Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Pappaböxät ja pukeutumispulma

maanantai 15. syyskuuta 2008

Pappaböxät ja pukeutumispulma

Argh! Järjetön koulustressi on nyt jonkin aikaa väijynyt lähettyvillä ja tänään noin klo. 10.30 iskenyt napakympin pikkuiseen pääkoppaani. Siis 23 päivä pitäisi vääntää eurooppaoikeuden tentti ja 26 päivä (joo, tätä samaa kuuta!) pitäisi pystyä palauttamaan 12-15 sivun harjoitusseminaari, johon pitäisi etsiä hyviä lähdeteoksia ja joo, kirjoittaa se myöskin! Tasan kolmen viikon päässä häämöttävä Nykki tulee kyllä niin tarpeeseen. Sammun varmaan samantien koneessa pelkästä stressin purkautumisesta;) Tästä pääsenkin nyt aivan turbojättiraivovalittamaan sellaisesta jutusta kuin LUKUSALIKÄYTTÄYTYMINEN! Okei, olen tässä hiukkasen niuho mutta kun iso tentti painaa harteilla ja kotona ei osaa keskittyä, niin hiillyn aika helposti. Mutta siis.

Tiedän kyllä, että nyt on syksy ja, että se syysflunssa iskee salakavalasti ja voimalla. Siltikin, olisiko mitenkään mahdollista, että sitä nuhaa sairastettaisiin rauhassa kotona? Koska...
a) Jatkuva niiskutus ajaa lähellä istuvan raukan nopeasti hulluksi.
b) Tämä hulluksi tuleva vierustoveri saa aivastelua kuunnellaan pelätä olevansa seuraava uhri.

Toinen juttu, mikä pakottaa on, että lukusaliin raahataan iso rapiseva karkkipussi evääksi. Jolloin...
a) Se pussi RAPISEE joka saamarin kolmas sekunti!
b)Tämä menee jo ihan superniuhotuksen puolelle.... mutta älkää pliis maiskuttako!
(ja tämä kakkoskohta oli kyllä täydellistä tekopyhyyttä, koska söin itsekin tänään yhden pätkiksen... mutta oikeasti, siihen meni kymmenen sekuntia, ei montaa tuntia.)

Noh, huomenna taas;)

Päivän asuna toimivat eilen kirpparilta löytyneet pappahousut, joihin olen ihan villisti rakastunut! Ne ovat niin lämpimät, pikkuisen oudot ja mukavat!!!


Pusero - H&M
Vyö - Glitter
Böxät: Second Hand
Kengät - DinSko

Sitten muihin onglmiin. Meillä on keskiviikkona koulun juhlat (aijuu, pitäisi käydä lippukin ostamassa...), joissa dresscode on miehillä musta puku ja naisilla vastaava asu. Näillä stressin kuluttamilla aivoilalni en vain millään osaa päättää, että mitähän sitä päälleen kiskoisi. Elikkäs, toivoisinkin teidän apuanne. Tässä alla neljä harkitsemaani asua. Kertokaa kommenttiboksissa mistä tykkäätte eniten:) Ja pahoittelut huonoista kuvista ja sukkahousuttomuudesta (juhliin kyllä housut jalkaan ja kuvausidea tuli niin äkkiä, että en tajunnut napata poikakaverin kauluspaitaa pois kuvasta.)

Ykkönen. Huomatkaa muuttuvat kengät! (kummat ovat paremmat?)



Kakkonen.



Kolmonen.



Nelonen.



Mikä oli suosikkisi?

-Jonna:)

ps. kenen muun mielestä Sarah Palin on todella pelottava?

Tunnisteet: ,

79 kommenttia:

Blogger Sara kirjoitti...

Ykkönen mustilla kengillä, ehdottomasti!!

15. syyskuuta 2008 klo 21.19  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

3!

15. syyskuuta 2008 klo 21.20  
Blogger MouMou kirjoitti...

Kakkonen!<3 Mistä tuo täydellinen mekko on?:O *rakastunut*

15. syyskuuta 2008 klo 21.22  
Blogger Urban Looks kirjoitti...

Ykkönen mustilla kengillä on paras! Ja joo, Sarah Palin on ihan sikapelottava, mulla ja poikkiksella oli siitä yks päivä tosi kiivas keskustelu (tosin oltiin molemmat sitä mieltä että se on ihan psycho,mutta jaksettiin kummastella sen ajatusmaailmaa).

Lis

15. syyskuuta 2008 klo 21.24  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kakkonen tai kolmonen!

15. syyskuuta 2008 klo 21.24  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ykkönen mustilla kengillä!

15. syyskuuta 2008 klo 21.25  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Vau ! Kakkonen on mielestäni nätein ja paras :)

15. syyskuuta 2008 klo 21.25  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Lukusali"meluamisen" ohella maailman ärsyttävintä on kun ihmiset meluaa luennoilla! Joillakin on vaan käsittämätön tarve selittää KOKO AJAN vieressä istuvalle aiheesta ja aiheen vierestä jotain 0__o Ei siellä nyt ihan mute päällä tarvitsisi olla mut silti :D

Asuista silmää miellytti eniten kakkonen, tuo mekkonen on vaan niin NAM :>

15. syyskuuta 2008 klo 21.26  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ehdottomasti kakkonen.

15. syyskuuta 2008 klo 21.27  
Blogger Anna kirjoitti...

Numero kaksi, ehdottomasti. Sarah Palin on ihan jotenkin sellasen skitsofreenisen monsterin olonen, God I hope Obama wins..

15. syyskuuta 2008 klo 21.28  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ensimmäinen asu mustilla kengillä!
tai kakkos asu oli kans kiva! :)

15. syyskuuta 2008 klo 21.30  
Blogger Ocean kirjoitti...

Eka+mustat kengät tai kakkonen, ehdottomasti ;)!

15. syyskuuta 2008 klo 21.38  
Blogger tipitii kirjoitti...

Ykkönen, ehkäpä toisilla kengillä. Siis noilla tummemmilla.

15. syyskuuta 2008 klo 21.42  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kakkonen ehdottomasti!<3

15. syyskuuta 2008 klo 21.43  
Blogger Leena Hämäläinen kirjoitti...

Kannatan ykköstä :). Mielestäni asuun sopivat paremmin ne oikean puoleiset kengät, toisten kanssa asu on jotenkin värittömämpi. Hauskoja juhlia, heitä stressi nurkkaan! :)

15. syyskuuta 2008 klo 21.48  
Blogger Nunnu kirjoitti...

Mä tykkään ekasta noilla mustilla kengillä.

Ja oot ihan oikeassa; lukusalit (ja kirjastot) ovat kamalia paikkoja. Mä luen nykyään kotona, kun mulla meni hermot metelöiviin urpoihin.

15. syyskuuta 2008 klo 21.49  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Päivän asu on aivan ihana! Mitä juhla-asuun tulee, itseäni miellyttää eniten ensimmäinen asu mustilla kengillä.

Ja Palin kieltämättä vaikuttaa hieman pelottavalta tädiltä..

15. syyskuuta 2008 klo 21.53  
Blogger Boobettes kirjoitti...

apuuuvaa, ei osaa päättää..hmm ehkä kolmonen? eiku ykkönen! tai ööö kakkonen :D mut sen osaan sanoa et ei ainakaan nelonen :DD

15. syyskuuta 2008 klo 21.56  
Blogger Pupu kirjoitti...

No, isopyllyhameasu tietysti! ;)

Tuo Palinin ajatusmaailma on kyllä jotain niin kammottavaa...Pelottava äärikonservatiivi kaikkine abortin vastusteluineen ja Iraniin hyökkäämisineen, huhhuh! Oon myös kauhunsekaisin tuntein aatellu, mitä tapahtuu, jos McCain valitaan pressaksi, hän sattuu kuolemaan ja kukas sitte nousiskaan hänen paikalleen...

15. syyskuuta 2008 klo 21.56  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

kakkonen, se oli oikein tyylikäs ja sopi sulle täydellisesti :)

15. syyskuuta 2008 klo 21.58  
Blogger hay kirjoitti...

Kakkonen! oh god, ihana mekko! :o

15. syyskuuta 2008 klo 22.03  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

kolmonen!

15. syyskuuta 2008 klo 22.06  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ja siis niin, palin hyi ja mccain yök!

15. syyskuuta 2008 klo 22.07  
Blogger Milja kirjoitti...

Pakko kommentoida, että olen Palinin suhteen ihan samaa mieltä. EN voi sietää kyseistä naista aargh. Saarnasin juuri toissa-aamuna asiasta äidilleni suunnilleen puoli tuntia suu vaahdossa :D

15. syyskuuta 2008 klo 22.12  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ykkönen mustilla kengillä:)

15. syyskuuta 2008 klo 22.12  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Anteeksi nyt vaan, mutta tuo korkeavyötäröinen musta hame saa lantiosi näyttämään ihan todella leveältä. Tuollainen malli sopii vain ns. pikkupojan lantiolla varustetuille tytöille. Tarkoitus ei ole vihjailla, että oletpas lihava, kaikki mallit eivät vaan sovi kaikille, ei minullekaan:)

15. syyskuuta 2008 klo 22.13  
Blogger Pineapple Penguin kirjoitti...

Kakkonen! Ihana!
Pelkään niiin kovasti jos Palinista tulee varapresidentti. Jotenkin sen puheet alkaa vaikuttaa kiihkoilulta, siis että yllytetään Pyhään Sotaan. Puheet muistuttaa imaamien puheita. Pelottavaa... Ja saarnaa ei seksiä ennen avioliittoa, mutta oma 17v tytär raskaana poikakaverilleen? Ja kuulemma hylkäsi kehitysvammaisen lapsensa (siis että seuraavana päivänä töihin), mutta en sitten tiedä onko sekin vaan vastapuolen propagandaa.. hmm.. No, se politiikasta!

15. syyskuuta 2008 klo 22.14  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ykkönen tummemmilla kengillä, ehdottomasti. :)
- Yssi

15. syyskuuta 2008 klo 22.25  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ykkönen mustilla kengillä on mielestäni paras vaihtoehto! :)

15. syyskuuta 2008 klo 22.26  
Blogger Kitty the Kat kirjoitti...

kakkonen tai kolmonen :)!kakkoseen saisi lisäjuhlavuutta jollain silkkihuivilla jota voisi pitää olkapäillä lämmikkeenä :D

hitsi, oisipa itelläkin noita ihania tilaisuuksia päästä pukeutumaan ykkösiin..

15. syyskuuta 2008 klo 22.49  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mitä mitä, vain 12-15 sivua? Teetkö perhe- ja jäämistöoikeuden semman? Yleensähän suosituspituus on aineesta riippumatta 15-20 sivua tekstiä. No mutta hirvästi tsemppiä kirjoitteluun joka tapauksessa. Itselläkin on harjoitussemma työn alla ja deadline lähestyy ihan liian nopeasti, joten mun tiedän tasan miltä susta tuntuu :)

Valitsisin ykkösen mustilla kengillä. Tosin ainakin viimeksi, kun olin ko. bileissä, tunsin itseni perushameessa ja juhlavassa topissa melkein ylipukeutuneeksi. Monilla oli dress codesta huolimatta farkut jalassa. Tästä tosin on pari vuotta. Viime vuonna porukka oli ilmeisesti taas panostanut kunnolla pukeutumiseen, ainakin kaverin jutuista päätellen.

15. syyskuuta 2008 klo 23.02  
Blogger hanna kirjoitti...

kakkonen ois must hienoin. nii ja et tosiaan oo yksin sarah palin puistatukses kanssa.. hesarin sunnuntaipalstalla oli siit hyvä kolumni pari viikkoo sit jo.

15. syyskuuta 2008 klo 23.05  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

darialle: oletko kenties katsellut liikaa lantiottomien mallien kuvia ja unohtanut, että useimmilla naisilla on tosiaan kurveja ja niitä on jopa ihan kiva korostaa :)

15. syyskuuta 2008 klo 23.06  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kakkonen todellakin, ihana mekko ja väri sopii sulle :)

15. syyskuuta 2008 klo 23.08  
Blogger Jonna kirjoitti...

Huh, paljon kommentteja (ja apua! keskenään ristiriitaisia!)

ja ihanihanihan, pakko sanoa: Daria: Hih, tuo musta hame on malliltaan tuollainen. Vaikka en mallinmittoja ole lähelläkään niin voin kyllä sanoa, että lantiota minulla ei erityisemmin ole;)

15. syyskuuta 2008 klo 23.19  
Blogger Jonna kirjoitti...

toinen oikkari: Teen harjoitussemman oikeushissassa. Ja siinä oli tosiaan suosituspituutena 12-15, jos tekee notaarityöksi niin sitten 15-20 :)

Ja viime vuonna oli tosi hyvin pukeutunutta porukkaa:)

15. syyskuuta 2008 klo 23.22  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Eka ehkä paras, mutta onko helman pituus sallittu, jos miehillä tumma puku..?

15. syyskuuta 2008 klo 23.25  
Blogger Christina kirjoitti...

Minä ihastuin kovasti kolmanteen ja neljänteen. :)

15. syyskuuta 2008 klo 23.55  
Blogger Unknown kirjoitti...

Kolmonen. Sarah on jotain überhorroria, pelottavan lähellä presidentin pallia tosiaan kuten pupu lihavisto sanoi. Miten voi nainen omata tuollaisen ajatusmaailman, ei ymmärrä.

16. syyskuuta 2008 klo 9.40  
Blogger SophieEllis kirjoitti...

Kakkonen tai kolmonen, ehdottomasti! :)

16. syyskuuta 2008 klo 10.07  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ehdottomasti ykkönen mustilla kengillä. Todella kaunis ja tyylikäs yhdistelmä.

16. syyskuuta 2008 klo 11.33  
Blogger Hilla kirjoitti...

viimeinen asu, värit käy ihanasti yhteen!

16. syyskuuta 2008 klo 11.37  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ykkönen mustilla kengillä taikka kolmonen :)

Ja siis mä niin ymmärrän sua tos lukusali-jutus! Mua häiritsee jo mielettömästi jos joku hengittää liian kovaäänisesti :D Puhumattakaan rapisevista eväistä ja maiskutuksesta.

16. syyskuuta 2008 klo 11.49  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ehdottomasti kakkonen! Ja Palin on todella pelottava.

16. syyskuuta 2008 klo 12.37  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ykkönen mustilla kengillä! Kakkonenki kiva, mut kaipaisi ehkä jotain..? En tiiä. :D Ja Palin on tosiaan hirveä.:s

16. syyskuuta 2008 klo 12.42  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Laitan ääneni kolmoselle. Kaunis asu!

16. syyskuuta 2008 klo 13.35  
Blogger sarakissa kirjoitti...

Ykkönen tai nelonen on mun suosikit :) huomaa että tykästyin tohon punaiseen hameeseen..:) hitto, oispa meilläkin pukujuhlia!

16. syyskuuta 2008 klo 14.27  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

kakkonen on ihana

16. syyskuuta 2008 klo 14.35  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

kakkonen loistava.ja muuten tosi ihana blogi ! vaikka olenkin tän löytänyt jo pari kuukautta sitten :)

-emppu-

16. syyskuuta 2008 klo 14.36  
Blogger Anni kirjoitti...

Kakkonen, ehdottomasti. On vaan niin täydellinen asu. <3

16. syyskuuta 2008 klo 15.18  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

kakkonen!

16. syyskuuta 2008 klo 15.42  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kannattaisin ykköstä mustilla kengillä, jotka ovat toisia kenkiä juhlavamman näköiset. Lisäksi jokin musta clutch? ..Ja koruja.
Kakkonen on kiva mekko mutta sopii ehkä rentoudessaan paremmin kotibiletyyppisiin tapahtumiin. Punainen hame näyttää nyt jotenkin mukavamman malliselta kuin tuo musta, ja turkoosin paidan väri sopii ehkä paremmin 'ei-niin-peristeisiin' juhliin. Onnea koulurupeamaan, kyllä täällä TKK:nkin puolella löytyy deadlineja huoh..

16. syyskuuta 2008 klo 15.54  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ykkönen sandaaleilla olisi minunn valintani.

16. syyskuuta 2008 klo 15.59  
Blogger Lumikki kirjoitti...

Kakkonen on paras, tosi ihana mekko!<3

16. syyskuuta 2008 klo 16.02  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kakkosen kannalla oon. <:

Niin ja pakko sanoa, että mua itseeni ärsyttää ihan noi samat lukusali-jutut, tosin eri paikoissa, mutta joka tapauksessa. :D

16. syyskuuta 2008 klo 16.16  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ykkönen mustilla kengillä!

16. syyskuuta 2008 klo 16.36  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kakkonen tai kolmonen! Ah, joku muukin joka ei pidä Palinista. Se on jotenki outo.

16. syyskuuta 2008 klo 16.59  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kakkonen.

16. syyskuuta 2008 klo 19.06  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

kakkonen ehdottomasti! jos poikaystäväsi sais vielä pinkin kravaatin nii ois aika hieno ;)

16. syyskuuta 2008 klo 19.29  
Blogger elina kirjoitti...

ykkönen mustilla kengillä ehdottomasti! ja jos ei sitä niin numero kolme kiitos:) Ihana päivän asu, ja sarah on... huu.

16. syyskuuta 2008 klo 20.25  
Blogger sho(e)paholic kirjoitti...

Minusta ykkönen mustilla on paras, MUTTA jos miehillä on musta puku, niin onko naisilla tarkoitus olla cocktail-tyylinen asu, kuten näissä kuvissa, vai ihan iltapuku? Kun se sun (kallis) ostos, josta paljon aiemmin olisi täydellinen, jos dress code olisi pitkä mekko. Vai muistanhan oikein, että ostit sellaisen überhienon ja kalliin mekon, joka oli puoleen hintaan ;)? Mutta jos olen väärässä eikä se ole hyvksyttävä asu, niin suosikkin on tuossa näistä mainittu ja minusta silti kaikki olivat ihania :)

16. syyskuuta 2008 klo 21.40  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ykkönen mustilla kengillä on mielestäni paras vaihtoehto. Tsemiä opiskeluhommien kanssa. Itse panikoin kybällä huomista tenttiä, mutta sitten helpottaa. (Ja mitähän nytkin teen blogissasi, kun pitäisi olla lukemassa!?)

16. syyskuuta 2008 klo 22.50  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kakkosmekko on upea :)

16. syyskuuta 2008 klo 22.57  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kannatan kolmosta. Tosi hyvännäköinen yhdistelmä.

Ja Palinista: jos republikaanit nyt voittaa, niin se on maailmanloppu, niin vihainen ämmä on kyseessä. Se vielä myrkyttää McCainin ja päästyään pressaksi aloittaa empimättä kolmannen maailmansodan hyökkäämällä Venäjälle. Oon oikeesti niin kauhuissani tästä tilanteesta, että oon jo päättänyt, että pidän vaalien jälkeisen päivän lomaa koulusta; jos oikeus (=Obama) voittaa, juhlin hulluna, ja jos pahin tapahtuu, niin kyden himassa masentuneena. Onneks oon sentään tavannu täällä aika monta jenkkiäkin jotka on asiasta samaa mieltä, eli kaikkea toivoa ei oo menetetty vielä. Oho, tulipa tästä pitkä avautuminen. Oot kiva.

T. Ex-kämppis

17. syyskuuta 2008 klo 0.18  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ykkösvaihtoehto vaaleilla kengillä, oioi!

sarah palin on epämiellyttävä ja epäpätevä, sellainen kiihkoileva haahka. go obama gooo!

t. heta!

17. syyskuuta 2008 klo 8.15  
Blogger Tuuli kirjoitti...

1) Kakkonen, toi mekko ei ole päässyt tarpeeksi ulkoilemaan. Tai sitten ykkönen mustilla kengillä.

2) Missään EI SAA MAISKUTTAA, hyi helvetti. Ja jos on nuha, niin nenäliinat on pakko ottaa mukaan!! Niiskuttaminen on ihan vihoviimeistä. Mä oon käynyt joskus viemässä nenäliinoja ärsyttävälle maiskuttajalle. Ja ei saa my¨skään naputella pöytää tai availla kynän korkkia jatkuvasti, tms.

17. syyskuuta 2008 klo 12.44  
Blogger Tuuli kirjoitti...

Ja hiertävistä Palmrotheista: osta Compeedin rakkolaastari silloin kun lähdet niiden kanssa liikenteeseen. Ja kotona kostuta väh¨n (VÄHÄN) kenkää, laita liian isot sukat ja tepsuttele.

17. syyskuuta 2008 klo 12.47  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kaksi on paras! Sarah Palin on kaikin puolin kauhea - ei kyllä edusta mitään mitä ikinä äänestäisin! Mutta silti ärsyttää kun arvostellaan äidin asettumista ehdolle. Kai niillä pennuilla isäkin on!? Miksei Obamaa arvostella perheensä asettamisesta taka-alalle?? Sovinistiset siat vai Sarah Palin - kumpaa sitä inhoaisi enemmän, huoh...

17. syyskuuta 2008 klo 13.42  
Blogger Harriet kirjoitti...

Palin on ihan perseestä!

Ja mä oon sen kolmos vaihtoehdon kannalla juhlia ajatellen! Vaikka se ykkösen & nelosen hame on IHANA, niin silti se Asoksen(?) pinkki/musta mekko on vaan niin yksinkertaisen kaunis!!

17. syyskuuta 2008 klo 17.20  
Blogger Peippo kirjoitti...

Kakkonen, ehdottomasti! Noin kaunis mekko ansaitsee päästä ulos fiineihin juhliin! ;)

17. syyskuuta 2008 klo 18.07  
Blogger Noo kirjoitti...

Kakkonen on selvästi paras! Lukusaleissa on välillä kyllä rapinaa ja häiriötekijöitä, joista meillä on pahin kylmyys. Siksi luenkin usein kotona, jossa on vielä paljon enempi häiriötekijöitä, kuten kiinnostavammat kirjat, levyt, telkkari, netti..

17. syyskuuta 2008 klo 20.52  
Blogger -SL kirjoitti...

Ykkönen, vaaleilla kengillä!:)
upeita asuja!
heh minäkin inhoan rapistelijoita ja maiskuttelijoita... Rikkoo hiljaisuuden ja ei voi keskittyä.

17. syyskuuta 2008 klo 21.25  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

kakkonen

17. syyskuuta 2008 klo 21.45  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

3!!

18. syyskuuta 2008 klo 1.46  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ykkänen ehdottomasti! Ihana hame!!!
- Liisa

18. syyskuuta 2008 klo 17.00  
Blogger HEIDI kirjoitti...

Mekko <3_________________<3

18. syyskuuta 2008 klo 17.25  
Blogger Ninna kirjoitti...

kakkonen!

19. syyskuuta 2008 klo 10.25  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Pakko ottaa vielä näin myöhässä kantaa tähän niiskutusasiaan. Kuka urpo oikeasti ei varaa mukaansa nenäliinoja, jos tietää pääkoppansa olevan täynnä räkää??!?!? Tai, jos ne sattuvat unohtumaan, mene hakemaan paperia vaikka nyt sitten vessasta. Ihan vihonviimeistä kuunnella muutaman sekunnin välein toistuvaa niiskautusta, jota jää kuuntelemaan ja odottamaan seuraavaa. ARGHHHH!!!! Jos 10 sekunnin välein vetää räkää äänekkäästi sisäänpäin, kuinka pitkä yhtenäinen häiriöääni siitä syntyy sanotaan nyt vaikka 8 tunnin lukupäivän aikana, kysyn vaan! :D Yleensä niiskuttaja keksii ainoaksi ratkaisuksi alkaa ajan kuluessa myös niiskuttamaan yhä pidempiä vetoja ja yhä äänekkäämmin. Nerokasta. Lukusalissa. Kyllä.

26. syyskuuta 2008 klo 0.37  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

KAKKKONEN ehdottomasti. Ja sitten se että helpottais tota kuvien kattomista ja asun miettimistä jos et tollee "levittelis" tota hametta, kuten ykkösessä. Sori niuhotus, mut se häiritsee. :D

26. syyskuuta 2008 klo 21.59  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu