Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Tänään tuoksui kevät

keskiviikko 14. tammikuuta 2009

Tänään tuoksui kevät

Tänään tuoksui kevät jo ihanan selvästi. Lumettomien teiden ja aurinkoisen ilman kunniaksi kiskoin jalkaani uudet käyttöä odottaneet mokkasaappaat ja tallailin lähiostoskeskukseen selvittämään farkkujen tuumakokoani (hmnn.. sama merkki mutta eri malleissa vaihteli. Rasittavaa.) .

Iltakuudelta alkavan luennon (inhottava aika muuten. eihän kenenkään keskittymiskyky voi tuolloin olla kovin hyvässä jamassa) vuoksi läksin farkkuihmettelyn jälkeen keskustaan ja tein pienen koukkauksen Vero Modan kautta. Huh, onneksi tein, sillä siellä se oli. Olen kuolaillut tätä hametta jo useammasta blogista mutta yksikään kappale ei ole osunut omiin silmiini kaupoissa kopsutellessa. Nyt sitten sainkin oman yksilöni -70% hintaan, eli taisi olla vain kohtalon leikkiä pitää meidät aiemmin erillään:) Ah, ihanaa! olen jo monta kertaa suunnitellut asuni tämän hamosen ympärille vain tajutakseni, että sei ei löydykään kaapistani. Nytpä löytyy:)



Päivän asu ja Lindexiltä mukaan tarttunut kassi. (Hassu juttu muuten tuon kassin kanssa: Myyjätyttönen kysyi, että haluanko sen muovipussiin:D )



Nyt nukkumaan! (tänään tuli koisattua pommiin, joten yritän tässä kovasti painaa ajoissa pään tyynyyn)

Milloin muuten teidän mielestänne tuoksuu kevät?

-Jonna

Ainin! Niitä kysymyksiä voi vielä heitellä tuohon alempaan postaukseen:)

Tunnisteet: ,

23 kommenttia:

Blogger Ocean kirjoitti...

Haha, muovipussiin :D Tuo röyhelöhame on kyllä niiiin ihanuus <3

14. tammikuuta 2009 klo 23.31  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oi, ostin tuon kangaskassin keväällä sinisellä tekstillä varustettuna, mutta jäin haikailemaan punatekstistä. Täytyypä rynnätä Lindexille! Hassua että tarjottiin muovipussia, taitaa olla myyjältä aika automaattista :D

14. tammikuuta 2009 klo 23.58  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Onpas kiva röyhelöhame. Tosta kuvasta en tosin saa ihan varmaa kuvaa siitä, kuinka pitkä/lyhyt se oikeasti on? Jääkö helma ihan reilusti polven yläpuolelle? Oon yrittäny parantaa oman vaatevarastoni hametilannetta ja jokin tuontyyppinen olisi mukava lisä.

Ihan ihmeellistä että joku muukin oli miettinyt kevättä just tänään :D Bussipysäkillä seisoskellessani mietin, että vaikka nyt on tammikuun puoliväli, ilmassa on selvästi havaittavissa jotain lupausta keväästä. Kevään tuoksut ei tuntuneet ainakaan ihan vielä juuri sille bussipysäkille, mutta oli jotenkin sellainen keväisen kuulas ilma.

15. tammikuuta 2009 klo 0.17  
Blogger tipitii kirjoitti...

Röyhelöhame herättää mussa sanomattoman suuria vaatekateustuntemuksia. Tosi nätti!

15. tammikuuta 2009 klo 0.43  
Blogger Herttainen kirjoitti...

Heheh, myyjä varmaan heti sen sanottuaan tajus että olipa pöljästi sanottu ;) Ite oon kassalla töissä ja siinä on niiin tsiljoona automatisoitua juttua että vaikka asiakas ois etukäteen sanonut ettei sitten ole mitään etukortteja niin minuutin päästä kuitenkin kysyn... Mutta positiivista on se, että kysytään ensin siitä muovikassista eikä vain sullota! Moni vain ottaa sen kun se annetaan, mutta luulen että kyllä jotkut oikeesti miettis että tarviiko sitä, jos kysyttäis. Että ehkä se yks sukkapari mahtuis johonkin niistä viidestä muovikassista jotka on muualta kertyneet.

15. tammikuuta 2009 klo 7.08  
Blogger Suvi kirjoitti...

Paripäivää sitten tuoksui kevät, kun oli aivan vesikeli ja +4 astetta. Mutta tänäaamuna mittari näyttää -15 astetta. Mitä tääki nyt sitte on? Just aattelee kevättä ja kesää, niin sitten alkaakin talvi...

15. tammikuuta 2009 klo 10.58  
Blogger sarakissa kirjoitti...

Tuo röyhelöhame pitäisi kieltää lailla, se näyttää niin hyvältä kaikkien muiden päällä ja minä taas näytän ylipainoiselta ilotytöltä sen kanssa :) Ihana!

15. tammikuuta 2009 klo 11.20  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kiva kangaskassi :) Mun mielestä tuoksuu kevät silloin kun tie alkaa pöllytä ja siitepölyä ilmestyy ilmaan. Myös sellainen tosi kirkas ja lämmin auringonpaiste keskellä talvea aiheuttaa jotenkin keväisen tuoksun tai ainakin fiiliksen. Oikeastaan kevät on mun mielestä haiseva vuodenaika, koska oon tosi allerginen siitepölylle ja katupöly aiheuttaa astman pahenemista. Tykkäilenkin kovasti talvesta ja pakkasesta :) Myös kesä kelpais :P

15. tammikuuta 2009 klo 11.40  
Blogger Mirre kirjoitti...

oiih, ihana toi hame.

15. tammikuuta 2009 klo 11.40  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

bongasin sut eile sellon ginasta:D:D:D

15. tammikuuta 2009 klo 12.57  
Blogger Tuulia kirjoitti...

Todella söpö hame :) Taisin muuten eilen nähä sut Kluuvissa, en ollut ihan varma että ootko se sinä niin en kehannu tulla juttelee :) (yks mun tyhmimmistä peloista on se et meen selittää jollekin tyypille että moi sulla on se blogi, ja sit se onkin väärä ihminen ja oon ihan nolo :)

15. tammikuuta 2009 klo 13.39  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

OI paljonko tuo kassi maksoi? Ihana =) Joo, Lindex on varmaan ainoa kauppa, jossa kysytään halutaanko tavara muovipussiin, mielestäni tosi hyvä, vaikka toi juttu vähän nauratti :D

15. tammikuuta 2009 klo 14.57  
Blogger Jonna kirjoitti...

ocea: hih, oli kyllä vähän hassu juttu:) Tosin, olisin kassana tehnyt varmaan ihan samoin:D

am: Mietin ensin, että olisin ostanut molemmat värit mutta päädyin lopulta pelkästään tuohon pinkkiin:)

primrose: Kyllä se hame aikasen lyhyt on. Laitan parempaa kuvaa varmaan huomisessa päivän asussa:)

tipitii: Kiitos! minussa se on aiemmin aiheuttanut samankaltaisia tuntemuksia muiden bloggaajien yllä:)

Rva herttainen: Hih, olisin varmaan toiminut ihan samoin, jos olisin ollut kyseinen myyjätyttö. Aikoinaan kassalla kysyin myös ihan automaattisesti aina samat kysymykset:)

Suvi: Nyt on taas inhottavan kylmää. Kamala tälläinen pomppiva lämpötila:(

sarakissa: Oi, kun repesin tuolle ylipainoinen ilotyttö:D

BabyDoll: Itse olen alkanut tykkäilemään keväästä vasta näin aikuisena. Ennen en ikinä ymmärtänyt sen hehkutusta:)

Mirette: Niin on:) kiitos!

Anonyymi: Apua:D olitko se tyttö, jolla olit vaaleanruskeat lyhyehköt (?) hiukset ? :)

winda: Siinä puoli viiden aikaan? :) silloin ainakin pyörin siellä:)

idonthavefuture: Kassi maksoi vaivaiset 95 senttiä:D

15. tammikuuta 2009 klo 15.05  
Blogger Christina kirjoitti...

Tuo röyhelöhame on kyllä vaan niin kiva. Aika löydön teit, kun kerta 70% alennuksesta löysit. :)

15. tammikuuta 2009 klo 16.37  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

H&M:n netissä on/oli alessa muuten ainakin vastikaan ihan samantyylinen röyhelöhame, tummansinisenä ja pinkkinä :)

15. tammikuuta 2009 klo 17.46  
Blogger Camilla kirjoitti...

Tyttö ei tainnut tajuta tuon kassin merkitystä. ;)

kevät tuoksuu, kun maalis-huhtikuussa lumet sulaa pois, aurinko alkaa lämmittää.

15. tammikuuta 2009 klo 19.34  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Täällä Rovaniemellä on pakkasasta semmoset 30 astetta nii ei varmaan ihan heti tuoksu kevät.. :D Pukeutuminenki ihan lukossa nyt. :s

15. tammikuuta 2009 klo 20.07  
Blogger Chérie kirjoitti...

Kiva tuo kassi, samoin se hame ja päivän asu myöskin:)

15. tammikuuta 2009 klo 20.44  
Blogger elina kirjoitti...

ihana tuom uusi hame!! minäkin olen joskus katsonut tuota samaista kassia:) aika kiva moka sillä myyjä tyttösellä...
täällä meillä ei kyllä vielä tuoksu kevät. On jotenkin (vaikka ei lunta) niin talvista, ja synkkää. Luultavasti kevät alkaa tuoksumaan hiukka myöhemmin omaan nenääni...

15. tammikuuta 2009 klo 22.04  
Blogger Jonna kirjoitti...

Christina: Oli kyllä ihan huippulöytö! Nyt lämpimät ilmat pian, että saisin tuon päällekin:)

Anonyymi: Pitäkin käydä vilkaisemassa:)

RadDoll: Oih, maaliskuu, tule jo!

Anonyymi: Hrrr, oli ihan pakko vetää viltti päälle, kun tuli kylmä pelkästä ajatuksesta:D

cherie: Kiitos, kiitos ja kiitos:)!

ginger: ei täälläkään tuoksu enää kevät:( nyt tuoksuu vain kylmä.

15. tammikuuta 2009 klo 23.14  
Blogger Tuulia kirjoitti...

no just joskus sillon, ite hengasin siellä varmaan neljästä seittemään :)

16. tammikuuta 2009 klo 19.02  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

joo se joka tölläs sua iha innossaa:D:D:D:D:

16. tammikuuta 2009 klo 22.41  
Blogger Jonna kirjoitti...

winda: Voi vitsit, oisit vaan tullut moikkaamaan:)Toin kärsin itsekin ihan samasta fobiasta; en ikinä uskaltaisi moikata ketään blogagria ilmaan 100% varmuutta:D

Anonyymi: Hah, näytin varmaan tosi viehkeältä niissä jättiluureissani:)

16. tammikuuta 2009 klo 22.54  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu