Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Kuvittelua

sunnuntai 10. helmikuuta 2008

Kuvittelua

Tämä päivä vei minut takaisin ihanaan ja huolettomaan teinimaailmaan. Vietin päivää ystävieni luona, joihin tutustuin yläasteella, keskellä kauheinta murrosiän purkautumista. Toisin kuin kovin moni muu tuon ikäinen, me emme kuitenkaan päästelleet teiniagstejamme kossupullon suuhun, vaan harrastimme valokuvausta. Meidän yövierailut eivät sisältäneet salaisia tupakkakokeiluja, vaan kassikaupalla kuvausrekvisiittaa ja kymmeniä filmirullia. Lähtiessämme viikoksi kesämökille jäi reisusta muistoksia 150 valokuvaa mutta ei yhtään aamukrapulaa:) Hyvä on, saatoimme olla monien mielestä varsinaisia nössöjä mutta näin jälkeenpäin olen äärettömän iloinen, että ei tuolloin aikoinaan tullut läträttyä sen viinan kanssa. Siihen on kuitenkin ollut myöhemminkin useita tilaisuuksia.

Tänään siis kiikutin iltamekkokauneuteni ystäväni luokse levenettäväksi (toivottavasti levenee tarpeeksi! sormet ja varpaat ristissä!) Samalla omistimme iltapäivää teiniajan intohimolle:) Sanottakoon vielä tästä ystävästä, että hän on yksi lahjakkaimmista tuntemistani ihmisistä. Puvunkorjaus tumpelosormiselle ystävälle ei tuota ongelmaa ja samoin hän saa minut näyttämään aina tavallista paremmalta valokuvissa:) Vielä lisäylistykseksi kerrottakoon, että hän mitä luultavimmin myös meikkaa ja kampaa minut huhtikuun juhlallisuuksiin. Ah! tuota luovuudenjumalien lempilasta:)

Muutama tunti menikin sitten aivan vilauksessa kuvausten parissa.Ikävä kyllä olin taas sotkenut aikatauluni ja jouduin lähtemään hyvinkin pikaisesti, (unohtaen samalla meikkini ja pari muuta juttua jälkeeni)enkä ehtinyt lainkaan kuvata kaveriani. Onneksi hänellä oli sitten poikaystävä valmiina tuohon touhuun:) Ja rehellisesti. Minä en oikein ikinä sisäistänyt valokuvauksen taitoa samalla tavoin kuin kaverini ja hänen siskonsa:)

Tähän alle ajattelin laittaa pari ottamaamme vanhempaa kuvaa ja sitten tämän päiväisestä sessiosta:) Ikävä kyllä mitään ikivanhaa materiaalia kymmenen vuoden takaa en löytänyt kun silloin kuvaus tapahtui vielä sille vanhalle kunnon filmille:D

Nämä kuvat ovat osa aivan ihanaa kesäkuvasarjaa kesältä 2006. En jaksa ymmärtää minne bittiavaruuteen sarjan muut kuvat ovat koneeltani kadonneet mutta toivon kovasti, että ne vielä jostain tupsahtavat:) Muistan, että näitä kuvia otettaessa olin äärimmäisen onnellinen koska olin vain paria päivää aiemmin saanut hyväksymiskirjeen yliopistoon!



ja sitten tältä päivältä... Näistä tykkään ihan hirmuisesti, tosin yksi syy voi olla myös vanhan kunnon nostalgiatunteen sekoittuminen kuvien ottamiseen:)





Näitä kuvia katsellessa tulee myös mieleen, että miten "ammattimaisimmiksi" kehityimme vuosien varrella. Alussa otimme jokaisesta huolella asetellusta "kohtauksesta" vain yhden kuvan ja voi sitä harmittelua, jos oli sattunut silmä räpsähtämään juuri tuolloin! (ja voi, aikaa ennen digikameroita!). Myöhemmin rupesimme sitten ottamaan yhdestä hetkstä ja kohteesta useita kuvia, joita sitten yhteisvoimin tutkailimme ja valitsimme parhaimpia.

Vaikea uskoa, että yläasteestakin on jo kymmenen vuotta... Voi minua vanhaa:)

Tässä vielä päivän asu:



Paita - Ellos
Hame - KappAhl
Sukkikset - Lindex

-Jonna

Tunnisteet: ,

13 kommenttia:

Blogger tipitii kirjoitti...

Kadehsin älyttömästi niitä ihmisiä, jotka kameran kanssa osaa loihtia uskomattoman kauniita otoksia. Kuoronjohtajani on yks tällasista ihmisistä, tosin siitä pitikin alunperin tulla valokuvaaja. Se saa ikuistettua maailman kauneimpia kuvia ihan tavallisista ihmisistä, ihan tavallisissa tilanteissa!

10. helmikuuta 2008 klo 23.03  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Saitteko ikinä kuvianne mihinkään esille? Näyttää nimittäin tosi hyviltä nuokin. Ihanan onnellinen kuva, tuo jossa räpiköitte vedessä. Vois hyvinki vaikka kuvitella johonki demiin tai cosmoon jutturaportin kuvaksi, if you know.

Minäkin kuulun nuihin valokuvausihmisiin. Varsinki filmikameran aikaan rahat meni aika nopeasti kuviin. Paras saldo on varmaan viikonloppukouluretki, jonka aikana kuvasin 5 rullaa kuvia.Nyt voiki vaan ihmetellä et minä vuonna sattuu tulemaan sellainen päivä, että rohkenen liimaamaan kaikki ne tuhannet kuvat kansioon :D

11. helmikuuta 2008 klo 6.44  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihania nuo kuvat missä mustaa pitsikangasta <3 me ollaan muuten ala-asteesta lähtien harrastettu samaa, minä olen meikannut ja stailannut kavereitani ja toiminut myös kuvaajana, samasta asiasta on kärsinyt pikkusiskoni jonka pakotin malliksi :D mutta koskaan ikinä en itse ole suostunut kameran eteen, minä kuulun ehdottomasti kameran taakse :) Äiti sitten jaksoi aina huomauttaa kuinka paljon rahaa meni "turhuuteen" kun kehitteli niitä filmejä hehh...

11. helmikuuta 2008 klo 7.53  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Koska KappAhlista on tuollaisia hameita saanut? Voi pyhä jyrsijä sentään. Ei sen puoleen, tuo taitaa olla hieman kapeampaa mallia. Tai ainakin minun vartalolleni se olisi melko.. köh.. tyköistuva. Vaikkei aivan kynämallinen olisikaan ni kyllä se melko reisiä hipoen asettuisi, uskoisin. Kävelisin kuin jalat teipattuna kerrakseen. :D
Ja muuten nuo kuvat ovat aivan upeita mahtavia!

Err.. jotkut vaan eivät osaa selittää asiaansa lyhyesti.

11. helmikuuta 2008 klo 17.43  
Blogger Jonna kirjoitti...

tipitii: Olen ehdottomasti päättänyt, että häihini palkkaan juuri tälläiset taikavoimat omaavan kuvaajan sitten joskus:)

calin: En ainakaan muista, että ne olisivat olleet ikinä missään esillä. Teimme tuota niin omaksi iloksi, että tainnut ikinä edes tulla mieleen:)

nelliina: hih, samat harrastukset:) minä tosin yleensä sain istua mallin paikalla, koska taiteellinen silmäni ei oikein riittänyt kuvaukseen.

ka. ostin tuon hamosen joulualeista hintaan 16 euroa. Ei ole ihan kynämallinen mutta varsin kapea kuitenkin:)

11. helmikuuta 2008 klo 19.07  
Blogger Peippo kirjoitti...

Minulla ei näy nuo vanhat kuvat. :(

Mutta on nuo uudet todella upeita. Miten te osaattekin... :D Pitänee joskus kysäistä kavereilta että voitaisiin harrastaa samaa kuvaushommaa. Kiitti vinkistä!

11. helmikuuta 2008 klo 19.48  
Blogger Jenni kirjoitti...

Hei arvaapas mitä! Sinut on bongattu! :) Näin sinut viime perjantaina Arkadiankadulla joskus viiden ja kuuden välillä, ja tunnistin kyllä heti. :) Noin tyylikäs neito olisi kyllä muutenkin kääntänyt katseeni!

12. helmikuuta 2008 klo 0.25  
Blogger Jonna kirjoitti...

peippo: No voihan harmi, en kyllä olemattomilla tietsikkataidoillani osaa edes arvailla, miksi ne piilottelevat:( mutta! Kannattaa ehdottomasti kokeilla valokuvausta! Hirmu hauskaa puuhaa:)

jenni: Voi ei! Ja varmasti osuit bongailullasi oikeaan koska olin juuri kyseiseen aikaan kyseisessä paikassa. Iltapukumekkokauppa näet sijaitsi Arkadiankadulla:) Apua, toivottavasti en näyttänyt ihan kaaokselta tai kaakattanut järkyttävän kovaan ääneen:D

12. helmikuuta 2008 klo 20.11  
Blogger Jenni kirjoitti...

Älä huoli, et kaakattanut etkä näyttänyt kamalalta! Pikemminkin päinvastoin, näytit todella suloiselta ja tyylikkäältä. :)

12. helmikuuta 2008 klo 21.45  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihana fiilis tuossa kaverikuvassa. Olisipa jo kesä!

13. helmikuuta 2008 klo 16.00  
Blogger Jonna kirjoitti...

jenni: huh, kiitos:)

sanna: kiitos! itsekin haikailen kesää, tai oikeastaan kevättä:) hiukkasen aurinkoa ja lämpöä, niin heti elämä on kivempaa:)

13. helmikuuta 2008 klo 22.04  
Blogger Herttainen kirjoitti...

Todella upeita nuo kuvat! Siis kyllä jokaisen tytön ja naisen itsetuntoa voisi kohottaa sillä, että otattaisi itsestään noin upeita kuvia. Kuka tahansa saadaan näyttämään upealta kun on kameran takana sitä "taiteellista silmää".

14. helmikuuta 2008 klo 22.41  
Blogger Jonna kirjoitti...

herttainen: Kiitos! kieltämättä kohottaa kyllä minäkuvaa kun saa välillä kivaakin valokuvamateriaali naamastaan:)

14. helmikuuta 2008 klo 23.30  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu