Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

mustissa

sunnuntai 27. joulukuuta 2009

mustissa

Ugh. Arvatkaapas kuka joutuu huomenna heräämään puoli seiskalta?! Näin pitkän lomaputken jälkeen kyseinen aika kuulostaa niin paljon samalta kuin keskiyö, että en tällä hetkellä oikeastaan kykene mihinkään muuhun kuin makaamaan tässä sohvalla ja ruikuttamaan kovaa kohtaloani. No, ehkä palkkapäivänä sitten kiittelen tätä " hei, ilmoittaudunpas välipäiviksi töihin"-innokkuuttani.


PÄIVÄN ASU:
paita - asos
hame - Amsterdamista
kengät - your face
korut - snö of sweden 



Tänään kävin treffaamassa New Yorkista jouluksi kotiutunutta kaveriani Tuulia ( jonka vähän liian kivasta elämästä voi muuten lukea täältä ) . Nyt silmien edessä ei sitten välkykään mitään muuta kuin Manhattanin valot ja loisto ( ja ehkä ihan vähän myös ne Michael Korsin ylihalvat outlettakit, joista Tuuli kertoili. ). Mutta kyllä tuon Nykki-ikävän kestää koska, arvatkaas mitä? Taidanpas taas lentää tuonne Atlantin toiselle puolen maaliskuussa.  Iiiih, reilut kaksi kuukautta ja pääsen taas herkuttelemaan maailman parhaalla juustokakulla, kiertelemään Central Parkissa, outletshoppailee ja ihan vain haistelemaan aivan ihanan kaupungin elämää!

Ainiin, ostin aivan älyttömän kivan mekkosen alennusmyynneistä ja se saakin sitten jäädä myös vikaksi ostokseksi koska eilen taisi lähteä joku asostilauskin. Kuitenkin, mekosta ei nyt tähän hätään ole kuvaa mutta oih, se on tosi kiva ja sen on suunnitellut täydellinen nero koska kyseinen vaate onnistui samalla hoikentamaan vyötäröä, peittämään käsivarsien roikkumat, että kutistamaan rintamuksesta pari desiä. Nerokas luomus ja ansaitsee ehdottomasti oman postauksensa. 

Nyt menen jatkaan "liian aikainen herätys"-voivottelua. Mitä mieltä muuten olette lähes kokomustasta asusta? Olen viime aikoina ihmeellisesti mieltynyt tuohon värittömään väriin. 

ps. kävin eilen salilla. eilen! jouluna! ansaitsisin palkinnon:) 

Tunnisteet:

14 kommenttia:

Blogger MouMou kirjoitti...

Mä oon ihastunut mustaan. Ja lenkkeillyt koko joulun!:D Samikset!<3

27. joulukuuta 2009 klo 21.12  
Blogger Jonna kirjoitti...

MouMou: paitsi, että mä lenkkeilin vaan kerran ja sain melkein sydänkohtauksen:D

27. joulukuuta 2009 klo 22.21  
Blogger Rva Herttainen kirjoitti...

Itsekin ihan poikki duuniviikonlopusta mutta yritin koko ajan ajatella niitä neljääsataa erkkiä jotka kahdelta päivältä tienaan ;D Huomenna vasta iltavuoro joten nukun tooooosi pitkään! Tsemppiä aamuheräämiseen!

27. joulukuuta 2009 klo 22.25  
Blogger Christina kirjoitti...

Aikainen aamuherätys odottaa muakin huomenissa. Ei hirveästi inspiroi herätä kuudelta ja suunnata siivoamaan... Mutta palkkapäivänä sitten pakostikin inspiroi aikalailla! ;)

27. joulukuuta 2009 klo 22.53  
Blogger Sara kirjoitti...

Tuo nahkahame on aivan upea! :)

27. joulukuuta 2009 klo 23.02  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

hei ihana jonna! miten sulla on varaa reissata noin paljon, opiskelija kun oot? opintolainan turvinko? itse harkitsen opintolainaa ihan sen takia, että vihdoin pääsisin nyciin. ihana toi nahkahameesi :)

28. joulukuuta 2009 klo 8.03  
Blogger Jonna kirjoitti...

Rva Herttainen: Uh, oot päässyt tienaa oikein kunnolla:)

Christina: aaah, palkkapäivää odotellessa!

Sara: kiitos! :)

Anonyymi: Haha, aikoinaan matkailin opintolainan turvin mutta päätin lopettaa sen touhun kun en halua valmistua ison lainataakan kanssa:) Nykyisin reissaan osa-aikatyön palkoilla. Meidän asunnossa on aika pieni vuokra ja kun on kaksi maksamassa niin rahaa jää aina toisinaan säästöönkin. Ja mulla on tapana priorisoida matkustelu oikeastaan kaiken muun edelle:)

28. joulukuuta 2009 klo 10.36  
Blogger Sirpa kirjoitti...

Kyllähän musta aina toimii! :) Minusta.

28. joulukuuta 2009 klo 11.39  
Blogger Ence kirjoitti...

Ihana asu ja korut piristävät :)

28. joulukuuta 2009 klo 14.56  
Blogger Ocean kirjoitti...

Kerrassaan upea asu! Jaksaispa sitä itekin urheilla. =/

28. joulukuuta 2009 klo 18.06  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tosi kiva asu muuten, mutta ehkä hieman liikaa koruja minun makuuni:). Tulin vain sanomaan että olet tosi kaunis ja blogisi on kiva. Innolla ootan postausta mekko-löydöstäsi!

28. joulukuuta 2009 klo 18.15  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hitsi tuo valkoinen snön helmikoru on kiva! mahdetaankohan noita vielä myydä, tiedätkö? :)

28. joulukuuta 2009 klo 22.25  
Blogger Harriet kirjoitti...

Ansaitsisit palkinnon salille pääsystä noin pikaisesti joulun jälkeen!!!!

Kokomusta asu on jees, kunhan jotain pientä piristeruisketta; kuten Snö:n korut omissa kuvissasi :) BTW IHANAT! Joululahjoja kenties?

Ja hei hei hei, mäkin oon menossa Nykkiin maaliskuussa! (Kunhan saan itseni matkamessuille asti ja liput hankittua - maksoi mitä maksoi, mutta sinne olen menossa!)

Terkkuja Tuuliskalle <3

29. joulukuuta 2009 klo 1.06  
Blogger Jonna kirjoitti...

Sirpa: :)

Ence: kiitos!

Ocean: mä jaksan urheilla mutta jostain syystä se salille meni on aina ihan sairaan rankkaa:D

Anonyymi: mekkolöydöstä tulossa tänään postaus:)

Anonyymi: hankin omani kesällä stockalta, käy kurkkaa snötä myyvistä kaupoista, että löytyykö vielä:)

Harriet: haha, ei ole joululahjoja, vaan kerääntyneet nurkkiin pitkin vuotta:)ja sanon terkkuja:)

29. joulukuuta 2009 klo 9.58  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu