Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Pippaloita

torstai 29. tammikuuta 2009

Pippaloita

Näin aluksi jättimäiset hyperkiitokset kaikille edelliseen postaukseen kommentoinneille:) Joukkoon mahtui kasoittain uusia hyödylliseltä vaikuttaneita kasvojenpelastusideoita. Kiitos todella paljon!!!

Tähän ja eiliseen päivään on mahtunut yhteensä kahdet pippalot ja nyt tämä bilehile nyhjää täysin väsyneenä tutulla ja turvallisella keltaisella sohvakullallaan. Huh, nyt ei kyllä menojalka vipata muutamaan viikkoon! 

Eilen juhlistettiin koulun kevätkauden avajaisia. Asoksen uusi kultahame pääsi heti koekäyttöön ja ah, se on vain liian ihana! Arvatkaapas muuten miten tämä lähes narkolepsiasta kärsivä neitonen törttöili eilen? Nukahdin yöbussiin ja heräsin täysin tuntemattomalta päättäriltä! Siinä vaiheessa kun olin päässyt asiasta ajan tasalle oli bussi jo huristellut tiehensä, muita busseja ei kulkenut ja rahaa löytyi laukusta viisi euroa. Käveltyäni urhoollisesti puoli tuntia väärään suuntaan tulin hetken pohdinnan jälkeen siihen tulokseen, että seuraavan aamun lööpt julistavat " Nuori nainen jäätyi kuoliaaksi Espoossa" Onneksi kuitenkin päätin soitta tämän pohdintatulokseni poikakaverille, joka kehoitti tilaamaan taksin ja tuli sitten alaovelle maksamaan matkan. Voi hemmetti, että otti päähän. Arvatkaa asteikolla 1-1000 kuinka paljon kähäräpää tästä mulle pottuilee?

Päädyttiin muuten etkoilla pelaamaan Aliasta. Huh kun olen surkea sananselittäjä! "Siis sellainen juttu, siis miten mä nyt tän sanon..."

Värjäsin muuten eilen hiuksetkin. Ihan itse! Nyt ne on sitten tasaisen rusehtavanpunertavat:)

 

Tänään oli sitten vuorossa Wranglerin farkkubileet! Nämähän olivat siitä ihan erikoisen kivat pippalot, että kaikki vieraat saivat paikan päältä omat farkut (joita en tietty tajunnut kuvata mutta niitä näkee varmasti tulevissa päivän asuissa). Oli kyllä kivat pirskeet ja pääsi vaihtamaan kuulumisia muiden bloggareiden kanssa:) Koska olen maalmankaikkeuden onnettomin tilannekuvaaja, jäi käteen vain muutama vaivainen kuva. Kaikki kuvat, joissa esiinnyn itse, on taas vallannut joku pallokalan näköinen tytteli, joten niitä en päästä leijailemaan tänne internetin ihmekuntaan;)

 

Nyt omaan ihanaan sänkyn tuijottelemaan pari jaksoa Officea ja nukkumaan:)

-Jonna

Tunnisteet: ,

14 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kauniin kimalteleva hame :)

29. tammikuuta 2009 klo 22.56  
Blogger Salla kirjoitti...

Yhyy, oon vieläkin katkera kun en ehtinyt tonne Wranglerin bileisiin :(

29. tammikuuta 2009 klo 23.18  
Blogger Herttainen kirjoitti...

Mulle toi tilanne olis ollut vielä piinallisempi, koska mähän en taksia käytä, on niin kallista ja miettisin vaan mihin nekin rahat olis paremmin voinut laittaa. Olisin sitten koko yön vaellellut ympäriinsä ;) Tosin mun suuntavaistolla ja paikantuntemuksella olisin ehkä päässyt sijainnistani jyvälle. Ihan hätätapauksessa olisin soittanut karttapalvelu iskälle... Heh. Selviskö sulle muuten jälkikäteen mikä se hämärä päättäri oli?

Ja kyllä mullekin ilmaset farkut kelpais!

30. tammikuuta 2009 klo 8.42  
Blogger Mirre kirjoitti...

toi kultahame on kyl ihana! Aluksi katoin että oho, sit katoin pitempää ja se on ihana!

30. tammikuuta 2009 klo 8.54  
Blogger petite puce kirjoitti...

Et oo ainoa, joka niihin busseihin nukahtelee. Mun kaveri on tässä suhteessa ihan ammattilainen - hän on mm. löytänyt itsensä bussivarikolta asti, ku kuljettaja ei päättärilläkään ollu huomannu takana nukkuvaa tyttöä :D

30. tammikuuta 2009 klo 9.03  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Millä värjäsit :) ?

30. tammikuuta 2009 klo 9.25  
Blogger Pinja kirjoitti...

Hui, mä olisin panikoitunut ihan, jos löytäisin itseni jostain tuntemattomalta päättäriltä enkä tietäisi yhtään, missä olen.

30. tammikuuta 2009 klo 9.41  
Blogger Joy kirjoitti...

Hui kauhea mikä tilanne!! Selvisit kuitenkin, eikä näköjään mitään traumojakaan tullut!

Ihana kultainen hameesi, aivan ihana!

30. tammikuuta 2009 klo 10.53  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Haha, kuulosti kyllä tuo sinun suunnistuksesi aivan samalta, mihin minäkin voisin sortua. Todennäköisesti olisin vielä onnistunut unohtamaan puhelimen bussiin, tai jotain muuta yhtä näppärää. ;> Ei vaan, hyvä että pääsit hengissä kotiin, tuollainen saattaa olla hyvinkin traumatisovimaa. Nm. Kokemuksella. :D

30. tammikuuta 2009 klo 12.01  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kyselin sulta muutama postaus sitten, että voisitko laittaa tietoja/kuvaa siitä Make Up Storen peiteaineesta, jota käytät tummiin silmänalusiin, niin ootko muistanut sen?
Ihan vaan siksi kyselen, kun ite kärsin kannsa tummista silmänalusista ja en oo vielä löytänyt mitään hyvää tuotetta...

30. tammikuuta 2009 klo 14.33  
Blogger Christina kirjoitti...

Onpas kivan kuuloiset farkkubileet! Ja tuo kimallehame on kyllä ihan mielettömän kiva. :)

30. tammikuuta 2009 klo 15.47  
Blogger kullanmuru kirjoitti...

Oi ihana lahjoitus! Ilmaiset farkut olisivat aina tarpeen, ne tuntuvat aina olevan niin hintavia! Mulla on ollut tuo sama ongelma poikaystäväni kanssa. Tosin hän on se joka on eksynyt, ja minä saan selittää hänelle järkeä päähän.. se on aika rasittavaa keskellä yötä!! :o

30. tammikuuta 2009 klo 17.01  
Blogger Chérie kirjoitti...

Aika hyvä tuo bussijuttu:D

30. tammikuuta 2009 klo 18.40  
Blogger Jonna kirjoitti...

Sini: Kiitoksia:)

Salla: tosi tylsä juttu, että et päässyt:( tiedätkö saatko niitä farkkuja ?

Rva Herttainen: Hämärä päättäri oli Jupperi:D

Mirette: Oih, se on ihana!

petite puce: Hah, en ole siis vielä ainakaan pahimmasta päästä!

Anonyymi: apua, joku lorealin väri se oli. En kyllä muista tarkaa sävyä:(

Pinja: Kyllä siinä pinet paniikki-itkut tulkin tirautettua;)

Joy: Toivottavasti tuli sellainen trauma, että en enää nukahtelisi:D

Mjaa: minultakin jäi kerran puhelin bussiin ja avaimet olen jättänyt taksiin:D

Anonyymi: Heippa! Käytän siis tälläistä tuotetta: http://www.makeupstore.se/fifi/products/base/concealer/easycoverred
(eli easy cover red)

Christina: oli kyllä kivat bileet ja voih, rakastan tuota hametta!

kullanmuru: Hih, meillä minä olen AINA se eksynyt osapuoli:D

cherie: :D

30. tammikuuta 2009 klo 22.09  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu