Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Tänä keväänä

perjantai 16. tammikuuta 2009

Tänä keväänä

Lämpömittari osoittaa ulkona miinus kymmentä mutta minä vain jaksan jauhaa siitä tulevasta keväästä. Katsokaas, nyt kun se ensimmäinen keväthenkäys on nuuhkaistu, niin se tuleva lämpöinen (tai ainakin lämpöisempi) autuus on vain liian houkutteleva lepäilemään jätettäväksi. 

En ole laisinkaan tietylle tyylisuunnalle uskollista tyyppiä ja olenkin onnistunut löytämään tulevan kevään ihanuuksista kolme eri tyyliä, joille sydämeni sykkii kovinkin lämpöisesti. 

Vielä viikko sitten olin aivan varma, että tämä kevät näyttää päälläni rokahtavan, graafisen, niittisen hapsuiselta. Printtipaidat, tiukat farkut ja niitit. Oih!  Pari päivää sitten (luennolla pohdiskellessani) tulinkin kuitenkin siihen johtopäätökseen, että tuleva kevät on ehdottomasti maustettu rennoilla tunikoilla, sandaaleilla ja puuvillalla. Kun nyt kerran innostuin kasvattamaan hiuksiani, niin voisinkin samantien mukauttaa itseni oikein pesunkestäväksi otsapantaiseksi hippitytöksi. Yllättäen kuitenkin tänään (taas yksi aivan liian pitkä oikeusteorian luento) innostuin kuvittelemaan itseni naisellisiin ruusuihin ja yksinkertaisen klassisiin vaatteisiin. Yksivärisiä kokonaisuuksia laukuilla ja kengillä maustettuna. Mnmmm... Ehkäpä jaan kevään osoihin ja olen maaliskussa rokkaava, huhtikuussa naisellinen ja toukokuussa hippi;) (ja nyt ei todellakaan huomioida sitä seikkaa, että Suomen kevät mitä luultavimmin tarkoittaa räntää ja  kahta plussa-astetta. )

Mikä on sinun keväinen tyylisi?

-Jonna

Tunnisteet:

22 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Audrey -tyyli on ihanan tyttömäinen ja kesäinen! :)

16. tammikuuta 2009 klo 21.46  
Blogger Bisquits kirjoitti...

Pakko vissiin valita tuo viimeinen, kun mulla on tuo mekkokin jo omasta takaa. ;-)

16. tammikuuta 2009 klo 21.47  
Blogger MouMou kirjoitti...

Voi siitä tulee niin sekava!:D Hapsuja, rokkia, hameita, gladiaattoreita... Kauhulla odotan. Ja vähän innolla.;)

16. tammikuuta 2009 klo 22.04  
Blogger Camilla kirjoitti...

Minä olen hehkuttanut kevään saapumisesta jo viime vuoden lopulta asti. ;) Kun vuosi vaihtuu, alkaa kevät.. Tai ainakin sen odotus, se on pian, on on!
Sanoisin, että tuttavallisesti farkku linjalla mennään, mutta yritän siirtyä hameisiin ja mekkoihin, sillä mitä järkeä on kulkea kestä, talvet samoissa farkuissa? En tiedä ainakaan itse, mutta niin minä olen tehnyt jo monta vuotta. :DD

16. tammikuuta 2009 klo 22.35  
Blogger Camilla kirjoitti...

*kesät

16. tammikuuta 2009 klo 22.36  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Rock ja hippimäisyys on mun lempparityylejä ihan yleisesti ottaen =)

16. tammikuuta 2009 klo 23.26  
Blogger Marika kirjoitti...

Itselläni on aina todella vaikea valita yksi tyyli, jota käyttäisi. Yhtenä päivänä olo on kuin hippitytöllä, toisena haluaa sitä jotain rokahtavaa ja kolmantena tarvitaan kunnon tyllialushameita ja korsetteja. Omasta keväästäni en oikein osaa sanoa muuta kuin sen, että se tulee sisältämään shortseja, minimekkoja, pastellisävyjä sekä korkokenkiä. Lierihattu olisi must ja lisäksi isot aurinkolasit. Täällä tuo kevät on tosin aivan eri juttu kuin siellä päin maailmaa.

17. tammikuuta 2009 klo 3.31  
Blogger Mea kirjoitti...

Audrey Hepburn, ehdottomasti. Mä olen niin suuri Audrey fani, että huh.

17. tammikuuta 2009 klo 9.48  
Blogger Suvi kirjoitti...

Rokki hippi sekotus, mutta enempi rock.

17. tammikuuta 2009 klo 10.32  
Blogger Pupu kirjoitti...

Mun kesätyyli tulee olemaan täynnä leveähelmaisia mekkoja, korkkareita ja ballerinoja ja väritys tietysti sitä tuttua Lihavistostailia eli mustaa ja punasta maustettuna valkosella. Noista sun esittelemistä tyyleistä iskee siis eniten tuo alin Audrey-tyyli:)

17. tammikuuta 2009 klo 11.30  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ooohh...ihania kollaaseja...,mut kyllä tuo eka on lempparini...Beatles 4ever<3<3

17. tammikuuta 2009 klo 11.55  
Blogger Chérie kirjoitti...

Ekasta nappaisin itselleni nuo printtipaidat, tokasta muutaman tunikan ja nahkalaukun, ja kolmannesta helmet ja ruusumekon:)

17. tammikuuta 2009 klo 12.15  
Blogger W kirjoitti...

Kevät tulee olemaan osaltani paluu mustaan, höystettynä osin yksittäisillä suurilla kirkkailla väreillä.

17. tammikuuta 2009 klo 15.34  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tyylini on eniten lähellä, hippi -tyyliä ja audrey -tyyliä. :) Tulisi jo todellakin kevät!

17. tammikuuta 2009 klo 17.34  
Blogger elina kirjoitti...

haluaisin kevään tyylini muistuttavan tuota viimeistä, mutta näillä näkymin ulkona on niin kylmä, että mekot voi ottaa käyttöön vasta toukokuussa:)

17. tammikuuta 2009 klo 18.28  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oot kyllä velho tekeen noita kollaaseja. Beatles iskee kyl aina ja toi hippikollaasi on kans ihan mahatva...kumpa näyttäisin tuolta hippikollaasin hattupäiseltä tytöltä...

17. tammikuuta 2009 klo 19.26  
Blogger noora kirjoitti...

Oi, kuolasin tuota Audrey-kollaasissa näkyvää ihanaa punaista käsilaukkua jo Asoksen nettisivuilta ! En luultavasti ala tilailemaan, mutta suunnitelmissa on hommata jostain tekonahkaa ja väsätä itse.

18. tammikuuta 2009 klo 0.49  
Blogger Inna kirjoitti...

Tykkään eniten tuosta Audrey-kollaasista mutta en tiedä pukisinko kuteita ylleni kuitenkaan.En tiedä vielä miltä kevääni näyttää.

18. tammikuuta 2009 klo 2.55  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei!
Tässä blogissa oli pilkkuja...
http://seinis.blogspot.com/
Sinä tulit mieleen:)

Sirpa

18. tammikuuta 2009 klo 8.59  
Blogger Joy kirjoitti...

En aio valita yhtä tyyliä, pukeudun fiiliksen mukaan. Siis hiukan samaa fiilistä kuin sinullakin, ei valita mitään laatikkoa, kokeillaan kaikkia! ;)

19. tammikuuta 2009 klo 10.19  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Toi hippijutska on ihana! jee! Mistä ne vaatteet on?
Ihani noi sun kollaasit! sun pitää hakee stailistiks johki muotilehteen!

T: pannukakku

19. tammikuuta 2009 klo 10.29  
Blogger Jonna kirjoitti...

Cocos: Oh, kun vielä olisi audreyn näköinen:)

Bisquits: Tuo mekko on ylioimaisesti parasta mitä Hennesin kevätkuvastolla on tarjota:)

MouMou: Omat kevät taitaa myös mennä aika sekavaksi! :)

RagDoll: Tammikuu on niin kamala kuukausi, että eihän tässä voi muuta kuin odottaa kevättä:D

idonthavefuture: Mun on taas ihan pakko saada vähän hempeilyä siihen joukkoon mukaan:)

Marika: niin, siellä kevät taitaa oikeasti tarkoittaa lämmittävää aurinkoa:)

Meguli: historian kauneimpia naisia, ylivoimaisesti!

Suvi: Muhunkin on nyt yllättäen rock-tyyli iskenyt. Vähän pelottaa:D

PupuLihavisto: Odotan innolla sun kevätleninkien esittelyä!

Beatlettes: Beatlesit on kyllä ikuisesti se paras bändi:)

cherie: Taidan kyllä ehdottomasti itsekin soveltaa keväällä tuota eri tyyleistä napsimista:)

W: Ihanan yksinkertaisen tyylikästä!

Anonyymi: joo, kevät tänne heti!

giner: eikun nyt uskotellaan, että oikea kunnon kevät alkaa heti maaliskuun eka:)

SidtheVicious: kiitos! Tykkään ihan hirmuisesti väkertää näitä kollaaseja:)

noray: Toi käsilaukku on kyllä älyttömän herkullinen:)

Inna: ah, minä pukisin nuo kuteet niin mielelläni!

Sirpa: kiitos vinkistä:) pitääkin vilkaista!

Joy: Hah, totta se ei saa lokeroitua liiaksi:)

pannukakku: siinä kollaasissa lukee pienellä mutta muistaakseni Asos ja Forever 21. Ja oih, kiitos. Ootpas kiltti. Mut sä ootkin kiva.

19. tammikuuta 2009 klo 21.11  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu