Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Twilight-leffa

lauantai 3. tammikuuta 2009

Twilight-leffa




Huh. Nyt se on sitten nähty. Twilight siis. Ja arvatkaapas mitä? Minä, kaikkien kirjoista tehtyjen leffojen suurin vihaaja, TYKKÄSIN! Siis ihan oikeasti.


Roolitus: Erinomainen. Hahmot vastasivat ällsityttävän hyvin kirjoissa tehtyjä kuvauksia. Tosi kiva, että kerrankin tähän oli oikeasti kiinnitetty huomiota.
Surkean usein kirjassa blondiksi kuvatut hyppivät valkokankaalla brunetteina.

Ympäristö: Täydellinen Forks. Pieni, pilvinen ja sateinen kaupunki. Vihreät rehevät metsät. Juuri sopivan hämyisä.

Juoni: Pidin paljon Bellan äänestä satunnaisena "kertojana". Kirjan tapahtumia oli jonkin verran muuteltu ja yhdistelty. Lisäksi leffaan oli lisätty jotain uusia juttuja. Yhdistetyt kohtaukset ovat yleisesti mielestäni ihan okei koska elokuvassa on rajallinen aika. Uusista kohtauksista en taas oikein pidä koska jos kerran ajan vuoksi yhdistellään niin miksi hemmetissä sitten keksitään jotain ihan uutta. Twilightissa negatiivisena koinkin, että siihen oli lisätty pari "pahisten kohtausta". Höh.

Tunnelma elokuvassa: Tästä pidin oikein paljon. Mielestäni kirjan tunnelma oli hyvin vangittu. Myös näyttelijöiden välinen kemia toimi.  

Pois jätetyt kohtaukset: Pari pientä juttua, joista kirjassa tykkäsin tosi paljon, oli jätetty pois. Se harmitti mutta ei kuitenkaan niin paljoa kuin olisin odottanut. 

Kaiken kaikkiaan, peläten odottamaani pettymystä ei tullut:)

Leffaan lähdin rennoissa vaatteissa koska ohjelmassa oli kuitenkin syömistä ja poppareidenkin piti mahtua. Ei siis saanut olla mitään kiristävää. Se on muutenkin ihan kamalaa istua kiristävässä vaatteessa leffateatterissa pari tuntia. Sitten jos yllättää kesken kaiken vessahätä niin voi hemmetti sitä tuskaa. Päälle eksyi siis (jälleen kerran) musta oleiluhameeni.

 

Liivi - b.young
Hame - Lindex
Paita - New York
Saappaat - Äidin vanhat

Nyt nukkumaan:)

Löytyykö mielipiteitä kyseisestä leffasta?

Jonna

ps. Kävin tänään pikaisemassa näkemässä Annan ja sain haltuuni Annan blogista ostamani aivan älyttömän kivat mokkasaappaat. Jei! Ja Annalle tiedoksi, saappaat istuvat tosi hyvin!

ps2. Ensimmäiset sanani leffan loputtua. "On naurettavaa, että joku ihminen voi olla noin hyvännäköinen." Ja nyt, paria tuntia myöhemmin olen yhä sitä mieltä. Tällä ihmisellä tarkoitan nyt luonnollisesti Robert Pattinsonia Edwardina. Naurettavaa. Jos tuo tulisi kadulla vastaan saisin aivan varmasti syytteen päällekarkauksesta (ja se olisi täysin sen arvoista). 

Edward

Twilight

Tunnisteet: ,

38 kommenttia:

Blogger elina kirjoitti...

Aika lailla täysin samoilla linjoilla leffasta. Minua häiritsi myös ne muutamat uudet kohtaukset. Ja harmitti, kun joitakin lempikohtauksiani oli jätetty pois...
Ja olen muuten TÄYSIN samaa mieltä tuosta Robertista:F Se on vaan NIIIIIIIN *huokaus* Miksei suomessa esiinny tuollaisia Britti hurmureita?

4. tammikuuta 2009 klo 1.21  
Blogger anna-elina kirjoitti...

Ah, taidan rakastaa sua! Niin ihanaa että joku muukin tykkäsi!

4. tammikuuta 2009 klo 1.25  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

En oikeestaan vois olla ennemmän samaa mieltä leffasta kanssasi. Olisin vaan halunnut että se veriryhmäntestaus- bilsantunti olis tullu mukaan, mutta tottakai jostain on pakko karsia. Mä tykkäsin kyllä tosi paljon.
Niin ja Rob on kuuma... :D

4. tammikuuta 2009 klo 1.31  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hii, itsekin tykkäsin ihan mielettömästi, ja pitkälti samanlaiset mielipiteet muutenkin tuosta leffasta sun kanssa (: En edes syönyt kuin muutaman popparin koko leffan aikana, kun ruudulla riitti silmänruokaa! (Edward, James, Emmett...<3)

4. tammikuuta 2009 klo 9.48  
Blogger tipitii kirjoitti...

Kyllä, niin hyvännäköinen kuin mies vain voi olla. Himottaisi hirveästi nähdä toi leffa, mutta kun en ole kirjaa vielä lukenut... :/

4. tammikuuta 2009 klo 10.55  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa huomata, etten ole ainut parin kympin paremmalla puolella oleva, jonka pään Twilight saa sekä kirjan että leffan muodossa aivan sekaisin hurmoksesta. :D Kokonaisuudessaan leffa oli minusta erittäin onnistunut, vaikka osa erikoistehosteista olikin hiukan kehnoja. Roolisuoritukset olivat hyviä ja Pattinsonin lisäksi myös Jasperin näyttelijä saa minulta täydet pisteet. *___* Kristen oli kuin ilmetty Bella.

Lopuksi vielä aiheesta sivuava sivukommentti: sinulla on aivan ihana blogi.

4. tammikuuta 2009 klo 10.58  
Blogger MouMou kirjoitti...

Oi oi, onpa kuuma otus!<3 Hetken ajan olen taas tyytyväinen sinkkuuteeni.;)

4. tammikuuta 2009 klo 10.59  
Blogger Anni kirjoitti...

Joo, mäkin varmaan saisin jonkinlaisen kohtauksen jos tollainen kävelisi kadulla vastaan. :D En meinaa uskoa että voi olla noin komeaa ihmistä olemassa. Ja olen kyllä miettinyt asiaa paljon ja antaumuksella.

Minä rakastin myös! Se oli toisella kerralla vähintäänkin yhtä ihana. Oli myös hauskaa tehdä sellainen huomio, että lopun taistelukohtauksessa koko leffateatteri oli täsmälleen samassa asennossa: kädet tiukasti puuskassa, kädet nyrkissä, asento jäykkänä. Alko vähän naurattaa. :-D Ehkä eniten häiritsi keinutuolin puuttuminen. Rakastan sitä kohtaa kun Edward istuu siinä Bellan herätessä ja Bella juoksee syliin. :-)

Kaiken kaikkiaan: aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa
aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa
aaaaaaaaaaaaaaaaaah

4. tammikuuta 2009 klo 11.09  
Blogger Suvi kirjoitti...

Elokuva oli minunkin mielestä oikein onnistunut. Pelkäsin kans tuota pettymystä, mutta eipä sitä onnekseni tullut. En myöskään tykännyt niistä pahisten lisätyistä kohtauksista.

Ja kyllä, vaikka olen onnelisesti parisuhteessa, niin luultavasti tuo päällekarkaus syyte tulisi myös minulle.

Jäämme siis innolla (kuola valuen) odottamaan seuraavia elokuvia joita Robert Pattinson tekee.

4. tammikuuta 2009 klo 11.44  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oho, kaikki muut näyttävät olevan kanssani erimieltä. Mun mielestä roolituksessa oltiin menty niin metsään, että... ainoat joista tykkäsin oli Bella ja se pahis James. No ehkä mun mielikuvitus oli luonut liian epärealistisen kuvan Edwardista:D Mutta nyt kun toit esiin mm. kuinka hyvin kaupunki sopi elokuvaan ja tunnelman, niin löysin lisää hyviä puolia leffasta:)

4. tammikuuta 2009 klo 12.05  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Et sä voi hyökätä Edwardin kimppuun, kun sulla on jo oma kähäräpää. :) Mutta varmasti saisit hänet jos olisit sinkku. :D

4. tammikuuta 2009 klo 12.11  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Satuttiinpa eilen samaan näytökseen :D

Tykkäsin leffasta siis todella paljon! Itse kuulun myös niihin, jotka lähes poikkeuksetta eivät pidä leffaversiosta, koska niistä puuttuu jotain oleellista, asioita on yhdistelty huonosti, tarinankerronnassa tuntuu olevan aukkoja (jotka kirjan lukenut huomaa ja osaa sen takia täyttää) tai jännitettä ei ole nimeksikään - mutta Twilight oli ihana poikkeus. Parissa kohdassa hieman vierastin yhdistelyä ja asioiden lisäilyä, mutta elokuvakerronnallisesti ne oli perusteltuja, joten ne ei häirinny liikaa.

Mun eka kommentti leffan loppumisen jälkeen kaverilleni oli: "Mä voisin tehdä loputtoman listan asioista, jotka tekee tosta Robertista ihan täydellisen." Loppuilta menikin sitten drinkeillä ihastellessa :)

4. tammikuuta 2009 klo 12.14  
Blogger Nelly kirjoitti...

Olin katsomassa tuon eilen. Pelkäsin kyllä hieman, että leffa pilaa kirjan kokonaan, mutta ei kuitenkaan. Leffa oli ihan hyvä - siis leffana - mutta kirjaan verrattuna ei mitään.
Mielestäni miesnäyttelijöiden valinnoissa oli onnistuttu. Vaikkakin Carlisle näytti jokseenkin oudolta. Kyllä Edwardin Edwardiksi tunnisti, vaikka ei ihan omaa mielikuvaa vastannutkaan. ;)
Naisnäyttelijöiden valinnassa taas oli menty mielestäni metsään. Bella vaikutti turhan alistuneelta ja laapastuneelta. Alice kyllä oli suloisuus.

Ja ah kun ottaa päähän se yhdistely! Eijeijei, niittykohtaus ei mennyt noin. Kuitenkin mielestäni yks tärkeimmistä kohtauksista ja se oli vedetty täysin vikaan.. Edward oli kuin hänen päälleen olisi heitetty kasa askarteluhilettä, hei haloo. Sama kun olisin halunnut nähdä sen sänkyyn käpertymisen paremmin toteutettuna.

Ihan katsottava leffa kuitenkin ja olihan siinä kivojakin kohtauksia.

Parhaimmat asiat kuitenkin oli miesnäyttelijät ja Forksin maisemat. Mm'mmmm.

4. tammikuuta 2009 klo 13.16  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihan samaa ajattelin, että kerrankin kirjasta tehty leffa joka oli oikeasti hyvä! Ja voi Edward <3 täydellisyys.
Ehdottomasti yksi parhaimpia elokuvia. nams

4. tammikuuta 2009 klo 13.53  
Blogger Camilla kirjoitti...

Saat aina kirjoituksillasi taiottua minulle hyvän mielen, kiitos. =D

4. tammikuuta 2009 klo 14.38  
Blogger Lena kirjoitti...

Robert Pattinson on ainoa hyvä koko leffassa :D mutta se vain sattuu olemaan niin komeeeeeeeeee :p

4. tammikuuta 2009 klo 15.28  
Blogger Elina kirjoitti...

Minäkin pidän yleensä enemmän kirjoista ja leffaversiot saavat pettymään. Mutta sen verran ylistit nyt tätä leffaa, että ehkä sen voisi käydä katsomassa. En ole kirjaakaan lukenut, niin ei tunnu niin pahalta :D

4. tammikuuta 2009 klo 15.30  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mä olin eilen kattoos Houkutuksen :) Tykkäsin ihan, Robert oli vaan NIIN hyvännäkönen, ja mä kun vielä olen heikkona ertityisesti kalpeisiin poitsuihin :)

4. tammikuuta 2009 klo 15.35  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

tosta leffasta on puhuttu niin paljon, että rupeaa pikkuhiljaa kiinnostamaan :--D

ihana paita sulla, siis toi NY-paita!<3

4. tammikuuta 2009 klo 16.17  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mä olin leffan jälkeen jotenkin ihan järkyttynyt, koska kirjan taianomainen tunnelma oli mielestäni rikottu :( Nyt kun tarkemmin ajattelee, niin leffa oli kuitenkin ihan ok. Kirjan tunnelmaa saadaan harvoin kuitenkaan aivan täydellisesti vangittua...ja ne muutamat lisäkohtaukset, hoh hoijaa..ja toisaalta pois jätetyt >:/ "Edward" pelasti aika paljon :D <3

4. tammikuuta 2009 klo 16.51  
Blogger Jonna kirjoitti...

ginger: Huh, on se kyllä järjettömän hyvännäköinen:D

anna-elina: Meidän koko leffaporukka tykkäsi:)

Lolli: Itse jäin kaipailemaan keinutuolikohtausta ja vieressä makailua:)

Ssu-: itse laitoin myös popparit sivuun, kun ei jaksanut keskittyä niihin:D

tipitii: Lue vain kirja ensin:)

Irmeli: Hah, et tosiaan ole ainoa parikymppinen, joka on joutunut tähän hurmokseen! Tykkäsin myös Jasperista tosi paljon ja Kristen oli aivan ilmetty Bella! ja kiva, että tykkäät blogistani:) tuli hyvä mieli!

MouMou: NAURETTAVAN kuuma otus;)

Pandora: Keinutuolikohtauksen puuttuminen kyllä harmitti:(

Suvi: Ne pahisten lisästyt kohtaukset oli jotenkin ällöttävän väkinäisiä. Ne olisi voinut jättää pois ja vaikka keskittyä enemmän muihin hahmoihin:)

Anonyymi: Hah, voi eih! Roberthan oli ihan täydellinen Edward:D

Anonyymi: Kähäräpää sanoi, että mä saan vapaasti ahdistella Pattersonia, jos se saa tehdä saman Scarlett Johansonin kanssa, eli meillä on ihan hyvä diili:)

primrose: ah, bongasitko mut kesnties kuola valuen tuijottamassa valkokankaalle:D ja me painuttiin myös drinkeille päivittelemään;)

Yssi: siihen "kimaltavuuteen" olin itsekin aika pettynyt:( Ei jotenkin ollut vaikuttavaa. Carlislesta kyll ätykkäsin. Ensin se näytti vähän hassulta mutta myöhemmin pidin tosi paljon:) ja Kristenhän oli ihan täydellinen Bella!

Annina: Oli kyllä kiva yllätys, että leffa oli niinkin hyvä:)

RagDoll: Oih, kiitos!

Lena: Oli siinä leffassa palon muutakin hyvää mutta tottahan se on, että rob olisi vain voinut istua tuolilla ja tuijottaa koko leffan ajan ja olisin kehunut elokuvan pilviin:D

elina: apua, älä nyt kuitenkaan odota liikoja:) mutta itse kyllä pidin leffasta:)

idonthavefuture: Naurettavan komea. huh.

Anonyymi: Olen ihan koukussa tuohon Nykkipaitaani:D

HeyDee: Mielestäni tunnelma oli muuten hyvä mutta olisin ehkä halunnut vähän enemmän Bellan ja Edwardin kahdenkeskisiä kohtauksia:)

4. tammikuuta 2009 klo 18.09  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Jep, se niiden välinen taika jäi vähän pliisuksi. Ja kaikkein naurettavin kohtaus oli ehkäpä se, kun Bella tuli luokkaan hiukset hulmuten ja sisääntulo oli hidastettu niin, että se luokassa oleva tuuletin toimi tuulikoneena... :D No joo, mutta palasin vielä kommentoimaan, että kannattaa tsekata leffan soundtrack. Mä ainakin keskityin leffan aikana ihan muuhun kuin musiikkiin, joka ehkä kertookin siitä, että musiikki oli hyvin valittu...

4. tammikuuta 2009 klo 19.01  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

aaaah luoja tuo pattinsonin poika on kyllä NAURETTAVAN hyvännäköinen, ei siitä mihinkään pääse! ;)

4. tammikuuta 2009 klo 19.48  
Blogger Tuulia kirjoitti...

Suloinen asu :) Heh, kun olin viimeisilläni raskaana niin leffassa käyminen oli yhtä tuskaa :D

4. tammikuuta 2009 klo 22.14  
Blogger kullanmuru kirjoitti...

En ollut ihan täysin samaa mieltä elokuvasta. Mielestäni kirja oli vain niin paljon parempi. Ja mielestäni näyttelijät joko eivät täysin osanneet näytellä tai sitten kemiat eivät toimineet, koska puolet elokuvasta koko sali nauroi näyttelijöiden ilmeille. :/

4. tammikuuta 2009 klo 22.44  
Blogger Jonna kirjoitti...

HeyDee: Pitää kyllä kuunnella tuo soundtrack läpi:)

Anonyymi: Joo, aina kuvan nähdessä menee vähäksi aikaa monttu auki:D

winda: huh, jos olen joskus raskaana, joudun varmanakin jättämään leffakäynnit väliin!

kullanmuru: Tietenkin kirja on paljon parempi mutta mielestäni leffa oli saatu lähes niin hyväksi kun realistisesti on edes mahdollista odottaa. Ja olin kuullut etukäteen paljon tuosta "huonosta näyttelemisestä" mutta itse en sellaista oikeastaan havainnut:)

4. tammikuuta 2009 klo 23.57  
Blogger Chérie kirjoitti...

ÄÄ arvatkaa harmittaako kun tämän kaupungin ainoaan leffateatteriin ei tuota leffaa saapunut, eikä tuohon naapurikaupunkiinkaan! Kiva jos joudun odotttamaan miljoona vuotta että twilight tulee dvd:lle.. Saakelin tuppukylä!

5. tammikuuta 2009 klo 16.47  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

http://www.iltalehti.fi/leffat/200901020082215_la.shtml

5. tammikuuta 2009 klo 18.25  
Blogger Jonna kirjoitti...

cherie: Höh, toivottavasti pääset näkemään leffan vielä valkokankaalta!

Anonyymi: Yh, joo luin ton tänään. Epäilen kyllä, että arvostelija ei ole lukenut kirjoja tai on joku 50-vuotias mies:D

5. tammikuuta 2009 klo 18.36  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

sain tuosta elokuvasta semmosen addiktion että koko elokuvan jälkeen olen melkeinpä vain huokaillut ja ajatellut vampyyrejä ja NIIN komeaa edwardia. edwardin takki oli muuten upea. aiaiai. menin heti kaupungille ostamaan twilight kirjan mutta loppuunmyyty. ihanaa :< meni sitten se kirja varaukseen.
aion lukea nyt VASTA kaikki ne kirjat. hullaannuin täysin.

5. tammikuuta 2009 klo 23.23  
Blogger Jonna kirjoitti...

jii: Kannattaa kyllä lukea kirjat. jos mitenkään mahdollista, niin Edward on niissä jopa seksikkäämpi kuin leffassa;)

6. tammikuuta 2009 klo 0.08  
Blogger Christina kirjoitti...

Ihanaa kuulla, että joku kirjan lukenut on tykännyt (ja kommenteista päätellen, et ole edes ollut ainoa!). :) Itse suuntaan katsomaan Twilightia varmaankin huomenna ja jännittelinkin tässä jo sitä, miten huonoja arvosteluja leffa on saanut. Mutta monessa arvostelussa todettiinkin, että parhaiten leffasta saavatkin irti ne, jotka ovat lukeneet myös kirjan. :)

7. tammikuuta 2009 klo 9.00  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Heippa!

Sulla on tosi samanlainen kirjamaku kuin mulla, joten kiinnostuin noista Twilight-kirjoista. Kävin katsomassa leffan maanantaina ex tempore, koska tuli tunne, että on PAKKO NÄHDÄ SE JA HETI! :) Ja nyt yritän metsästää kirjoja, koska haluan ahmia ne heti.

Kiitos siis vinkistä! Ilman sun hehkutusta en olisi varmaan edes tutustunut kirjoihin/elokuvaan.

Terkkuja kiharapäälle :]

7. tammikuuta 2009 klo 13.12  
Blogger Jonna kirjoitti...

Christina: Mun teoria on,että jotkut isomahaiset 50-kymppiset miehet on katsastaneet ja arvostelleet leffan ja sen vuoksi se on saanut niin huonoja arvosteluita:D

Piia S: Hei, jos et saa kirjoja käsiisi, niin mulla on (sattuneesta pakkomielteestä johtuen) ne kaikki:) ja voin ihan hyvin lainata:)
ja laitan terveisiä eteenpäin. Toi hieno "kiharapää/kähäräpää"-lempinimi muuten sen vuoksi, koska kyseinen herra kieltää ehdottomasti nimen mainitsemisen:D

7. tammikuuta 2009 klo 13.46  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hihi, uskon, että kähäräkihara ei halua nimeään mainittavan :P

Kävin juuri ostamassa enkuksi kaikki kirjat! Kiitos kuitenkin tarjouksesta :) Tiedän, mitä teen seuraavat päivät... ;)

7. tammikuuta 2009 klo 16.19  
Blogger Verona kirjoitti...

Ihanaa, nyt on leffa minunki osaltani vihdoin nähty! Oli jotenkin nostalgista nähdä kirja valkokankaalla, vaikkei siitä eka osan lukemisesta edes niin kauaa vielä ole.

Tunnelma oli tosiaan hyvin vangittu ja Forksin maisemat oli just sellaiset kuin pitääkin. Sen sijaan musiikki oli outoa ja hieman ankeata, mutta Edward oli ihan naurettavan komea :) Kemia näyttelijöiden välillä toimi aivan loistavasti! Harmi kun elokuvasta oli pitänyt karsia niin paljon pois, mutta niinhän siinä aina käy kun pitkästä kirjasta aletaan tehdä elokuvaa...

Oli ihana löytää netistä tietoa, että Uusikuuta ollaan jo viemässä tuotantoon. Toivottavasti siitä tehdään vähän parempilaatuinen filmin puolesta kuin ekasta.

Mut tykkäsin siis leffasta! :)

10. tammikuuta 2009 klo 23.44  
Blogger K kirjoitti...

Tää on muuten älyttömän hassua nyt kun luin sun elokuva-arvostelun ja kirja-arvostelun Twilightista: ne on melkein samanlaiset kuin mulla, samoja sanavalintojakin! Uskomatonta :D Oon ihan hämilläni!

19. tammikuuta 2009 klo 22.26  
Blogger kaisä- kirjoitti...

twilight on siis paras leffa <333!! :)

24. tammikuuta 2009 klo 17.33  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu