Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Matkapäiväkirja osa 1

torstai 21. toukokuuta 2009

Matkapäiväkirja osa 1



Luulisin, että tuosta reilun kahden viikon matkasta tulee väännettyä vielä useampikin postaus mutta näin aluksi ajattelin antaa teidän kurkistaa matkapäiväkirjani valittuhin paloihin:)


3.5.

Perillä! 

Ulkona sataa suuria jenkkipisaroita mutta New York silti yhä se sama sykkivän mausteinen kaupunki kuin viime syksynäkin. Mikäköhän siinä on, että kaupungit ovat usein kauniimpia sateisina, hiukkasen harmaina? Seuraavat päivät kotina toimiva hostelli on puhdas ja lämmitys pelaa, ihanaa! 

4.5.

Vierailu syyttäjänvirastossa. Oli tosi kiinnostavaa päästä oppimaan amerikkalaisesta oikeusjärjestyksestä muutakin kautta kuin television sarjoista:) Oikeussalissa tuli kuitenkin hiukkasen sellainen olo, että oma kielitaito ihan riitäkään ihan kaiken ymmärtämiseen ja melkein kaipasi niitä television alareunassa juoksevia tekstityksiä sinnekin. Vierailun jälkeen painuttiin Little Italyyn ruokkimaan murisevia vatsoja ja sen jälkeen tutkailemaan Sohon shoppailumahdollisuuksia. Tuntuu kivalta olla täällä taas kun metrosysteemit ja muut paikalliset tavat ovat jo edelliseltä kerralta tuttuja.

5.5. Yale. Miten sitä paikkaa oikein kuvailisi? Kaunis? Viehättävä? Odotukset ylittävä? Kotoisa? Masentava? Masentava, koska siellä kaikkien niiden upeiden rakennusten ja paikasta toiseen Yale-huppareissaan kiirehtivien opiskelijoiden keskellä tuntuivat omat saavutukset yhtäkkiä niin samperin mitätömiltä. Mitä väliä yhdellä Helsingin oikeustieteellisellä oikein on kun on ihmisiä, jotka saavat opiskella niiden ihanien punatiilisten rakennusten keskellä ja kuulla campuksen kellon soittavan tasatunnein?
 
 
Yalen rakennuksissa, kauniissa istutuksissa ja opiskelijoissa oli jotain, mitä Suomessa ei näe. Arvokkuutta mutta ei ylimielisyyttä. Onneksi ainoana ohjelmana oli vapaa tutustuminen campukseen. Oli ihanaa ja katkeransuloista harhailla niissä harrypottermaisissa holvikäytävissä, kuvitella Gilmoren tyttöjen Rory ikivanhojen puiden alle opiskelemaan ja haistella koulun historiallista ilmaa. New Havenin pikkukaupunki on myös kovin kaunis ja kaikkialla näkyy arvostetun koulun läsnäolo. Käytiin haukkaamassa burgerit ja juustokakkua ihanassa Educated Burger-nimisessä raflassa ja ihan pakko oli ostaa myös Yale-paita muistoksi päivästä:)
 
6.5. tänään oli YK:n Suomen edustajiston vierailu. Oli aika kotoisaa istuskella siellä kaikkien niiden aallon huonekalujen, marimekon verhojen ja iittalan astioiden keskellä;) Parin tunnin breikin jälkeen käytiin vielä katastamassa Columbian yliopiston campusta. Kaunishan se oli mutta kun sydän oli jo täysin menetetty Yalelle ei sitä jaksanut ihastella samaan tapaan:) Oih, Yale.
Koska aurinko vihdoin päätti tehdä näyttäytymisen käytiin äkkiä puputamassa salaatit nassuun ja paunuttiin jälkiruokajuustokakkujen kera Central Parkiin. Olkoonkin kuinka opintomatka niin kyllä parhaita paloja ovat tälläiset loikoilut kauniissa puistossa hyvän seuran, juorulehtien ja maailman parhaimman juustokakun kanssa!
 
 
Illemmalla innostuttiin vielä jonottelemaan reilun tunnin verran Empire State Buildingin huipulle jossa lopulta viivyttiin juuri ja juuri viisi minuuttia. Pilviverho peitti ikävästi maisemaa ja tuuli nosteli helmoja kattoon. Mutta tulipa käytyä sielläkin:) Ja huh, kyllä se on ihan hmmetin korkea paikka!
7.5. Suunnistin heti aamusta edelliseltä kerralta tuttuun Loehmansin outletkauppaan. Muutaman tunnin kiertely toi käsivarteen muovikassin joka sisälsi mekon ja iltapuvun (!). Sain myös muistutuksen Nykin nopeasti muuttuvasta säästä. Noustessani metroon Upper West Sidella helotti aurinko kuumasti ja paistuin farkuissani. Kun sitten hyppäsin metrosta pois muutamaa pysäkkiä myöhemmin Plaza-hotellilla pamahteli taivaalta nyrkin kokoisia sadepisaroita. Rankkasadetta kesti kymmenisen minuuttia ja sitten taas selkeni. Lopupäivä pyörittiin syöden, Disney-kaupassa mekkoja ihaillen ( oih, olisipa sellaiset 15-vuotta nuorempi!) ja päästiin myös sattumalta Late Night with Jimmy Fallon Showhun yleisöksi:) Turhamaisina tyttöinä juostiin samantien kauppaan parantelemaan meikkivarastoa ja sitä kautta myös sateen kuluttamia naamoja;) Harm vain, että vieraana oli suhteellisen tylsä Martha Stewart.
 
 
8.5 Ihanan aurinkoinen pävä heti aamusta lähtien mutta tietty tämä oli myös se päivä kun vietettiin yhdeksän tuntia tuomioistuimessa;) Päästiin taas seuraamaan oikeudenkäyntejä ja olo oli jälleen kuin tv-sarjassa. Vierailukohde myös kestitsi meitä läheisessä kiinalaisessa ravintolassa. Ruoka oli tosi hyvää mutta meidän pöydän alle oli eksynyt hiiri:D Pöytäkeskustelu rupesi kompuroimaan heti kun saatiin kuulla, että meille seuraa pitävä nuori herra on Harwardin Law Schoolista valmistunut. Huh, kun tuli pieni olo;) Huomaan kyllä potevani aika jättimäistä alemmuuskompleksia noita maailmankuuluja kouluja käyneiden vierellä. Vähän viiden jälkeen vapaudittiin viimein oikeussaleista ja läksin itsekseni tutkailemaan hostellin ympäristöä. Oli ihanaa vetää shortsit jalkaan ja oli ihanaa olla hetkinen yksin:)
 
9.5. Heti aamusta pää tuntui tavallista painavemmalta ja nenä nuhaiselta. Koska edessä kuitenkin oli harvinainen vapaapävä läksittiin heti aamupalan jälkeen Century 21-outlettavarataloon. Ihan älytön paikka! Neljä kerrosta vaatteita, kenkiä, laukkuja yms. ihanilla alennuksilla. Koska olo kuitenkin oli niin tukkoinen päädyin lopulta vain harhailemaan käytävältä toisella osaamatta oikein tarttua mihinkään. Kolmen tunnin jälkeen käytiin Little Italyssa syömässä maailman parasta pastaa ja sen jälkeen oli suuntana Carrien portaat. Niiden etsiminen oli muuten aika kiintoisa juttu koska Upper East Side-osoitehan sarjassa on olematon ja kyseinen kuuluisa ovi sijaitsee oikeasti Greenwich Villagessa. Kuitenkin siinä vaiheesa kun löydettiin tuttu ovi tutuilla portailla ja "No Trespassing"-kyltillä varustettuna, tiedettiin olevamme oikeassa osoitteessa:)
 
Vaikka noiden legendaaristen portaisen löytäminen olikin mahtavaa, oli vielä mahtavampi juttu se, että kyseisellä kadulla oli parhaillaan kerran vuodessa järjestettävä kirppari. Oih! Muiden vähemmän kirppareista innostuneiden jatkettua matkaa muualle jäin vaeltelemaan houkuttelevien pöytien ja vaatetankojen keskelle pariksi tunniksi. Se oli kyllä ihan toista kuin Suomessa! Jokainen vaatetanko tuntui kuin suoraan vintageliikeestä repäistyltä. Vuodatin katkeria kyyneliä kun mekko toisen jälkeen osoittautui pieneksi. Oliko niiden pakko olla niin pieniä silloin aikoinaan? Kun kirppari-innostus hellitti iski flunssa oikein moukarimaisesti päälle. Hoipuin metrolle, hostellille ja omaan sänkyyn. Kun sitten kuume vielä illemmalle lähti nousuun sain käskyn painua lääkärille näyttäytymään ja varmistamaan, että en kärsi possutaudista. No, pääsinpäs täyttelemään sellaisen kaavakkeen, joita aina sairaalasarjoissa työnnetään potilaiden käteen. Nuha diagnisoitiin tavalliseksi flunssaksi, koko homma oli ohi tunnissa ja minä köyhdyin prosessissa 125 dollaria. 
10.5. Tänään jätin hetkeksi hyvästit Isolle Omenalle ja köröttelin muiden mukana tutustumaan Washington DC:hen. Oli aika juhlaa päästä nukkumaan oikeaan hotelliin, jonka huoneissa oikeasti mahtui liikkumaan. Siis, olihan meidän hostelli tosi kiva mutta ei siellä kyllä kaikki huoneen asukit mahtuneet seisomaan samaan aikaan;) Panadolin ja nuhasuihkeen avulla sain karkotettua flunssan ja läksittiin katsastamaan paikkoja ja tapittelemaan joku romanttinen komedia. Outo paikka kyllä tää DC. Kaikkialla on niin rauhallista ja hiljaista. Kyllähän se oli tiedossa, että täällä ihan keskustassa ei paljon ihmisiä asu mutta on se silti hassua kävellä illalla jenkkien kaltaisen jättivaltion pääkaupungissa ihan tyhjillä kaduilla...
11.5. Vierailu Supreme Courtiin ja melkein kaadoin kaiuttimen siellä pääsalissa;) Paikka oli ihan naurettavan hieno kaikkine kattokaiverruksineen ja marmoriportaikkoineen. Huh, olisi pikkaisen hauskempaa toimia lakitehtävissä siellä kuin Helsingissä.
Vierailun jälkeen käytiin vaihtamassa vaatteet ja otettiin metro lähialueen outletkaupoille. Ne on vain niin järjettömiä! Löysin Vera Wangin topin 50 dollarilla mutta pitkän pohdinnan jälkeen tulin siihen tulokseen, että merkki houkutti itse paitaa enemmän. Pääsin myös vihdoin syömään Cheesecake factoryyn. Jenkkikaverit käyvät siellä aina treffeillä ja nyt tajuan miksi. Tosi kiva paikka, ok-hinnat ja järkyttävän isot annokset. Ja apua! sielta pystyi tilaamaan jotain kolmea kymmentä erilaista juustokakkua! Taivas! Mahat ylitäysinäisinä bongattiin vielä yksi outlet ja sieltä sitten lopulta tarttui mukaan Guessin laukku 65 dollarilla:)
( hahaha, tää oli nimetty alkusalaatiksi)
12.5. Viimeinen päivä kaikki yhdessä ja ihana aurinko! Käytiin tutkailemassa Georgetownia ja löysin ihan selvästi marimekon unikkokuosisen mekon eräästä second hand-kaupasta mutta mekkosen lappu väitti jotain ihan muuta. Lunastin sen sitten lopulta 22 dollarilla itselleni koska oli vain liian kiva! Sinne meni sitten ne lupailut, että tänään ei menisi rahaa;) Loppupäivä käytettiin laadukkaasti auringossa makailen, Obaman taloa kurkkimassa ( ihan tylsää, että meidän vierailu peruttiin possutaudin takia...) ja lopulta kuoharia hotellihuoneessa lipitellen:)
 
13.5. Takaisin Nykkiin ja suurin osa porukasta lensi takaisin Suomeen. Nyt olen hotellissa Mandyn ja Alexiksen kanssa ja tuntuu kuin kokonaan uusi loma olisi alkanut. Apua nyt pitäisi sitten taas viritettyä pää pelkästään englanniksi pälättelyyn!
Siinä siis ensimäinen osa matkasta, elikkäs opintomatkareissu. Teen ihan oman postauksen jenkkien kanssa vietetyistä päivistä, nin ehditte ehkä tehdä tänään vielä muutakin kuin lukea tätä blogia;) 
Ja koska yllättävän moni lukija on lähdössä myös Nykkiin päin, teen tässä lähipäivinä postauksen kaikesta siitä, mikä mielestäni Isossa Omenassa on kokemisen arvoista:)
ja ainiin... voisin ehkä tehdä myös jonkinlaisen sepustuksen kaikesta siitä, mitä mukaan tarttui ...
ps. kommentteihin vastailu roikkuu pari viikkoa jäljessä mutta käyn niihin kiinni heti kun vain ehdin:) kiva, että jaksoitte kommentoida noin paljon reissun aikana:)

Tunnisteet:

16 kommenttia:

Blogger patentti kirjoitti...

Tosi kiva postaus, kivempi saada tällainen kuin sellainen "nää jutut ostin ja tossa on yksi maisemakuva"- postaus, varsinkin kun toi ei ihan perinteinen reissu ollut :)

21. toukokuuta 2009 klo 20.32  
Blogger MouMou kirjoitti...

En voi uskoa sanovani tätä, mutta tykkään tuosta UNIKKOMEKOSTA. *nolo*

21. toukokuuta 2009 klo 20.37  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Nyt iski ihan hirveä Nykkikuume!!!:)

21. toukokuuta 2009 klo 21.02  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa lukea Nykin reissustasi! Itseäni ei niinkään vaikka Pariisi-analyysit kiinnosta, vaan juuri se paikka jonne tahdon matkustaa! Me wants more :D

21. toukokuuta 2009 klo 21.02  
Blogger harMonica kirjoitti...

oikeesti halkeen kateudesta kohta. pari kertaa meinasin lopettaa kesken tän postauksen lukemisen kun tuli niin pirun paha olo siitä että "yhyy mäki haluun!" :D ehkä vielä jonain päivänä.

..Tosin en välttämättä uskalla lähtee nyciin, pelkäisin eksyväni ja en osais ees liikkua siel ja ja ja..

21. toukokuuta 2009 klo 21.07  
Blogger -SL kirjoitti...

Ihana lukea matkapäiväkirjaa!:) itse kun olen juuri tekemässä, kokoamassa samanlaista.. :D

21. toukokuuta 2009 klo 22.08  
Blogger anna-elina kirjoitti...

Yale näyttää ihan uskomattomalta. Voi vitsit :D Siis jotenkin vaan niin... uskomattomalta.

21. toukokuuta 2009 klo 22.24  
Blogger Maaria kirjoitti...

Ihanan paljo kuvia :) Ja nuo Yalen rakennukset, ja kaikki puut ja pensaat ja nurmikot ja metalliaidat ja portaikot, kääk. Ne on niin hienoja. Jos minä pääsisin joskus käymään tuommosesa paikasa, niin ois varmaan aika tylsää palata kotiin...

21. toukokuuta 2009 klo 22.26  
Blogger anna-elina kirjoitti...

Eikä mun on vielä pakko kirjottaa yks kommentti. Yale näyttää uskomattomalta. Ihana! Jotenkin toi sade ja kaikki :D

P.S. Ihana toi yks heppu jonka kanssa poseeraat 8)<3 (en tarkoita herra obamaa vaan sitä toista)

21. toukokuuta 2009 klo 22.29  
Blogger Christina kirjoitti...

Ihana matkapostaus! Cheesecake factory on kyllä ihan unelmapaikka. :)

Matkakuumeeni sen kun vaan kasvaa, eikä tämä auttanut yhtään sen taltuttamisessa. Pakko päästä reissuun!

21. toukokuuta 2009 klo 22.35  
Blogger miina kirjoitti...

Mäkin haluun nykiin! Ton mekon kuosi on kyllä niin samanlainen kuin marimekolla, että pakkohan tuon on pakko olla ihan unikkoa! Aikamoinen.. :D

21. toukokuuta 2009 klo 23.14  
Anonymous Lina kirjoitti...

Nykkivinkit tulee tarpeeseen, nimittäin tälle neidille olisi heinäkuussa luvassa pieni jenkkipyrähdys, joka pitää sisällään melko kompaktin New York -vierailun. Eli parhaat kakkupaikat ja mekkoputiikit peliin, I'm listening :D Osaatko muuten Washingtonista noin lyhyen visiitin jäljiltä sanoa mitään? Sielläkin ois tarkotus piipahtaa...

Kiitos vielä ihanimmasta blogista. Tää on niin mun lemppari kun sun teksteistä tulee aina hurjan hyvälle tuulelle :)

21. toukokuuta 2009 klo 23.49  
Blogger Henna kirjoitti...

Voihan N.Y. <3 Tahtoo tahtoo tahtoo!! En usko että itse voisin edes ilman itkemistä tuolla Yalen hienoissa maisemissa liikkua :D New york on mulle se haavepaikka minne oon aina halunnut, pakko alkaa toteuttamaan haavetta :)

22. toukokuuta 2009 klo 10.41  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kivaa!
Olen lähdössä New Yorkiin heinäkuussa, joten pari kysymystä:
- Miten tuo päiväretki Yaleen tapahtui?
- Missä hostellissa yövyitte?
Noora

22. toukokuuta 2009 klo 16.07  
Blogger Jonna kirjoitti...

patentti: Kiva, että tykkäsit:)

MouMou: hahah, kohta kuljet unikossa päästä varpaisiin;D

Sofia D: aaaah, nykki<3

Sini: kiva, että tykkäilit:)

harMonica: Hahaha, mun mielestä Nykki on paljon turvallisemman oloinen kaupunki kuin esim. pariisi. Nykin rikosluvuthan ovat vain laskeneet rytinällä viime vuodet:)

SL: Näitä on kyllä kiva lukea sitten joskus myöhemmin:)

anna-elina: Se oli uskomaton. Aivan uskomaton!

Majayna: Hahaha, tuo helsingin yliopisto ei kyllä yalen jälkeen kovinkaan paljoa inspaa:D

anna-elina: Jotenkin toi sade tekia Yalesta vieläkin maagisemman kuin se ehkä olisi ollut auringossa. ja juuh, mun puistoseura oli aika söpö;D

Christina: Aaah, haluan sinne taas syömään:) !

miina: tuo mekko on kyllä ihan outoa juttu mutta ei siellä marimekko lapussa lue vaan jotain ihan muuta:D

Lina: Teen nykistä vielä sellaisen minne mennä-postauksen ja DC:stä voin sen kolmen päivän perusteella sanoa, että tykkäsin kovasti. Nätti ja rauhallinen paikka:) ja kiitos kivasta kommentista!:)

Hemuloidi: Oih, Nykki on kyllä ihana ja Yale, voih, täydellinen:)

Noora: Retki onnistui niin, että ajeltiin sinne bussilla ja sitten vain vapaasti vaelleltiin campuksella. Alue ei ole mitenkään suljettu ja sinne voi kuka tahansa mennä:) Hostelli oli nimeltään Manhattan Inn:) Kivaa reissua!

22. toukokuuta 2009 klo 21.45  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

oli kiva lukea reissustasi koska olin itsekin 4.-13.5 nyc´issä. Hell´s kitchen´in kirppari oli kuin suoraan sadusta..."The store with no walls" kojusta tein uskomattomia löytöjä. NYCiin on pakko palata ;)

24. toukokuuta 2009 klo 22.00  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu