Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Nyt hatuttaa

tiistai 3. helmikuuta 2009

Nyt hatuttaa

Arvatkaapas mitä sille uudelle paljettibaskerilleni pääsi tapahtumaan? Unohdin mokoman kimaltelevan ihanuuden viime viikolla luentokuulustelusaliin ja ihana lätsäni ei ole vieläkään ilmaantunut vahtimestarin löytötavaroihin. Olen käynyt kyselemässä sitä jo niin monta kertaa, että mulle ja vakseille on jo kehittynyt aika lahjakkaasti toimiva yhteinen mieli. Minä tallustelen kopin luukulle ja joku vakseista huikaa "Ei ole vieläkän näkynyt" Argh! Cityn opiskelijatutkimus vuonna 2006 julsiti oikeustieteen opiskelijat eniten varasteleviksi (sekä eniten pettäviksi ja pieneläimiä kiduttaviksi) mutta tämä oli nyt kyllä ensimmäinen kosketukseni tähän tosiseikkaan. Ärrinmurrin, kun ärsyttää. Ehdin käyttääkin sitä baskeria vain vaivaiset kaksi kertaa:( Seuraava suunnitelmani vaksien ahdistelun lisäksi on aloittaa maaninen tuijotus opiskelutovereiden päähineisiin. Jokainen joka eksyy kouluun paljettilätsä päässään, saa varautua tämän tytön helvetinmoiseen ristikuulusteluun. prkl.

Tänään kävi aamulla sen verran paha viima, että piti repiä joku myssy korvia peittämään. Omistan surkean vähän päähineitä ( ja nyt sitten vielä yhden vähemmän... argh!) joten päähän eksyi superhyperlämmittävä hassumyssy (testattu jopa lapissa -30 asteissa). Kutsun tätä hattusta hassumyssyksi ihan vain noiden kovaläpysköiden ja jättimäisen tupsun vuoksi. Ah, niin lämmin. Voisinkin hiukkasen useammin vetää jonkin pääsuojuksen ulos lähtiessäni. Ajatus tuntui jotenkin juoksevan tänään tavallista selkeämmin;)

 

Omistetaanpas nyt koko postaus melkein kokonaan päähineille, koska Asos heitti silmilleni seuraavat ihanuudet, kun ihan vain "katselin" valikoimaa (eiku oikeesti, nyt ei kyllä osteta yhtikäs mitään, ennen kuin työpaikka on tiedossa). Kuitenkin. Nuo painaisin päähäni enemmän kuin riemusta pomppien. Jos joku kokee palavaa tarvetta antaa mulle lahja, niin rohkeasti viestiä, niin ilmoitan osoitteen;) ( ja en ole ahne. kumpi tahansa käy)

 

Olin tänään muuten suhteellisen ahkera. Kävin luennolla ja etsin vihdoin niitä kirjoja sen holhousoikeuskirjoitelman lähteiksi. Kotiin päästyä homma kyllä levisi aika lahjakkaasti Simsiksi ja Gossip Girliksi mutta ainakin ne kirjat nyt tuijottaa mua syyttävästi tosta pöydänkulmalta:)

Vastaanotin suureksi ilokseni viime viikolla Twilight-leffan soundtrackin ja kyseinen levy onkin soinut kuulokkeissa siitä lähtien. Tykkäilen tästä melkein enemmän kuin leffasta.) Ja hmnn. Tuo oman kuvan pamauttaminen Twilight-hyvännäköisten viereen tuntuu kuvia vertaillessa muuttuvan sekunti sekunnilta vain huonommaksi ja huonommaksi ideaksi;)

 

Nyt voisin vilkaista kähäräpään kanssa yhden jakson How I Met Your Motheria ja sitten ehkä vähän Simsiä... ihan vähän vain;)

-Jonna

ps. iho on kokenut taas ihmeparantumisn mutta nyt sitten huulet rohtuivat ihan kamaliksi:)

ps2. tilasin tänään vihdoin uudet piilarit. nyt loppuu tää rillireiskailu.

Tunnisteet:

20 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

How I met you mother on suorastaan awesome. It's gonna be LEGEN- wait for it - DARY! ;D Ja kiitos blogistasi, sitä on kiva lukea.

3. helmikuuta 2009 klo 20.38  
Blogger Lolli kirjoitti...

Toi levy on ihan huippuhyvä! Mutemathin spotlight on rakkautta.
Ja muuten etkös sä käynyt sen nykkimatkas ohella indianassa? Kun mä oon ens kesällä lähössä tapaan rakasta ystävää Michigan cityyn indianaan ja mennään siskon kanssa ennen sitä nykkiin reiluks viikoks :)
Jos on jotain erikoisvinkkejä niin saa kertoo, en niin jaksais oottaa tota matkaa... :)

3. helmikuuta 2009 klo 20.43  
Blogger Joy kirjoitti...

No voihan paljetti :(!!!
Olet äärettömän valokuvauksellinen, mä saisin ottaa likemmäs tuhat kasvokuvaa että tulis edes yksi jossa näytän edes likipitäen normaaliälyiseltä... JOku viisas tosin joskus sanoi että turha ppeili'ä on syyttää jos naama on ruma ;)

3. helmikuuta 2009 klo 20.51  
Blogger Joy kirjoitti...

Oho, tulipas kirjoitusvirhettä edellisen perään...

3. helmikuuta 2009 klo 20.52  
Blogger J kirjoitti...

Harmi kun hattusi hävisi, se oli niin ihana. Toivottavasti se nyt löytyy!! :D

3. helmikuuta 2009 klo 20.52  
Blogger Herttainen kirjoitti...

No möh. Toi on niin kurjaa... Mä taas edelleen haikailen miehen pari vuotta sitten hukkaamaa Kiekko-Espoo-penaalia. Tein siitä etsintäkuulutuslappuja Aleksandriaan, mutta joku senkin vohkinut. Se on vielä niin uniikki eikä varmasti voi hankkia uutta samanlaista eikä sillä ois samaa tunnearvoa... Mä kiinnyn materiaan aivan liian helposti :/ Joten ymmärrän miten peevelimäistä on kadottaa yks myssy!

3. helmikuuta 2009 klo 20.55  
Blogger Jonna kirjoitti...

Taina: Hah, in kun nauroin tälle kommentille! Piti oikein lukea se kähäräpäälle ääneen:)

Lolli: Nykistä ei edes voi antaa vinkkejä, kun se on nin jättimäinen. Indianasta pitää sanoa, että siellä on tositosi paljon maissipeltoja:D Pitäkää hauska matka!

Joy: Oh, kiitos:) Katson itseni aivan äärimmäisen epäkuvaukselliseksi, joten tämä oli kiva kommentti:)

Joy: Kirjoitusvirheet on pop.

J: Olen ihan mäsänä tästä menetyksestä (siis oikeasti.) Ärsyttää!

Rva Herttainen: Perkuleen epärehelliset opiskelijat:(

3. helmikuuta 2009 klo 21.27  
Blogger Christina kirjoitti...

Twilightin soundtrack on kyllä tosi hyvä - se on soinut jo ihan liian paljon minunkin soittimessani. ;) Enkä vieläkään edes kyllästy!

Ja sitten nuo Asoksen hatut. Ah. En ehkä kestä, kun tekee niin pahaa katsoa rahapulassa tuollaisia suloisuuksia. Hmh.

3. helmikuuta 2009 klo 21.33  
Blogger Suvi kirjoitti...

Tuo Twilight-soundtrack on soinut mulla jo 4 viikkoa. Ja vieläkin kuulostaa hyvältä.

3. helmikuuta 2009 klo 21.36  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ehkä ne vahtimestarit on varastanu sen!

3. helmikuuta 2009 klo 22.21  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

No voi kurjuus kun noin hatullesi kävi :( Toivottavasti sen napannut henkilö potee kamalia omantunnontuskia ja palauttaa sen pian vaksienkoppiin. Ja hei! Silmälasisi ovat tyylikkäät :D Älä yhtään piilareile siellä.

3. helmikuuta 2009 klo 22.23  
Blogger Boobettes kirjoitti...

hyvä että iho voi jo paremmin :)

ihana tuo asoksen lätsä! Täytyykin liittää soma rusetti omaan pipoon vaikka virkistykseksi..hmm..

pidetään vielä peukkuja paljettien puolesta! on se sääli jos joku hyvän tyylitajun omaava on sen luvatta omaksi vohkinut :( ite haikailen vieläkin punaisen lempipaitani perään, jonka hukkasin tyyliin lukiossa 5-6vuotta sitten :D oli se vaan niin hyvä paita!

3. helmikuuta 2009 klo 23.05  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hehe, mulle kävi aikalailla samalla tavalla kun sulle. Ostin joululomalla mustan kudotun paljettibaskerin Vero Modasta johon tykästyinkin ihan älyttömästä. Mutta niinhän siinä kävi että baskeri hävisi uuden vuoden aattona... Sitten yritin löytää kaupoista uutta vastaavaa, mutta tuloksetta, vaikka etsin Lahdesta, Helsingistä ja Wienistä!!
Vieläkin harmittaa asia... ja täytyy myöntää että olin ihan vähän kade sun paljettibaskerista ;)

Mutta toivottavasti löydät vielä sen!

3. helmikuuta 2009 klo 23.18  
Blogger Jonna kirjoitti...

Christina: Rahapula on kyllä maailman tylsin juttu:(

Suvi: Ihan järjettömän hyvä levy!

Anonyymi: Apua;D Ehkä! Pitääkin tarkkailla niiden pääkoppia:)

K: Kyllä mä taidan vähän piilaroida:D Niin sitten voi taas olla tyylikäs lasien käyttäjä:)

Boobettes: Tämä on varmasti kohtalon mulle antama rangaistus koska joskus kymmenen vuotta sitten löysin ulkoa neuletakin ja otin sen;)

TweetyTix: Äsh, tavaroiden katoaminen on niin ärsyttävää!!!

4. helmikuuta 2009 klo 11.07  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ox joku muotoillu sun kulmakarvat? ihanat!!!

t. pannis

4. helmikuuta 2009 klo 15.54  
Blogger Jonna kirjoitti...

pannis: Sun klooni silloin pyjamabileiden jälkeisenä päivänä meikkas ne ja siitä lähtien oon seuraillut sen opetuksia:)

4. helmikuuta 2009 klo 15.57  
Blogger amma kirjoitti...

bepanthen on ihan ykkönen huulirasva, kaikkia muita voi heittää vesilinnulla :D

4. helmikuuta 2009 klo 17.03  
Blogger Peippo kirjoitti...

Tuli tuosta vikasta (tai tokavikasta, riippuu kummasta suunnasta kattelee) mieleen kysyä, että minkä vahvuiset sun lasit on? Ihan vaan mielenkiinnosta. :)

4. helmikuuta 2009 klo 17.52  
Blogger Harriet kirjoitti...

Oon kans niiiin koukussa howimetyourmotheriin (ja muihinkin sarjoihin) ettei mitään rajaa!

Voisit muuten kirjoittaa postauksen sun addiktioista! Ihan vaan jotta mun addiktiot ei tuntuis niin erikoisilta :)

Ps. pääsin vihdoin sen roikkuneen EUn peruskurssin läpi! Jee!

4. helmikuuta 2009 klo 22.26  
Blogger Jonna kirjoitti...

amma: mulla on toiminut vaseliini parhaiten mutta nyt se pääsi loppumaan yllättäen:)

Peippo: Hih, tartten melkein opaskoiraa jos joudun olemaan ilman laseja:D näkövika on about -3,5 molemmissa.

Harriet: Hei, toi oli tosi hyvä idea:) ja onneksi olkoon! itehän rämmin sen läpi ykkösellä tossa marraskuussa:D

4. helmikuuta 2009 klo 23.44  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu