Kirjamessuilua

Pääsin tänään käymään kirjamessuilla! Olin jo ajatellut jättää koko tapahtuman väliin huimanhintaisen 13 euron lipun vuoksi mutta kaverin ilmaislippujen ansiosta pääsin imppailemaan ihania kirjatuoksuja:) Aikasempina vuosina olen ollut paikalla aina viikonloppuna ja oli kyllä huomattavasti rauhallisempaa (ja mukavempaa) käydä messuilla näin perjantaina (vähemmän ihmisiä, enemmän kirjoja, huomattavasti vähemmän meteliä).

Taannoisen Nykin shoppailujen vuoksi pankkitili itki tyhjyyttään, joten hirvittävästä kirjahingusta huolimatta päädyin sijoittamaan vain yhteen kirjaan ja se olikin ah, niin mahtava löytö!




Takki - Second hand
Huivi - Seppälä
Mekko - H&M
Neuletakki - New Yorkista
Saappaat - Second hand
Laukku - Hilfiger




Oma löytöni (ikävä kyllä ei tuosta kahden euron kojusta) oli Louisa M. alcottin Viimevuotiset ystävämme, vuoden 1921 painos. Keräilen tyttökirjojen vanhoja painoksia ja tämä on ihana lisä kokoelmaani. Koska kirja on hiukkasen huonokuntoinen, suostui kiltti setämyyjä myymään minulle sen pari euroa pyydettyä halvemmalla ja lopulliseksi hinnaksi jäikin sitten vain 7,5 euroa. Huh, onneksi silmänräpyttelyt auttoivat, koska lompakko ei suurempaan summaan olisi edes kyennyt:) (tai siis, sitten olisi pitänyt mennä pankkiautomaatille nostamaan lisää rahaa ja lisäraha lompakossa olisi taas johtanut holtittomaan kirjashoppailuun)


Uuuh, ihanaa! tätä kirjaa onkin jo hiukkasen metsästetty:) Ja tästä tulikin mieleen, että jos hyllyissänne piileskelee vanhoja painoksia Louisa.M Alcottin tai L.M Montgomeryn teoksista, niin heittäkää sähköpostia ja hierotaan kauppoja:)


Sitten toiseen tärkeään asiaan. Lienee tunnettu tosiasia, että isännät/emännät ja koirat muistuttavat toisiaan (esimerkiksi meidän äiti ja Kalevi ovat kuin kaksi marjaa) No, New Yorkissa seikkaillessa minulle vihdoin selkeni, miksi olen aina halunnut mopsia. Tämä älynväläys välähti hyvin yllättäen kun näin ohimennen kasvoni Sephoran peilistä. MINÄ NÄYTÄN MOPSILTA. OIKEASTI. Ja en nyt edes tarkoita, että näytän mopsilta vain irvistäessäni, vaan ihan "normaalillakin" naamalla. Nyt sitten harkitsen, että kasvatan otsatukkani kokonaan pois (koska mielestäni se erityisesti saa naamani näyttämään lyhyeltä ja pyöreältä mopsinnassulta).
Huh, kyllä elämä osaa olla hankalaa;) Mutta on se aika järkyttävää vain yhtenä sekuntina tajuta näyttävänsä kurttuisalta, vihaiselta KOIRALTA.



Nyt painun mässyttämään juustoja&keksejä ja tuijottelemaan pari jaksoa Supernaturalia (hih, onko kukaan laskenut, että kuinka moneen sarjaan olen tämän blogin olemassaoloaikana ollut koukussa?!)

-Jonna