Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

2009 Grammy Awards

maanantai 9. helmikuuta 2009

2009 Grammy Awards



Ah, rakastan aika täysillä näitä isoja juhlia seuraavia pukukuvia ( ja siis näiden selailuhan on ehkäpä maailman paras tekosyy olla kirjoittelematta järkyttävän tärkeää koulutyötä, jonka deadline on perjantaina ja tekstiä yksi sivua;) ). 
Eilen ojennettiin parhaille laululintusille ja muille musiikillisesti ansioituneille vuoden 2009 Grammypalkinnot. Luonnollisestikaan minulla ei ole aavistustakaan, että kuka voitti mitä mutta onneksi pukuja voi ihastella/kauhistella ilman tätäkin tietoa;)

Omat suosikit:

Katy Perryn vaaleanpunainen satiinisifonkiunelma ison etuhörhelyksensä kanssa saa aikaan vain positiivisia viboja tässä tytössä. Yksinkertainen kampaus ja vähäeleiset korut antavat puvun loistaa rauhassa. Tykkään!

Taylor Swiftin yksinkertainen musta iltapuku edustaa täydellistä vastakohtaa Perryn vaaleanpunaisesta unelmasta mutta aiheuttaa samanlaista kateutta ruudun tällä puolen. Äärimmäisen kaunis! (ei muuten ihan harmainta hajuakaan, että kuka tämä neitokainen oikein on)

Jennifer Hudsonin mekko sai aikaan välittömät huokaukset. Ihan nappivalinta! Tykkäilen muutenkin tosi paljon tämän neidon pukeutumisesta:)

Sitten ne mistä en ole ihan varma...

  


Gwynethin metallinen minimekko vaikutti ensimmäisellä silmäyksellä oikein näpsäkällä mutta silmänräpäytys toi jo toisia aatteita. Ensinnäkin en ole oikein varma tuosta kullan ja hopean yhdistämisestä ja myös sukkahousuissa ja kengissä on jotin mikä tökkii... hmnn.

Zoey on yleensä ihan vaateidolini mutta tämä asu ei iskenyt ihan samalla tavoin kuin neidin muut vaatteet. Jokin siinä ei vain tunnu toimivan.

Carrien kullanhohtoista asua on jo monessa paikassa ehditty kehumaan ja tokihan puku on kaunis mutta liian vahvat kauneuskisavibat pilaavat itseltäni aidon tykkäämisen.

Löytyikö suosikkia/inhokkia?

Nyt voisin lukaista viimeistä Harry Potteria. Yli vuoden tauon jälkeen kaivoin vihdoin Harryn ja kaverit luettavaksi. En oikeasti ole vieläkään selvännyt lempihahmoni kuolemasta ( minkä vuoksi nyt itkenkin lukiessani jo satoja sivuja ennen varsinaista kuolemaa). Liian hyviä nuo kirjat kuitenkin ovat ikuisiksi ajoiksi hylättäviksi, joten nenäliinapakkauksen kanssa uskon selviäväni;)

(ai mikä iso ja tärkeä monisivuinen koulutyö?)

-Jonna

kuvat

Tunnisteet:

18 kommenttia:

Blogger Mea kirjoitti...

Tuo mustan puvun omaava onpi Taylor Swift, yksi kantrilaulaja, iältään taitaa olla 18 ;)

9. helmikuuta 2009 klo 17.33  
Blogger MouMou kirjoitti...

Aah, Katy vei sydämeni!<3 Tai siis mekko.:)

9. helmikuuta 2009 klo 17.59  
Blogger Nina kirjoitti...

Hei noi kolme alimmaista... Voi kamaluutta! Ja joukossa kaiken lisäksi vielä Gwyneth joka on mun all time favourite. Nyyh.. :( Why oh why?!

9. helmikuuta 2009 klo 18.31  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

kuka on lempihahmosi? :)

9. helmikuuta 2009 klo 18.45  
Blogger elina kirjoitti...

aivan ihana tuo katyn puku<3 onkos lempparisi kenties fred?

9. helmikuuta 2009 klo 19.15  
Blogger sho(e)paholic kirjoitti...

Oi tuo Katey Perry on minusta ihana, koska yleensä se vetää ihan yli (minusta) ja se sopii silloin, kun on keikalla tai musaviedolla, mutta ihana, että pukeutui noin kauniisti. Muakin häiritsee toi Gwyneth, mutta se ei oo toi hopea-kulta -juttu, vaan tuo sukkahousu-kenkä -juttu :D Yleensä Gwyn on mun absolute favourite. Ehkä se halus räväyttää?
Olen samaa mieltä Carriesta, että tulee liikaa kauneuskisat mieleen. Ei tossa puvussa ole sitä jotain - varsinkin kun se on tuollainen kaunis kultablondi itekin niin ei säväytä tuon kultamekon ja ison kaula-aukoon kanssa.

9. helmikuuta 2009 klo 19.18  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Swiftin kampaus ja meikki ovat jumalaisen kauniit. <3__<3

Hahaa, kuulostaa tutulta. Huomenna enkun YO-kuuntelu ja sen sijaan että lukisin sanoja tai edes englanninkielistä romaania TAI edes Frendejä ilman tekstityksiä, olen uppoutunut lukemaan Nora Robertsin romaania.. :D Nauran aina äipälle ja siskolle, jotka ahmivat "hömppää", mutta ei ollut ensimmäinen kerta kun muutan äkillisesti mieleni. Eivätkä Robertsin kirjat ole samanlaisia kuin harlekiinit.. *pientä puolustelujupinaa*
Hih, ja HP-itkut kuulostavat nekin tutuilta. MIKSI KENENKÄÄN PITÄÄ KUOLLA? >: Oon aina leuka maassa monta päivää eräiden HP-kirjojen lukemisen jälkeen. Ja suru itsessään on toki ikuinen. ;)

9. helmikuuta 2009 klo 19.23  
Blogger Mari kirjoitti...

Hudsonin mekko oli esittelemistäsi eniten minun makuuni. :) Gwyneth oli tosiaan yhdistellyt vähän hassusti, tai jokin siinä asussa tosiaan mättää. Ja Carrien mekossa alin poikittainen "rimpsu" menee minusta liian alhaalta ja saa neidon näyttämään hieman pyöreämmältä kuin oikeasti onkaan. :P

9. helmikuuta 2009 klo 19.29  
Blogger Tuuli kirjoitti...

arvaa kuka voitti Grammyn? Esa-Pekka Salonen, tadaa!

9. helmikuuta 2009 klo 19.58  
Blogger Peippo kirjoitti...

Gwynethin asu on kyllä aika... eh... mielenkiintoinen. Mutta vitsit Katy on kaunis mekossaan! Itse en voisi pistää päälle pelkästään vaaleanpunaista, mutta jos sen kantaa hyvin niin mikäs siinä sitten. Zooeyn mekossa ei muuten ole mitään vikaa, mutta se roikkuu hiukka liian alhaalla ja sukkikset voisi heittää jorpakkoon.

Mä itkin suunnilleen koko Potter7 lukemisen ajan. Rowling tappoi melkein mun kaikki lempihahmot. :'(

9. helmikuuta 2009 klo 20.31  
Blogger Joy kirjoitti...

Katy!!!! En ole mikään vaaleanpunaisen ihailija, mutta tässä toimii erittäin mainiosti!

Ja sen kuka-ikinä-lienee-tyttösen mekko, aivan ihana. Jos itsensä päälle "pitäisi" valita, niin ehdottomasti tämä!

Tuota Hudsonin mekkoa en oikein ymmärrä, jotenkin tuo värijaottelu ei miellytä kai.

Carrien puku ok, muuta aikast järkkyjä.

9. helmikuuta 2009 klo 20.31  
Blogger Ladetsu kirjoitti...

Tuo toinen on puku on aivan ihana. <3

Mä menetin uskoni pottereihin siinä vaiheessa ku lempihahmoni eli Sirius Musta kuoli viidennessä kirjassa. En ole vieläkään saanut kutosta luettua loppuun. :/

9. helmikuuta 2009 klo 21.08  
Blogger Christina kirjoitti...

Minusta tuo Taylorin yksinkertaisuus on tosi nätti. :)

9. helmikuuta 2009 klo 23.00  
Blogger Mirell kirjoitti...

Taylorin mekko on ihana, kaunis ja yksinkertainen, suosikkini! Tuo Zoeyn kolttu taas on suhteellisen järkyttävä, kuin olisi repäisty mummolan vanhat verhot alas ja kietaistu ympärille, yläosaan vielä jotain harsoa "koristamaan" asua... Ei näin!

Miksi Pottereissa kaikki parhaat tyypit tapetaan? :(

10. helmikuuta 2009 klo 13.37  
Blogger Jonna kirjoitti...

Meguli: kiitos tiedosta:)

Moumou: Ah, ihana mekko:)

NinaV:Joo, toi Gwyneth oli kyll äaikamoinen shokki!

Anonyymi: Ron, George ja Fred ja sitten kasoittain muita melkein yhtä suuria lempparihahmoja:)

ginger: Weasleyn kaksoset veivät sydämen heti ensimmäisessä kirjassa. Koko Weasleyn perhe on kyllä lempparini. Ron on ihana!

sho(e)paholic: Oli kyllä aika kiva yllätys tuo Katyn puku:) Kaunis! ja Gwynethin sukkikset yök.

Allegra: Siis Robertshan on maailman parasta viihdettä silloin kun pitäisi tehdä jotain:D

Mari: totta, tuo Carrien mekko leventä tyttöä:(

Tuuli: Aika kuuma juttu:)

Peippo: Sitä kirjaa ei voi lukea itkemättä. Huoh. en ikinä selviä Fredin menetyksestä.

Joy: Katy kyllä säväytti positiivisest ja Taylorin musta asu on aiva ihana!

Emmanuelle: Huh, nyt haet kirjat ja luet ne! Surullisuudestaan huolimatta seiska on kirjoita paras:)

Christina: Se on. Ihanan yksinkertaisen kaunis:)

Mirell: Zoey on nyt jotenkin seonnut täysin. Yleensä se on niin tyylikäs!

10. helmikuuta 2009 klo 21.42  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mikä ihme toi juttu on ku enempi ja enempi näkee tollasia tuubiyläosia mitkä tekee rinnoista lätsähtäneen ja roikkuvan näköisiä? Kammottavaa..

Mutta oih, miten ihanan sopivasti Katy Perry taas vetää överiksi <3

12. helmikuuta 2009 klo 10.41  
Blogger M kirjoitti...

Tuo Katy Perryn mekko on ihan mielettömän kaunis !;o

12. helmikuuta 2009 klo 12.52  
Blogger Nelly kirjoitti...

Jennifer Hudsonin puku aiheutti meidän hotellihuoneessa aikamoisia "Mitä helvettiä tuolla on päällä?!"-ihmettelyjä. Oli epäilyä isosta nenäliinasta, ruokalappuun ja pöytäliinaan.. :D
- Yssi

14. helmikuuta 2009 klo 12.59  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu