Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Trash-look

perjantai 29. toukokuuta 2009

Trash-look

Haa! Kellon tikittäessä ties mitä, voinee jo sanoa, että HUOMENNA LONTOOSEEN! Nythän on jo virallisesti perjantai vai...?
Sain tänään soitonkin sieltä meidän hotellista. Näköjään varauksessa oli jotain kökköä ja halusivat varmistaa, että ollaan varmasti tulossa. Hope so, enkkuni oli sen verran ymmärrettävää ( aika shokki, kun piti yhtäkkiä alkaa pukeltaa sitä luuriin), että siellä oikeasti on huone odottamassa, enkä esimerkiksi luvannut meitä ilmaisiksi tanssitytöiksi loppukesäksi. 
Tänään juhlittiin koulun ainejärjestön kevätkauden päättäjäisiä ja koska kyseinen baarireissu oli mitä erinomaisin syy vetäistä uusi mekko päälle, tartuin tietty tilaisuuteen ( eikä se ilmainen drinkkilippukaan ollut mikään vastenmielinen idis). Töiden jälkeen löntystelin siis Lontooreissukaverin luokse maistelemaan viiniä ja kun oltiin muutamaan kertaan kiljuttu " Lontoo" ja sekoitettu pari drinkkiä joita meidän ei etukäteissuunnitelmien mukaan pitänyt juoda oltiin valmiita lähtöön:)

 
Asusta ei jäänyt tämän tarkempaa kuvaa mutta kuvitelkaa tuo nahkis ja huivi pois, niin pääsette aika lähelle ( tai ette lähelle vain täsmälleen ytimeen) tuon baarilookkini kanssa. Uusi mekko todisti samantien olevansa elämänkumppanuusainesta ja tasapainotti söpöydellään mukavasti naamani trash-stailia. Mikä lie syynä mutta kun näihin pusuttimiin sutii punaista huulipunaa, muutun välittömästi Courtney Loveksi. 

Nyt taidankin rellestää loppuyön tuijottelemalla kaikkia kivoja sarjoja sängystä käsin. Kähäräpää on jossain työpaikan kesäjuhlilla ( lue naamat olalle ja yli-bileissä), niin voinpas kerrankin soitattaa lempparisarjojani mieleni mukaan vaikka läpi yön ilman tylsiä kommentteja siitä miten joillakin on aikainen aamu tai oikeus nukkua;)
Guten Nacht!

Tunnisteet:

9 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hyvää matkaa Lontooseen!:>

29. toukokuuta 2009 klo 8.38  
Blogger tipitii kirjoitti...

Hyvää matkaa! Pikkaisen kateutta (jälleen kerran) ilmassa. No, enköhän mäkin jossain vaiheessa kanssa sinne Lontooseen pääse :)

29. toukokuuta 2009 klo 9.16  
Blogger Olga kirjoitti...

Ja mä juuri katsoin, että sopiipa sulle hyvin punainen huulipuna. ;)

Hauskaa Lontoon-reissua!

29. toukokuuta 2009 klo 13.13  
Blogger ei käytössä kirjoitti...

"Mikä lie syynä mutta kun näihin pusuttimiin sutii punaista huulipunaa, muutun välittömästi Courtney Loveksi."

Ihan mahtava olet! :DD

29. toukokuuta 2009 klo 13.48  
Blogger hanna kirjoitti...

Hyvää matkaa! Ps. hengasitko eilen Vallilassa vai näinkö vaan jonkun sun kloonin tollasessa mekossa?

29. toukokuuta 2009 klo 16.00  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

naamat olalle ja yli : DDD

29. toukokuuta 2009 klo 16.19  
Anonymous Mi kirjoitti...

Tykkään kamalasti lukea blogiasi, koska olet niin aito ja vaikutat todella mukavalta. :) Tästä on tullut yksi lempiblogeistani!

Ja hyvää matkaa! :>

29. toukokuuta 2009 klo 16.20  
Anonymous Piparminttu kirjoitti...

Aivan mahtava toi mekko, ottaisin mielelläni omakseni=) Kuljen usein samoissa paikoissa kuin sinä, hassua jos joskus törmään..!

29. toukokuuta 2009 klo 23.19  
Blogger Jonna kirjoitti...

Sofia D: kiitos!

tipitii: Etköhän, ja sähän olet reissanut viime aikoina ihan älyttömästi! Oih, Skotlanti sinne mä joskus haluan päästä!

Olga: Oi, kiitos:)

Riina R: Hah, kiitos:D

hanna: Kyllä mä taisin siellä main olla. Ainakin pasilassa, sörnäisissä ja Hermannissa:)

Anonyymi: nohei, jotkut työpaikan kesäpäivät:D

Mi: Oi, olipas kiva kommentti! kiitos!:)

Piparminttu: Tule vain nykäisemään hihasta:)

30. toukokuuta 2009 klo 7.53  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu