Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

make up

tiistai 22. joulukuuta 2009

make up

Sain tuossa parisen viikkoa sitten Lumenelta kosmetiikkaa ihmeteltäväksi ja ahkeran testailun jälkeen ajattelin nyt jakaa kanssanne omat suosikkini:)





Jokainen, jolla on ollut painajaisia aiheuttava kunnia nähdä kynteni, tietää, että en varsinaisesti ole kynsilakkaihmisiä. En edes omista kynsisaksia, koska ajatus kynsien lyhentämisestä muuten kuin puremalla&repimällä on minulle hiukkasen absurdi ajatus.  Tässä lomani piristeeksi kuitenkin innostuin maalailemaan noita tynkiäni ja hei, niistähän tulikin aika kivat. Pitänee ottaa kynsilakka useamminkin käyttöön. Ja ostaa kynsilakanpoistoaine ( vaikka niiden lakanjäännösten irti raaputtaminen onkin ihan huomattavasti tyydyttävämpää hommaa )

 
Olen kait joskus maininnut, että ihoni on aika kuiva ( tai no, maanpäälinen helvetti ). Tähän minisaharaan on kumottu litroittain voiteita ja yläasteella lähes pyysin ihotautilääkäriä kirjoittamaan ystäväkirjaani. Nyt aikuisiän iho on pysynyt kilttinä noin. 95% ajasta ja kenkkuilee vain pikkuisen. Olenkin siis yrittänyt metsästellä hyvää ja kosteuttavaa perusvoidetta aamujen ja iltojen ratoksi. Ja oikeasti,  tää on aivan älyttömän hyvää! Rasva on nyt testattu omaan naamaan ja kaverin nassuun ja seistään molemmat niin tukevasti kun näin jäisillä ilmoilla vain voi tämän takana. Loistotuote!

 
Hommahan on se, että jos lähden tuonne ulkomaailmaan seikkailemaan ilman minkäänlaista peitemeikkiä, saan välittömästi tiedusteluja siitä, kuinka ihmeessä olen lähtenyt liikenteeseen noin sairaana. ( ja okei, olen ehkä ihan vähän saattanut käyttää tätä hyväkseni lukiossa kun  halutti päästä koulusta vähän aiemmin pois...) Useampaa vastaavaa tuotetta koklailleena voin sanoa, että tämä lumenen versio hoiti homman ihan kiitettävästi kotiin. Kukaan ei tiedustellut vointiani eivätkä mummot livauttaneet käteeni Turvatalo-esitteitä. ( tajusinpas juuri, että kuva on harvinaisen typerästi rajattu. ne mönjällä peitetyt silmänaluset olisi varmaan ollut ihan kätevä esitellä)

 


Olen sen verran meikkaus-uuno, että tälläiset peitevoiteen alle laitettavat hifistelyt ovat olleet hiukan tuntematon alue. Siis, häh. Pitääkö sinne tunkea jotain muutakin kuin kilo rasvaa?. Vautsi, pitää tai ainakin kannattaa. Olen viimeisen parin viikon aikana saanut parikin erillistä kommenttia kuinka ihoni näyttää avallista hehkuvammalta ( mun mielestä toi tavallista oli vähän liioittelua, hei, ei se kyllä normaalisti hehku yhtään! ). Tästä lähin tämä putkilo on vakkarituotteeni ( ihan kamalaa muuten kun kerääntyy noita " ihan pakko"-tuotteita ja sitten meikkiostoksille menee aina puolet palkasta kun ei vain voi elää ilman jotain luomivärin sävyn rauhoittajaeliksiiriä..."

Ja nyt sitten sellaiseen kivaan juttuun, että kun saamastani paketista löytyi useampikin tuote ja olen viime aikoina tullut sellaiseen tulokseen, että lukijani ovat tavallista tallaajaa kivempia ja fiksumpia, niin laitetaan pystyyn pieni jouluarvonta :)





Osallistuminen:

Voit osallistua vain toisen palkinnon arvontaan. ( tämä ihan vain sen vuoksi, että tuo meikinalusvoide on rasvaiselle iholle ja tässä blogissa ei syrjitä kuivaihoisia!;) ) 

Osallistuminen on niinkin helppoa, että jätät tämän postauksen kommenttiboksiin kommentin, miksi tarvitset kyseisen meikkikokoonpanon. 

Tärkeää.
a) mainitse kumpaa palkintoa tavoittelet
b) keksi nimimerkki
c) sähköpostiosoite olisi kiva, niin saan heti voittajat kiinni. ( paitsi jos koet, että myyn osoitteet jollekin suurelle ja pelottavalle viagranmainostusfirmalle. siinä tapauksessa pelkkä nimimerkki riittää ja huutelen sinua sitten täällä blogin puolella arvonnan suoritettuani:) )  
d) osallistua voi 27.12.2009 klo. 20.00 saakka. 
 
Jep, siinä taisikin olla kaikki! Onnea:)

92 kommenttia:

Anonymous rinkku kirjoitti...

1 olis kiva:)

maijja_n@hotmail.com

22. joulukuuta 2009 klo 21.41  
Blogger HannaM kirjoitti...

1. palkinto ! Itsellä on muuten tuota samaista ihme heleytyspohjustusjuttua ja tykkäilen kanssa! tulee luonnollisemman näkönen.

hannakaroliina@gmail.com

22. joulukuuta 2009 klo 21.42  
Anonymous Eijuska kirjoitti...

Toi 2 palkinto olis mukavampi. Minä kanssa puren kynnet tai revin tai muuten vaan tuhoan ne, ja jos olis noin ihanan värinen kynsilakka siinä päällä, niin voisi kynsien tuhoaminen loppua :)

eijacs_88@hotmail.com

22. joulukuuta 2009 klo 21.45  
Blogger Anni kirjoitti...

Kuivaihoinen täälläkin hei! Oon jo luopunut meikkaamisesta talvella, koska ihoa alkaa kiristää vaikka sinne mitä laittaisi meikkivoiteen alle.
Varmaan myös näillä vampyyrisilmillä tuota sinisyydenpoistajaa pitää koittaa kans, kiitos vinkistä!

Osallistun tuon kakkospalkinnon arvontaan paitsi kuivan ihon, myös sen takia, että poikaystävä olisi intopinkeänä jos kerrankin sen tyttöystävällä olisi punaiset kynnet, eikä *aina* violetit tai mustat.

22. joulukuuta 2009 klo 21.47  
Blogger Liiolii kirjoitti...

Palkinto 2, kiitos! Mulla ei ole ikinä ollut muuta kuin väritöntä tai valkoista kynsilakkaa, joten punainen olisi kiva yllätys.

astuvan_akka@yahoo.com

22. joulukuuta 2009 klo 21.48  
Anonymous Gemy kirjoitti...

Mä tahdon ton ykkösen, köyhällä opiskelijalla kun ei ole varaa ostaa mitään ihon alle - anteeksi meikkivoiteen alle - laitettavia hifistelytuotteita!

remember.the.fact@gmail.com

22. joulukuuta 2009 klo 21.50  
Anonymous jjem kirjoitti...

Kuivaihoinen sieluntoveri moi! Olen nyt lukiossa ja täytyy sanoa, että on jotenkin helpottavaa lukea, että ainakin sulla on iho aikuisiällä välillä ollut kunnossa, kun nyt tuntuu, että kuolen vielä tämän ihon kanssa. Yläasteella reppu oli täynnä rasvoja ja mut löysi yleensä aina vessasta sitä lisäilemästä. Nyt lukiossa olen ihotautilääkärin kanssa löytänyt pari hyvää luottotuotetta, jotka kulkee aina mukana, mutta piru kun ne on niin kalliita. Ei niitä aina kehtaa ostaa ja sitten iho menee taas huonoksi. Ja joskus menee vain muuten vaan. Ja inhoan talvea ihan vain sen takia, että iho kuivuu yltiöpaljon! Vois olla aina kesä jo senkin takia ;)
No kai tässä vielä voiton puolelle mennään. Nyt on ollut jo _muutama kuukausi_ iho ihan hyvänä! :D Jaksan intoilla siitä jokaiselle. Enää ei silmien läheltä iho kuoriudu pois, nenä ei hilseile ja kädetkin näyttää jo ihan ihmisen raajoilta, eikä korppukasalta.

Jopas tuli pitkä sepustus, mutta intouduin aina välillä selittämään. Pitää varmaa mennä ostamaan tuota Lumenen rasvaa, jota voisi sitten välillä käyttää, jos ei aina opiskelijabudjetti anna myöten noiden apteekkirasvojen kanssa. :)

Ja näin aasin sillan kautta, että osallistun 2. palkinnon arvontaan :D

22. joulukuuta 2009 klo 22.00  
Anonymous illusia kirjoitti...

1. palkinnon arvontaan osallistuisin! :)
Voi että tykkäilen tätä blogia ja sun juttuja! Sulla on sekä hauskoja, että herkistäviä juttuja jeejee ihanaa! haha :D

muupeikko@hotmail.com

22. joulukuuta 2009 klo 22.01  
Blogger coloring the void kirjoitti...

2 sopisi paremmin kuivaihoiselle. Kynsilakkasi näyttää muuten oikein kivalta, joten käytä ihmeessä jatkossakin! :)

22. joulukuuta 2009 klo 22.01  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Rirri

2!! Oon nii koukussa noihin kynsilakkoihin!:)

rirri_@hotmail.com

22. joulukuuta 2009 klo 22.04  
Anonymous Tintti kirjoitti...

2. palkinto, kiitos, jos onni suosii :) väkräilen jonkin verran tavallista tallaajaa enemmän kynsien kanssa, mutta jostain syystä kunnon punainen lakka puuttuu kokoelmista! Taidan ostaa muuten tuota heleytysjuttua nyt uudelleen! Mulla oli sellainen vissiin vanhassa pakkauksessa oleva heleyttäjä, mutta en tajua minne oon sen hukannut :/

22. joulukuuta 2009 klo 22.04  
Blogger eyecandy kirjoitti...

2. palkinnon arvontaan osallistun, oon allerginen kaikille muille paitsi Lumenen kynsilakoille niin olis kiva saada kokoelmaan lisäystä. :)

karoliiina_@hotmail.com

22. joulukuuta 2009 klo 22.04  
Anonymous Vea kirjoitti...

Mäkin haluun nätit kynnet! :)

22. joulukuuta 2009 klo 22.07  
Anonymous Vea kirjoitti...

eli siis 2. lahjan arvontaan osallistun!

22. joulukuuta 2009 klo 22.08  
Blogger Caroliina kirjoitti...

Osallistun ykkösen arvontaan ihan vain siksi, että kynsilakkavarastoni on jo valmiiksi niin suuri, etten kestä yhtään enempiä, ja siksi, että jos tuollaisen heleyttäjäpohjusteen saisin, en näyttäisi aina aivan haamulta. 8--D Enkä myöskään ole koskaan edes ajatellut, että meikkivoiteen alle voisi laittaa jotain.. taidan elää jossain laatikossa.

turborlz@hotmail.com

22. joulukuuta 2009 klo 22.08  
Anonymous FokkusPokkus kirjoitti...

2. palkinto!

Tarvitsen ehdottomasti tuon värisen kynsilakan! Säilyy joulufiilistelyt hitusen pidempään kuin aattoillan ;)

22. joulukuuta 2009 klo 22.08  
Blogger *~SL kirjoitti...

kauniit sävyt, ihan kumpi vaan vaikka 1.
coloredelmare@yahoo.com

22. joulukuuta 2009 klo 22.09  
Anonymous Hanna kirjoitti...

1. palkinto
Mulla sattuu olemaan niin harmaa naama, kun en ehtinyt olla auringossa kesällä ollenkaan. Että pienestä heleytyksestä ei ois haittaa :D

leiken@hotmail.com

22. joulukuuta 2009 klo 22.12  
Anonymous frou kirjoitti...

1. palkinto olisi aika elintärkeä! Tai no en tiedä onko kasvojen ihon jatkuva kiiltäminen muiden mielestä elämän ja kuoleman asia... Mutta tämä rasvoittuvan ihon kiilto olis aika kiva saada kuriin :D Nuo Lumenen pohjustustuotteet on todella hyviä, mutta omat varat ei yleensä pakollisten ripsiväri- ja meikkivoideostosten jälkeen riitä kunnon pohjustusmömmöihin :/

frou@luukku.com

22. joulukuuta 2009 klo 22.17  
Anonymous Heidi kirjoitti...

Kakkosen ottaisin koska en osaa analysoida ihotyyppiäni :(( Ja toinen nysäkynsi ilmoittautuu, epätoivoisesti oon yrittänyt kaksi vuotta kasvattaa mutta kynnet liuskottuu tärviölle tai jää kiinni lapasiin ja irtoaa, ah ihanuutta. Uutta kivaa lakkaa voisi innolla latoa useamman kerroksen vahvikkeeksi. :)

hheidichen@gmail.com

22. joulukuuta 2009 klo 22.21  
Blogger NooranElämää kirjoitti...

Osallistun ensimmäisen palkinnon arvontaan.
nooranelamaa@luukku.com

Syy miksi tarvitsen tämän on yksinkertaisesti se, että odotan jouluaatto kaikista eniten siksi, että saisin vihdoinkin lahjakortin the bodyshoppiin ja pääsisin ostamaan kunnon meikkivoiteen. (Tai ehkä siis odotan enemmän välipäiviä, että saan sen hankittua!) Ja jos minulla on hyvä meikkivoide niin pitäähän sinne allekin olla jotakin. Meikkipohja on mun pärställe tärkein meikkauksessa, mutta kaikki möhnät mitä mulla on ovat aivan perseestä kun meikkienostobudjetti on niin pieni aina :/

22. joulukuuta 2009 klo 22.27  
Blogger Tanja kirjoitti...

1. palkintoa olisi kiva kokeilla, ja tulisi kyllä tarpeeseenkin. Olisi ihan uusi tuttavuus :)

tanya_h@luukku.com

22. joulukuuta 2009 klo 22.27  
Blogger kejer kirjoitti...

Pieni korjaus, palkinto ykkösen tuotteena ei ole heleyttävää pohjustusvoidetta, vaan "Matifying Primer", joka päinvastoin tekee ihosta hyvinkin matan.

22. joulukuuta 2009 klo 22.33  
Blogger Eeva kirjoitti...

1 palkinto. Se olisi kivempi. En ole aiemmin koskaan käyttänyt heleytysvoidetta ja sitä olisi tosi kiva päästä testailemaan.

eevalange@gmail.com

22. joulukuuta 2009 klo 22.39  
Blogger miina kirjoitti...

1. palkinto! Oon tässä ettinyt hyvää pohjustusvoidetta meikille, niin oisi kiva tuota lumenen kokeilla!

22. joulukuuta 2009 klo 22.47  
Blogger Maiju kirjoitti...

Voi vitsit, haluaisin niiin tuon 1-palkinnon! Olen pitkään pitänyt meikinalusvoiteita sun muita vähän turhana hifistelynä, mutta jos sinäkin Jonna jo vannot niiden nimeen niin kai niiden teho täytyy uskoa :) Olisi varmaan ollut aihetta jo aiemminkin, tämä hehkuton ja sumea naama nimittäin huutaa kirkastusta ja heleytystä joka kerta kun peiliin katsoo. Siksi olenkin vältellyt kyseistä toimenpidettä viime aikoina vähän liikaa.

taateli@hotmail.com

22. joulukuuta 2009 klo 23.05  
Anonymous Vilmu kirjoitti...

2. palkinto kiinnostaa enemmän, koska olen innostunut lakkailemaan/kasvattamaan kynsiä ja vanha punainen lakka vetelee viimeisiään. ): Ja sitäpaitsi tänään värjäsin hiukseni sähäkän tummanpuanisiksi (kera pinup -otsatukan), joten samansävyinen kynsilakka voisi olla aika vänkä. ;D

wilmatsu@hotmail.com

22. joulukuuta 2009 klo 23.16  
Blogger Sara kirjoitti...

Haluan 1. palkinnon! Sun kehut sai tuotteen kuulostamaan tosi hyvältä, ja koska mulla on ärsyttävä sekaiho, olis se aika mahti.. =)

sarapatinen@gmail.com

22. joulukuuta 2009 klo 23.19  
Blogger tipitii kirjoitti...

1. palkinnon arvontaan osallistun. Itse meikkaan varsin simppelisti ja jonkin meikkivoidetta tai puuteria kummallisemman aineen lätkiminen naamaan on ollut tähän asti vierasta. Nyt olisi ehkä aika kokeilla vihdoinkin jotain uutta...

pilvilinnoja@luukku.com

22. joulukuuta 2009 klo 23.31  
Blogger Riikka kirjoitti...

2 palkinto olisi kiva! Olen ihan innostunut kaikista kynsilakoista viime aikoina, olen ehkä viimeisen parin kuukauden aikana lakannut kynsiä enemmän kun koko aiemman elämän aikana yhteensä :)

22. joulukuuta 2009 klo 23.36  
Anonymous _ainoo kirjoitti...

1. palkinto tavoittelisin.:)
olisi hakusessa uusia meikkivoide kun edellinen vetelee aika viimeisiä..

22. joulukuuta 2009 klo 23.37  
Blogger Norppis kirjoitti...

1 ois kiva setti :)

liian_pieni@hotmail.com

22. joulukuuta 2009 klo 23.47  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. palkinto piristäisi kovasti jouluani.

Opiskelumotivaatio on pahasti hukassa, töitä ei ole löytynyt koko syksyn etsinnöistä huolimatta, kämppiksen kanssa on hieman sukset ristissä ja kaiken huipuksi joudun viettämään joulua ilman rakkainta ihmistäni, joka on toisella puolella maailmaa vielä pitkään. Kiitos, että jaksat kirjoittaa inspiroivaa ja piristävää blogia, joka on valaissut monta synkkää päivääni :)

Ihanaa joulua toivottaa, Heppa

22. joulukuuta 2009 klo 23.48  
Blogger inna kirjoitti...

Ykköstä tavoittelen mie :)

Ai miksikö? Ihan vaan siksi, että a) opiskelijalla ei oo tommosiin varaa ja b) mikä hitto toi on ja mitä sillä tehdään?? Insinööri tahtoo testata!

Terv. nimim. Kohta 30-vee ja opettelee epätoivoisesti käyttämään muutakin kuin ripsiväriä :)

22. joulukuuta 2009 klo 23.56  
Blogger Sasse kirjoitti...

Okei, ykköspalkinto ois niinku toivottavasti plakkarissa mulle, sillää;

Mulla on rasvanen iho. Ja siis se todellakin tarvisi jotain pelastajaa, ettei aina peilin edessä tarvisi todeta että naama kiiltää niin paljon että kohta peilaa jo takaisin (ja vitsi oon katellu tota putelia useemman kerran mutta jättäny sinne koska "ei varaa tai tolla rahalla saa jotain tarpeellisempaa"). Sitten lipglossistakin sen verran että mulla ei ole yhtään huulimeikkijuttua, ja siis okei, myönnän pitäväni pienestä määrästä meikkivoidetta huulilla -meikistä, mutta lakaa pikkasen.. kyllästyttämään. Ja toi näyttää kultaselta ja kulta on ♥, vaikkei oiskaan oikeesti kultanen ;) !

sateenkaarivarjot (at) hotmail . com

22. joulukuuta 2009 klo 23.58  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Moro!

A.) Tavoittelen pakettia nro 1. Koska en ole koskaan ostanut/kokeillut tätä meikin pohjustusvoidetta. ja setissä oleva kynsilakka olis vaihtelua valkoiseen jota käytän ainoastaan varpaissa. ko en osaa sormissa pitää, ko raavin ne pikku hiljaa pois, miki taas on ruman näköstä. Mutta tämän lakan kanssa vois olla ehkä toisin. :D
Paketti 2 ois muuten jees mutta en voi sietää punaista väriä ittellä. ihan vaan siksi että olin koulukiusattu punasen naamani takia(miti tapahtui ko olin ujo ja arastelin tilanteita) ja meitee kutsuttiin enemmän ko kerran paloautoksi ja tomaatiksi. Eli paketti nro 1 olis bueno.

Lumisin ja joulusin terveisin

Tildu

23. joulukuuta 2009 klo 0.08  
Blogger Minea kirjoitti...

1 kiiitoos :). aasisiili@gmail.com

23. joulukuuta 2009 klo 0.16  
Blogger hanska kirjoitti...

nuo lumenen quick & chic -lakat on ihan parhautta, tykkään siitä sudista tosi paljon. saa levitettyä jotenkin hallitummin kuin tavallisella. ei kylläkään yhdellä sutaisulla, niinku sen nimi lupaa (one touch brush) mutta ei kai semmosta tapahdu muutenkaan kuin vahingossa?

olen tämmöinen rajatapausatoopikko itsekin, pureskelen kynsiä ja luen nuortenkirjoja 26-vuotiaana. samis!

(1)

23. joulukuuta 2009 klo 0.41  
Blogger marjut kirjoitti...

2. palkintoon osallistun. Olis ihana saada kirkkaanpunaista kynsilakkaa, kun en sellaista vielä omista =)
marjutpen@luukku.com

23. joulukuuta 2009 klo 0.42  
Blogger hanska kirjoitti...

eiku (2)

23. joulukuuta 2009 klo 0.43  
Blogger Chérie kirjoitti...

2. palkinto, rasvainen iho ei ole mun juttu.

23. joulukuuta 2009 klo 1.06  
Anonymous elsa kirjoitti...

Palkinto 1,sillä olen koko pienen ikäni saanut kuulla kuinka ihoni on niin kuiva ja huonokuntoinen-siispä jos tuo heleyttävä pohjustusvoide hiljentäisi edes yhden päänsäaukojan! :D

23. joulukuuta 2009 klo 1.15  
Anonymous Envia kirjoitti...

Ykköstä olisin havittelemassa... Ai miksi? No siksi, että ilman meikkiä näytän haudasta ylös reväistyltä ( kirjaimellisesti, tästä on niin kuvallista, sanallista kuin kirjallistakin todistusaineistoa ) ja elättelen toiveita että tuommoinen heleytyshöpötys ( ai mikä skeptinen suhtautuminen? ) avittaisi asiaa edes sen verran, että jäisi enää pohdittavaksi että millä ne sinertävänkukertavat silmänaluset peittäisi... Ehkä silmälaput?

envinyata@live.com

23. joulukuuta 2009 klo 2.03  
Anonymous Lotta kirjoitti...

1. palkinto! Olisi kiva näyttää hehkuvan lämpimältä tämän talvisen harmauden keskellä. Kehut tuosta naamajutusta saivat todellakin uteliaaksi! :) lottatumblr@gmail.com

23. joulukuuta 2009 klo 2.28  
Blogger Olga kirjoitti...

Osallistun 2. palkinnon arvontaan, koska:

..olen tykännyt Lumenen nudesta Quick & chic -kynsilakastani todella paljon

..käytän useimmiten punaista kynsilakkaa ja tuo sävy näyttää vastustamattomalta

..suosin muissa meikeissäni ruskeata värimaailmaa, joten huulikiilto olisi juuri passelin värinen minulle

..minulla ei ole varaa enää noihin arvonnan tuotteisiin, sillä joudun tämän postauksen takia ostamaan ainakin syväkosteuttavaa kasvovoidetta ja heleyttävää meikinpohjustusvoidetta :D

olgasown@gmail.com

23. joulukuuta 2009 klo 2.45  
Blogger Taru kirjoitti...

Palkinto 1, sun kommentti ihon hehkuvuudesta vakuutti minutkin siitä, että tuollainen pohjustusvoide on ilmiselvästi tuikitarpeellinen, vaikken sellaista ole aiemmin käyttänyt!

taru911@hotmail.com

23. joulukuuta 2009 klo 8.35  
Blogger Sini kirjoitti...

2. palkinto! Ihan koska en tee rasvaisen ihon tuotteilla mitään. Hei miä ostin just kans viikko sitten ton heleyttävän (taisin olla Mungolifen hehkutuksen uhri) ja vaikutti kiiivalta.

23. joulukuuta 2009 klo 8.52  
Blogger Jon kirjoitti...

Osallistunpa tuohon palkinnon nro.2 arvontaan. Mulla on kans yks samansarjan kynsilakka ja se on ollu tosi hyvä. :))

Ja itse oon kans oppinu vasta vähän aikaa sitten käyttämään muutakin kuin heleitä värejä kynsissä, joten siksi olisi kivaa saada uusia värejä kynsiin. :)

Ihanaa joulua! :)


jonnakarolina@gmail.com

23. joulukuuta 2009 klo 9.43  
Blogger Meguli kirjoitti...

Mää haluan osallistua tohon 1. palkintooon! Mutta koska omistan vain yhden ainoan sähköpostin jossa on sitten etu-ja sukunimi (hyvä minä!), en laita sitä tähän, eli huutele mua täällä sitten jos satun jollain älyllä voittamaan ;D

23. joulukuuta 2009 klo 9.57  
Blogger Sinisilmä kirjoitti...

Palkinto 2, tattis!

23. joulukuuta 2009 klo 10.16  
Anonymous menni kirjoitti...

1. palkinnosta olisin kiinnostunut. Toi heleytysjuttu kuulotaa hyvältä!

lottu@luukku.com

23. joulukuuta 2009 klo 11.00  
Blogger Joa kirjoitti...

Tavoittelen palkintoa number uno, koska ihoni on kova rasvoittumaan päivän aikana (vaikka aamulla esittääkin muka kuivaa ihoa), joten pohjustusvoide olisi nannaa. :) Huulikiillon voisin lahjoittaa äidille ja olla kiltti tyttö!

joannah-@hotmail.com

23. joulukuuta 2009 klo 11.18  
Blogger .Nekku. kirjoitti...

Voisin testata arpaonneani tuon ensimmäisen palkinnon suhteen.
lazy.dynamitee@gmail.com

23. joulukuuta 2009 klo 11.24  
Blogger Sini kirjoitti...

2. palkinto! Olen niiiin pihi ostamaan uusia kynsilakkoja että olisi kiva saada uusi noiden nykyisten keskelle :P eikä uusi huulikiiltokaan pahitteeksi olisi :)

sini.a.v@hotmail.com

23. joulukuuta 2009 klo 11.27  
Blogger marjaista kirjoitti...

Tahtoisin paketin nro 2.

Kynteni ovat jouluisen työrupeaman jälkeen olemattomat, säälittävät tyngät, mutta kunhan ne tästä taas kasvavat... Kynsilakkoja ei koskaan ole liikaa :)

mtalin@utu.fi

23. joulukuuta 2009 klo 11.36  
Anonymous Häntä kirjoitti...

1. miulle!

siksi että jos hommaan yhtään enempää kynsilakkoja syyllistyn ympäristörikokseen + minulla on pohjaton usko, että huonon meikkaustaidon ja ei-yhteistyö ystävällisen ihon voi korjata jänskillä voiteilla,joita voi sitten opetella käyttämään vapaapäivinä.


p.s. se nahkahame on I H A N A

23. joulukuuta 2009 klo 11.50  
Blogger katih kirjoitti...

Ykköspalkinto, koska olen kokeillut tuota pohjustusvoidetta ja se on todella hyvä!

katihoo81@luukku.com

23. joulukuuta 2009 klo 12.27  
Blogger eliiina kirjoitti...

Tavoittelen tuota ensimmäistä palkintoa :) Kynsilakan jämien repiminen on muuten yksi rentouttavimmista tavoista, haha! Onneksi löytyy toinenkin samaa harrastava! Ja sitä paitsi, kynsisakset ja -viilat on ihan yliarvostettuja. Repiminen ja nypläys on paljon kivempaa! :D

23. joulukuuta 2009 klo 12.37  
Anonymous mig kirjoitti...

Tavoittelisin palkintoa 2.

Tarvitsisin 2 paketin siksi, että täydellinen super-säihky-kynsilakka Uuden Vuoden pirskeisiin puuttuu vielä meikkipussistani, ja tuo femme-fatale punainen olisi juuri oikeanlainen ;) Voin jo kuvitella, millaisen asun kokoaisin tuollaisen syöjätärkynsilakan ympärille!
Huulikiilto olisi myös ihana juttu! Omat huulikiiltoni ovat kaikki jostain 500 eKr. tienoilta peräisin ja kaipaavat kovasti jo viimeistä leposijaa. Oi, kuinka siis tarvitsisikaan uutta huulihohdetta :)

23. joulukuuta 2009 klo 12.47  
Blogger Allegra kirjoitti...

Vaau, ehdottomasti ykkönen. Köyhä nuori olen. o/

23. joulukuuta 2009 klo 13.21  
Anonymous santra kirjoitti...

Osallistun 2. palkinnon arvontaan. Näyttää tosi kivan jouluisen piristävän punaiselta tuo kynsilakka.

asrana83(a)hotmail.com

23. joulukuuta 2009 klo 14.02  
Anonymous sasu kirjoitti...

Osallistuisin 1-palkinnon arvontaan! Siinä missä sulla on kuiva iho, omani oikein uiskentelee rasvassa :D (Anteeksi oksettava kielikuva!) Teki mitä tahansa - siis IHAN MITÄ TAHANSA (mm. kilo puuteria ei tee mitään vaikutusta) - niin viimeistään puolen tunnin päästä vierustoverit voivat peilailla naamastani. Uskon, että kuiva iho on kivuliaampi, mutta tämä on silti ärsyttävää! Varsinkin hermostuneena (esimerkiksi treffeillä ..) alan muistuttaa peiliä muutaman minuutin jälkeen :D Meikin pohjustusvoiteita en ole kuitenkaan vielä päässyt testailemaan köyhänä opiskelijana&työttömänä, joten siksi 1 palkinto tulisi tarpeeseen!

Oikein hauskaa joulua sinne päin ja kiitos ihanasta blogistasi! :)

23. joulukuuta 2009 klo 14.13  
Blogger elina kirjoitti...

tuo 2. paketti olis kivempi, kun oma iho viittailee _vähän_ siihen kuivempaan...

me-my@luukku.com

23. joulukuuta 2009 klo 14.27  
Blogger Pandora kirjoitti...

Otan kakkosen, koska omistan jo ykköspalkinnon, ja koska ihoni on yhtäkkisesti kuivahtanut söpösti hiekkapaperin karkeaksi. Ja myös siksi, että (lähes) mikään ei tuota sellasia ekstaasifiiliksiä kuin se, että kynsilakan saa revittyä sellaisina isoina liuskoina. Ehkä voisin vastustaa tätä mielitekoa paremmin, jos kynnet olisivat maailman söpöimmät väriset =)

Pakko muuten koittaa tota kosteusvoidetta, kuulostaa ihan parhaalta! Hämmästyin muuten suuresti, miten mahtavaa toi pohjustusvoide on. Siis ihan loistavaa <3___<3

Aaaah oot ihana ku saan aina repeillä sun ilmauksille <3___<3

lovestories@luukku.com

23. joulukuuta 2009 klo 14.39  
Anonymous Ina kirjoitti...

Tuo ykkösvaihtoehto olisi ehdottomasti mun valinta. Kiiltämään taipuvaiselle iholle kaikki mahdollinen mattajuttu on vaan tervetullutta! :) Onnettaren suosiota odotellessa... :P

23. joulukuuta 2009 klo 15.14  
Blogger Sunan kirjoitti...

Tuota 1:stä tarvitsisin, sillä olen jo vuosia aikonut ostaa tuollaisen meikin pohjustusvoiteen, mutta olen aina ruvennut pihistelemään silloin kun se oikeasti pitäisi ostaa. Tuntuu, että kun ihonhoitoon menee muutenkin niin paljon rahaa, niin ettei mihinkään noin "ylelliseen" saisi tuhlata :D

susanna.smk@gmail.com

23. joulukuuta 2009 klo 18.31  
Blogger Silja kirjoitti...

Osallistun kakkosen arovntaan!

23. joulukuuta 2009 klo 18.48  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1 & 2 !

töiden takia en ole voinut pitää kynsilakkaa ja kaikki on siksi kuivuneet :< mutta nyt lomalla olisi kiva laittaa pilettämistä varten!;>

e_vilk@hotmail.com

23. joulukuuta 2009 klo 18.56  
Blogger Hilla kirjoitti...

Ostin tänään ton Lumenen kasvovoiteen Ostolakossa-blogin hyvän arvostelun perusteella, hyvä että on hyvää Ü

23. joulukuuta 2009 klo 19.27  
Anonymous Lancelot kirjoitti...

1! koska minulla on rasvainen iho, eikä tuollaista tulisi muuten koskaan ostettua:)

tiina.va@hotmail.com

23. joulukuuta 2009 klo 20.08  
Blogger suklaasydän kirjoitti...

Kakkonen :) En mä sitä tarvitse, kunpahan vain haluan - tuo punainen näyttää nätiltä kuin myös huulikiilto :)

23. joulukuuta 2009 klo 21.05  
Anonymous joulutonttunen kirjoitti...

Tavoittelen settiä numero 2 ja sen takia, että olen vihdoin alkanut kasvattaa kynsiäni. Ostin jo violetin kynsilakan niitä koristamaan, mutta eipä tuo punainenkaan olisi pahitteeksi :) ja huulikiilto nyt on aina vain plussaa!

23. joulukuuta 2009 klo 22.14  
Anonymous kataaa kirjoitti...

jees osallistusin ton kakkospaketin arvontaan, koska kynsilakkoja ei yksinkertasesti voi olla liikaa. mulla on niin liuskottuvat kynnet, että ne on pakko lakata joka ikinen päivä eikä oo mitään tylsempää, ku lakkailla niitä aina samalla sävyllä :--D

kata4536@hotmail.com

23. joulukuuta 2009 klo 22.23  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1 olis kiva, koska en oo koskaan kokeillut pohjustusvoidetta. -elsa-

23. joulukuuta 2009 klo 22.30  
Anonymous annikamaaria kirjoitti...

Osallistun ykköspaketin arvontaan :) Ylistyspuheesi oli niin vakuuttava, että täytyyhän tuota voidetta päästä testailemaan ;>

23. joulukuuta 2009 klo 23.55  
Blogger hassukka kirjoitti...

Asiahan on niin, että jos joku on kynsilakkaihminen se olen mä. Olo on alaston ilman kynsilakkaa ja parhaalta tuntuu kun väri on joko musta tai joku muu vahva. Tänään halusin lakata kynteni punaisiksi joulun kunniaksi, mutta kauhukseni huomasin pullon sisällön olevan miltei loppu ja uutta punaista lakkaa kaipailtaisiin kovasti.. Kakkospalkinto se on siis ! Ykkönenkin toki maistuisi, sillä käytän noita Lumenen pohjustusvoiteita ihan himona mutta niitä pursuaa jo monta purkkia kaapeista ulos (kaikki kun antaa niitä mulle lahjaksi). Jos täällä on joku muu sellainen, jonka iho on toisaalta kuiva ja toisaalta rasvainen, kannattaa kokeilla molempia pohjustusvoiteita yhtäaikaa. Nenä lakkaa kiiltämästä, mutta silmänaluset ja posket saavat uuden hehkun. Suosittelen !

ps. sähköposti: hassukka-@hotmail.com

24. joulukuuta 2009 klo 21.15  
Anonymous LiiSa kirjoitti...

Ykköselle olisi käyttöä, niin saisin naamaan vähän eloa! ;)

Tuulia--@hotmail.com

24. joulukuuta 2009 klo 21.55  
Blogger marianoo kirjoitti...

Oon palkinto nro 1 perään :D

maariano100@yahoo.com

25. joulukuuta 2009 klo 1.07  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hyvää Joulua!

Haluaisin osallistua molempien pakettien arvontoihin, koska itse kärsin pakkasilla(nyt-22)kuivasta ihosta, samoin kynnet kärsii, joten ilmojen lauhtuessa taas alkaa armoton kynsien kasvatus.

Sirpa

25. joulukuuta 2009 klo 20.56  
Anonymous idde kirjoitti...

itsekin olen juuri tajunnut meikinalusvoiteen hienoudet! :D elikkä siis tuota ykköspakettia tavoittelisin.

ja iippa90@hotmail.com on osoite.

25. joulukuuta 2009 klo 21.44  
Blogger la primavera kirjoitti...

Osallistun 2. palkinnon arvontaan, ja siis ehdottomasti tarttisin tuollaisen ihanan punaisen sävyisen kynsilakan, koska sellainen puuttuu kokoelmistani ja piristäisi päivääni huimasti. :)

pikkumyy17@gmail.com

26. joulukuuta 2009 klo 12.01  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. palkinto olis kiva! :) Kivaa tapaninpäivää!

aada88@luukku.com

26. joulukuuta 2009 klo 17.05  
Anonymous aada kirjoitti...

1. palkinto olis kiva! :) Kivaa tapaninpäivää!

aada88@luukku.com

26. joulukuuta 2009 klo 17.06  
Anonymous Mmie kirjoitti...

1. ois enemmän kuin tosi kiva. Koska omistan melko rasvaisen ihon ja tuo näytti olevan rasvaiselle iholle, voisi se ehkä toimia. lakkoihin olen ihastunut, mutta koska omistan jo saman sävyn, niin en sitä mielellään halua. Ja tuo huulikiilto näyttää aian järkyttävän hyvältä :D

Uneksia@netti.fi

26. joulukuuta 2009 klo 17.53  
Blogger Katti kirjoitti...

Nro. 1 houkuttelee minua, koska olen ilmeisesti sinun ihosi vastakohta! :) Nuorempana aina kauhean rasvainen ihoni aiheutti päänvaivaa, mutta nyt jo onneksi vanhemmiten rauhoittunut hiukan! Hei ja tahdon nähdä kuvaa nassustasi tuon heleyttäjän kanssa enemmänkin! :) Kuulostaa kivalta tuotteelta!

26. joulukuuta 2009 klo 18.26  
Anonymous Heather kirjoitti...

Tuota 2. palkintoa tavoittelen.
Itse rakastan kynsien lakkailua ja laittamista, ja tuo kynsilakka näyttää ihanan herkulliselta. :) Edellinen punainen kynsilakka onkin juuri loppumaisillaan. Niin, eikä tuossa huulikiillossakaan mitään moitittavaa ole. :D

kanerva_89@hotmail.com

26. joulukuuta 2009 klo 22.09  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

osallistun palkinto kakkosen arvontaan, sillä minulta puuttuu juuri tuon värinen huulikiilto. Kynsilakkojakaan ei ole ikinä liikaa. Niin, ja en käytä meikkivoiteita, joten ei ole tarvetta pohjustusvoiteellekaan. :)

nimim. ella (s-posti aaltoel@gmail.com)

27. joulukuuta 2009 klo 11.58  
Blogger MrsAgatha kirjoitti...

2. palkinto mulle! =)

mrsagatha@windowslive.com

27. joulukuuta 2009 klo 12.04  
Anonymous nanna kirjoitti...

Tavoittelen palkintoa nro 1! Tykkäisin palkinnosta, koska toisinaan hyvinkin ongelmallinen ihoni ei ole koskaan saanut tuntumaa sellaisista ylellisyyksistä kuin meikin pohjustusvoide. :) Kultainen kynsilakka puuttuukin vielä valikoimista, joten sekin olisi vallan kiva.

ms.shoelover@gmail.com

27. joulukuuta 2009 klo 17.10  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Jälkimmäinen olisi kiva. :)

2. Olen metsästänyt täydellistä punaista kynsilakkaa ja kuvan perusteella tämä voisi olla se! Voisi myös harjoitella huulimeikin käyttöä kun en vielä ole sitä oppinut, joten saisi kaksi kärpästä yhdellä iskulla! :D

- Beasty
beasty@wippies.fi

27. joulukuuta 2009 klo 19.35  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

satunnainen@wippies.fi

Ykköseen osallistun, koska...

- Ihoni on kuiva, joten rasvaisen ihon tuotteilla en tee mitään
- Lumenen lakat ovat tosi kivoja!
- Lakan sävy vaikuttaa AIVAN ihanalta, enkä pistäisi pahaksi pientä erilaisuutta normaalin huulimeikkinikään sävyihin :)

27. joulukuuta 2009 klo 19.40  
Blogger Katri kirjoitti...

Osallistun palkinnon 1 arvontaan. Heleytyspohjuste tulisi tarpeeseen, sillä marras- ja joulukuun pimeys on vaihtanut peiliin tilalleni pandasilmäisen zombien. :D

30. joulukuuta 2009 klo 9.58  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu