Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Tarinani epäistuvien mekkojen kanssa jatkuu...

keskiviikko 13. helmikuuta 2008

Tarinani epäistuvien mekkojen kanssa jatkuu...

Ensin pieni tunnustus. Sorruin ja menin tilaamaan Asokselta viime viikolla jo pitkään (siis kaksi päivää) kuolaamani mekon. Sain teolleni jopa poikaystävän henkisen tuen ja onnesta leijuen olen tässä odotellut pakettiani. No, maanantaina vihdoin sain merten takaa lähetetyn rakkaani luokseni. Syy, miksi kerron tästä vasta nyt on, että asia oli aiemmin liian kipeä paljastettavaksi. Paketti siis saapui ja mekkoni kuoriutui sieltä kauniina ja nettisivuilla ollutta kuvaa vastaavana. Tehtyäni maailman nopeimman strippauksen kiskoin mekon ylleni ja aloitin normaalin poseeraustuokion peilin edessä. Enemmän tai vähemmän tunnettu tosiasia on, että en ole mikään pienirintaisin ihminen tällä pallolla. Mekko siis paljasti rintamusta hiukkasen enemmän kuin olisin toivonut. Mitä tein? Vetäisin (huom. kevyesti!) yläosaa hiukan ylemmäs, että saisin mekosta alle K-18-vaatteen. Mitä kuului? Krriiiiiiks! Vetoketju repesi keskeltä hajalle. Ja nyt selvennys vielä tähän. Mekon mallin vuoksi, vetoketju ei ollut mitenkään makkarankuori tiukasti vasten kroppaani, vaan aivan normaalisti kiinni vedettynä. Olin jo mekkoa pukiessani huomannut vetskarin hiukan hangoittelevan mutta en sitä siinä innostuksessani ehtinyt enempää pohtia.

Huoh. Itkukohtaushan siitä tuli ja soitto poikaystävälle töihin (kyllä. olen juuri sellainen tyttöystävä.) Tämä kaikki päättyi onnellisesti niin, että mekko on nyt ompelijalla parannettavana ja korjaus tapahtuu poikaystävän kukkarosta. (Kyllä. Olen pilalle hemmoteltu. Mutta leikitään, että korjaus on ystävänpäivälahja.)En sis viitsinyt alkaa mekkoa lähettelemään asoksella takaisin omakustanteisesti ja aloittamaan sähköpostikeskustelua siitä, oliko vetoketju jo alunalkaen virheellinen, vai rikoinko sen itse.

Nyt minulla on esittää teille ainoastaan asoksen kuva mekosta mutta heti kun saan sen korjauksesta, niin esittelen koko komeuden päälläni:)



huoh.

Tänään ei tapahtunut mitään muuta kuin seitsemän tuntia luentoja. Hengailin luentosalissa näissä:
(kuvien laatu on kamala, huomasin, että joku asetus oli kamerassa ihan vinksallaan)



Pusero - Ellos
Liivi - b.young
Hame - KappAhl
Sukkikset - Seppälä

Jonna:)

Tunnisteet: ,

5 kommenttia:

Blogger MouMou kirjoitti...

Voih, sulla on melkein aika suloinen poikaystävä!:O Juuri noin tyttöystävälle osoitetaan rakkautta.:)<3

13. helmikuuta 2008 klo 20.11  
Anonymous Tuhlaus kirjoitti...

no olipas taa huonoa tuuria.. Mutta onneks sun poikaystäväsi on aika herttainen ja avulias.. :)

13. helmikuuta 2008 klo 21.35  
Blogger Tuuli kirjoitti...

voi pupu-pieni haniseni, ja niin olit odottanut sitä mekkoa! Mutta sieltä se pian tulee, kauniina ja ihanana. Ja niksunaksu saa kyllä "maailman paras poikaystävä" -palkinnon!

14. helmikuuta 2008 klo 0.49  
Blogger muotiagentti kirjoitti...

Jos minulle kävisi noin, repisin vetskarin lisäksi jotain muutakin. Onneksi on miehet olemassa! Ja tuo paita asussasi on oikeen miunmaunmukkaan.

14. helmikuuta 2008 klo 12.10  
Blogger Jonna kirjoitti...

moumou: On kyllä suloinen:) Liian harvoin vain taidan antaa kredittiä herralle hänen kiltteydestään:)

tuhlaus: Oli kyllä surkea mäihä mutta kunhan saan korjatun mekon niin mekkomaailman pitäisi taas hymyillä!

tuuli: Mekon korjausken tuloksia saat toivottavasti todistaa livenä pariisissa:)

muotiagentti: teki kyllä mieli repiä koko mekko riekaleiksi! mutta ehkäpä korjaus oli sitten lopulta parempi vaihtoehto:)

14. helmikuuta 2008 klo 23.25  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu