Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Syysviikonloppu

sunnuntai 26. lokakuuta 2008

Syysviikonloppu


Viikonlopuissa on se ehdottoman huono puoli, että juuri kun pääsee oikein kunnon löhöilyn makuun, niin se samperin maanantai jo kummittelee muutaman vaivaisen tunnin päässä. Huomenna alkavan pänttäysviikon ahdistamana olen käyttänyt nämä kaksi päivää äärimmäisen huolellisesti laiskotteluun ja rentoon oleiluun.



Lauantaina pistäydyttiin poikaystävän vanhemmilla herkuttelemassa mahat täyteen. Heitettiin myös lottokuponkiin numerot siinä toivossa, että miljoonapotti pamahtisi omalle kohdalle mutta vaikka kuinka näin unta päävoitosta ja valkkasin jo uuden kämpänkin, niin eipäs vain meistä sitten tullutkaan lottomiljonäärejä. Tämä on muuten syy miksi en yleensä lottoa. Joinakin lauantaina kuitenkin vain herään täynnä voitonvarmuutta, lottoan ja vietän loppupäivän suunnittellen, että mihinkäs minä ne miljoonani oikein käytän. Kun arvonta sitten koittaa ja omat numerot jäävät arpomatta, tunnen, että minulta juuri varastettiin iso kasa rahaa:D Eihän sellaista pettymystä vain kestä joka lauantai-ilta!
Lauantaina käytiin myös IKEAssa pyörimässä tarkoituksena löytyy kehykset Nykistä löytämiini
kuviin. Kehykset löytyivätkin ja maiskuteltiin (tai no, ei ne kovin hyviä oleet) hodareilla ja jollain feikkilimulla:)



Päivän ehdottomasti paras juttu taisi kuitenkin olla sen, että sain poikakaverin pikkusiskolta lainaksi Sex and The Cityn KAIKKI tuotantokaudet elikkäs tuon kuuluisan Shoeboxin, joka minulta puuttuu (joululahjavikki wink, wink).
Lauantai-ilta kuluikin sitten äärimmäisen mukavasti Sinkkuelämän, juustojen&keksien ja sohvannurkan kera. ah, elämää:) Tämän takia melkein tykkään tästä pimeästä vuodenajasta. Voi huoletta vetäistä pyjaman päälle seitsemältä, sytyttää muutaman kynttilän ja loikoilla sarjoja katsellen ilman sitä häiritsevää telkkariruutuun osuvaa auringonsäettä tai tunnetta, että pitäisi olla tekemässä jotakin. (olen vieläkin sen verran katkera viime kesän surkeudelle, että aurinko on mustalla listallani)

Lauantain päivän asu:
Neuletakki - Forever 21
Pusero -New Yorkin outletista
Nahkahame - Asos
Sukkikset Lindex
Villasukkakengät - ALDO


Tämäkin päivä alkoi Carrien ja kavereiden tuijottelulla mutta sain itseäni kuitenkin sen verran niskasta kiinni, että houkuttelin poikaystävän naputtelemaan tauluja seinälle jasain myös lähdetyksi äidin seuraksi tämän kummitytön 6-vuotiassynttäreille:) Loppupäivän olenkin sitten omistanut syyspimeille aktiviteeteille eli kynttilänvalolle, kuumalle teelle, hyville kirjoille ja yhdelle parhaimmista tv-sarjoista ikinä:) (ainiin, katsoin myös Idolsia mutta jotenkin en tykkää yhdestäkään niistä kilpailijoista muita enempää)





Olen myös ollut ihan supernolo ja jättänyt äänestämättä kunnallisvaaleissa. Yritin kyllä ihan tosissani löytää itselleni sopivaa ehdokasta ja tein läjäpäin niitä hemputin vaalikonetestejä. Sain jokaisesta koneesta täysin eri ehdokkaat ja kun lopulta rajasin, että haluan äänestää vihreitä, niin totesin, että niiden ehdokkaiden mielipiteet ovat liian haihattelua nieltäväksi (ilmainen päivähoito, ilmainen joukkoliikenne. Joo, kivoja ideoita mutta mikään ei oole oikeasti ilmaista ja noita ei ikinä olisi varaa toteuttaa. Miksi siis äänestäisin noin yli-idealistisen epärealistista tyyppiä yhtään minnekään.). Kävin siis muiden puolueiden kimppuun mutta äsh, ei sieltäkään ketään hyvää löytynyt. Kun vielä puolueettomatkin pettivät niin heitin sitten äänioikeudelipukkeeni nurkkaan. Tämä äänestämättömyys jäi kyllä nyt härnäämään tosi pahasti koska olen yleensä äänioikeuden käytön hilpeä cheerleaderi. Damn. Ah, nyt en sitten saa valittaa Espoon asioista neljään vuoteen, koska käsitykseni on, että jos et äänestä, et myöskään valita. Tulee olemaan aika haastavaa, koska olen aika paha marmattaja;)


Vaaleista kirjoihin. Sain kirjakerhosta pakettiyllätyksen (olin siis unohtanut perua kuukauden kirjan...) ja sieltä kuoriutui Siri Hustvedtin uutuuskirja Amerikkalainen elegia. Olen ehtinyt lueskella vasta ensimmäiset 100 sivua mutta kirja vaikuttaa lähes yhtä lupaavalta kuin Hustvedtin aiempi teos Kaikki mitä rakastin (ehdottomasti lukemisen arvoinen opus!)

Taidankin nyt sulkea tuon vaalituloksia korvilleni syljeskelevän television (aaah, kun hävettää tuo äänestämättömyys!), syödä poikaystävän äsken vääntämiä lämpimiä voileipiä ja käydä oikein kunnolla tuon kirjan kimppuun:)

-Jonna

ps. Ihan vähän vielä politiikkaa. Apua-apua, Obaman kannatus on laskussa. Voi pliis, siis pakkohan sen on voittaa!

Tunnisteet: , ,

27 kommenttia:

Blogger MouMou kirjoitti...

Nyt Jonna osuit nappiin asullasi!<3 WOW! Ja ihania kuvia, haluan tuon kakun.:) Ja SATC-leffan... Mm.:)

26. lokakuuta 2008 klo 21.02  
Blogger Pupu kirjoitti...

hieno asu, tuhmismaista sihteerikkölookkia;) ja näinkö oikein, hello kitty-kakku?:D täytyy kyllä joskus hommata se sinkkuelämää-boksi, tuohon sarjaan liittyy niin paljo muistoja...

26. lokakuuta 2008 klo 21.08  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Huomautus: Kaikki mitä rakastin ei ole Siri Hustvedtin esikoiskirja. Sitä ennen on ilmestynyt kaksi kirjaa, mutta käsittääkseni niitä ei ole suomennettu. Pidin itse kirjasta Kaikki mitä rakastin (ei voi kirjoittaa "pidin Kaikki mitä rakastinista", joten pitää näköjään käyttää monimutkaisia lauserakenteita...) Pitänee hankkia tuo uusinkin luettavaksi, sitä kun on joku muukin kehunut :)

26. lokakuuta 2008 klo 21.18  
Blogger Anna kirjoitti...

Itsekin sain melkein slaagin tänään kun katsoin Obaman kannatuksen laskeneen. Mutta, sitten haen positiivista ajattelua. Obama oli itse huolissaan, kun johti kunnollaa, että toivottavasti eivät jää äänestäjät kotiin voitonvarmoina. Jos nyt tämä vähän ravistelisi?!:)

P.S. Ihana asu<3

26. lokakuuta 2008 klo 21.27  
Blogger Anna kirjoitti...

Pahimpaan Bush-angstiin: Scars on broadway - They say. Kuuntele se!:)

26. lokakuuta 2008 klo 21.28  
Blogger May kirjoitti...

Ei saa lietsoa! Kaikki äänestäjät haluaa aina olla voittajan puolella, niin siksi ei saa edes vinkata että Obama olisi polleissa miinuksella. Vaihtavat vne äänestäjät vielä perhana mielipidettään kun haluavat vaan että oma ehdokas voittaa.

26. lokakuuta 2008 klo 21.33  
Blogger patentti kirjoitti...

Aijai, itse oikein harmittelin kun en Helsingin puolelta päässyt äänestämään Jyrki Kasvia. Tosin aina on parempi tehdä omantunnon mukaan :)

26. lokakuuta 2008 klo 21.44  
Blogger Roosa kirjoitti...

Siis jos amerikkaiset valitsee sen vanhan käyrän johtoon, niin meikä kyllä repeää! Eihän ne nyt oikeesti voi olla niin pönttöjä :D

26. lokakuuta 2008 klo 21.55  
Blogger Herttainen kirjoitti...

Voi vitsi, mulla ois ollut tosi hyvä vinkki antaa! Opiskelukaveri, tosi hyvä tyyppi, vihreä, oli Espoossa ehdolla. Mä pääsin hilkulla äänestään Helsingissä, just tuli ne jotkut maagiset 50 ja rapiat päivää täyteen. Mutta olis ollut sitten Espoossakin hyvä ehdokas tarjolla jos oisin siellä vielä äänestänyt.

26. lokakuuta 2008 klo 22.33  
Blogger Cake kirjoitti...

Voi ei! Tuossa tilanteessa pitää äänestää ykköstä. Oman muistini mukaan vaaleissa kukaan ehdokkaista ei saa numeroa 1. Äänesi kuitenkin rekisteröidään äänestysprosenttiin. Siis näin meille opetettiin yhteiskuntaopintunnilla. En tiedä toimiiko. Mutta jos näin on, niin silloinhan on tavallaan täyttänyt kansalaisvelvollisuutensa, mutta ei tarvitse äänestää ketään toistaan huonommista ehdokkaista ;D

26. lokakuuta 2008 klo 22.36  
Blogger Christina kirjoitti...

Ihana asu, kaikin puolin! Nuo villasukkatöppöskengät on kyllä vastustamattomat.

26. lokakuuta 2008 klo 22.41  
Blogger Sara kirjoitti...

Hei vitsi mäkin kävin la Ikeassa mutta eipä törmätty. Olis ollut ihan kiva :D Sinkkuelämää-shoebox olisi aika ehdoton saada, meinasin pyytää joululahjaksi. :) ja muuten, olen aivan samaa mieltä tuosta, että viikonloppu loppuu aivan liian aikaisin... äh, nytkö jo!

26. lokakuuta 2008 klo 22.45  
Blogger Tuulia kirjoitti...

Voikun olet ihana :) (Paitsi ette äänestänyt,soosoo :D)Toi Sirin edellinen kirja oli kyllä tosi hyvä, odotan innolla millaiseksi tuo American elegia osoittautuu (se on kolmantena mun lukemisjonossa...):)

26. lokakuuta 2008 klo 22.49  
Blogger Noora kirjoitti...

voi että, niin mullakin on mennyt viikonloppu laiskotteluun, vaikka piti lukea jne. :( mut "onneksi" en oo ainut...

Pitäisi itellä tutustua noihin hustvedtin kirjoihin, hyvä, kun muistutit.

26. lokakuuta 2008 klo 23.02  
Blogger Jonna kirjoitti...

moumou: Oh, kiitos!

pupulihavisto: Tuhmismainen sihteerikköluukki:D Oivoi, ihan paras termi!

onna: Ohohoh, enpäs tiennytkään, että siri on julkaissut muitakin kirjoja. Pitääkin etsiä ne enkunkieliset luettaviksi:)

anna: Jos Obama ei voita niin tämä tyttö jää ainakin aika pitkälle masennuslomalle:( ja kiitos biisivinkistä:D

may: Ääääh, miten voi jenkkien vaalit stressata näin paljon! Oon ihan paniikissa :)

patentti: Äsh, olisi pitänyt äänestää edes jotakuta. Luuseriolo.

roosa: Kyllä ne vain voi olla niin pönttöjä. Oli aika masentavaa jutella Indianssa ihmisten äänestysaikomuksista. Omatkin kaverit jakautuivat ihan 50-50% Obama-McCain:(

herttainen: huh, rasittaa nyt kyllä tää äänestämättömyys. Äääh:(

cake: Joo, olisi pitänyt tehdä edes tuo:(

christina: Kiitos! ja oih, nuo kengät ovat niiiiin mukavat:)

sara: Olitko Espoon vai Vantaan IKEAssa? Me oltiin Espoossa:) ja voisin ruveta ajamaan "viikonloppu kolme päiväiseksi"-liikettä:D

winda: Hah, kiitos ja oon ihan häpeissäni tästä äänestämättömyydestäni:D Ei ikinä enää näin.

26. lokakuuta 2008 klo 23.09  
Blogger Jonna kirjoitti...

norppa: Laiskottelu vain kuuluu viikonloppuihin:)

26. lokakuuta 2008 klo 23.10  
Blogger Lise kirjoitti...

I join the ei-äänestäjät club! Itsekin yritin löytää jotain sopivaa ehdokasta ja rajasin ne samaan puolueeseen kuin sinä, mutta ei auttanut. Turun asioista aion kuitenkin ehkä valittaa ;)
Obamaa taas äänestäisin vaikka heti!

26. lokakuuta 2008 klo 23.21  
Blogger kullanmuru kirjoitti...

Tuo on kyllä niin ihanaa, vain löhötä pimeässä kynttilän valossa! :D

27. lokakuuta 2008 klo 7.53  
Blogger Kitty the Kat kirjoitti...

ihan mieletön toi synttärikakku, onko ihan kotitekoinen :O?

ja soo soo äänestämättömyydestä ;)

kannattaa ens kerralla vaan valita puolue ja käydä niitä ehdokkaita läpi (ja kannattaa ehdottomasti kurkkia mitä ehdokkaat on vastanneet niihin vaalikone kyssäreihin), ei ne kaikki vihreät nyt sentään ilmaista joukkoliikennettä ja muuta älytöntä havittele :)..

itse löysin oivan ehdokkaan kun otin tavoitteeksi vihreä, nuori, nainen joka edustaa samoja arvoja :D

27. lokakuuta 2008 klo 9.20  
Blogger elina kirjoitti...

sinkkuelämää on just ihana sarja. nams;) ihanat vaatteetkin olit päälleskin löytäny:)) ootkos nähny sinnkuelämää leffan?

27. lokakuuta 2008 klo 15.11  
Blogger Joa kirjoitti...

Jos Obama ei voita niin kuulet "eiiiiiii" huutoni sinne asti. ;) Miten voikaan Ameriikan vaalit olla niin paljon kiinnostavammat kuin Suomen kunnallisvaalit? Hömm..

27. lokakuuta 2008 klo 18.31  
Blogger Jonna kirjoitti...

lis: Ah, kun voisikin äänestää Omabaa. voisin otaa äänioikeuteni vaikka joltain kunnon punaniskajenkiltä:D

kullanmuru: Parasta:)

kitty kat: Kakku on omatekoinen! Äidin kaveri loihtii aivan mielettömiä kakkuja. Muistelisin ainakin, että Autot-kakku, Turtles-Kakku, Prinsessa, Juna yms.. on jo nähty:D
ja kyllä kaikki minulle muutoin sopivat vihreät kannattivat niitä epärealistisiä hömppiä:D

ginger: Leffan kävin katsomassa heti ensi-illassa:)

joa: huutosi varmaankin törmää sitten omaan tuskankiljuntaani:D

28. lokakuuta 2008 klo 22.50  
Blogger Tiina kirjoitti...

Hih! Innostuin tuosta kakusta, sillä itselläni oli kesällä synttäreilläni maailman hienoin Hello Kitty -kakku! Ystäväni on kondiittori, joten hän loihti minulle kakun vaikka ehdottikin, että näyttäisi että täytän 6 eikä 26 Hello Kitty -kakkuineni.

28. lokakuuta 2008 klo 22.50  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Lukiessani, että unohdit peruuttaa kuukauden kirjan, muistin, että ainiin, pitää peruuttaa se kirja. Kappas, päivähän olikin mennyt jo. Elikkäs sieltä sit tulee kirjaa. Ja juurikin samaa mikä sinullekin. Taidetaan kuulua samaan kirjakerhoon ;>

29. lokakuuta 2008 klo 20.16  
Blogger sho(e)paholic kirjoitti...

Mummi ja ukki lottoavat siskoilleni ja minä olen pyytänyt, että siirtävät lottorahan suoraan säästätililleni joka kuukausi. Arvaa kahdesti, kuka on voitolla: siskot vai minä ;)? En minäkään äänestänyt, koska en koe tarvetta siihen, kun olen kirjoilla kotipaikkakunnalla ja asun Oulussa. Enkä valita asioista sitten. Ja ihana asu :)

31. lokakuuta 2008 klo 1.11  
Blogger Unknown kirjoitti...

Ihana muki! Mistä tuollaisia saa?

31. lokakuuta 2008 klo 17.48  
Blogger Jonna kirjoitti...

tiina: tuo kakku oli kyllä ihan ältsin ihana!

sho(e)paholic: Uuh, mä haluan kans, että mulle lototaan!mieti jos siskot voittaisivat jättipotin? :D

slania: tuo on ostettu Pariisin Disneykaupasta:)

6. marraskuuta 2008 klo 22.52  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu