Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Päässäni soi

sunnuntai 14. syyskuuta 2008

Päässäni soi

"Listaa viisi laulua, joista pidät tällä hetkellä. Ihan sama, mitä genreä ne ovat, millaiset sanat niissä on tai ovatko ne edes hyviä, mutta niiden täytyy olla lauluja, joista todella nautit tällä hetkellä. Tämän syksyn parhaat biisit, jotka saavat olla joko täysin tuoreita tai mahdollisesti vanhempia tapauksia. Postaa siis lista näistä viidestä tämän hetken lempparilaulusta blogiisi ja haasta sitten viisi muuta bloggaajaa samaan!"

Sara haastoi minut paljastamaan tämän hetkiset lempparibiisini. Tämä olikin aika hankala haaste ja päätinkin valita viisi ensimmäisenä mieleen pälkähtävää biisiä:)

kuva

1) Ykkössuosikkeja jo pitkään:) The Beatlesin (joka on muuten ollut ylivoimainen lempibändini jo vuosikymmenen) Here Comes the Sun

kuva

2) Tämä soi tällä hetkellä eniten ipodissa. The Frayn Look After You


kuva

3) Janis Joplinin laulamana Leaving On a Jet Plane Tämä on myös ikisuosikkeja. Ala-asteella lauloimme suomennettua versiota ja myöhemmin rakastuin englanninkieliseen. Tämä biisi tuo hirvittävästi muistoja mieleen:) Lukiossa tulin toiseksi opetushallituksen kirjoituskilpailussa ja sain palkinnoksi matkan Saksaan eri maiden palkinnonsaajien viikon mittaiseen tapaamiseen. Ihana reissu ja tätä laulua kuuntelimme viimeisenä yönä:) Lisäksi tästä biisistä tulee mieleen myös oma vaihtarivuosi, eli varsin muistorikas biisi:)

kuva

4) Semisonic Closing Time Tästä biisistä innostun tasaisesti noin parin kuukauden välein ja kuuntelen sitä sen jälkeen viikon verran jatkuvalla soitolla:)

kuva

5) Äitini ei ikinä antaisi minulle anteeksi, jos tekisin tälläisen listan ilman seuraavaa biisiä. Bay City Rollersin Bye Bye Baby on minulle syötetty jo lapsivedessä:) Yhdistän tämän biisin aina äitini 70-luvun nuoruudenkuviin, joissa mamma pussailee skottiruutuisissa kuteissa näiden poikien julisteita;) Tätä en voi kuunnella pahoilla mielin, paitsi ehkä sitten joskus monen kymmenen vuoden päästä äitini hautajaisissa, jossa tämä pitää kuulemma soittaa. Mutta silloinkin tulen varmasti hymyilemään kyynelten läpi. ( ja äitini muuten keksi tämän ennen Love Actually-leffaa;) )


Oho, siinä tulikin jo viisi! Apua, en edes ehtinyt mainita... Äsh, pakko laittaa tämä bonuksena:)Elikkäs, tietenkin Zen Cafen Todella Kaunis :)


kuva

Olen taas tylsääkin tylsempi ja en haasta ketään, koska en yhtään muista (ja olen liian laiska lähteäkseni tarkistuskierrokselle), että kenellä tämä on oikein kiertänyt ja kenellä ei:) Anteeksi, olen maailman surkein vastahaastaja!

Nyt lähden katsomaan Greyn Anatomiaa (sain vihdoin poikakaverin suostuteltua, että katsotaan sitä yhdessä) ja syömään päärynöitä ja vuohenjuustoa:)

-Jonna

ps. Sain sen typerän kasviksen esseen valmiiksi! Jei minä!

Tunnisteet:

11 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hauskaa iltaa poikaystävän kanssa!
Ja kiitos hauskasta musapostauksesta, minusta on tosi mielenkiintoista kuulla minkälaista musaa ihmiset kuuntelee. Varsinkin, jos tuntee ihmisen vain tyylistä/ulkonäöstä. Joskus heti ihmisen tavattuaan päähän nousee selkeä kuva musamausta, sinusta minulla ei tätä kuvaa vielä ollut, mutta nyt jälkikäteen mietittynä se olisi luultavasti tällainen ollutkin. :)

14. syyskuuta 2008 klo 21.36  
Blogger Juuli Linnea kirjoitti...

Hyviä piisejä, hei tuliki mieleen ettei ole vähään aikaan tullut kuunneltua Beatlesiä! ;)

14. syyskuuta 2008 klo 22.18  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ai että miten tylsää musiikkia :D Nyt vähän jotain uudempaa soittimeen!

14. syyskuuta 2008 klo 23.00  
Blogger Jonna kirjoitti...

zanni: Hah kiitos, pohtivasta viestisä ja kiva, että musiikki on näköistäni:)

caramelo: Uh, Nyt heti Beatles soimaan:)

anonyymi: No way. suurin osa uudesta musiikista on ihan kamalaa:D

15. syyskuuta 2008 klo 8.24  
Blogger BlueberryNight kirjoitti...

katotko jotain vanhoja grtä? ( : voi kerro mulle pliis että siitä tulee uusia jaksoja?!! siis katotko uusia vai vahnoja jaksoja? :D

15. syyskuuta 2008 klo 19.16  
Blogger BlueberryNight kirjoitti...

greytä*

15. syyskuuta 2008 klo 19.16  
Blogger Jonna kirjoitti...

blueberrynight: Vanhoja Anatomioita katselen:)Pitää opastaa poikakaveri Greyn saloihin ekasta jaksosta lähtien;)

15. syyskuuta 2008 klo 19.31  
Blogger sho(e)paholic kirjoitti...

Olet varmaan eka, joka tietää ton semisonicin ja se on niin ihana kappale! Muistan, kun olin juuri täyttänyt 18 ja saanut kortin olin useamman kerran "virallinen juoppoluski" porukan baarireissuilla. Minä tulin tunnetuksi tuosta biisistä ja tartutin sen tosi moneen. Kerrankin yksi poika halusi minun kyytiini kuulemaan sen kuuluisan iltabiisin vaikka asui puolen kilsan päässä. Hänen oli saatava jäädä pois vikana ja halusi kuulla kappaleen niin monta kertaa kuin välillä ehti :D

Ja noita Greyn Anatomioita on tietääkseni tulossa kohta lisää :)

15. syyskuuta 2008 klo 20.56  
Blogger Jonna kirjoitti...

sho(e)paholic: Mahtava kertomus! Mulla on aina kun kuulen ton biisin, että siihen liittyisi jokin hauska juttu, mutta en vain muista mikä:)Kuitenkin, tykkään kyllä ihan kamalasti!

15. syyskuuta 2008 klo 21.23  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Liian harvoin törmää ihanasta Janis Joplinista pitäviä! Aivan ihana biisi, kuten monet monet muutkin hänen. Beatles on minunkin suosikkini ollut jo vuosikausia.

21. syyskuuta 2008 klo 15.55  
Blogger Jonna kirjoitti...

milli: Se on kyllä kumma miten harva tuntuu tykkäävän joplinista ! Onneksi on meitä hyvämakuisia:D

25. syyskuuta 2008 klo 20.18  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu