Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Lomarytmi

maanantai 22. joulukuuta 2008

Lomarytmi

Lomavuorokausirytmi saavutettu. Eilen raahauduin nukkumaan hiukan ennen viittä aamuyöllä ja silmiä availin uudelleen vasta puolen päivän aikoihin. Hmnn, pitää hiukan ottaa tuo rytmi tarkasteluun tai arjen koittaminen tammikuussa hajottaa täysin;)

Neljän aikaan olin kuitenkin onnistunut vetämään vaatteet päälle ja laiskan takalistoni keskustaan saakka. Yritettiin kaverin kanssa metsästää viimeisiä joululahjoja ja käytiin haukkaamassa hiukan kiinalaista. Olen mutuen aivan onneton ruuantilaaja. Tilaan aina tuttua, turvallista ja aiemmin hyväksi havaittua. Senpä vuoksi olinkin nyt ihan ulalla kun kyseinen kiinalainen ei jostain ihmeellisestä syystä tarjonnut paistettua riisiä ja kanaa (ja ne kehtasivat vielä väittää olevansa kiinalainen Suomessa - hei juntisuomalainen vaatii paistettua riisiä!). Hetken pyörittelyn jälkeen päädyin sitten paistettuihin nuudeleihin ja kanaan (joo, olen hiukka säälittävä) ja olivathan nuo hyviä mutta ah, kun olisi niin mieli tehnyt sitä riisimössöä.

Huomasin vasta kuvaamisen jälkeen, että päivän asu-kuvissa pilkotti taka-alalla pakkaamattomia lahjoja, joten sen vuoksi näistä on tausta valkaistu;)




Mekko - Second hand
Vyö - Poikakaverin vanha
Saappaat - Aleksi 13

Nyt voisi vaikka kääriä muutaman paketin papereihin. Huomenna pitäisi vielä löytää jotain oikein kivaa iskälle:)

Ja Asoksen alet houkuttavat ihan vimmatusti! Varsinkin nämä mekot saavat kuolan valumaan näppikselle... :) Äh, tyhmää olla köyhä!





-Jonna

Tunnisteet:

8 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oih kun nyt tekee mieli kiinalaista! Nuo mekot on kyllä niin ihania. Eka on niin söpö mutta ei kyl mulle sopis. Sulle kyllä! :D

23. joulukuuta 2008 klo 0.21  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

sinä tulit tästä mieleen :)
http://www.asos.com/Asos/Asos-Black-And-White-Polka-Dot-Obi-Belt/Prod/pgeproduct.aspx?iid=444825&cid=1929&clr=BlackWhite&sh=0

23. joulukuuta 2008 klo 0.46  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Asoksen musta pitsimekko on ihana! :)

23. joulukuuta 2008 klo 9.41  
Blogger Noora kirjoitti...

Heh, määki oon huono tilaaja. Poikakaveri aina nauraa mulle, kun otan samat ruuat ravintoloissa :D

23. joulukuuta 2008 klo 14.01  
Blogger Jonna kirjoitti...

Tuo ensimmäinen mekko on ihana!!

23. joulukuuta 2008 klo 20.17  
Blogger -SL kirjoitti...

Ihania mekkoja

24. joulukuuta 2008 klo 0.04  
Blogger Inka kirjoitti...

hehee, pizzeriassa meikäläinen ottaa aina quattron, vaikka mikä olisi :D

24. joulukuuta 2008 klo 3.11  
Blogger Jonna kirjoitti...

Mariaa: Oih, kiinalainen on niin hyvää:)

Tuhlaus: Äsh, linkk iei auennut mutta luotan makuusi:)

Cocos: *huokaus' niin on:)

norppa: hih, mutta miksi sitä pitäisi selata koko ruokalista läpi kun kerran tietä äjo mikä on hyvää!

Sypa: niin on!

SL: Ihan liian kivoja:)

Tirliina: kinkku, tonnikala, sipuli, valkosipuli on mun vakio:D

28. joulukuuta 2008 klo 21.56  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu