Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Vastauksia osa 1

perjantai 16. tammikuuta 2009

Vastauksia osa 1

Noniin! Otin ensimmäisen satsin kysymyksiä käsittelyyn(niitä voi vielä heittää tonne alempaan postaukseen, mikäli jotain kysyttävää on) ja menihän tuossa tunnin verran kun noihin yritti pyöritellä jotain järkeviä vastauksia:)

Mikä oli keskiarvosi yläasteelta päästessässi?

-Hih, en toiaankaan tuolloin loistanut koulussa ja keskiarvo oli 7,28.

Entä millaisin tuloksin kirjoitit lukiossa?

- M:n paperit tuli.

Monenneko vuoden oikkari olet? :)

-Kolmannen. Ainakin virallisesti. Opinnoissa taidan laaha aikataulusta pari tenttia jäjessä:)

Kuinka paljon oikiksessa on luentoja? Toki tiedän, että opiskelu on enimmäkseen itsenäistä puurtamista, mutta haluaisin tietää ihan konkreettisesti montako tuntia luentoja on viikossa, esim. ekana vuonna noin keskimääräisesti?

-Hmnn... Luentojen tuntimäärä vaihtelee. Mutta uskaltaisinko sanoa, että ekana vuonna luentoja on noin 2-4 tuntia päivässä. Tietenkin on myös täysin "vapaita" viikkoja tenttiin valmistautumista varten. 

Kuinka paljon käytät aikaa opiskeluun viikossa luennot mukaanlukien eli millainen on viikkorytmisi?

- Riippuu paljolti viikosta. Jos on pelkkiä luentoja mutta ei tenttiä tai kuulustelua kovin lähiaikoina, niin opiskelu jää niihin luentoihin. Jos taas tentti on seuraavan kolmen viikon aikana tai luentokuulustelu samalla viikolla nousee opiskeluaika jonnekin viiden tunnin hujakoille päivässä (esim. luento kaksi tuntia, lukemista kolme tuntia). Tämä on todella vaihtelevaa ja mitään edes "sinnepäin" vastausta on tosi hankala antaa:)

Missä näet itsesi puolen vuoden kuluttua?

-Kesätöissä, uutta matkaa suunnittelemassa. Nauttimassa kesän ihanasta lämmöstä, grillimakkaroista, Suomenlinnasta, Linnanmäestä ja hengähtämässä opiskelun ja työn (sormet&varpaat ristissä) täyttämästä keväästä.

Entä viiden?

-Valmistuneena. Vaikea sanoa. toivoisin kovasti saavani jossain vaiheessa mahdollisuuden asua ulkomailla mutta haluaisin myös tehdä koulutustani vastaavaa työtä mielellään lapsioikeuden parissa. Myön kirjan kirjoittaminen houkuttaa. Huh, välillä tuntuu, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän haluan:)

Mitä töitä olet tehnyt?

-Toimistohelppi, keskustyttö, todistuskäsittelijä, kassatäti, teleoperaattoriasiakaspalvelija, valmennuskurssitutor ja kolmetuntinen mallikeikka.

Mitä erityistaitoja sinulla on?

- Jään harvoin sanattomaksi ja tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa. Osaan syödä ihan järjettömän nopeasti ja paljon. Minulla on myös äärettömän hyvä muisti. Olikohan siinä kaikki... Ainiin! Osaan työntää koko nyrkin suuhuni (suhteellisen yrjöä;) )

Jos saisit 500e ja sinun tulisi käyttää se kokonaan tunnin aikana, niin mitä tekisit?

-Kiva kysymys (ja kuka tahansa voi mulle sen 500 euroa heittää milloin vain;) ). tuota, luultavasti ostaisin lentoliput ja varaisin hotellin Lontooseen (uusin pakkomiellepaikka) :)

Suosikkikirjojesi TOP-10?

-Huh, hankala! (ei järjestyksessä ja tämän hetken mieltymysten mukaan)

1) Mika Waltari: Kuka Murhasi Rouva Scrofin?
2) Kjell Westö: Missä Kuljimme Kerran
3) L.M Montgomery Anna-sarja ( nyt vähän huijaan ja sanon kirjasarjan, mutta luen kirjasarjat usein yhdeksi kirjaksi, joten nyt teidän pitää vain kestää mun logiikkaa
4) J.K Rowling:  Harry Potterit
5) Margaret Mitchell: Tuulen Viemää
6) F.C Burnett: Salainen Puutarha
7) Merri Vik: Lotta-sarja
8) Anna-Leena Härkönen: Loppuunkäsitelty
9) Stephenie Meyer: Twilight-saga
10) Alice Sebold: Oma Taivas

Inhokkikirjasi?

Hmnn.. Harvan kirjan olen jättänyt kesken mutta pitää myöntää, että Remekselle en ole oikein koskaan lämmennyt:)

Jos saisit olla mikä tahansa kirjallisuudesta tuttu hahmo, mikä olisit? Ja miksi?

- Aika paha;) Ja kaksi vaihtoehtoa tulee mieleen:

1) Montgomeryn Anna. Ihailen Annan ahkeruutta, mielikuvitusta ja rakkautta elämään. Anna näkee maailman niin uskomattoman kauniina ja värikkäänä. Vaikka varsinkin sarjan loppupäätä on kritisoitu siitä, että Anna jää taka-alalle naimisiin mentyään olen itse aina nähnyt asian niin, että pieni orpotyttö pyrki rouvaksi ja äidiksi tultuaan luomaan lapsilleen sen kodin, joka häneltä lapsena puuttui. Olen myös aina tulkinnut niin, että Annan ja Gilbertin ystävyydestä syntynyt rakkaus on tasa-arvoinen ja vaikka tuon ajan maailma ei sitä ollutkaan.

2) Twilightin Bella. Noh, Edward nyt vain on aika noh... ;)

Oletko koskaan rakastunut/ihastunut johonkin fiktiiviseen hahmoon?

- Varmaankin olen ollut enemmän rakastunut/ihastunut fiktiivisiin kuin "aitoihin" tyyppeihin:) Gilbert Blythe, Cedric Diggory, Rhett Butler, Edward Cullen. Nämä herrat tulivat ainakin heti mieleen:)

Kuka on lempihahmosi Twilight-kirjoissa (ja leffassa)? :)

- Edward, Alice, Carlisle ja Bella.

Lempi :

elokuvasi: Tuulen Viemää, Morsiamen Isä, Stand By Me, Mona Lisa Smile, The Notebook, Juno ja kaikki ne noin tuhat leffaa, jotka unohdin:)

taiteilijasi: Van Gogh, pidän taulujen värimaailmasta ja muodoista.

kirjailijasi: L.M Montgomery on ehdottomasti rakkain.

baarisi: Joku drinkkibaari, jossa voi jutella:)

hokemasi: Puhun niin paljon, että ei aavistustakaan:)

korusi: Poikaystävältä saatu sydänkoru (tosin ketju on ollut katkenneena kohta vuoden)

Mitä akateemisuus merkitsee?

- Sanaa, korkeakoulutusta, opiskelua ja tulevaisuuden työpaikkaa. En arvosta akateemisuutta yhtään sen enempää kuin mitä arvostan esimerkiksi ammattikoulutusta.  Taidan oikeastaan arvostaa rehellistä "duunaria" paljon enemmän kuin akateemikkoa koska mielestäni Suomessa on ikävä trendi, jossa korkeasti koulutettuja pidetään älykkäämpinä ja ahkerampina kuin muita ja akateemisuuteen pyritään sen yhteiskunnallisen arvon enemmän kuin aidon kiinnostuksen vuoksi. (tosin viime vuonna taisi ammatilliseen koulutukseen hakeutua enemmän kuin lukioon) Loppujen lopuksi se on kuitenkin vain yksi tie ja yksi pieni osa elämää. 

Mikä on pysyvää elämässäsi?

-Minä. 

Mistä olet riippuvainen?

- Kivoista vaatteista, perheestäni, kirjoista, internetistä ja cokis zerosta.

Kumman kaa oisit?:

Johnny Depp vai Orlando Bloom?

- Orlando. johnny on kyllä ääriseksikäs mutta menossa naimisiin ja niin paljon vanhempikin:)

John Lennon vai Paul McCartney?

-Paul. Hih, olen muuten aina ollut sitä mieltä, että jos joskus saisin pojan englantia äidinkielenään puhuvan miehen kanssa, nimeäisin lapsen Lennoniksi:)

Fernando Torres vai Christiano Ronaldo

- Piti ihan googlettaa:) Torres.

Johnny Rotten vai Sid Vicious?

- Yyyh, ei kai ole pakko valita?

Huh, laitan toisen satsin sitten tuonnempana:) 

Tänään ei sitten olekaan tapahtunut mitään ihmeempää. Luennoilla pyörimistä ja ulkona jäätymistä. Miten siellä voi taas olla noin kylmä?! eilenhän oli ihana kevätpäivä. ( Pitäisi ehkä lakata näkemästä sitä kevättä jo tammikuussa, niin ei tarvitsisi pettyä joka toinen aamu...)

Koska kuitenkin olin jo uskotellut itselleni, että "tuollahan on jo täyskevät", niin aamulla päälle eksyi nahkatakkia ja voi apua, sitä kylmyyttä! En fiksuna tyttönä heittänyt edes pipoa päähän mutta onneksi korvissa olivat ihanat addiktioluurini (jotka muuten hajosivat eilen ja jouduin korvaamaan vahingon teipillä), joten korvat sentään säästyivät muuten ilmeiseltä kohtalolta: Jäätyä irti ja tipahtaa asfalttiin hajoten tuhansiksi palasiksi:)

 

Nahkatakki - Ellos
Mekko - Express
Neuletakki - Jokin kauppa Nykissä
Legginsit - Pieces
Saappaat - Second hand
Laukku - Esprit
 
Oho, hyvin sulautuu tuo mekon musta alaosa noihin leggareihin. Mekon alareuna on siis about samalla tasolla kuin tuon neuletakinkin. Toivottavasti en ole tällä tyylillä kovasti järkyttänyt ihmisiä tuolla keskustassa tarpoessani;)
 

-Jonna

Tunnisteet: ,

9 kommenttia:

Blogger Joa kirjoitti...

Olipas nättejä kuvia! :-) Hmm, pitäisiköhän lukea noita Anna -kirjoja. Ei ole vielä sattunut käteen!

16. tammikuuta 2009 klo 10.35  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

tuo vyö näyttää erittäin kivalta! onko se mistä? :)

16. tammikuuta 2009 klo 15.59  
Anonymous SistheVicious kirjoitti...

Woot? En ymmärrä tota kun kaikkia ällöttää Sid Vicious ja Johnny Rotten...eihän ne tietenkään mitään perinteisiä kansikuvapoikia oo ,mut ainaki mun mielestä Sid on aika söpis eikä johnnykaan oo pahemman näkönen siinä peroksidiblondi tukassa...mut siitä oranssista tukasta en tykkää...ja nimimerkistäkin jo näkee että valitsisin sidin:)

16. tammikuuta 2009 klo 17.21  
Anonymous SidtheVicious kirjoitti...

ja ton nimimerkin pitäis olla SidheVicious ei SistheVicious:D:D

16. tammikuuta 2009 klo 17.22  
Blogger winda kirjoitti...

Oi mitä kuvia <3

Näitä oli tosi kiva lukea :)

16. tammikuuta 2009 klo 19.04  
Blogger Jonna kirjoitti...

Joa: kiitos! Kaverin napsimia:) ja oh! ehdottomasti luet Annat:)

Anonyymi: Se on iskän tuliainen Azoreilta:)

SistheVicious: Uh, minuun ei iske nämä miekkoset kyllä yhtään:D

winda: kiitos ja kiva, että tykkäät:)

16. tammikuuta 2009 klo 21.38  
Blogger chérie kirjoitti...

Kaikki tällaset kysymysjutut on kivoja! lisää

17. tammikuuta 2009 klo 12.21  
Blogger Juu kirjoitti...

hehhh, on Pattinsonin poika osannut valita roolinsa
kun oot jo tuplaten ehtinyt siihen ihastua :D

Mutta kyllä se edwardina oli aika ihana :)

17. tammikuuta 2009 klo 17.07  
Blogger Jonna kirjoitti...

cherie: kiva, että tykkäsit ja lisää on tulossa:d

Juu: Hah, nauroin samalle jutulle noita ihastuksia naputellessa. homma on kuitenkin mennyt niinpäin, että olen ihastunut ensin kirjojen hahmoiin ja sitten niitä on sattunut esittämään leffoissa sama tyyppi (jonka ulkonäöllisiä ansioita en kyllä laisinkaan kiistä;) )

17. tammikuuta 2009 klo 17.31  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu