Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Tämä päivä

torstai 8. tammikuuta 2009

Tämä päivä

Olen saanut toivomuksia uudesta "kuva tunnissa"-postauksesta mutta olen niin surkea muistamaan sen kuvan napsaisun 60 minsan välein, että vähän sovelsin ideaa (eli, otin kuvia aina kun muistin ja pamautin ne järjestykseen)

Kello soi viittätoista yli yhdeksän ja muistelen, että aikomukseni oli ehdottomasti nousta tuolloin mutta seuraavan kerran kun avasin silmäni, oli aika maagisesti siirtynyt tunnin verran eteenpäin. Arkiaikataulut jaiks. Tai, no oikeastaan tänään ei nyt mitään kovin hc-arkea vielä ollut, kun luentokin alkoi vasta kuuden aikaan illalla. Tarkoituksena oli kuitenkin valmistella tulevaa lapsioikeuden työtä yliopistolla. Hetken alkava-arki-angstauksen jälkeen sain kuitenkin valittua jotain päälle heitettävää ja painuttua bussille. 

 

Keskustassa kiertelin parit alennusmyyntijämät mutta onneksi en löytänyt mitään ostamisen arvoista ja vähät euroni säästyivät tärkeämpiin asioihin (kuten siihen Twilight-leffan uusintaan huomenna. Muthei, mulla on tähän hyvä selitys; yksi seurueestamme oli viime kerralla kipeänä eikä päässyt leffaan ollenkaan ja tämä huominen on nyt edellisen korvauskerta, joten nyt on vain ihan pakko raahautua ja katsoa koko homma uudelleen;) ) 

Yliopistolla etsiskelin hyviä artikkeleita "Isän asema huoltajuuskiistoissa"-aiheesta ja hetken pakertamisen jälkeen nappasin bussin äidin luokse kuulustelemaan pikkuveljeltä enkun sanoja. Veljen painaessa muistiinsa sellaisia tärkeitä tosielämän sanoja kuin: "junabongari", minä ja Kalevi räiskittiin kaverikuvia. Veljen tietsikan avulla onnistuin myös ilmoittautumaan perheoikeuden harjoitusseminaariin, joka täyttyi alle minuutissa. Jei, hyvä nettiyhteys ja hyvät refleksit! (Kalen kaulassa on muuten haukkupanta. Metelöimisen takia Kale joutuu pitämään sellaista ollessaan yksin kotona ja se oli näköjään unohtunut herran kaulaan)

 

 

Enkun armottoman kuulustelun jälkeen pitikin jo juosta treffaamaan kaveria keskustaan menevässä junassa. Eipähän sitten tietenkään päädytty samaan vaunuun (eikä kumpikaan edes tiedetty missä vaunussa ollaan...). Mutta sain pienen palan arkikomiikkaa junassa. Istuin siis alas ja kaivoin laukusta Houkutuksen (se meni kaverille lainaan ja löytyi sen takia laukusta). No, olin juuri aloittanut parhaiden palojen kertauksen, kun minua suoraan vastapäätä istui tyttö, kaivoi täsmälleen saman kirjan ja avasi sen about samasta kohdasta. Jatettiin sitten pieni yhteinen yhteisymmärrysnaurahdus ja palattiin kirjojemme pariin:D

Kaverin kanssa ajeltiin vähän ratikalla ja McDonaldsin syntisessä maailmassa nautiskelin yhden ihanan Daimn McFlurryn:)

 

Kuudeksi painuin yliopistolle oikeusteorian luennolle (kiva luennoitsija; aloitti myöhässä, lopetti aikaisin)

 

Luennon jälkeen tulin kotiin lumimyrskyn saattelemana ja nyt istuskelen mukavasti keltaisella sohvallani kuunnellen taustaäänenä Gilmore Girlsejä:) Vaikka nyt päälle onkin jo eksynyt jättimäinen Nykki-huppari, pamautetaan tähän loppuun vielä päivän asuna toimineet kuteet:)

 

Kauluspaita - H&M - Huivi - Seppälä - Hame - Lindex - Saappaat - Aleksi 13

Sellainen päivä tänään, huomenna sitten erilainen:)

-Jonna

Tunnisteet: ,

26 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei vähä jännä toi luentosali ;o Joo mäkin voin tulla teiä kaa kattoo Twilightin uusiks ;)

8. tammikuuta 2009 klo 21.52  
Blogger Roosa kirjoitti...

Hei vitsit, samishame! :)

Mäkin lueskelen täällä just Houkutusta, hyvältä vaikuttaa vain parinkymmenen ensisivun jälkeen ;)

8. tammikuuta 2009 klo 22.03  
Blogger Pupu kirjoitti...

Hih, mulla oottaa kirjapinossani Uusikuu:) On tuo Kalevi vaan niin lutunen otus! Ööh, sanoppa tyhmälle, mitä se haukkupanta auttaa...?

8. tammikuuta 2009 klo 22.05  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mullaki on toi sama hame ! ja kalevi on kyl ehkä sulosin koira ikinä, voisin katella sitä loputtomiin <3 :))

8. tammikuuta 2009 klo 22.08  
Blogger Jonna kirjoitti...

idonthavefuture: Pakko kysyä, miten tuo luentosali oikein on jännä?

Roosa: Oih, vähän olisi kivaa, kun voisi pyyhkiä koko kirjan mielestään ja aloittaa ihan alusta:)

PupuLihavisto: Haukkupanta tekee sellaisen ikävän tempun, että koiran haukkuessa (ja kurkun näin ollen värähdellessä) panta pamauttaa ilmoille sitruunatuoksupilven. Koirat ei oikein tykkää sitruunan hajusta ja eivät näin ollen hajun pelossa hauku.

wiiih: Hah, voin järjestää Kalen katselutunnin:D

8. tammikuuta 2009 klo 22.23  
Blogger patentti kirjoitti...

Repesin jotenkin täysin arkisanalle "junabongari" ja yhteiskuviin Kalevin kanssa :D :D

Vieläkin naurattaa :D

8. tammikuuta 2009 klo 22.48  
Blogger Tuulia kirjoitti...

Ihana postaus :)Näin mäkkiduunarina kiinnostaa, että olitteko Kluuvissa vai jossain muualla kenties? Kluuvin mäkki kun on aikas lähellä eräitä yliopiston rakennuksia.. :)

8. tammikuuta 2009 klo 23.10  
Blogger Marika kirjoitti...

Hihhi. En tiennytkään, että meillä sattuu olemaan sama puhelin. :) Ihana päivän asu!

9. tammikuuta 2009 klo 1.46  
Blogger Pineapple Penguin kirjoitti...

Kaleee <3 Ihana sydänten (ja porkkanoiden) särkijä!
Ja hemmetin suosittu kurssi jos täyttyy alle minuutissa :O Miksi sitä järjestetään niin vähän, jos kaikki halukkaat ei pääse. Höh. Mut onneks sä pääsit hih :)

9. tammikuuta 2009 klo 7.39  
Blogger Jonna kirjoitti...

patentti: Hei, sehän on tärkeä ja hyödyllinen sana:D

winda: hih, yleensä Kluuvin mäkki onkin vakkari mutta tällä kertaa oltiin Forumissa:)

Marika: Kiitos! ja toi pnikki puhelin on ihan lemppari:)

Pineaaple Penguin: Se on sitä yliopistologiikkaa:D

9. tammikuuta 2009 klo 10.31  
Blogger Roosa kirjoitti...

Nyt on kyllä pakko tulla kertomaan hullun hauska viimeöinen uneni :D:D Olin jossain vaatekaupassa tutkimassa alejuttuja, kunnes näin THE pikkumustan. Nappasin sen sitten käteeni mut sä olit ottanu kiinni toisesta päästä :D Tapeltiin siinä sitten vähän aikaa mut sä luovutit sitte lopulta. Ja kirjotit musta sitten pahaa blogiisi kuinka pöllein sun unelmien mekkos :D:D Ja mä kihisin tyytyväisyydestä.

Blogit valtaa alitajuntaa ilmiselvästi. :)

9. tammikuuta 2009 klo 11.39  
Blogger Asta kirjoitti...

Tällaiset päivä kuvina -jutut on aina kivoja! Näitä lisää :-D Eikä pidä tuntea huonoa omaatuntoa Twilightin katsomisesta toiseen kertaan!

9. tammikuuta 2009 klo 14.38  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

No ihanku elokuvista toi luentosali :D Tai jotenki.

9. tammikuuta 2009 klo 15.50  
Blogger Chérie kirjoitti...

Aika hauska tuo junajuttu:D Ja kiva asu, jälleen kerran!

9. tammikuuta 2009 klo 15.52  
Blogger Camilla kirjoitti...

Tuo suloinen karvapallo näyttää niin tympääntynyttä ilmettä tuossa pöydällä. :D Siitä voi selvästi lukea käskyn "laita kamera pois!" ;)

9. tammikuuta 2009 klo 16.47  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mäkin tarjouduin juuri, että voisin mennä kaverini kanssa katsomaan Twilight-leffan kun se ei ole vielä nähnyt sitä. Ehkä liiankin innokkaasti "tarjouduin" uusintakierrokselle :P

En oo itse asiassa koskaan ennen käynyt leffateatterissa katsomassa jotain elokuvaa useampaan kertaan.. Vaikka muuten olenkin suosikkileffat katsonut about 100 kertaa :)

9. tammikuuta 2009 klo 17.57  
Blogger Mira kirjoitti...

Kale näyttää ihan halittavan pehmoiselta pehmolelulta. :D Voih mullaki alko tekeen mieli jätskiä..

9. tammikuuta 2009 klo 18.43  
Blogger Tuuli kirjoitti...

Jonna, oot hirmu nätti!

9. tammikuuta 2009 klo 19.27  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Voehan vitsit tuo Kale on kyllä niin hirveen sulonen...ja loistava malli:D(upeat poseeraukset). Vielä vähän aikaa sitten olisin vastannut koira vai kissa-kysymykseen kissa ,mutta kyllä nyt vastaisin että Kale. On se vaan niin ihunainen:)

9. tammikuuta 2009 klo 20.47  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

He-heei!! Mun äidillä oli samanlainen hame(tosin vähän...tai no aika paljonkin lyhyempi) vuoden -75 tai -76 tulivuorirokissa. Mamma oli katsomassa siellä Bay city rollersia kaveriensa kanssa. Valokuvassa äiti on oikein tyylikäs hameessaan ,mutta äidin kaverit...:D:D oi, sentään niitä nilkkapituisia BCR-housuja ja skottiruudullisia kaulahuiveja:D

9. tammikuuta 2009 klo 20.54  
Blogger Riikka kirjoitti...

Ihana koira :) naapurin koira tarvitsisi myös tollaista haukkupantaaa..

9. tammikuuta 2009 klo 21.32  
Blogger Medeia kirjoitti...

Olen ihaillut jo koiraasi jonkin aikaa, (aina silloin, kun karvapallo on näkyvillä). Haluaisinkin kysellä, kun olet opiskelija, että miten koiran pitäminen taloudessa oikein toimii? Olemme olleet kauheassa koirakuumeessa, (okei, minä enemmän kuin mieheni) mutta kauheasti mietityttää, miten sellainen kokopäivätöissä käyvän ja opiskelijan asuntoon sopii.

9. tammikuuta 2009 klo 21.44  
Blogger Jonna kirjoitti...

Roosa: Oi, kun nauroin tuolle unellesi:D ja ihan vamasti olisin avautunut asiasta blogissa:D

eliiina: Näitä on kyllä kiva tehdä ja oih, Twilight oli yhtä hyvä toisellakin kerralla:D

idonthavefuture: niinhän se muuten taitaa ollakin:D jotenkin on jo itse niin tottunut:)

cherie: junasattuma oli kyllä ihan hassu juttu:D

RagDoll: Siis, Kalehan ei yhtään innostunut mun kuvausideasta:D

Piia S: Hah, mullekaan ei tuottanut mitään ongelmia tarjoutua uusintakierrokselle:D ja pahoin pelkään, että jos mua houkutellaan vielä kolmatta kertaa tuota leffa atapittamaan, niin saatan hyvin suostuakin:D

mire: Jätski on hyvää ja Kale on kyllä ihan halittava:)

Tuuli: Oh, kiitos! ja sä oot kyl kans:)

BCR-tyttönen: Hah, Kale on kyl aika persoona:D

Ratsia: Hahaha, iso mahdollisuus mutuen, että äitini esiintyy noissa kuvissa:D Mamman vakiovarustus tuolloin oli nimittäin nilkkapituiset BCR-housut ja skottihuivi:D

Riika: Hah, kiitos:)haukkupannat on kyllä vähän julmia mutta tarpeellisia:)

Medeia: Tuohon kysymykseen en osaa vastat laisinkaan koska Kalevi on äidin ja pikkuveljien koira, eli myös asuu näiden kanssa:) Minä nautin karvapallon seurasta vain siellä kyläillessäni:)

10. tammikuuta 2009 klo 1.17  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mitä eikai kalevi raukka saa sähköiskuja tuosta haukkupannasta? Sehän kärsii ihan hulluna! Raukka jaksaa ilonenkin vielä nuissa kuvissa olla... ;(

10. tammikuuta 2009 klo 12.18  
Blogger Jonna kirjoitti...

Anonyymi: Hah, tietenkään ei saa sähköiskuja:) Laitteesta pamahtaa pilvi siitruunatuoksua:)

10. tammikuuta 2009 klo 13.08  
Blogger Maria kirjoitti...

Uiui! Mitä kautta GG:tä seuraat nyt? (Siis Gilmore girlsejä, kun GG voi olla kans Gossip Girl)

20. tammikuuta 2009 klo 18.56  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu