Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

"Ostit sitten kengät"

perjantai 27. kesäkuuta 2008

"Ostit sitten kengät"

Tämän poikakaverini lausahti minulle eilen kun innostuneena esittelin Marimekon alesta ostamiani kenkiä. Ihanat omenatennarit 25 eurolla! Mahtiostos siis. Tai ainakin minun mielestäni. Tuo suhteen kiharapäinen puolisko ei ollutkaan sitten ihan samaa mieltä. Hmnn.. olen kyllä kieltämättä ostellut kenkiä viime aikoina ehkäpä liiankin innokkaasti. Laskeskelin, että pelkästään kesäkuussa kokoelmani on kasvanut neljällä parilla. Sehän tekee jo parin per viikko! Oho!
Tilanne onkin tällä hetkellä se, että tuntuu, että vaatteita en löydä sitten millään mutta ihania kenkiä satelee tielleni minkä ehtii:) Ensi viikolla pitäisi kuitenkin maksaa New Yorkin lennot (iik!), joten ehkäpä nyt yritän hillitä itseäni ja vaikkapa tutustua niihin jo kaapista löytyviin pareihin.

Tässäpä nyt kuitenkin kuvaa uusimmista löydöistäni:) On ne vain niin nätit!



Sitten aivan järkyttävään uutiseen! Noita kenkiä lukuunottamatta en ole löytänyt näistä Suomen alennusmyynneistä mitään! Olin vahtinut yhtä aivan mieletöntä Mangon kukkamekkoa jo viikko tolkulla mutta eipäs sitä unelmaa nyt löydy yhdestäkään Mangosta. Joko eivät sitä alentaneet tai sitten nopeanäppisemmät ovat napanneet kaupat niistä tyhjiksi. Äh.

Tänään poikkesin töistä tullessa (koska olisi pitänyt mennä kirjastoon lukemaan) Hakaniemen Fidaan ja en joutunut poistumaan tyhjin käsin:) mukaan tarttui sininen mekkonen, jota hiukaksen korjailin. On vain kovin harmi, että olen käsitöissä onnettomista onnettomin. En myöskään omista sellaisia käteviä juttuja kuin: nuppineulat, mittanauha, lankaa, neula... Onneksi poikakaverilta löytyivät kaksi viimeisintä. (Ompelukonetta en osaa edes käyttää ja kaiken lisäksi pelkään niitä kuollakseni) Tämän onnettoman vajeeni vuoksi mekkoni "tuunaus" olikin vain nopeat niks-naks kangas poikki, nopea harsinta (isoilla pistoilla käsin) ja homma oli siinä. (Käsityöihmiset ITKEKÄÄ VAIN!)

Tältä se tekele nyt kuitenkin näyttää ja suunnittelen jopa näyttäytyväni siinä huomisissa valmistujaisissa:) Aion tosin valehdella, että ostin tekeleen sellaisenaan kirppikseltä ja sitten voivotella yhdessä mukavien tätien kanssa, että "Onpas joku ollut huolimaton ompelija. Voi, että kun nykynuoret eivät osaa enää käsitöiden arvokasta taitoa."



Uuuh, NÄLKÄ! Nyt menen vääntämään jotain kanariisivalmiskastikemömmöä (en myöskään osaa tehdä ruokaa. )

-Jonna:)

ps. Pakko sitä on nyt edes vähän kehua itseään. OSAAN LEIPOA! Liivatteet, levitteet, kerrokset, kaikki sujuu:)

ps2. oho! helma on vähän rypyssä. Äsh. antaa olla. Silittäminen on kamalaa:D

Tunnisteet: ,

22 kommenttia:

Blogger marilynes kirjoitti...

Noi povisukat käy tohon asuun ihan sika hyvin! :)

27. kesäkuuta 2008 klo 23.19  
Blogger marilynes kirjoitti...

siis polvi :D

27. kesäkuuta 2008 klo 23.19  
Blogger hanna kirjoitti...

Oi! Nuo kengät!

27. kesäkuuta 2008 klo 23.26  
Blogger Nana kirjoitti...

Oijoi, New Yorkiinko oot menossa? Minne sinne? Ihanko vain lomailemaan vai..?

27. kesäkuuta 2008 klo 23.26  
Blogger Mari kirjoitti...

Oikein söpöt nuo tennarit. :) Ja tuo mekko näyttää todella hyvältä ja varmasti käy hyvin juhlallisempiinkin juhliin, kangas näyttää todella juhlamekkoiselta. :D Millaista kangasta tuo on? :)

27. kesäkuuta 2008 klo 23.30  
Anonymous Nina kirjoitti...

Kävin itsekin tällä viikolla Hakaniemen Fidassa ja ostin über kasari Lacosten valkoiset shortsit hintaan 2€. Hakiksen Fidassa on usein kivoja juttuja kun vaan jaksaisi penkoa.. Kauniin mekon sinäkin löysit!

27. kesäkuuta 2008 klo 23.31  
Blogger MouMou kirjoitti...

Söpö mekkohan tuosta tuli.:) Aivan ihana!<3 Tykkään tuosta väristä kamalasti, mm...

27. kesäkuuta 2008 klo 23.35  
OpenID pinja2 kirjoitti...

Nätti mekko! Hakaniemen Fida on mun aarreaitta!

27. kesäkuuta 2008 klo 23.35  
Blogger Herttainen kirjoitti...

Voi miten ihanat kengät! Mä hamstraan kaikkea omppua ja noi ei kyllä sais puuttua kokoelmista! Äh, kun olen ihan väärässä paikassa, ärh... Vastasiko koko sitä mitä yleensä muutenkin käytät? Että jos nakittais jonkun etsimään kolmekutosia... Mistä Marimekon liikkeestä löysit noi?

27. kesäkuuta 2008 klo 23.41  
Blogger RagDoll kirjoitti...

Kyllä tuo mekko näyttää oikein nätiltä, en sitten tiedä niistä tikkauksista, kun ei ole lähempää kuvaa. ;D
Silittäminen on yksi ärsyttävimmistä asioista mitä tiedän. Ostimme silitysraudan pari vuotta sitten ja olen 2 kertaa sitä käyttänyt. =D Laiska on aina laiska..

27. kesäkuuta 2008 klo 23.46  
Blogger xylitol kirjoitti...

Oi, söpöt kengät :) Muhunkin on iskenyt kenkäshoppailuhulluus, ostin muutama päivä sitten kahdet yksilöt. Eivät olleet edes alessa :D Vaikka kassapoika yritti melkein väkisin vääntää alennusta "eiks nää ollu siellä ale-hyllyssä?" "no ei ollu". Ei sais olla näin rehellinen :/

27. kesäkuuta 2008 klo 23.46  
Blogger Jonna kirjoitti...

marilynes: Kiitos! Hamstrasin noita sukkia tänään Ginan alesta:)

hanna: Oi, kiitos! :) Ne ovat yhdet lempparini.

nana: Suunnitelmana on mennä 11 päiväksi ensi lokakuussa kavereiden kanssa SHOPPAILEMAAN satan myös pistäytyä Indianassa tapaamassa vaigtarivuoden kavereita:)

mari: ööööhm...en ole ihan varma mitä kangasta tuo on (tähän sopisi sellainen punasteleva naama hymiö...) muta se on sellaista "juhlamekkokangasta" :D

nina: Uh, pitäisi kyllä käydä useammin juuri tuossa Fidassa. Sörnäinen on ihan surkea:)

moumou: kiitos! Odottelen innolla sun tuunauksia:)

pinja2: Sun löytöjen perusteella sinne suunnistinkin:) oli kyllä yllättävän paljon kivoja juttuja tarjolla:)

herttainen: ei ne koot ihan täsmännyt. Oma jalkani on yleensä enintään 39 mutta noissa tossuissa oli pakko ottaa 40 kun varpailta meinasi loppua tila. Omani ostin Kampin Marimekosta mutta tänään näin myös Sellon kaupassa noita tossuja. Löytyy valkoista ja mustaa omenakuosia:)

27. kesäkuuta 2008 klo 23.47  
Blogger Jonna kirjoitti...

ragdoll: Hahaha, sille on ihan hyvä syy miksi mekosta ei ole lähempää kuvaa:D

xylitol: Äh, olisit kirkkain silmin vastannut: "Joo, nä oli siitä hyllystä". Tai...ehkäpä rehellisyys sittenkin maan perii:)

27. kesäkuuta 2008 klo 23.48  
Blogger Mollie kirjoitti...

Mulle kävi samalla tavalla alennusmyynneissä, olin valmistautunut vinguttamaan visaani urakalla, mutta mitään ei löytynyt :(

Aivan ihanat nuo kengät <3

28. kesäkuuta 2008 klo 0.26  
Blogger eimie kirjoitti...

kuulostaa ihan multa. oon ihan surkee käsitöissä(nimin. mittas vyötärön väärin ja ihmetteli miks kässäntunnilla tehdyt farkut ei oikee taho mennä päälle..). lisäks mun keittotaidot on yhtä kun ruuan tunkeminen mikroon. ainii ja silitysrautaa kammoon niin pahasti etten oo sitä pariin vuoteen ottanu esille..

28. kesäkuuta 2008 klo 10.50  
Blogger Marika kirjoitti...

Ihana mekko. :) Itsekin löydän nykyisin paljon helpommalla niitä ihania kenkiä kuin vaatteita. Kenkiä voisin ostaa kasapäin pelkästään yhdestä kaupasta, mutta tuleva jenkkilään lähtö on hieman rajoittanut shoppailujani. Olen itse ostanut pahimmillani kolmet kengät VIIKOSSA, että olet vielä hyvällä mallilla. :D Nyt se on tosin vähentynyt ja ostin vain kahdet (jep, vain) kengät alennusmyynneistä. Puolustukseksi sanottakoon, että kenkien yhteishinta oli lähellä kymmentä euroa etten vararikkoon niistä suinkaan joutunut.

28. kesäkuuta 2008 klo 11.03  
Blogger Peippo kirjoitti...

Tosi kiva mekko! Ja mistä kohtaa sen pitäisi näyttää siltä kuin joku käsityö-osaamaton olisi korjaillut sitä? o.O

28. kesäkuuta 2008 klo 14.10  
Blogger Salla kirjoitti...

Ei noista söpöläisistä luulisi olevan kenelläkään mitään valittamista, ihanat kengät ;)

28. kesäkuuta 2008 klo 14.40  
Blogger Jenny kirjoitti...

Kengät olivat kyllä todella hyvä löytö, tää ois kade:D
ja ihqut polvisukat:)

28. kesäkuuta 2008 klo 15.47  
Blogger christina kirjoitti...

Ihana mekko :) Minäkään en oikein niitä käsitöitä hallitse, joten minusta minkälainen tuunaustyö tahansa on jo loistosuoritus. Myös asukokonaisuus on todella suloinen. :)

Ja nuo Marimekon kengät ovat ihanat. Katselin samaisia taannoisella Helsingin reissulla, mutta siinä vaiheessa rahat olivat jo loppuneet. :<

28. kesäkuuta 2008 klo 17.07  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ei kannata olla huolissaan tuosta kenkien hamstraamisesta, itse ostin tällä viikolla välillä ma-ke neljät kengät! Tässä kuussa on kertynyt jo varmaan lähemmäs kymmenet:D Hupsista... No en mä yleensä tälläin;)

28. kesäkuuta 2008 klo 21.55  
Blogger Jonna kirjoitti...

mollie: Se on kyllä tylsää, kun valmistautuu tuhlaamaan rahaa ja sitten ei löydäkään mitään:(

eimie: hih, kaikkia meitä ei vain ole luotu kotitalousihmeiksi. Loistamme muualla:)

marika: Laskin juuri kenkäni ja niitä löytyy yli 50 paria....hups!

peippo: Hah, onneksi et pääse tutkimaan mekkoa läheltä:D

salla: kiitos!

jenny: kiitoksia:)

christina: Yritin tähystellä Marimekossa sellaista samanlaista keltaista mansikkatoppia kuin sulla mutta eipäs osunut silmään.

anonyymi: hih, nyt ei ole enää lainkaan huono omatunto. Ja hei, heinäkuussa en ole ostanut vielä yksiäkään kenkiä:D

3. heinäkuuta 2008 klo 20.51  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu