Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Kirppislöytöjä

sunnuntai 27. tammikuuta 2008

Kirppislöytöjä




Aamun keväinen ilma kannusti poikkeamaan kirpputorilla ja pari löytöäkin tarttui mukaan:)
Musta minimaalisen pieni iltalaukku oli varsinainen onnenpotku koska olen nyt melkein viikon käynyt "eipäs-juupas"-väittelyä pääni sisällä erään Accessorizen iltalaukun ostamisesta. 44 euron hinta onkin toistaiseksi saanut kääntymään pois laukun luota ja hyvä niin koska tämä pikkuinen vei lompakostani ainoastaan kolme euroa. Ei siis minkään maailman morkkista tästä ostoksesta.
Seuraava ostos ja vieläpä samasta kojusta olivat siniset korkokengät. Nämä olivat niin mukavat jalassa ja vieläpä oikeaa kokoa, että pääsivät myöskin mukaani. Kasan muuten ihania kenkiä jätin sen sijaan ostamatta aivan hajalla olevien korkojen vuoksi. En vain viitsi ostaa parilla eurolla kenkiä kirpparilta jos tiedän pulittavani pian suutarille reilun kympin uusista korkolapuista tai kuulevani, että korot ovat niin hajalla, että korjaaminen ei edes onnistu.



Niin paljon kuin rakastankin kirppareita, inhoan suurinta osaa niiden myyjistä. Jos lähestyn jotain vaatetta/kenkää/kirjaa yms, pliis, saisiko sitä edes hetken aikaa tarkastella rauhassa. En tarvitse välittömästi tietoja tuotteen alkuperäisestä ostopaikasta (ei pahemmin väliä), tuolloin maksetusta hinnasta (ei lainkaan väliä), näiden kahden yhteenvetoa minkä vuoksi hinta on mitä on (hinta kyllä kiinnostaa mutta eivät mittavat selitykset). Varsinkaan en tarvitse imartelua kuinka mahtavalta se ylisuuri hieman tahrainen mekko näyttäisi päälläni. Kiitos. Mutta olen 23-vuotias ja osaan jo jonkin verran arvioida itsekin. Jos siis vaaditte vanhoista rojuistanne kirpparihinnoissa paljon, niin olkaa sitten sen verran varmoja vaatimuksistanne, että ette pidä mahdollisemme asiakkaalle kymmenen minuutin monologia ja pelästytä tätä pois.
Saatan ehkä olla hiukkasen liiankin erakkoshoppailija kirppiksellä mutta tämä tosiaan ottaa päähän;)
Ainiin! Jos jätän kengät ostamatta, koska kantapääni ei mahdu edes sisälle, älä voi kiltti, vakuuta minulle silmät loistaen, että "kyllä ne siitä venyvät."

Nyt painunkin tästä Paon kolmoskauden kimppuun. Jäätelö ja Scofield. Mikä voisi olla parempaa? (ei ainakaan se tenttiin lukeminen)
-Jonna

ps. menetin eilen noin kymmenen aikaan illalla ASOS-neitsyyteni. Kokemus oli toistaiseksi ainakin erittäin onnistunut ja ensi viikolla saapuvaksi odotettu paketti erittäin toivottu:)

Tunnisteet:

4 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hahaa. Yhdyn tuohon kirpparimyyjäkommenttiin ja lisään vielä sen, että osaan kysyä, jos jotain haluan tietää. Onneksi kaikki eivät ole niitä poispelottajia :)

27. tammikuuta 2008 klo 21.46  
Blogger Sanna kirjoitti...

Kuvailemasi tilanteet ovat juuri niitä syitä, minkä vuoksi suosin vain itsepalvelukirppiksiä, hyväntekeväisyyspuljuja ja pieniä second hand -putiikkeja. Eläköön rauha ja yksityisyys kirppisostoksilla!

27. tammikuuta 2008 klo 22.21  
Blogger Tuuli kirjoitti...

ohhohhohhhooo...laukku, haluan tuon laukun... ja niiiiiin yhdyn tuohon kirpparitätikommenttiin: "se rannekoru ois 10e, kun se on niin iso". Joo, ihan sama. En maksa koon mukaan. "Tämä hame on kyllä sitten 25 e, se on Ranskasta ja tosi hienoa merkkiä". "St Tropez" ei ole tosi hieno merkki, don't try to fool me. Ja ihan sama muutenkin, en maksa second handista 25 e, turha selittää.

28. tammikuuta 2008 klo 0.27  
Blogger Jonna kirjoitti...

shandi: Totta, suurin osa ei ole poispelottajia mutta nämä takertujat vain jäävät pääkoppaan parhaiten kummittelemaan.

sanna: itse en vain pysty pysymään poissa kirppareilta. ei siis varmaan pitäöisi valittaakaan, itsehän sinne hakeudun:)

tuuli: ja viime viikonloppuna yksi hemmo myi vanhoja kenkiä 10 euroa pari. Yli 50% alennus ainakin. yeah, tosi kiva jos oot maksanut kengistäs joskus vuona nakki 20 euroa ja nyt kaupittelet niitä littaan astuttuja läpysköjä "puoleen hintaan"

28. tammikuuta 2008 klo 10.01  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu