Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Kukkamekon pätkäisy

tiistai 29. heinäkuuta 2008

Kukkamekon pätkäisy

Viime viikonloppuna sain vihdoin äidin avustuksella lyhennettyä mamman vanhan kukkamekon. (Okei, okei. Äiti teki koko työn mutta minä olin paikalla cheerleader-ominaisuudessa). Ja ah! Tykkäilen ihan hirmuisesti tuosta lopputuloksesta!

"Ennen" ja "Jälkeen"- kuvat



Mekolle ei siis tehty mitään muuta kuin pätkäistiin helma lyhyemmäksi. Kuvissa olevat hassut sävyerot voi laittaa kameranvaihdoksen piikkiin. "Ennen"-kuvassa värit enemmän kohdallaan:)




Lopullisena inspiraationa kukkiksen muodonmuutokselle toimi tämä Gossip Girl-kuva. Eihän tämä oma mekkoni ihan vedä vertoja Leightonin päällä olevalle ihanuudelle mutta silti jaksan olla niin tyytyväinen tähän! Nyt kun vain jatkuisi lämpimät ilmat, niin pääsisi mekkonen käyttöön:)

Äsh, nyt kyllä harmittaa, että en tajunnut poimia mukaani saitä pinkkiä vyötä, jota katselin Hietsussa viime viikolla. Hemputti sentään kun ei pää pelaa koskaan silloin kuin pitäisi:) No, enköhän tulee ihan toimeen tuolla violetilla vyöllä. Sointuupa ainakin noihin kenkiin:)




Tänään sipsuttelin ympäriinsä eilisessä kirpparilöydössä. Kyseisen hamosen vuoksi innostuin jopa ottamaan eilen muutaman juoksuaskeleen kirpparitungoksessa, kun näin sen pilkottavan täpötäydestä vaatetangosta. Hintaa oli viisi euroa ja myyjä yritti uskotella hamosen olevan aito Armani:) Merkkitumpelona en osaa siihen sanoa mitään mutta ainakin hame on ihan aivan uudenveroisessa kunnossa ja vaikutta laadukkaalta. Ainoa miinus on kokolapun numero 40. Hiukkasen löysähkö on (on muuten tosi pieni nelikymppinen) mutta aivan ihana päällä ja vyöllä sai ihan erinomaisesti ne pari extra senttiä kurottua lörpöttämästä:)



Pusero - H&M
Laukku - Esprit
Hame - Second hand
Vyö - Äidin vanha
Kengät - Bianco

Lätkäisen tähän loppuun vielä Pinjan heittämän koneen taustakuvahaasteen:) Oma taustakuvani on viime vuoden reilillä napsaistu kuva Salzburgista. Pitäisi varmaankin vaihtaa tuo, kun joka kerta koneen avatessa tulee hirmuinen Salzburg-ja reili-ikävä.



Ainiin! se samperin eteinen on nyt maalattu ja se on jopa melkein tasaisen värinen:)

-Jonna

Tunnisteet: ,

20 kommenttia:

Blogger Stylespot kirjoitti...

Mekosta tuli kyllä todella söpö lyhennyksen jälkeen! Ja on kyllä nätti myös tuo musta-valkoinen ihanuus:)

29. heinäkuuta 2008 klo 19.06  
Blogger Ocean kirjoitti...

Siis aivan järkyttävän kaunis tuli tuosta mekosta <3!

29. heinäkuuta 2008 klo 19.19  
Blogger Heidi kirjoitti...

Söpö mekko! Ja vetää ihan varmasti vertoja tuolle GG-mekolle:)

29. heinäkuuta 2008 klo 19.40  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Jos se on Armani, siinä on italialainen kokomerkintä, eiks jeh. 40 on joku meikäläisten 36, luulisin. Hyvältä näyttää anyways. :)

29. heinäkuuta 2008 klo 20.18  
Blogger Alinea kirjoitti...

Tosi onnistunut mekko, ja päänie on jopa kauniimpi kuin tuossa gg:n mekossa! Minusta tuo violetti sopii sun mekkoon paremmin kuin pinkki,toistaa just hyvin noiden kukkien sävyä.

29. heinäkuuta 2008 klo 20.47  
Blogger Nelliina kirjoitti...

No on kyllä todella paljon samanlainen kun tuo GG-mekko! Tuli palon raikkaampi lyhyemmällä helmalla :) Ja tuo vekkihame, oioi mulle <3

29. heinäkuuta 2008 klo 20.48  
Blogger Marika kirjoitti...

Mekosta tuli aivan yhtä ihana kuin arvelinkin. Minäkin haluan. :) Taustakuvasi on muuten aivan loistava. :)

29. heinäkuuta 2008 klo 22.18  
Blogger tipitii kirjoitti...

Sekä mekko että hame ovat mielettömän ihanat, tykkään paljon! Salzburg on kyllä ihan mieletön paikka, olin siellä juuri keväällä ja takaisin voisin lähteä vaikka heti. Turhan paljonhan siellä pelattiin Mozartilla ja The Sound of Musicilla, mutta minkäs teet, kaupunki on hurjan kaunis!

30. heinäkuuta 2008 klo 0.42  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tuosta tuli 13 kertaa hienompi mekko. Ei enää yhtään ysärifiilistä.

Mä olen kyllä kateellinen kuinka sä löydät aina kaikkea kivaa kirppareilta. Asun Lontoossa ja luulisi, että täällä tarjonta on vielä paljon parempaa, mutta en ole löytänyt (tai edes etsinyt) Hietsun kaltaista kirpparia. Vintage-vaatteita toki löytyy, mutta hintakin on sitten odotettu. Pitäisi alkaa koluamaan hyväntekeväisyysliikkeitä etenkin niillä paremmilla asuma-alueilla. *Laiska*

30. heinäkuuta 2008 klo 1.19  
Blogger Christina kirjoitti...

Mekon lopputulos on oikein onnistunut. Juuri tuollaiset mekkoihanuudet onnistuvat aina hieman jarruttelemaan sitä syysvaate-intoa, mikä tähän aikaan vuodesta iskee.

Ja myös hame on todella nätti.

30. heinäkuuta 2008 klo 1.21  
Blogger puukkohupparitytöt kirjoitti...

ai että tuo kukkamekko näyttää hyvältä vyön kanssa:---)!

ida

30. heinäkuuta 2008 klo 10.41  
Blogger MouMou kirjoitti...

Tulipa mahtava mekko! Ja juuri olin sanomassa, että nyt pinkki syö kehiin.;)

30. heinäkuuta 2008 klo 15.30  
Blogger seireeni kirjoitti...

Tuo hame on todella kaunis! Ja laadukkaan näköinenkin.

30. heinäkuuta 2008 klo 21.39  
Blogger Pupu kirjoitti...

Ihana tuo hamelöytösi! Harmittaa, ku täälä oulusa ei enää oo tuommosta hietsun tapasta ulkokirppistä, joskus 10vuotta sitten oli tääläkin torilla paljo kirppispöytiä ja sitä ennen ihana kävelykatumme varrelle pystytetty kirppis...Onneksi pääsee pian tukholmaan tekeen kirppislöytöjä. :)

30. heinäkuuta 2008 klo 22.44  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

I-H-A-N-A kukkamekko :)) <3 ihi. oot paras!

31. heinäkuuta 2008 klo 10.04  
Blogger miya kirjoitti...

Et arvaa kuinka itse olen metsästänyt moista kukkahametta! On kyllä nätti päälläsi :>

31. heinäkuuta 2008 klo 10.50  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Heippa! Hei haluatko antaa mulle sen drinkkibaarin nimen ja koordinaatit, missä olitte Tallinnassa? Mä oon menossa vasta elokuun lopussa, et ei oo kiirettä. Kiitooos! :)

31. heinäkuuta 2008 klo 13.02  
Blogger Jonna kirjoitti...

lovely: Kiitoksia:) ´

ocean: Kiitos! Tykkäilen kyllä ihan älyttömästi:)

poupoupidou: Oh! kiitoksia!

coloringthevoid: no, pieni nelikymppinen se kyllä on. Sanoisin, että vähän päälle 36 (?). mutta samapa tuo:)

alinea: kiitos! Olen itsekin nyt tykästynyt tuohon violettiin vyöhön, että en taida edes jaksaa metsästää pinkkiä:)

nelliina: Kiitos! ja sä tulit muuten mieleen, kun bongasin tuon hameen kirpparilla. On jotenkin sun tyylinen:)

marika: Kiitos ja Salzburg on muuten loistava kaupunki!

tipitii: Sallzburg on kyllä yksi lempparikaupungeistani:) Niin kaunis! Käveltiin tonne vuorilla olevalle linnalla ja huh, mitkä maisemat!

anonyymi: Juu, olen samaa mieltä, että ysärivibat lähti nyt mekosta:) Ja en mä aibna sieltä kirppareilta mitään löydä:)

christina: totta! Olen nyt taas paljon innostuneempi kesästä kun omistan tuon mekkosen:)

ida: Kiitos!

moumou: kiitos! ja nyt olen jo niin kiintynyt tuohon violettiin, että taidan jättää sen toistaiseksi koristamaan mekkoa:)

seireeni: kiitos ja hame kyllä tuntuu päällä niin paljon laadukkaammalta kuin suurin osa vaatteistani:D

pupulihavisto: Oih, Tukholmaan! Haluaisin niin kovasti päästä ruotsiin shoppailee:)

anonyymi: Kiitos ja olipas piristävä kommentti:)

ai: kiitos ja jatka metsästystä, niin eiköhän sinullekin löydy se oikea mekkohamonen:)

lotta: Apua! (mun suuntavaistot on aika surulliset) Yritän selvitää sen ja laitan sitten tänne tietoa:)

31. heinäkuuta 2008 klo 13.33  
Blogger carry kirjoitti...

tulipa söpö tuosta kukkamekosta!

31. heinäkuuta 2008 klo 14.32  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mekosta tuli todella kaunis!:)

8. elokuuta 2008 klo 18.11  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu