Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Suloisuutta ja saappaat

perjantai 15. helmikuuta 2008

Suloisuutta ja saappaat

Suloisin juttu tapahtui tänään:) Luennoitsijalla oli hänen kuusivuotias poikansa mukana yliopistolla. mutta tämä ei vielä ole se suloisin juttu. Noniin, poika siis istui sen suuren luentosalin edessä olevan pöydän alla ja me kaikki (tai ainakin minä) unohdimme koko pikkuisen herran paikallaolon. Jossakin vaiheessa luentoa luennoitsijamme sitten viittasi omiin lapsiinsa ja päätti sitten samalla selittää, että poju on hänellä tänään mukana, koska tarhassa on suunnittelupäivä. Tässä vaiheessa pöydän alta kuului erittäin loukkaantunut ääni "Eskarissapa!" Lähes 200 ihmistä purskahti hyväntuuliseen nauruun. Seuraavaksi luennoitsija kertoi, että oli edellisenä päivänä ollut näyttelyssä, jossa pikku lapsi oli melkein tuhonnut erään sillä olleen valokuvan. Tähän tuli heti selvennys pöydän alta " Mutta se lapsi ei ollut minä!" Erittäin hauskaksi tilanteen teki vielä, että pöydän alle ei nähnyt ja lapsen huudot tuntuivat tulevan tyhjästä:) Oih! oli niin suloinen vekara, että sain melkein vauvakuumeen!

Tänään ei sitten tapahtunutkaan mitään muuta erikoista. Luento, töitä, hiukkasen urheilua nyt sohvalla istumista ja ylensyöntiä:)

Päivän vaatteet olivat seuraavat:






Neuletakki - Vero Moda
Paitapusero - Marc O'Polon outlet
Farkut - Vero Moda
Kengät Aleksi 13

Ja nyt eilen lupailemiini uusiin kenkiin...
Ensin haluan kuitenkin lahjoittaa poikaystävälleni "Vuoden paras poikaystävä"-palkinnon. Minulle siis kustannettiin eilen makoisa illallinen, leffa + seuraavat saapasihanuudet!



Ja nyt niihin saappaisiin! Ne ovat nahkaiset, ihanat, ruskeat, mukavat ja hintaluokaltaan minulle aivan liian korkeat. Ah! Mitä ihanuutta oli tänään tallustella nuo jalassa Helsingin jäätävässä viimassa. Jalkani olivat lämpöiset ja mieli iloinen. Miten paljon hyvää mieltä uudet kengät voivatkaan tuoda mukanaan?



Ja nyt lähden paijailemaan kenkämussukoitani (ja ehkä myös vähän sitä henkilöä, jonka ansiosta ne luokseni pääsivät:) )

-Jonna
kuva: http://school.discoveryeducation.com/clipart/images/a-trophy.gif

Tunnisteet: ,

12 kommenttia:

Blogger MouMou kirjoitti...

Voi olen niin kateellinen!:O
Ihana poikaystävä sinulla...

15. helmikuuta 2008 klo 20.29  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mistä noin ihania poikaystäviä löytää kun sulla? :D

15. helmikuuta 2008 klo 20.43  
Blogger Elin kirjoitti...

OH Saappaat ovat TÄYDELLISET! (lähes ;)) Minkä merkkiset ja paljonko kustantivat jos viitsit infota hieman , jos vaikka tuollaisia päätyisin itsekkin käyttämään ;)

15. helmikuuta 2008 klo 22.55  
Blogger Jonna kirjoitti...

moumou: kiitos! yritän itsekin oppia antamaan kredittiä tuollaiselle kiltteydelle:)

emilie: ne pitää kouluttaa:D

elin: Saappaiden pohjassa lukee bullboxe (ainakin luulen niin, oli vähän hankala kurkkia sitä) aleksi 13 veloittaa saappaista 79,90 (olen niin pa, että tälläiset hinnat ovat minulle jättimäisiä;) )

15. helmikuuta 2008 klo 23.02  
Blogger Elin kirjoitti...

Ihanan nopea vastaus! :D Varmaan siis Bullboxerit, täytyypä käydä sovittamassa! Ei kyllä minunkaan rahatilanteelleni hinta sovi, mutta ehkäpä voisin vähän venyttää vanhemmiltani.. MEniväthän ne vanhat saappaat rikki ja tällä hetkellä on vain ne 3 saappaat ja ja ja.. ;)

15. helmikuuta 2008 klo 23.08  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

oih! Noi niin kovasti kelpaisivat mullekin. Ja samoin kundikaveri, joka ostais mulle kenkiä. Mut on munkin avokkini aika lutuinen: se tänään oma-aloitteisesti silitti mun työkauluspaidan, että mä ehdin oikaista itteni edes hetkeksi sohvalle ekasta työpaikasta tulon jälkeen ja ennen lähtöäni toisiin töihin. Olin aika otettu. :)

16. helmikuuta 2008 klo 0.26  
Blogger Tuuli kirjoitti...

oi pupu! Hajoilin ääneen tolle teidän luennolle... "Ja se lapsi en ollut minä!" Ihan mahtavaa. Ja oih! saappaat! Ja oih! neule! Kivat vaatteet, oikeasti.

16. helmikuuta 2008 klo 1.40  
Blogger Jonna kirjoitti...

elin: Voih! Itse olen jo niin vanha, että vanhemmat olettavat minun hankkivan itse omat kamppeeni. (Onneksi siis on poikaystävä) :D

tuhlaus: Kyllä kuulostaa aika ihanalta tuo avokkisia:) Osoittaa aikamoista tilannetajua ruveta silittämään:)

tuuli: Oli myös ulkoisesti ehkäpä maailman söpöin lapsi:) Tykkäsin itsekin noista vaatteista. Jopa niin paljon, että kaavailin niitä nahkatakin kanssa "lentomatkustusvaatteiksi" Pariisiin:)

17. helmikuuta 2008 klo 0.22  
Blogger Herttainen kirjoitti...

Meillä oli yläasteella matikanmaikalla kerran joku semmonen 5-vuotias poika mukana, kun sen tarhatädit oli Teneriffalla tai jotain, älä kysy multa miksi ja mitä häh :) Sekin selitteli aika hauskoja juttuja ja oli sitä paitsi täydellinen kopio kaljusta silmälasipäisestä naistennaurattajaisästään :D

19. helmikuuta 2008 klo 13.55  
Blogger Jonna kirjoitti...

herttainen: hih, opettajat ja luennoitsijat muuttuvat heti paljon inhimillisimmiksi kun näkee niiden jälkikasvua:)

19. helmikuuta 2008 klo 18.05  
Blogger Katariina kirjoitti...

Kuolaan sun kenkiäsi :) Mä en olisi vähän aikaa sitten vielä uskonut luovani suhdetta punaisten kenkien kanssa mutta nyt olen niiden onnellinen omistaja. Ne on kiva piristys muussa asussa :)

21. helmikuuta 2008 klo 22.26  
Blogger Jonna kirjoitti...

katariina l: kiitos! Itse kehitin innostuksen punaisiin kenkiin jo puoli vuosikymmentä sitten eikä se ole vieläkään hiipunut:D

21. helmikuuta 2008 klo 23.53  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu