Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Kouluahdistusta (taas) mutta onneksi on ilmapalloja ja kevät!

sunnuntai 27. huhtikuuta 2008

Kouluahdistusta (taas) mutta onneksi on ilmapalloja ja kevät!

Eilinen kirjastoreissu jäi taas minulla ja kaverillani vähiin, kun lounaamme venyi kolmeen tuntiin:) Kai se vain on niin, että jos haluaa saada jotain opiskeluakin aikaiseksi, ei kannata lähteä kirjastoon kaverin kanssa:) Olen kyllä jo aivan luovuttanut tuon rikosoikeuden tentin kanssa. Tentti on huomenna ja tuskinpa luen tänään 400 sivua + kertaan. Hohhoijaa. Se olikin sitten siinä. Nyt pitää ahkeroida toukokuu ja se kesäksi ottamani kasvatustieteiden peruskurssi tai iso paha KELA on kimpussani ensi syksynä. Eniten tämä ärsyttää, koska olen oikeasti suorittanut vaikka mitä tänän vuonna mutta kun 
ei millään riitä. ARGH! ahdistaa! Miksi ei voinut osua kohdalla se jättipotti eilisessä lotossa, niin opiskelustressi  olisi vain opiskelustressiä, ei opiskelutressiä, joka johtuu rahasta. Vau, tulipas kunnon vuodatus. Rasittaa vain tuollaiset tenttialueet, jotka eivät lukemalla lopu. No, ei tämä koko postaus ole tälläistä onnetonta kitinä, vaan tässä muutamia kevätkuvia kera jäätelön ja ilmapallojen:)

   

   

Komea "apinamies"ilmapallo ei ikävä kyllä ollut itselleni vaan hankin sen vappuheilaksi kaverilleni, jonka synttäreillä kävin piipahtamassa (elin jämähdin sinne lähes viidekti tunniksi).
Hih, ja huomatkaa! Eilen ei tarvinnut takkia ollenkaan:)

Jonna

 

Tunnisteet:

9 kommenttia:

Blogger .. kirjoitti...

Sinuna kertaisin tänää rikoksen yleiset opit ja huomenna tenttiin kokeilemaan. Kyllä siitä voi selvitä.

27. huhtikuuta 2008 klo 11.51  
Blogger Lotte K kirjoitti...

Täällä päin tuskaillaan siitä kun käy hulluna töissä + opiskelee hulluna että saa 12kk tuet per vuosi nostettua niin sitten kiitos työnantajien palkkakuitin toimitusvaikeuksien jo toisena vuonna peräkkäin menee rajat rikki jollain ihan naurettavan pienellä summalla! Ja korkoineen peritään tietysti takaisin se melkein 600€ eli reilusti enemmän mitä kuukaudessa on mahdollista tienata edes bruttona.. Reilua. Mietin just et lopetan työssäkäynnin ja rupeen elään opintolainalla. Eipähän ainakaan menis tulorajat rikki PRKL.

Aivan ihanat nuo ostamasi bikinit muuten <3

27. huhtikuuta 2008 klo 17.14  
Blogger sarakissa kirjoitti...

Ihanan keväisiä ja vappuisia kuvia! ah, kyllä se kesäkin sieltä tulee..

Blogissani on sulle muuten haaste:)

27. huhtikuuta 2008 klo 19.20  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mäkin haluun jonkun hienon ilmapallon vapuksi! Nasu olis kiva. :)

27. huhtikuuta 2008 klo 20.36  
Blogger -SL kirjoitti...

ihana asu :) kivan "kesäisiä" kuvia!

27. huhtikuuta 2008 klo 22.24  
Blogger Tuuli kirjoitti...

MITÄ??!! miten niin se on kaverin syy, jos ei saa opiskeltua. Aivan törkeää parjausta. Kolmen tunnin lounas on ihan peruslepoa, jota tarvitaan ahkerasta lukemisesta.

27. huhtikuuta 2008 klo 23.01  
Blogger Peippo kirjoitti...

Blogissani on jotain sinulle kuuluvaa. ;)

28. huhtikuuta 2008 klo 20.38  
Blogger hanna kirjoitti...

Hee, kiva apinapallo. Heh, sun pitäs olla onnellinen kun oot jo tiedekunnas sisäl, mä oon vast lukemas pääsykokeisiin esineoikeutta! :D

28. huhtikuuta 2008 klo 21.40  
Blogger Jonna kirjoitti...

delicious: Menin koklaamaan ja osasinkin jotain mutta aika lakikirjojen kanssa loppui kesken. argh!

lotte k: KELA on tyhmä. Olin aivan niiden hampaissa viime syksynä kolmesta puuttuvasta opintopisteestä. Huh, kun ne jaksaakin olla niuhoja!

sarakissa: Kiitos:) pitääkin tehdä tuo haaste:)

tuhlaus: Minulle tuli myös ilmapalloinnostus kun pääsin hetkeksi leikkimään tuon kanssa...

*~sl: kiitos!

tuuli: Niin ja ulkona paistoi aurinko. Suomen ilmaston tuntien voi kesän läpi sataa taivaalta jotain lumipalloja, joten pitäähän hyvästä ilmasta ottaa kaiki irti:)

peippo: kiitos! käynkin heti tarkistamassa:)

hanna: uh! esineoikeutta:( Tsemppiä lukemiseen!

29. huhtikuuta 2008 klo 10.01  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu