Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Blogimiittailua

sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Blogimiittailua

Huh, nyt on blogimiitti takana ja pikkaisen jaksaa väsyttää, kun nuo yöunet jäivät hiukkasen lyhyiksi aamuneljältä tapahtuneen kotiutumisen vuoksi;) Ja arvatkaapas muuten huviksenne, että onko mulla tuosta tilaisuudesta mitään valokuvamateriaalia parin ylipimeän otoksen lisäksi? Mutta niinhän sitä sanotaan, että parhaista bileistä jää vähiten kuvia:)

Miittailu alkoi Papa Giovannista, josta Mungolife-Anna oli järkännyt meille naminami pastat. Ah, PG on ylivoimaisesti lempparipaikkojani armaassa pääkaupungissamme, joten oli aika älyttömän kivaa saada ilmaiset pastat masuun. Ravintolassa ehti myös mukavasti höpötellä lähellä istuvien kanssa. Tuhlauksen kanssa innostuttiin tilaamaan viinilasillisetkin kovan pälätyksen sekaan. (Tykkään aina tilata jonkin alkoholijuoman koska olen sellainen hölösuu, että melkein toivon muiden laittavan päättömät juttuni juoman piikkiin;) )

Raflasta matka jatkui Myllypuroon Annan meille vuokraamalle Korttelitalolle, jossa meitä odottivat herkkupöytä ja Annan järkkäämät sponssikassit. Kasseista paljastuikin sitten aivan hullu kasa ihanuuksia. Siis oikeasti? Snö of Sweden? Kampaamotuotteita? L' Oreal? Risteily? (ja vielä oikeasti hyvä lahjakortti!). Ah, ihailkaa lahjojen ohella meikitöntä nassuani;)


Kaiken lisäksi Anna oli kasannut jokaiselle oman pussin erikseen. Brunetit saivat siis oikeanlaiset shampoot ja blondit omansa. Snön korut päädyin vaihtamaan MouMoun kanssa, kun totesimme, että korulahjukset menivät makujen puolesta täsmälleen ristiin:) Kiitokset myös Moumoulle, että tämä lähti nolotanssimaan bäkkäreitä kanssani (ja Eliiinalle myös!)

Tuli muuten oudon tarpeeseen nuo lahjapussin tavarat. Viime viikolla juuri pohdin, että voisi ruveta lätkimään hiuksiin vaihteeksi jotain kunnon tuotteita ja suunnitelmissa oli myös kampaamomatka Tallinnaan, joka nyt hoituu lahjakortilla. Niin, ja oli mulla hiuslakkakin lopussa. Hih, oon aika maireena täällä:)

Ilta jatkui sponssipussien tonkimisen jälkeen ruuan, juoman ja hyvän seuran parissa. Nyt jälkikäteen harmittaa, että ei mitenkään riittänyt aika kaikkien kanssa jutteluun mutta sitähän varten on sitten ne tulevat miitit:)

Mutta siis, oli tositosi kivaa! ja nyt odottelen pelonsekaisella innolla kuvia tapahtumasta;)

Seuraavaa blogimiittiä odotellessa,

Jonna:)

EDIT//

Sainpas kuvia käsiini, elikkäs tässä pari otosta. Bloggaajat, laittakaa heti viestiä, jos haluatte jonkin kuvan pois:) niin, ja kuvista kiitos Annalle ja Valtterille sekä Idhrenille!

Tunnisteet:

8 kommenttia:

Blogger Anna kirjoitti...

Nyt lisäsin sut, niin näät sun ja moumoun silikonijammailut..:D:D

22. helmikuuta 2009 klo 19.57  
Blogger Jonna kirjoitti...

Ne kuvat oli kyllä katsomisen arvoisia:D

22. helmikuuta 2009 klo 21.03  
Blogger Veera kirjoitti...

pääsit ihan suosiolla kotiin? Ei mitään Jupperi-reissuja? :D
Oli kyllä kiva tutustua. toivottavasti nähdään toistekin!

23. helmikuuta 2009 klo 1.43  
Blogger Keittiövaaka kirjoitti...

Kivannäköiset pippalot =)

23. helmikuuta 2009 klo 7.08  
Blogger Jonna kirjoitti...

Tuhlaus: Hah, en eksynyt Jupperiin:D Ja oli tosi kiva nähdä, nähdään toistekin:)

Keittiövaaka: Ne olikin ihan superkivat:)

23. helmikuuta 2009 klo 9.12  
Blogger Asta kirjoitti...

ahahahahhaha!! vähä repesin tuolle tanssikuvalle xD

23. helmikuuta 2009 klo 9.32  
Blogger MouMou kirjoitti...

Et sit laittanut silarikuvaa?:D

23. helmikuuta 2009 klo 17.37  
Blogger Jonna kirjoitti...

eliiina: Siinä on asennetta;D

MouMou: En laittanut tähän kun pelkäsin sun puolelta kunnianloukkaussyytteitä mutta pamautan sen kyllä esille varmaan heti seuraavaan postaukseen;D

23. helmikuuta 2009 klo 17.50  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu