuitenkin lohdullista, että heidän alanvaihdoksensa olivat onnistuneita päätöksiä. Lopulta päädyin siihen, että valmistun, paiskin hommia miten huvittaa ja jos alkaa maistua puulta, voin aina olla rohkea ja tehdä täyskäännöksen. Itsensä kuunteleminen on varmasti se juttu! :) Lähipiirissänikin on ihmisiä, tosin ihan eri alalta, jotka ovat näin tehneet nelikymppisinä, kun talo ja autot ja kesäpaikat on jo hankittu eikä raha enää ole niin tärkeää, vaan vapaa-aika ja itselle todella nautintoa antava työ on alkanut houkutella enemmän. Ehkä tuon jutun vanhempien naisten kohdalla kyse oli myös tästä.

Tsemppiä opintoihin, mihin sitten ikinä päädytkin!

Terv. Maija

28. lokakuuta 2009 klo 10.27  
Anonymous Lotte kirjoitti...

"Kriisi" löytyy täältäkin suunnalta! Suoraan lukiosta kätilöopintoihin, jotka ovat nyt melkein loppusuoralla. Koko lukioajan olin päättänyt etten lähde mihinkään terveydenhoitoalalle... No jossain mielenhäiriössä täytin hakupaperit ja täällä ollaan nyt oltu neljä vuotta... Mä aloinkin tykkäämään alasta ihan tosi paljon, ja paljon tämä on antanut, MUTTA joka toinen päivä tuntuu ettei tää oo mun juttu ollenkaan.. en halua a)kolmivuorotyötä b)näin naisvaltaista alaa b)ja että koko ajan tuntuu olevan kiiiiire.. Toisaalta ei nyt jaksaisi millään alkaa uutta juttua opiskelemaan, että täällä ollaan ainakin vähän aikaa:) Mut niinkuin sanoin, joka toinen päivä tuntuu että óon oikeella alalla, työporukka on mukavaa jne.
vaikeeta tää elämä :D tsemppiä sinne suuntaan!

28. lokakuuta 2009 klo 10.29  
Blogger Netta kirjoitti...

Muutamat jo kirjoittivatkin valtionhallinnosta. Kannattaa tosiaan harkita, koska sitten saat ainakin työajat, kesälomat ja työpaikan, jossa kukaan ei vietä öitään :D En myöskään usko, että kaikki lakimiehet ovat yhtä kiinnostuneita kaikista lain osa-alueista. Erikoistuvathan historioitsijatkin ;) Itse en siis ole lakimies, mutta mieheni on. Yleisesti ottaen voisin sanoa, että olen kohta kolmekymppinen, enkä todellakaan vielä tiedä, mitä haluan tehdä isona. Tuntuu että tässä keräilen kokemuksia siitä, mitä en ainakaan halua tehdä. Älä suotta siis murehdi, asiat selkiytyvät kyllä tarpeen mukaan, eikä sitä täysin kristallinkirkasta kuvaa omasta tulevaisuudesta tarvi olla. Ei senkään takia, että tulevaisuutta harvemmin voi itse lyödä lukkoon.

28. lokakuuta 2009 klo 10.41  
Blogger Harriet kirjoitti...

Voi Jonna,
samaa pohdintaa täälläkin...
Pakko vaan luottaa tosiaan siihen, että oikistutkinnolla voi tehdä paljon muutakin kuin lakimiesjuttuja. Onhan kaikki Suomen presidentitkin oikislaisia jollain tasolla :)

28. lokakuuta 2009 klo 10.44  
Blogger Miia kirjoitti...

"Veeteeämmänä" (ja valtionhallinnossa työskentelevänä) voin yhtyä näihin valtionhallinnosta kommentoineisiin. Tutkinto oikeustieteellisestä avaa ovia, joita ei muilla tutkinnoilla avata, mutta samalla se ei myöskään sulje niitä. Tarkoitan, että sinun tutkinnollasi on mahdollista hakea myös kaikkia niitä paikkoja, joihin VTM:kin kelpuutetaan. :)
6 vuotta työelämässä olleena täytyy todeta, että tulevaisuuden suunta mietityttää edelleen.

28. lokakuuta 2009 klo 10.53  
Anonymous Tiinanen kirjoitti...

Omassa tulevaisuudessa mietityttää tällä hetkellä jatko-opinnot, olen valmistunut sairaanhoitajaksi kaksi vuotta sitten ja haluna olisi jatkaa vielä, en vain tiedä minne. Toisaalta haluan erikoistua, toisaalta taas voisin jatkaa yliopistossa terveystieteitä. Pieni halu olisi myös aloittaa kokonaan uusi ala, eli opiskella ravitsemusterapeutiksi...en tiedä.

Toisaalta takaraivossa painaa ajatus lapsista, jotka ovat eteenkin miehen toive. Itselläni ei niin kiire olisi, mutta fakta on että 27 vuotta on jo paljon ikää lastensaanti-mielessä.

Ja jos vielä väännän puukkoa haavassasi, niin lukiessani samaisen Olivian jutun, mietin, että TAAS joku lakimies on tehnyt irtioton työstään. Olen aikaisemminkin tuontapaisia juttuja lukiessani miettinyt, että mikä siinä lakimihen työssä on vikana, kun sieltä sitten lähdetään tekemään ihan muuta.Ja tiedän myös erään ihanan kahvilan pitäjän, joka on entiseltä elämältään lakinainen. Ja on pyörittänyt kahvilaansa jo kymmenisen vuotta, että ei vissiin kaduta :)

28. lokakuuta 2009 klo 11.07  
Blogger Norppis kirjoitti...

Musta tuntui että toi juttu aiheutti monessa muussakin kylmiä väristyksiä. Vaikkei lakimiehiä olisikaan nyt tai tulevaisuudessa ;) Kaikilla on tapana haaveilla JOSTAIN ihan muusta mitä elämä on sillä hetkellä. Itse olen ainakin aina tehnyt niin ;) Itsellä on hirveä paine siitä etten ikinä uskalla tehdä sitä mitä mun haaveet vaatisi. Pelottavaa.

28. lokakuuta 2009 klo 12.27  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tää on niin tuttua. Itse opiskelen toista vuotta oikiksessa ja koulun (siis pääsykoekirjojen aiheen) valinta silloin reilu vuosi sitten ratkesi lähes arvalla.

Ongelma tuntuu olevan tuttu aika monelle ja oikeastaan ainoastaan ne, jotka tietävät haluavansa yrityskiemuroihin ovat varmoja siitä, että ovat oikeassa paikassa. Ongelmana on nähdäkseni lähinnä se, että meille poloisille opiskelijoille tulee esittäytymään vain ns."riistofirmat", joilla on rahaa vähän kestittää opiskelijoita ja muut työmahdollisuudet avautuvat pikkuhiljaa ikään kuin varkain. Näin ainakin meillä Turussa.

Itse olen ajatellut suuntautuvani valtionhallintoon, oikeusministeriö tai ulkoasianministeriö houkuttaisivat todella paljon, toinen mielenkiinnonkohteeni liittyy finanssioikeuteen. Uskon, että sen oman paikkansa kyllä löytää, muutaman kiemurankin kautta sitten.

Kuten joku myös jo totesi, niin kyllä sitä alaa sitten voi aina vaihtaa.

Meillä on myös niin paljon työmahdollisuuksia, ettei sitä edes käsitä. Mut nii, pointti oli se, ettet ole opiskelijoiden etkä varsinkaan oikeustieteen opiskelijoiden keskuudessa mikään outo lintu.

28. lokakuuta 2009 klo 12.34  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei,

Kommentteja lukiessa rupesi todella hymyilyttämään. Miunhan pitäisi olla todella paniikissa. olen valmistumassa 29-vuotiaana (gradu vielä kesken) maisteriksi, ala ei erikoisemmin nappaa, mutta luotan siihen, että jotain töitä löytyy tai sitten opiskelen uuden ammatin, elän kai jossain pumpulissa. Olen sinkku, eikä minulla myöskään ole paine lapsista. Jos sopiva kumppani löytyy, niin sitten niitä lapsia yritetään, jos ei löydy niin sitten sen kanssa vaan täytyy elää. Olen aina ajatellutkin hankkivani lapsia (jos niitä hankin/tai saan) n. 35-vuotiaana, enkä pidä sitä yhtään liian myöhäisenä ikänä. Joten Jonna, et todellakaan ole yksin uravalintasi kanssa, varmasti monet pohtivat valintojaan ja hankkivat elämänsä aikana useamman kuin yhden ammatin.

Yleisestikin ottaen olen sitä mieltä, että jos ihmiset pohtisivat asioita enemmän ja kyseenalaistaisivat ns. "valmiiksi pureskeltuja"-ajatusmalleja, monet meistä olisivat paljon onnellisempia:-)

Terv. melkein valmis FM

28. lokakuuta 2009 klo 12.46  
Anonymous Kia kirjoitti...

Muista Jonna, että lakimiehellä on onneksi kuitenkin valittavana ei vain "huonosti palkattu mutta inhimillinen" julkinen sektori ja "rahakas mutta tappotahtinen ja kilpailuhenkinen" isojen aa-toimistojen maailma (tosin ainakin rivijuristin kohdalla jää kyllä suuret rahatkin haaveeksi). Työpaikkoja löytyy myös pankeista, vakuutusyhtiöistä, yrityksistä laajalla skaalalla, ammatti- ja työnantajajärjestöistä, muiden alojen liitoista, kunnista... Aina voi lähteä myös ulkomaille, etenkin jos työ esim. kansainvälisissä järjestöissä kiinnostaa. Varteenotettava vaihtoehto voisi olla tehdä LLM ulkomailla, alasta, joka todellakin kiinnostaa. LLM suht hyvästä yliopistosta avaa varmasti ovia moniin kiinnostaviin paikkoihin, joista ei muuten edes tietäisi. Mutta ymmärrän erittäin hyvin tuon kriiseilyn, etenkin kun suurin hypetys tuntuu kohdistuvan alipalkattuihin orjan virkoihin tietyissä toimistoissa... :) Onnistunutta brändäystä, mutta todellisuus on (onneksi) kuitenkin toinen. Rohkeutta tehdä omannäköisiä ratkaisuja!

28. lokakuuta 2009 klo 13.09  
Blogger kellohameappelsiini kirjoitti...

Tässä toimii varmaan se sama lähtökohta, kuin joissakin muissakin asioissa, että sen Oikean tunnistaa sitten kun se osuu kohdalle :)

Itse olen ollut ihan hurjan onnekas, koska olen heti ensimmäisellä yrittämällä onnistunut pääsemään sellaiseen työpaikkaan, jonka myötä on tullut 100% varmuus siitä, että olen oikealla alalla.

Tässä yhteydessä on pakko korjata käsitys siitä, että kaikki asianajotoimistoissa työskentelevät olisivat tärkeileviä pönöttäjiä, jotka tuntevat vähän liiankin hyvin oman arvonsa. Saattaa johtua harvinaisen nuoresta työntekijöiden keskimääräisestä iästä asianajotoimistoksi, mutta meillä kaikki ovat varsin "jalat maassa"-tyyppejä, pienimmistäkin asioista muistetaan kiittää ja opiskelijoitakin arvostetaan ihan yhtä lailla kuin juristejakin. Mahtavat työkaverit ja ilmapiiri ovat olleet tärkeitä tekijöitä siinä, että itse työkin on alusta alkaen tuntunut mielekkäältä.

28. lokakuuta 2009 klo 13.21  
Blogger Chérie kirjoitti...

Toivottavasti ajatukset selkenee:) Sinulle on tunnustus blogissani!

28. lokakuuta 2009 klo 14.58  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ei ole mikään ihme, että opiskellessa miettii onko oikealla alalla lainkaan ja mikä siinä viehättää. Etenkin, jos ei ole kyse lapsuudesta alkaneesta intohimosta :) Kai ny se on ihan tervettäkin, saa aina uutta perspektiiviä elämäänsä kun miettii asiat uudelta kantilta. Itsekin mietin kuumeisesti tulevaisuttani; olen saamassa ison sopimuksen joka sitoo minut, levottoman sielun vuodeksi samaan paikaan ja samoihin kuvioihin. Näinä aikoina on etu, että on pitkä sopimus eli töitä riittää, mutta itse kaipaan kovastikin vaihtelua ja sen kaipuu iskee etenkin näin syksyisin. Toisaalta, ehdin vielä tän vuoden aikana vaikka lukea lääkiksen tai terveystieteiden pääsykokeisiin ja säästää rahaa, niin ei mene hukkaan sekään aika ;)

On hyvä että on edes joku ammatti, johon palata jos muut ei ota tulta alleen. Oikis on pirun kova paikka jo päästä sisään, ja jos ei suorastaan inhoa sitä hommaa niin väittäisin, että kannattaa painaa. Ehtii sitä myöhemminkin tehdä jotain muuta, niin kuin nuo jutun kolme naista...

28. lokakuuta 2009 klo 15.50  
Blogger Jemma kirjoitti...

Täälläkin podetaan pientä valmistumiskriisiä. Valmistun tammikuussa FM:ksi ja olen suuntautunut aineenopettajaksi. Enää puuttuu osio gradusta ja yksi tentti, joten valmistuminen on tosi lähellä. Vähän väliä mielessä kummittelee, että opettaminen ei ehkä ookaan se mun juttu. Tykkään kyllä aineestani ja nuorista myös, mutta en tiedä, haluanko mennä hektiseen koulumaailmaan ja olla se, joka päivästä toiseen opettaa. Kaipaisin työtä, jossa ei tarvitse koko ajan olla niin tapetilla eikä viedä niin paljoa hommia kotiin. Yritän kuitenkin ajatella, että on ihan turhaa kriiseillä nyt, kun en vielä oo edes töissä. Kyllä se työelämä sitten näyttää, oonko oikeassa paikassa, ja itse voi kuitenkin vaikuttaa tosi paljon siihen, millaiseksi työ muodostuu. Toivotaan, että meille sattuis eteen kivat työpaikat, joissa työkin ois mielekästä. Jos ei, niin onneksi aina voi vaihtaa ja saada jotakin muuta tilalle. Tsemppiä!

28. lokakuuta 2009 klo 15.54  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mites toi sun kähäräpää, meneekö se Titanic-vertauskuvin Cal vain Jack -osastoon? Rita

28. lokakuuta 2009 klo 16.15  
Blogger Jonna kirjoitti...

NooranElämää: vielä on pari vuotta jäljellä:)

.Nekku: oih, 8-tuntia päivässä + kunnon kesäloma. Unelma:)

Sara: Ah, sä oot niin kadehdittavan nuori ja ehdit muuttaa mieltäs vielä jotain miljoona kertaa:)

Anonyymi: Yliopistoon ei mielestäni pelkän stauksen vuoksi kannata mennä mutta jos opintojen jatko aidosti kiinnostaa niin sitten ehdottomasti ! :)

~una chicka muy rubio~ : tuntuu vain kamalalta jos päätyy raatamaan "turhan"tutkinnon eteen. Toisaalta, koska opinnoista aidosti nautin, niin enköhän tämän suorita:)

Lalla: ah, kirjailijana olisi ihanaa mutta ihan liian stressaavaa:) Kyllä se taloudellinen turvallisuuskin on tärkeä juttu, ei sille vain mitään voi:)

ihan_hupsu: toi on niin ärsyttävää kun vain odottaa, että milloin kiinnostavat jutu alkaa. Meillä onneksi voi harjoitusseminaareilla keskittyä omiin intohimoihin:)

Anonyymi: en oikein edes ymmärrä, miksi oikislaisia arvostetaan niin paljon. Kouluhan tää vain on. Kait sillä on jotain tekemistä sen myyttisen " sinne on tosi vaikea päsätä sinää"-jutun kanssa:)

Maija: ääh, jotenkin tuntuu vain rankalta ajatella, että nelikymppisenä muuttaisi koko elämänsä suunnan vaikka älyttömän ihailtavaa onkin:) Enköhän mä nyt kiltisti käy koulun loppuun kun opinnot kuitnekin kiinnostaa ja mieti sitten mitä teen:)

Lotte: hih, sun kommenttia lukiessa aloin täysin yhtäkkiä unelmoimaan kätilön ammatista;D

Netta: Valtiolle kyllä kovasti himoitsisin töihin. Puhtaasti lakipitoinen työkään ei pelästytä niin paljon jos tietää, että työajat oikeasti ovat olemassa:)

Harriet: Ehkä mä vaan alan presidentiksi;D

mj: kiitos toivoa antavasta kommentista! olen saattanut tässä kriiseilyn keskellä unohtaa miten yleispätevää tutkintoa olen suorittamassa:)

Tiinan: uskon, että nuo lakimiehet ovat yleensä niitä burn outiin päätyneitä työhirmuja;) Tai ainakin haluan uskoa. Ja huh, tuo lapsijuttu aiheittu melkein samantien uuden kriisin:D

Norppis: Se on jännää löytää itsensä haaveilevansa jostain muusta mutta ei edes oikein tietää, että mistä...

Anonyymi: Olen muuten myös huomannut, että juuri nuo yritysjuristiwannabeet ovat ne valinnastaan varmimmat:D

Anonyymi: Näitä kommentteja on kyllä ollut virkistävää lukea. On ihanaa tietää, että ei ole epävarmuuksiensa kanss aihan yksinään:)

Kia: Kiitos muistutuksesta. Olen kait onnistunut kriisiytymään niin pahasti, että en oikein osaa ajatella tulevaisuutta selkeästi:)

kellohameappelsiini: Oi, vähän kivaa! Oon kuullut niin paljon pelottavia juttuja, että olen jo melkein mielessäni rajannut toimistot pois niitä kokeilematta:)

Cherie: kiitos! tuon haasteen olenkin jo tehnyt mutta kiitos paljon tunnustuksesta:)

Anonyymi: Painan kyllä tutkinnon valmiiksi kun opiskelu kutienkin on kivaa. Katson sitten mitä oiekin päädyn tekemään:)

Jemma: fiksusti pohdittu. Ehkä mäkin pystyn samaan loogiseen ajatteluun kunhan tää kriisi hiipuu pois:)

Rita: No, eiköhän tämä ole aika selkeä " If you jump, I jump. :)

28. lokakuuta 2009 klo 17.20  
Anonymous Gitte kirjoitti...

Todella hyvä ja ajatuksiaherättävä kirjoitus, sai muuten omat opiskeluhaaveeni entistä enemmän vahvistumaan. Olen vähän arponut, että onko kannattavaa lähteä opiskelemaan sitä alaa, mutta pääasia, että itseään kiinnostaa. Eihän koulutus ikinä hukkaan mene, sunkaan kohdalla :)

Jos ei lakimiehen ura enää kiinnosta, niin voisit alkaa vaikka kirjailijaksi tai kolumnistiksi, kirjoitat niin mukaansatempaavasti ja humoristisesti! :>

28. lokakuuta 2009 klo 17.32  
Blogger Turun Tilda kirjoitti...

No moi Jonna! Sä olet joskus vastaillut mun blogiin, kun olen kriiseillyt näiden työkuvioiden kanssa, joten ajattelin pohtia asioita myös täällä.

Olen aina ollut henkeen ja vereen tieteiden ja taiteiden ihailija ja varsinainen tiedon imijä. Äiti jankutti aina, että Tildasta tulee opettaja. Niinpä laskin yksi ynnä yksi ja päätin ruveta hissanopettajaksi.

Haaveilin salaa kuitenkin kaikenlaisesta luovemmasta.Kuten toimittajan töistä, kirjan kirjoittamisesta. Yritin ajatella realistisesti, että opettajilla on töitä. Toisaalta mietin, että olisiko minulla rahkeita jollekin "kovemmalle alalle", josta tienaisi enemmän. Ainut vaihtoehto olisi saattanut olla lakimies. Torjuin kuitenkin vaihtoehdon liian ankarana. Kaipasin elämääni pehmeämpää linjaa.

Nyt, kolmen vuoden työkokemuksen jälkeen olen alkanut pohtia, että jaksanko tätä lainkaan. Olen myös uudelleen miettinyt, että olisiko minun pitänyt hakea juristiksi (varsinkin silloin, kun ei-niin-välkyt oppilaat rinta rottingilla selittämään oikikseen hakemisesta). Miksi hitossa käytän aikani epäkiitollisten pikkunilkkien opettamiseen sen sijaan, että työskentelisin aikuisten parissa? Ehkä minua jopa arvostettaisiin. Nyt teen kaksinumeroista työpäivää ilman korvausta näistä iltatöistä. Työllistyminen omalla alalla on kyseenalaista. Ongelmani ei olevielä ratkennut. No, toisaalta, jos työt loppuvat, uskallan ehkä ottaa sen hypyn tuntemattomaan.

Yritän vain sanoa, että onneksi hait oikkikseen, etkä hissaa lukemaan. Työtilanne on varmasti parempi. ja varmasti lakiala on niin laaja, että sieltä löytyy oma suuntautumisvaihtoehto. Ainakin poliisi ja valtio tarjoavat lakitoimistojen lisäksi työmahdollisuuksia. Tsemppiä!

28. lokakuuta 2009 klo 17.50  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kannattaa pohtia vakavasti myös hommia kolmannella sektorilla yhdistys- ja keskusjärjestöpuolella. Monissa edunvalvontaa hoitavissa yhdistyksissä on juristeja töissä tai sitten voi löytyä jotain muuta kiinnostavaa. Toinen mahdollisuus on tähdätä toiminnanjohtajaksi, jolloin toimenkuva onkin sitten jo aika laaja. Järjestötyössä monipuolisuus on plussaa sekä koulutuksen että muiden taitojen puolesta. Jos jokin tietty juttu kiinnostaa erityisesti, kannattaa suorittaa siltä alalta muitakin kuin vain juridiseen puoleen liittyviä opintoja. Oikeustieteen opinnot muodostavat yhdessä muun alan opintojen/tutkinnon kanssa ihan hyvän, kilpailukykyisen paketin. Kannattaa myös hakea töitä ko. alalta, siis muihinkin kuin juridisiin tehtäviin. Olen huomannut, että juristeihin liittyvät stereotypiat ovat toisinaan aika lujassa, se on yllättävän vahva ammatillinen tutkinto. Osa työnantajista ei ymmärrä, että se antaa muitakin kuin vain puhtaasti juridisia valmiuksia. Joillekin voi olla yllätys, että juristikin voi olla esim. luova, kekseliäs, hyvät sosiaaliset taidot ja sosiaalisen omatunnon omaava monitoiminainen; eli ei se yksiviivainen pykälien kanssa nyhväävä, huumorintajuton ja joustamaton jakkupuku-ilmestys. Tiedän, ettei tämä lohduta yhtään, mutta sinulla on vielä aikaa löytää se omin juttusi. Hyvä, että mietit asiaa nyt eikä sitten paria vuotta ennen eläkeikää. Joo, olen tässä minäkin vaihtamassa alaa juristista ihan joksikin muuksi..
-Amalia

28. lokakuuta 2009 klo 18.49  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Eräs perhetuttuni on lakimies, mutta kun hän kävelisi sinua vastaan kadulla et tunnistaisi häntä lakimieheksi. Hän käyttää mustia leviksiä ja villapaitaa. Ja voihan oikiksen opinnoilla tehdä muutakin työkseen kun pyöritellä lakeja, voit siis vaikka ajatella että se on vain hyvä pohjakoulutus. Joten jatka vain rohkeasti eteenpäin, kyllä se oma juttu vielä sieltä selkenee..:)

28. lokakuuta 2009 klo 19.01  
Anonymous divid kirjoitti...

kuule älä huoli. jos lakimiehen työ alkaa joskus maistua puulta, sen kun vaihdat alaa. kuten itsekin totesit, 25-vuotiaana et määrää koko tulevaisuuttasi, vain sen verran kun tuntuu hyvältä.

28. lokakuuta 2009 klo 20.03  
Blogger Sophia kirjoitti...

Nuo ovat yliopisto-opiskelijan tavallisia tunteita, mutta kannattaa tietysti aina kuunnella sisäistä ääntänsä. Itsekin olen kriisini kriiseillyt ja sen jälkeen määrätietoisesti alkanut rakentaa reittiä sinne oikealle uralle.

Tutkinto on hyvä juttu, mutta ei vielä sido mihinkään: tiedän varatuomarin, joka on erään projektin päällikkönä ja projektilla ei ole mitään tekemistä oikeustieteen kanssa. Eli kaikenlaista pääsee kuitenkin tekemään. Kuten joku jo sanoi valtionhallinnossa ja aluehallinnossa oikistutkinto on aika kovaa valuuttaa ja tehtävien kirjo on laaja. :)

Työkokemus on koulutusta tärkeämpää ja se, että työkokemus on sitten lopulta siltä alalta, mitä haluaa tehdä. Sivuainevalintoihin kannattaa kiinnittää huomiota. Mieti, minkä alan töitä haluat oikeasti tehdä ja tutkaile työpaikkailmoitusten vaatimuksia erilaisiin kiinnostaviin paikkoihin. Ehdit vielä hyvin tekaista approt ja cumutkin jostain täysin erilaisesta kuin oikeustiede. Se yksi hullunkuriseltakin tuntuva appro saattaa joskus olla avain unelmatyöpaikkaan...

28. lokakuuta 2009 klo 21.25  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Sophia: OTM-tutkintoon ei sisälly sivuaineita. Lääkiksessä on myös sama juttu.

28. lokakuuta 2009 klo 21.41  
Blogger Tuuli kirjoitti...

Jonna, musta tuntuu että sun näkemys lakimiehestä rajoittuu iosjen asianajotoimistojen työntekijöihin. Järjestöissä, yrityksissä, ministeriöissä, vaikka missä on lakimiehiä, jotka eivät pukeudu jakkupukuihin, tee ylipitkää päivää ja pyöritä ainoastaan ja vain pykäliä. juristin tutkinto on melko yleispätevä ja sillä pääsee vaikka minne. Eli ei sua ole tuomittu tekemään sitä mitä et halua, vaikka muut ympärilläsi opiskelevat valitsisivatkin juuri sen polun.

Mutta oot kyllä paras. Upeaa, että sanot noin ääneen mitä moni meistä ajattelee pienessä päässään.

29. lokakuuta 2009 klo 1.57  
Blogger Sophia kirjoitti...

Vaikka tutkintoon ei kirjaimellisesti sisälly sivuaineita, se ei tarkoita etteikö muita approja ja cumuja voi tehdä. Kannattaa ottaa selvää vaihtoehdoista...

29. lokakuuta 2009 klo 12.46  
Blogger Jonna kirjoitti...

Gitte: haha, kirjailija onkin lapsuuden unelma-ammatti mutta helmmett kun se on riskialtis ura:D

Turun Tilda: Hassusti meillä menee ristiin. Minä vieläkin vähän haaveilen hissan maikan työstä. Tosin saattaa olla, että oma käsitykseni on aika romantisoitu:)

Amalia: haha, tämän kommenttiboksin perusteella voisi kuvitella, että kohta Suomen oikiksissa ei ole enää montaakaan opiskelijaa;D

Anonyymi: Mutta töissä se kuitenkin kait käyttää vähän virallisempaa? jos ei, niin kerro heti mikä sen työpaikka on;D

divid: Niin, mut kun valmistun vasta kaksiseiskana:D mutjuu, kyllä tuo koulu nyt suoritetaan nätisti loppuun ja katselleen sitten:)

Sophia: inhoan, etä työkokemus on tärkempää koska se tarkoittaa, että nyt pitäisi tietää mitä haluaa tehdä. äh.

Tuuli: joo, mun pitäis kai tatuoida käteen, että on muitakin mahdollisuuksia kuin ne kaksi kun aina tuppaa unohtumaan;D

29. lokakuuta 2009 klo 20.12  
Blogger Laura kirjoitti...

Oot saanut jo hirveästi fiksuja kommentteja, ihmisiltä jotka jopa oikeesti tunteekin sun alaa! :D Laitanpa silti oman lisäykseni ihan toisen alan opinnoista.

Oot ilmeisesti jo päättänyt jatkaa opintojasi, ja se kuulostaa tosi hyvältä vaihtoehdolta, jos kerran opinnot kiinnostaa. Ite oon vaan huomannut, että ihan kaikissa opinnoissa ja kaikissa ammateissa on aina puolia, jotka ei ole niin mieluisia.

Ite oon jo monta monta vuotta halunnut enkun ja ranskan opettajaksi ja lukioikäisenä kattelin kieli pitkällä englantilaisen filologian niiiin mielenkiintoiselta vaikuttavia kurssikuvauksia. Noh, kuitenkin yliopistossakin aika nopeasti huomasi, että niidenkin kurssien joukosta löytyi selvät suosikit ja inhokit. Sama kokemus oli kaikilla opiskelukavereillakin. Ei kaikki niissä kielissäkään yksinkertaisesti voi kiinnostaa, eikä onneksi tarvitsekaan kiinnostaa.

Nyt suoritan opetusharjoitteluani, jota olen tässä koko opiskeluajan odottanut kuin kuuta nousevaa: vihdoin pääsee tekemään sitä, mihin koko opinnot tähtäävät. Tykkään tästä opettajan leikkimisestä ihan hirveästi ja tuntuu, että tätä todella haluan tehdä loppuelämäni (hah, kuin sen voisi vielä tietää). Mutta silti olen jo nyt kauhean väsynyt, välttelen tälläkin hetkellä tuntisuunnitelmien vääntämistä, se tuntuu tylsältä pakkopullalta. Lisäksi esimerkiksi opetuksen hallinnollinen puoli ei voisi vähempää kiinnostaa, mutta siihenkin puoleen on pakko tutustua. Enkä ole vielä kohdannut niitä tilanteita, joiden vuoksi mm. harjoitteluani ohjaava opettajanikin kuulemma välillä miettii alanvaihdosta. Onko mitään järkeä tehdä työtä, joka kuluttaa valtavasti energiaa, ja lisäksi joutuu kuulemaan huorittelua yhteiskuntamme nykyisiltä ja tulevilta huumeidenkäyttäjiltä, rikollisilta, mielenterveyspotilailta... Ilmeisesti meidän mielestämme on, tiedä sitten miksi! :D

Eli pointtini tässä yrittää olla se mistä alussa jo sanoin: kaikilla aloilla on asioita, jotka ei kiinnosta, ei tunnu omalta tai ylipäätään hyvältä. Varmasti säkin tämän itsestäänselvyyden tiesit, mutta ainakin itseäni täytyy tästä aina välillä muistuttaa, jotta kokonaiskuva näyttää taas vähän kirkkaammalta. Jos siis opinnoissasi on selkeästi jotakin, mikä sua kiinnostaa, ei ne opinnot voi mennä hukkaan. Ja jos löydät yhdenkin ammatin, johon voisit realistisesti opinnoillasi päästä, ja jossa voisit kuvitella viihtyväsi, miksi et tavoittelisi tuota ammattia?

Tietystihän se on eri asia, että jos oikeasti tietää todellisen intohimonsa olevan jossain muualla...silloin suosittelisin intohimon jahtaamista, näin yleisesti ottaen. :)

Nykyaika on kyllä hämmentävä siinä mielessä, että ei tavallisella ihmisellä kyllä aiemmin ole ollut mahdollisuutta jahdata unelmiaan ja etsiä jonkinlaista itselleen "täydellistä" työtä... On tehty sitä työtä, mitä on voitu tehdä! :D En sano, että nykyaika olisi tässä suhteessa huonompi kuin menneisyys, mutta ainakin mahdollisuus lukemattomiin eri valintoihin tuntuu välillä vähän hankalalta... :)

7. marraskuuta 2009 klo 20.22  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

alkoi ihan itkettää kun luin ton vertauksen titanicista :)

15. joulukuuta 2009 klo 13.24  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu