Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Kiva päivä

keskiviikko 21. tammikuuta 2009

Kiva päivä

Tänään oli hyvä päivä. Herätys oli jopa paria tuntia tavallista aikaisempi mutta tuollainen juttuhan ei haittaa ollenkaan silloin kun luvassa kaikkea tavallista arkielämää kivempaa. Aamutuimaan kipaisin heti postiin ja noudin armaan asospaketin hellään hoivaani (oih, mitä kivoja juttuja!), paketti turvallisesti laukussa jatkoin matkaani erääseen Espoon tuntemattomampaan kolkkaan Maybellinen aamiaiselle. Onnistuin luonnollisestikin eksymään matkalla mutta kähäräpään puhelimessa antaman hätäkarttapalvelun avulla löysin kuin löysinkin oikeaan paikkaan ja vieläpä oikeaan aikaan. Nykki-ikävää lietsoneen aamiaisen (hedelmäsalaatti ja pannukakku nams. nyt vähän kaivelee, että en maistanut sellaista jättimäistä suklaamuffinia...) parissa pääsin tutustumaan Maybelinen uutuuksiin. Oli aika unelmapuoltoistatuntinen. Kuka tyttö ei innostuisi kivoista meikkipurnukoista puhumisesta ja vielä kun oli ruokaakin;) (Sain myös kivan lahjakassin, sen tuotteista huomenna kunhan olen ehtinyt testailemaan) Maha pinkeänä jatkoinkin matkaani sitten loogisesti salille. Aloitettiin kaverin kanssa uusi elämä: siis sellainen terveellinen elämä, joka pitää sisällään urheilua ja hedelmiä. Olipas muuten oudon hauskaa hikoilla ja liikkua pitkästä aikaa (ja ehkä hivenen huolestuttavaa. en ole uheiluihminen...)

Sain myös nakitettua salikaverin päivän asu-kuvaajaksi, joten taustana voitte ihailla yliopistoliikunnan pukuhuoneen karua kauneutta:)

 


Neuletakki - Forever21
Tunika - Asos
Farkut - Lindex
Laukku - Second hand
Saappaat - Second hand

Kivan päivän viimeisteli vielä lapsioikeuden äärimmäisen kiinnostava luento (kansainväliset lapsikaappaukset).

Ja nyt niihin Asos-ihanuuksiin. Oikeasti, se vain on aivan ylivoimaisesti paras "kauppa" !

 

 

Oih! Tuo kultahame on noin kymmenen kertaa parempi kuin uskalsin edes odottaa ja siinä on taskut! Musta paita taas on täsmälleen kuten sen kuvittelenkin olevan. Ihana. Pajettibaskeriin vielä totuttelen (se vähän liukuu päästä) mutta kyllä se tänään jo loppupäivästä keikkui päässä:)

Nyt lukemaan muiden blogien tarinat:)

-Jonna

Onnistunut tilaus. Jei!

Tunnisteet: ,

15 kommenttia:

Blogger anna-elina kirjoitti...

Toi valkoinen tunika on kyllä hurjan nätti :)

21. tammikuuta 2009 klo 21.42  
Blogger MouMou kirjoitti...

Harmittaa niin, että missasin aamupalan.:(

21. tammikuuta 2009 klo 21.49  
Blogger W kirjoitti...

Yliopistoliikunnan pukuhuone on muuten kaikessa hauskuudessaan tosi mahtava kuvaustausta!

21. tammikuuta 2009 klo 21.53  
Blogger Pinja kirjoitti...

Hih, paljettibaskeribuumi leviää. Mustakin muuten tuntuu, että oma paljettibaskeri liukuu päässä, tai siis se liukuu niskasta ylöspäin ja aina välillä saa olla asettelemassa baskeria niskasta paremmin.

21. tammikuuta 2009 klo 21.55  
Blogger Hello Lia kirjoitti...

nam toi aamupala, missään muualla en kyllä vois kuvitella syöväni pannukakku aamiaista kun new yorkissa! blueberry pancake <3
ja toi baskeri on niin ihana mäki haluun :(

21. tammikuuta 2009 klo 22.28  
Blogger Sini kirjoitti...

Tuollainen paljettipipo olisi kyllä aika unelma :)

21. tammikuuta 2009 klo 22.54  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mä näin sut tänään kun pyyhälsit rautatieaseman edestä ja ihailin paljettibaskeriasi:)
Yliopistoliikunnan pukkarit <3 Noei, mutta ihan kiva kuvaustausta:)

21. tammikuuta 2009 klo 23.31  
Blogger winda kirjoitti...

huomasin itsekin tuon myssyn pyrkivän pakoon, mutta reippaasti kiskoin sitä tasaisin väliajoin syvemmälle päähän :)

22. tammikuuta 2009 klo 1.20  
Blogger Sara kirjoitti...

Kultainen hame on upea! Ja tuo valkoinen tunika ihana, asu on tosi nätti :)

22. tammikuuta 2009 klo 7.52  
Blogger ginger kirjoitti...

ihania ostoksia^^ ja tuo valkonen tunika on kyllä lempparini!

22. tammikuuta 2009 klo 15.37  
Anonymous FokkusPokkus kirjoitti...

Hah aika outoa, että fiksut yliopistotytötkin käy liikuntatunnilla koulussa :D Vai käyttekö?

22. tammikuuta 2009 klo 17.51  
Blogger Jonna kirjoitti...

anna-elina: Kiitos! Tykkään siitä ihan hirmuisesti:)

MouMou: oli kyllä kiva aamiainen. Saatko kuitenkin meikkejä? :)

W: Hah, kiitos:)

Pinja: Paljettibaskeri on ehdottomasti tän talven paras juttu:)

Hello Lia: Ah, Nykkiaaimaiset oli niin parhaita:)

Sini: Onhan se kyllä aika unelma:)

Anonyymi: Apua:D toivottavasti en näyttänyt ihan ääliöltä:)

winda: Mä päätin kiinnittää sen hiusneuloilla ja nyt pysyy hyvin!

Sara: Kiitoksia!

ginger: Kiitti! ja tunika on myös oma lempparini:)

FokkusPokkus: Me fiksut yliopistotytöt maksetaan yliopistoliikunnan kausimaksu ja käydään salilla/jumpissa rehkimässä aina kun ehditään:) Ei siis mitään varsinaista liikkatuntia:)

22. tammikuuta 2009 klo 18.10  
Blogger Ouna kirjoitti...

Hei! Tilasin kans tuollaisen paljettibaskerin tilatessani muuta. Se on melko pieni tosiaan, mutta hyvä kevätlätsä ;)

22. tammikuuta 2009 klo 22.17  
Blogger Marika kirjoitti...

Olen kyllä täysin samaa mieltä siitä, että ASOS on paras 'kauppa'. Siellä on aivan loistavat valikoimat ensinnäkin, tilaus on nopeaa ja hinnat varsinkin alennusten aikaan ihmistenkestävät. Harmi vain, että tällä hetkellä mahdollisuus tilaamiseen on katkolla, mutta onneksi mulla on sentään Forever 21..

23. tammikuuta 2009 klo 2.21  
Blogger Jonna kirjoitti...

Ouna: Oih kevät, tulejo!!!

Marika: Hih, minä taas kaipailen mahdollisuutta päästä käsiksi Foreverin valikoimiin:)

23. tammikuuta 2009 klo 21.36  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu