Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Hanskarallia

tiistai 10. kesäkuuta 2008

Hanskarallia

Se alkoi vain yhdestä. Mutta yhden jälkeen tuli toinen, kolmas, neljäs...kunnes lopulta huomasin omistavani kahdeksan paria nahkahansikkaita:)
Tätä jo kauan piilevää innostustani, jota olin onnistunut kuitenkin tyydyttämään kolmella parilla, pääsi ruokkimaan Seppälä jättimäisellä alennuksellaan. Siis, oikeasti. -70% pois jo alennetuista hansikkaista, jättäen hintaa 2,99 euroa per pari. Kierrettyäni läpi muutaman Seppälän, huomasin lisänneeni hansikasvalikoimaani viidellä parilla. Nyt pitääkin enää vain odotella syksyä, että näitä kivoja käsijuttuja pääsee käyttämään:) Toisaalta, tämänpäiväisen sään perusteella niihin syksyn sateisiin ja myrskyihin ei taida olla kovin pitkä matka;)


Photobucket





1) Mustat niittikoristeiset hansikkaat Seppälästä. Näissä on hiukkasen vuortakin, että pitäisi ainakin jonkin aikaa pärjätä kylmeneviä ilmoja vastaan:)
2)Ruskeat "prätkähanskat" myöskin Seppälästä. Olen suhteellsien villinä tuollaisiin "aukollisiin" hansikkaisiin!
3) Punaiset lempparihanskani Glitteristä:)
4) Valkoiset ketjukoristeiset hansikkaat Seppälästä.
5)Pitkät mustat hansikkaat jälleen kerran Seppälästä. Oikein odotan, että pääsen käyttämään näitä puolihihaisten takkieni kanssa!
6)Ruskeiden prätkähanskojen epämääräisen väriset kaksoset. Ja Seppälä...
7)Viininpunaiset puolihansikkaat Glitteristä.
8) Valkoiset hansikkaat kirpputorilta. Kevään ykkössuosikit:)

Siinäpäs ne! Talveksi ajattelin hankkia vielä yhdet hanskat kunnollisella villavuorella. Minullahan oli sellaiset ihanuudet mutta joku huonomuistinen neiti unohti ne bussiin neulebaskerin kanssa viime talvena.

Mikä hansikaspareista iski sinuun parhaiten?

-Jonna

ps. Minkälaista oikein on "kasinopukeutuminen"? Edessä on työpaikan juhlat kyseisellä pukukoodilla ja en ole aivan varma. Pikkumusta? Pliis, joku fiksumpi voisi hiukkasen jakaa tietoisuttaan:)

24 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mmmm, aukkolliset hansikkaat ja noi viinunpunaiset ovat namut. <3

10. kesäkuuta 2008 klo 23.04  
Blogger Elina kirjoitti...

Meillä nuo Seppälän hanskat makso 9.95.. Eikä hennesissäkään ollut vielä marimekko alessa, vaikka se monessa muussa paikassa on. Kurjaa :/

10. kesäkuuta 2008 klo 23.08  
Blogger Ocean kirjoitti...

Mustat pitkät on hot ja nuo rusetilliset! Pitääkin lähteä huomenna tsekkaamaan tän meidän kylän Seppälä :)

10. kesäkuuta 2008 klo 23.29  
Blogger Hanna kirjoitti...

Olen lukenut tänään vanhoja blogimerkintöjäsi ja voi luoja, että on ollut hauskaa! Siis hyvässä mielessä. :) Löydän meistä huolestuttavan paljon samoja piirteitä. Joskin voin tuntea pientä ylpeyttä, kun itse sorruin taannoin "vain" n.170e maksaneeseen iltapukuun... Mutta jotenkin osaan sisäistää sen hetken, kun tajusit, että se maaginen iltapuku olikin -70% alennuksessa. Kerranhan se vain kirpaisee... :) Koen myös silloin tällöin ilmeisesti sinullekin tutun "ihana, pakko saada" -tunteen ja syöksyn kassalle ennenkuin tulen järkiini. Mutta kaikessa varattomuudessani ja suurimpienkaan henk.koht. konkurssien partaalla en ole kyennyt syvästi katumaan ostosvimmojani. Hullu on aina hullu. :D

Säästän huomiseksi vielä maaliskuun merkinnät ja sitten ollaankin huhtikuussa, josta lähtien blogia olen seurannut. Ehkä verestän vielä vanhaa kateutta katsastalla Pariisi-kuvat uudestaan. :)

10. kesäkuuta 2008 klo 23.45  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tosi kivoja hanskoja, täytyypä ratsata Seppälä! Puvustuksessa voisi auttaa joku kasinoleffa tyyliin Ocean's Eleven. Kai pikkumusta käy kasinolle aika hyvin (ihan kuin olisin joskus käynyt kasinolla :D)

10. kesäkuuta 2008 klo 23.52  
Blogger MouMou kirjoitti...

Rusetilliset!<3 Arvaapa mitä? OLET ADDIKTI!;)

11. kesäkuuta 2008 klo 0.09  
Blogger Unknown kirjoitti...

Kiitos vaan vinkistä, aika nopsaan rynnistin viime viikolla Seppälään, kolmet sain saaliiksi, nuo samat pitkät ja LIMENVIHREÄT (mikä epämääräinen väri, heh) sekä samettiset pitkät mustat, (maksoi muuten 90 cnt!). Voi noita viininpunaisia, ihanat...

11. kesäkuuta 2008 klo 7.45  
Blogger Unknown kirjoitti...

Niin, ei noi taidakaan olla ne vihreät, aamutuimaan silmät harittaa ja värisokeus iskee... Eli on noi sun hanskat "epämääräisen väriset" sitten :), pitäisköhän käydä vielä uudestaan tonkimassa jos ne olis vaikka jotain beigeen vivahtavaa...

11. kesäkuuta 2008 klo 8.00  
Blogger saara kirjoitti...

Neloset, eli valkoiset hanskat kultaisilla ketjuilla, ihanat! :)

11. kesäkuuta 2008 klo 8.37  
Blogger sarakissa kirjoitti...

Nuo aukko-präkähanskat on ehdottomasti mun suosikki! harmitti kun ei seppälässä enää ollut sen värisiä kun olisin halunnut. Kasinopukeutuminen, apua?

11. kesäkuuta 2008 klo 10.21  
Blogger Hanna kirjoitti...

Haa! Olen jatkanut tänään maaliskuun merkintöjä lukien ja havaitsin, että olemme muhineet samana vuonna Oriveden opistolla. :) Minä tosin luurasin taidekympillä ja lähdin takaisin kotiin kahden viikon kuluttua. :D Hauska paikka, mutta aivan liian varhain aivan liian kaukana kotoa.

11. kesäkuuta 2008 klo 11.26  
Blogger Suhkur kirjoitti...

Ihanat nuo aukolliset hanskat, noita ja pitkävarrellisia oon ettiny kissojen ja koirien kanssa. Harmi vaan että omaan pitkät sormet ja peruskauppojen kasi-koossa saan räpylä käden ku hanska jumahtaa jo nivelien kohalle:D

Ja tuosta kasinopukeutumisesta, törmäsin termiin mamman työpaikan vuosijuhlan yhteydessä ja kehotin äitiä laittamaa päälleen satiinia, mielellään mustaa ni ei ainakaan menis vikaan ja hyvin oli toiminu. Mekko oli kotelomainen pikkumusta ja tuunasin siihen sekaan vielä äitin vanhoista vyösysteemeistä blingin strassikaulakorun ja pitkät korvikset. Oisin voinu meilata vaikka kuvan siitä, mutta ne taitaa olla Kouvolassa ne kansiot..

11. kesäkuuta 2008 klo 12.05  
Blogger Boobettes kirjoitti...

Nuo viininpunaset on kyllä tosi herkut!! Oon joskus viime syksynä jo meinannu samanlaisia itelleni ja yritin etsiä kirpparilta sopivia, joista ois voinu leikata varsiosan pois... :D

11. kesäkuuta 2008 klo 15.22  
Blogger Christina kirjoitti...

Onpa sinulla oikea hanskakokoelma! Nyt alkoi minunkin tehdä mieli.

Eniten ihastuin viininpunaisiin. :)

11. kesäkuuta 2008 klo 16.45  
Blogger Auntie Tati kirjoitti...

Oi, mäkin olen ihan täysverinen hanskafani! En tiedä ajatko autoa, mutta, sananmukaisesti (ohuet) ajohanskat ovat kesälläkin aika pop :) Ei hikoa kädet rattiin :D

11. kesäkuuta 2008 klo 18.37  
Blogger Unknown kirjoitti...

glitterin punaiset hanskat on aika kivat.. <3
jos tuo nahkahansikas-intoilu on alkanut casta lähiaikoina niin kuinka paljon sinulla on muita hanskoja?!? ;D

11. kesäkuuta 2008 klo 23.20  
Blogger Plankton kirjoitti...

Yritin vaikka kuinka metsästää lisää nahkahanskoja seppälän aleista, mutta kohdalle osui vaan noi niittihanskat, jotka sitten tietysti lähti mukaan. Yyh tahtoo kans lisää! Kaikki noi sun on niin ihania!

12. kesäkuuta 2008 klo 0.05  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

En olekaan aiemmin kommentoinut blogiisi, vaikka olen lueskellut tätä jo pidemmän aikaa :) Nuo hanskasi ovat tosi söpöjä! Varsinkin rusetilliset ja tummanruskeat aukolliset! <3 Pitääkin käväistä joku päivä Seppälässä katsomassa, jos löytyisi jotakin.

12. kesäkuuta 2008 klo 12.01  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Punaiset olivat ehdottomasti parhaat!
Itse rakastan vuorittomia vähän pidempiä nahkahansikkaita. Tiukat ja istuvat niiden olla pitää. Raportoi lisää hanska-addioktasi meille samanmielisille :)

12. kesäkuuta 2008 klo 18.38  
Blogger Minna kirjoitti...

Punaiset on söpöimmät! Eikö casinotyyli oo aika juhlavaa? (:

12. kesäkuuta 2008 klo 20.54  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Nuo viinipunaiset Glitterin hanskat ovat söpöimmät :)

12. kesäkuuta 2008 klo 21.05  
Blogger -SL kirjoitti...

Ihania hanskoja, etenkin nuo valkoiset vau!

12. kesäkuuta 2008 klo 22.04  
Blogger Jonna kirjoitti...

brilliante: kiitos:) nuo aukolliset ovat omia suosikkejani myöskin ja rusettihanskat vain niin kovin symppikset:)

elina: Oikeasti?! Voi, miten tylsää:(

ocean: Itse olen myös ajatellut käydä läpi vielä pari Seppälää:)

hanna: Kommenttisi sai minut äärettömän hyvälle tuulelle:) Kiitän ja kumarran!

sera: minä olen jopa kerran käynyt kasinolla mutta en vain pysty muistamaan, että mitä jengi oli oikein vetänyt siellä päälleen:)

moumou: "Hei, Olen Jonna ja olen nahkahansikasaddikti."

silvara: Sinun ja Nelliinan takia olen alkanut kaihoisasti miettiä niitä samettisia hanskoja. Pitääkin käydä vielä kaivelemassa alekoria:)

neiti y: Kiitos:)

sarakissa: En tiedä mikä noissa aukollisissa oikein on, mutta olen itse myös aivan innoissani niistä:)

hanna: Ei voi olla totta! Harmi ,että et viipynyt kauempaa. Vietin näet jonkin verran aikaa myös taidekymppien kanssa kun asuimme samassa käytävässä:)

suhkur: Kiitos vinkeistä!

calin: Nuo rusettihanskat löytyivät kuudella eurolla talvialesta:)

christina: Nyt vain hanskaostoksille!

auntie tati: En aja autoa mutta minulla on kavereita, jotka suosivat ajohanskoja ja voi, kun ovat tyylikkäitä:)

laura: Itse asiassa muut hanskani ovatkin sitten eriparisia lapasia ja sormikkaita. eli ehkäpä tämä addiktio tulikin juuri oikealle ihmiselle:)

plankton: Nyt vain kierrät pari Seppälää lisää, niin ehkäpä saldo lisääntyy:)

stardust: Kiva, että vihdoin kommentoit:)

mie: ehdottomasti raportoin, mikäli kokoelma tästä vielä kasvaa:)

mim: Jotain coktailtyylistä se kyllä on, eli aika juhlavaa:)

sini: kiitoksia:)

sl: kiitän!

13. kesäkuuta 2008 klo 23.27  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Satuin ihan säkällä näille sivuille ja näin miesnäkökulmasta ajatellen nahkahanskat naisella näyttää tyylikkäältä ja naiselliselta.Ja kääntää ainakin joidenkin meidän miesten katseet.Varsinkin nuo mustat hanskat :)

20. heinäkuuta 2008 klo 1.47  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu