Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Rakkaustarina

maanantai 14. heinäkuuta 2008

Rakkaustarina

Punaiset saappaat. Olen metsästänyt niitä viime talvesta lähtien kaupoista, kippareilta ja tuttujen kaapeista. Ne harvat eteeni tulleet yksilöt ovat olleet poikkeuksetta liian isoja, pieniä tai rumia. Olen lietsonut pakkomiellettäni voihkimalla Christinan blogin kommenttilaatikoissa joka kerran kun tyttö on kiskonut omat punaiset ihanuutensa jalkaan.
Eilen. Minä.Löysin.Punaiset.Saappaani. Kiitos Hietsun kirppis, kiitos sinä ihana myyjä, joka päätit laittaa lähes käyttämättömät punaiset ihanuutesi myyntiin ja suostuit vielä alentamaan kympin hintapyynnön kahdeksaan ja puoleen euroon. Kohtaamiseni saappaiden kanssa oli muutenkin kuin jostain suuresta rakkausleffasta. Ihmishälinän keskellä näin punaisen pilkahduksen ja tiesin, että loppuelämäni tulisi muuttumaan. (Enkä liioittele yhtään. Näitä on oikeasti metsästetty!)

Hello lover...




Aaaah. Kuvista kannattaa bongata myös uudet, ehkäpä maailman pehmeimmät nahkahansikkaani. Ihanat. Kolme euroa.

Näiden mahtavuuksien lisäksi mukaan tarttui Filippa K:n lähes uusi paitamekko. Viiden euron pulitus tästä luksusmaisen laadukkaasta ja monikäyttöisestä vaatteesta oli pieni uhraus.
Kuvissa mekko sellaisenaan ja töihin asustettuna:)



Ja nyt tunnustus. Käytin kirppiskierroksella rahaa 16,50 euroa. Elikkäs 6,50 euroa enemmän kuin mitä shoppailulakkoni säännöt sallivat. Olin kuitenkin ehtinyt jo tehdä kaupat hansikkaista ja mekosta kun saappaat ja minä kohtasimme. Tarinan opetus: Tosirakkauden edessä pitää osata olla joustava;) (Olen niin villinä ilosta, että en osaa edes hävetä)

Juhlitaan minun ja punaisten paholaisten tuoretta mutta kestävää rakkautta seuraavalla ikihitillä;) Klikkaa tästä

Oliko shoppailulakon sääntörikko oikeutettu?

-Jonna

Tunnisteet:

21 kommenttia:

Blogger hannae kirjoitti...

Hehe itse ainakin kokisin tekoni oikeutetuksi jos löytäisi tuollaiset kengät.

14. heinäkuuta 2008 klo 20.08  
Blogger Elina kirjoitti...

Oih ja voih! Kylläpäs on hienot saappaat! Ja hanskatkin on erittäin hienot. Kelpais mullekin, molemmat. Niin mikä se sun osote olikaan? Älä ihmettele, jos on yön aikana kadonnut :D

14. heinäkuuta 2008 klo 20.22  
Blogger Styledrop kirjoitti...

Upeat saappaat on. Itsekin jouduin metsästämään punaisia saappaita kirppareilta ennenkuin löysin ne.

14. heinäkuuta 2008 klo 20.25  
Blogger Polly kirjoitti...

Ooo kauniit on saappaat! Täytyy nyt tulla tunnustamaan, että keväästä saakka olen lukenut blogiasi, oli itse asiassa varmaankin ensimmäinen blogi johon kunnolla tutustuin. Blogisi alunperin ehkä kiinnosti juuri oikiksessa opiskelusi takia, sillä hain itsekin tänä keväänä sinne. Blogisi muuten toimi loistavana taukotekemisenä lukemisen ohella ;)

14. heinäkuuta 2008 klo 20.39  
Anonymous -Iiris- kirjoitti...

Aikas ihania löytöjä olet tehnyt!

14. heinäkuuta 2008 klo 20.55  
OpenID pinja2 kirjoitti...

Sääntörikkomus oli oikeutettu! Ajattele, kuinka paljon olisi harmittanut kotona, kun unelmien saappaat jäi ostamatta siksi, että olit liian tiukka typerän säännön suhteen.

14. heinäkuuta 2008 klo 21.04  
Blogger Sini kirjoitti...

Tietysti sääntörikkomus oli oikeutettu! :) Omia sääntöjä saa aina rikkoa jos tulee hyvä syy. Se on hyvä sääntö, se.

14. heinäkuuta 2008 klo 21.09  
Blogger Nelliina kirjoitti...

pöh ei kirppiskamaa voi muutenkaan laskea ostolakkoihin :) punskit saappaat ovat aivan ihanat, musta tuntuu että penskana omistin melkein samanlaiset, takana oli juuri tuollaiset hippulat :D

14. heinäkuuta 2008 klo 21.50  
Blogger *~SL kirjoitti...

Vau mitkä saappaat :) rakastan värikkäitä saappaita! itse omistan liilat.

14. heinäkuuta 2008 klo 22.36  
Blogger christina kirjoitti...

Oho, mitä löytöjä! Kyllä tuossa vaiheessa olisi kuka tahansa shoppailylakkoilija sortunut. ;D

Nyt sinullakin on omat rakkaussaappaasi, jotka ovat mielettömän rakastettavat ja kertakaikkiaan täydelliset. Nam.

14. heinäkuuta 2008 klo 22.56  
Blogger Ocean kirjoitti...

No todellakin oli oikeutettu! Olen niiiin kade :)

14. heinäkuuta 2008 klo 22.59  
Blogger Marika kirjoitti...

Todella nätit! :) Itse metsästin aikoinani myös punaisia saappaita, mutta olen nyt tyytynyt etsimään punaisia avokkaita.

14. heinäkuuta 2008 klo 23.46  
Anonymous carry kirjoitti...

Ihanat nuo punaiset saapikkaat. ja nuo gladut, nam ! :)

15. heinäkuuta 2008 klo 11.12  
Blogger Jonna kirjoitti...

hannae: kiitos tuesta:)

elina: hahaha, meillä oli vielä viime yönä unohtunut avaimet oveen, että aika ryöstöretkelle olisi ainakin ollut otollinen:D

styledrop: Kirpparit <3

polly: Huh, perjantaina ratkeaa sisäänpäässeet:) Onnea! ja kiva, että käy lukemassa:)

-iiris-: kiitoksia:)

pinja2: Aivan! en olisi nukkunut enää yhtään yötä, kun olisin vain potkinut itseni päähän sääntöjen noudattamisesta:)

sini: Tuo on kyllä erinomainen sääntö. Toinen suosikkini on: Jos ei jaksa, ei ole pakko:D

nellina: Sain myös noista jonkun lapsuusflashbackin....hmnn..:)

*~sl: Kiitos! Nämä ovat ihananat!

christina: kiitos inspiroinnista punaisin saappaisiin:)

ocean: kiitos ja kva tehdä ihmiset kateellisiksi:)

marika: Punaiset kengät ovat parhaita:)

15. heinäkuuta 2008 klo 11.12  
Blogger Jonna kirjoitti...

carry: Kiitos! olen vakavasti ihastunut:)

15. heinäkuuta 2008 klo 11.13  
Blogger MouMou kirjoitti...

Oh ihanat kengät!<3 Tämäkin tyttö tahtoo punaiset paholaiset.:) Oli se rike oikeutettu...

15. heinäkuuta 2008 klo 15.41  
Anonymous Nina kirjoitti...

Hyvinkin oikeutettu rike. *nyökyttelee* Mä muuten sovitin siellä Hietsussa sunnuntaina myös punaisia nahkasaappaita, mutta ne oli paljon huonommassa kunnossa joten jätin ostamatta. Noita en kyllä edes nähnyt..

"Mut Juliaksi kastettiin..." Arvaa pyöriikö tää biisi nyt mielessä koko illan. :)

15. heinäkuuta 2008 klo 18.53  
Blogger Sini kirjoitti...

Ihanat saappaat!! Minulta löytyy vain kolmet perusmustat, haluaisin kirkkaan punaiset ja sähkönsiniset ;)

15. heinäkuuta 2008 klo 19.45  
Blogger Lovely kirjoitti...

AIka löytöjä olet tehnyt! Kunhan nyt ensin löytäisin ne punaiset avokkaat...stten voisi siirtyä unelmoimaan punaisista saappaista:D

15. heinäkuuta 2008 klo 22.16  
Blogger Jonna kirjoitti...

moumou: ah, en jaksa odottaa, että pääsen käyttämään omia paholaisiani:)

nina: Minä sovitin myös eräitä toisia mutta olivat hiukan liian pienet. Onneksi:)

sini: Sähkönsiniset olisivat mielettömät!

lovely: Punaiset kengät ovat parhaita! :)

17. heinäkuuta 2008 klo 9.42  
Blogger Anna kirjoitti...

Noista saappaista ja tarinasta tuli mieleen oma punaisten saappaideni löytämistarina, ks. http://mungolife.blogspot.com/2008/08/hehkutusta-osa-1.html

Ovatko nuo sinun saappasi Pertti Palmrothin, kun näyttävät niin kovasti samanlaisilta nuo kultaiset koristeet?

4. syyskuuta 2008 klo 18.08  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu