Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Kumppani neuletakille

torstai 5. maaliskuuta 2009

Kumppani neuletakille

Arvatkaa mistä tietää, että on todella vakavassa suhteessa neuletakkinsa kanssa? No siitä, että ostaa ihan vain sille neuletakille seuraksi mekon. Istuskelin eilen illalla koulun kirjastolla naputtelemassa erästä nimeltä mainitsematonta oikeusnotaarityötä ja huomasin yhtäkkiä uneksivani päällä olevasta pitkästä harmaasta neuletakistani. (Kyllä. Suhteemme on sellaisella kuherruskuukausvaiheella, että kikatellen unelmoin toisesta silloinkin kun olemme yhdessä) Hetken pohdinnan jälkeen keräsinkin sitten kamppeet ja tietokoneen laukkuun ja päätin painua kaupoille etsimään neuletakilleni uutta mekkokaveria. Tulin siihen tulokseen, että kun neuletakki kuitenkin on päällä 6/7 osaa viikosta, niin voisin samantien alkaa kerätä vaatevarastoa sen ympärille ( Neuletakki on muuten myös syy tämän blogin puuttuville päivän asu-kuville. En vain kehtaa myöntää, että se on lähes AINA päällä). 

Ja kannatti muuten hylätä koulunaputtelu hetkeksi ja lähteä kaupoille. Tein nähkääs aika löydön. Tämä Part Twon erikoisedition sifonkisatiinimekko oli pudotettu 149 eurosta neljään kymppiin! 

 

Hah, tässä kuvassa on aika yöpukuvibat mutta kyllä se ihan oikea mekko on;D

Todistaakseni vielä, että tämän viikon flunssa, työt ja tuo notaarin naputtelu ovat täysin vieneet pukeutumismielikuvituksen, lätkäisen tähän alle eilisen asun:)

 

Samoja elementtejä kenties? Pyhä lupaus kuitenkn on, että kunhan tuo kevät nyt todella iskee, niin yritän ihan tosissasi irrottautua tästä mukavan lämpimästä takkisestani.

Muta nyt taidan mennän tutkimaan, että mitä maailmalla ehti tapahtua sillä aikaa istua kyyhötin kirjaston hyllyjen varjossa:)

-Jonna

EDIT// ARGH! Kamala ideapula tän blogin uuden ulkoasun kanssa! Ideoita?!

Tunnisteet: ,

9 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mulla on melkein samanlainen neule, ja ihan totta, siihen jää koukkuun! Ja totta kai sen ympärille pitää sitten ostella kokonaisia asukokonaisuuksia, vaikka tilin saldo näyttää tuskin kaksinumeroista summaa!

Sulla kävi kyllä mahtava tuuri tuon mekon kanssa, kun kokokin oli sopiva! Saisi olla aika idiootti, jos tuollaisen kaunokaisen jättäisi kauppaan, kun alennuskin on niin huikea!

5. maaliskuuta 2009 klo 21.23  
Blogger Elina kirjoitti...

Oi upea löytö tuo mekko :)

5. maaliskuuta 2009 klo 21.41  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Onko tuo se Gina Tricotin neule? Saanko kysyä, että mitä koka sulla on tuo?

5. maaliskuuta 2009 klo 21.45  
Blogger Ocean kirjoitti...

Pirtee uus ulkoasu btw! :)

5. maaliskuuta 2009 klo 21.56  
Blogger Hanstu kirjoitti...

Huippulöytömekko. Eikä yhteen vaatteeseen rakastuminen haittaa... joskus käy myös niin, että hankkii siitä kaikki mahdolliset värit todetakseen, että se eka oli kuitenkin kivoin :)paljon kätevämpää rakentaa asukokonaisuuksia sen lempparin ympärille!

5. maaliskuuta 2009 klo 22.14  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

En tarkoita tätä mitenkään loukkauksena, mutta tämä sinun uusi ulkoasu on suoraan sanottuna hirveä, banneria ja kirjasimia myöten. Vaalean sinisen ja kirkuvan violetin yhdistelmä ei nyt ihan mikään paras mahdollinen valinta ole, niin kuin ei vaatteissakaan. Särähtää silmiin aika pahasti eikä silloin teksitiä ole enää kovin mukava lukea..

Minusta sinun kannattaisi panostaa enemmänkin johonkin pinkkisen, mustan ja harmaan sävyihin.

Ota tämä rakentavana kommenttina äläkä loukkauksena. :) En tarkoita tätä viestiäni mitenkään loukkauksena, vaikka se sinusta saatta ehkä siltä tuntua. :D

Blogiasi on muuten aivan ihana lukea ja tämä on yksi suomen parhaimmista blogeista. <3

-MK

6. maaliskuuta 2009 klo 4.26  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Jonna jonna jonnaaaa,
Taiteilijan/ kuvittajan itseasiassa kenenkään toisen tekemiä/ottamia kuvia/piirroksia ei saisi koskaan käyttää ilman lupaa ja VARSINKAAN ilman mainintaa kenen tekemiä kuvat ovat.
-pannis

6. maaliskuuta 2009 klo 9.56  
Blogger kullanmuru kirjoitti...

Haha, mulla on aika usein samoja ongelmia. Kun tuntuu, että pukeudun koko ajan vain samaan :D

6. maaliskuuta 2009 klo 10.13  
Blogger Jonna kirjoitti...

Anonyymi: Tuo on kyllä koukuttava neuletyyli. niin helppo vetää päälle:) ja ah, mekon kanssa kävi ihan supertuuri!

jeppu: Kiitos!

Anonyymi: Tämä neule on ostettu joulun jälkeen vilasta ja on koko M :)

Ocean: Hah, kiitos! taisi ehtiä vaihtua sun kommentin jälkeen muutamaan otteeseen:) En oikein osannut päättää, että mikä on kivoin.

Hanstu: Kiitos! ja ihan totta, että pitäisi vain heti hyväksyä sen yhden vaatteen ylivoimainen asema:)

Anonyymi: Hih, se oli kyllä aika kamala. Puolen yön aikoihin ei oikein enää mikään lamppu syttynyt päässä ja jätin sen vain siihen odottelemaan aamun fiksumpia ideoita:)

pannis: no, nyt ei ole enää kenenkään mun töitä, vain mun omaa pärstää:D

kullanmuru: Tulisi nyt kunnon kevät, niin ehkä vaateinspiskin heräisi taas:)

6. maaliskuuta 2009 klo 15.36  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu