Humiseva Harju

Sain tuossa jokunen aika sitten kaveriltani vinon pinon kirjoja ja niistä löytyi muiden ihanuuksien lisäksi myös kauan kaipailemani klassikko, Humiseva Harju. Tämä on kirja, jonka olen halunnut lukea nin kauan, että jossain vaiheessa jo rupesin kuvittelemaan lukeneeni sen. Kun kirja nyt yllättäen oli aivan käden ulottuvilla, meni muutama päivä, että oikeasti uskalsin edes avata sitä. Tiedättekö, kun on ehtinyt jo kuvitella jonkin asian/ paikan / ihmisen liian tarkkaan, nousee kynnys kohdata ehkäpä "täysin väärä" todellisuus.

Luen yleensä kirjan samantien kannesta ja kanteen. On täysin normaalia, että laitan oman elämäni odottamaan tarinan vuoksi. Mitäpä väliä on yhdellä tentillä kun kirjani sivuilla minulle niin todelliset ihmiset rakastavat, kärsivät ja elävät. Humisevan Harjun kanssa tein toisin. Luin kirjaa kokonaisen viikon. Jotenkin tätä kirjaa en voinut ahmia, vaan halusin sulatella sitä palojen välillä. 

Eletään vuotta 1801. Itsekseen viihtyvä Lockwood vuokraa Humisevan Harjun tiluksiin kuuluvan talon ja päätää kohteliaisuussyistä myös vierailla vuokraisäntänsä luona. Humisevassa Harjussa hän kohtaa talon isännän, Heathcliffin, joka on katkeroitunut koko elämän kestäneen yksinäisen rakkauden kiduttama ja riivaama mies. Lockwoodin talossa vierailun aikana nummilla puhkeaa myrsky ja tämä jää taloon yöksi. Yöllä hän näkee painajaismaisen todellisen unen Catherinesta, joka vaatii päästä sisään taloon. 

Myrskyn loputtua Lockwood palaa kotiinsa, jossa hänen taloudenhoitajansa Nelly Dean kertoo vuokraisännästään uteliaalle miehelle Heathcliffin tarinan. Hän saa kuulla, että tämä on entinen tallipoika, orpo, jonka Humisevan harjun entinen isäntä säälistä otti hoiviinsa. Heathcliff rakastuu lapsuudenystäväänsä, talon tyttäreen Catherineen, mutta ei voi saada tätä omakseen. Catherine tekee mielestään järkevän valinnan ja avioituu naapurikartanon seurapiiriherrasmies Edgar Lintonin kanssa. Heathcliffiä tämä teko loukkaa sisintä myöten, ja hänen elämänsä sisällöksi muodostuu ainoastaan sadistinen kosto ja tuho.

Tätä kirjaa markkinoidaan usein rakkausromaanina. Epätoivoisena rakkaustarinana. Kirjana teos on erinomainen. Sen hahmot ovat kiinnostavia ja tarinan haluaa lukea loppuun. Mutta mistä se todella kertoo? Ihmisestä, joka on niin raunioitunut, että hänessä ei ole enää mitään muuta ihmisyyttä jäljellä kuin se rakkaus, jota hän joskus tunsi ja johon hän yhä ripustautuu kiinni ja jolla on hän oikeuttaa kaiken sen julmuuden, jota hän ympärilleen aiheuttaa.

Tämä lukukokemus on ei ole vielä kokonaan sulateltu. Mutta tiedän, että olen löytänyt uuden lempikirjan. Kirjan, jonka tulen lukemaan vielä kymmeniä kertoja, jokaisen lukukerran tuodessa lisää ajatuksia ja ymmärrystä tätä tarinaa kohtaan.

Oletteko lukeneet kirjaa ja mitä siitä ajattelette?