Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Heikkouteni

torstai 24. heinäkuuta 2008

Heikkouteni




Ilman kameraa on kovin vaikea vääntää päivän asu-postauksia, joten minäkin päätin tarttua tähän blogeissa kiertelevään "heikot kohdat"-haasteeseen:)

Luonteen heikkoudet:

1) Valitan todella paljon. Keksin valitettavaa yleensä mistä tahansa. Stressaan myös paljon ja olen tajuton jännittäjä:) Kenties paras lempinimi, joka minulle on ikinä annettu on Kriisi. Varsin luonnettani kuvaavaa on myös, että kaverini, joka minulle tämän nimen antoi ei tuolloin vielä edes tuntenut minua. Nimi perutui ainoastaan siihen, mitä hän oli kuullut minun valittavan/stressavan/jännittävän bussipyssäkillä ja bussissa matkaseuralaiselleni. Kun sitten olimme seisseet koko kesän samalla bussipysäkillä ja huomasimme syksyllä olevamme molemmat oikiksessa oli kaverini ensimmäisiä ajatuksia ollut "Voi ei, Kriisi on täällä!"



2) Olen laiska. Olen kova suunnittelemaan asioita mutta ne jäävät usein toteutumatta oman saamattomuuteni vuoksi. Jos vannon opiskelevani seuraavana päivänä viisi tuntia on tulos luultavasti alle tunnin. Lenkille tai salille uhoan meneväni harva se päivä mutta todellisuudessa puhisen urheilun parissa ehkä kerran kahdessa viikossa.

3) Olen itsepäinen. Tämä on hiukkasen hyväkin asia, koska se on ainoa mahdollinen selitys sille, että pääsin opiskelemaan laiskuudestani huolimatta. Huono asia tämä on koska siihen yhdistyy myös käsitykseni siitä, että olen aina oikeassa -> tuottaa usein yhteentörmäyksiä aina oikeassa olevan poikakaverin kanssa;)



5) Osaan olla todella kohtuuton. Olen monissa mielipiteissäni aika ääripääihminen ja kykenemätön joustamaan.

Vartalon heikkoudet:

1) Todella, todella tummien silmänalusten ja korkeiden poskipäiden silmien alle muodostamat tummat kuopat. Argh!

2) Maha. Tähän tietty auttaisi herkkujen vähentäminen ja urheilu;)

3) Kuiva iho. Ihoni on erittäin kuiva. Olen ollut siitä useampaan kertaan vahvalla kortisoonikuurilla (sisäisellä + ulkoisella) ja talvisin iho saattaa revetä pienille haavoille. Rasittavinta kuivassa ihossa on (kutinan ja kivun lisäksi), että sitä ei voi peittää meikillä. Paksu meikkivoide vain ärsyttää ihoa entisestään, joten kasvoihin ilmestyvien punaisten läikkien kanssa pitää vain yrittää elää.

Siinäpäs nyt ensimmäisenä mieleen tulevat vikani olivat. Olen siis valittava möhömahainen kuivaihoinen laiskuri;)

-Jonna

ps. Sain tänään lisää pisamia kun grillasin itseäni pari tuntia hietsussa. Jei!
kuvat

Tunnisteet:

9 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

hei minun vartaloni heikot kohdat on täysin samat :D ilman valokynää ei siis mihinkään ja biothermin aquasource kosteusvoidetta litroittain kehiin :D

24. heinäkuuta 2008 klo 22.12  
Blogger Lotta kirjoitti...

kuulostaa ihan tutuilta jutuilta(: ainoastaan en jännitä, tai jos jännitän niin tosi harvoin ja multa on oikeasti KADONNEET mustat silmänaluset (?!?!?!) pakko koputtaa puuta... tai no eiköhän syksyn tullessa nekin ole takaisin tulleet(: ja ääripääihminen mielipiteissä! Pitäis oppia joustamaan... lyön myös vetoa mitä ihmeellisimmistä asioista ja jestas jos satun häviämään vedon!

24. heinäkuuta 2008 klo 22.28  
Blogger MouMou kirjoitti...

Ooh, täältä löytyy toinen stressi-Erkki!:D Ja tummat silmänaluset... Taitavat ollakin luultua yleisempi kirous!:O

24. heinäkuuta 2008 klo 23.22  
Blogger Sini kirjoitti...

hehe stressi-Erkki, näyttäisköhän ne sitä sarjaa joskus uusiks, kaverin otsasuoni räjähti aina lopulta :D

Stressaaja löytyy täältäkin, tosin se liittyy kaikkeen muuhun paitsi koulujuttuihin nim. juttuja rästissä vuosien takaa eikä kiinnosta kamalasti.. :)

Jännitän, valitan, mäkätän, hermoilen, määräilen, pomotan, marmatan, ärsyynnyn, niuhotan.. ihanaa!

Ootko atoopikko vai onko sulla muuten vaa kuiva iho?

25. heinäkuuta 2008 klo 6.11  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Biothermin aquasource on voittamaton myös tällaiselle ongelmasekaihoiselle!!! (Nimim. aknen "sairastunut", nyk. pintakuivaiho) Suosittelen sitä aina ja kaikille!! :) <3 Lisäksi se pikkupurnukka on sairaan riittoisa!

25. heinäkuuta 2008 klo 8.47  
Blogger Hanna kirjoitti...

Jos sulla kuivuu myös silmänympärysiho talvella koppuraksi, niin hanki hyppysiisi Dr. Hauschkan silmähohdevoide. Mun iho meni sekaisi n muutama vuosi sitten (syy -> stressi..!), mutta tuo ihmevoide teki hilseilevästä silmänympärysihosta historiaa. Voidetta saa levittää myös silmäluomille, jotka nekään eivät itselläni säästyneet kuivuudelta.

Täältä löytyy muuten myös ikuinen valittaja ja mustat silmänaluset. Mikähän siinä on, että sitä itsekin huomaa olevansa valittaja, mutta asialle ei vain oikein voi mitään? Olen vihdoin myöntänyt olevani myös taipuvainen nalkuttamiseen. :D

25. heinäkuuta 2008 klo 9.38  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Niin tuttua, niin tuttua. Voisinpa melkein allekirjoittaa aivan joka kohdan. Luonnollisesti olen aina oikeassa. Minulla on parhaat mielipiteet. Toisilla ihmisillä pitää olla omat mielipiteet, mutta tietenkin niiden pitää vastata omiani. :D Loppujen lopuksi muiden mielipiteet ovat vääriä, muuthan ovat aina väärässä etc etc. Olen laiska, olen itsepäinen ja hieman ylpistynyt. Ja kaikki tämä stressaa minua suuresti. :DD Vielä yksi huono puoli minussa on se että puran turhautumiseni miehiä kohtaan kyseisen lajin edustajille, kyllä, he kaikki varmasti jumaloivat minua! :D

25. heinäkuuta 2008 klo 12.31  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mutta aika koukuttavaa blogia pitävä valittava möhömahainen kuivaihoinen laiskuri. :)

25. heinäkuuta 2008 klo 20.25  
Blogger Jonna kirjoitti...

ruu: Kiva tietää, että muiltakin löyty samoja "vikoja" :)

lotte: kadonneet! oh, sinä onnekas! kumpa joku tulisi ja pöllisi omani pois:)

moumou: mahtavaa, että muillakin on sama ongelma:)

sini: minä olen taas aivan mahdottoman hyvä koulustressaaja:D ja kyllä. olen atoopikko. sain tämän tylsän diagnoosin kahden viikon ikäisenä käärönä:(

anonyymi: Oma ihoni on vain tasaisen kuiva. Näppylöitä on ollut yhteensä alle 15 koko elinkaaren aikana:)

hanna: Kiitos vinkistä ja huh, otti kyllä aikoinaan koville myöntää olevansa nalkuttaja:D

ka. : erinomaisesti kirjoitettu! tietenkin on kiva, että poikakaverilla on mielipiteitä mutta minkäs sille voi ,että ne vain välillä ovat eriäviä omieni kanss aja näin ollen vääriä;)

greta: Kiitos:) Kiva kommentti!

28. heinäkuuta 2008 klo 12.36  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu