Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

new ( old ) hair

perjantai 4. joulukuuta 2009

new ( old ) hair

 

Oli ihan oikeasti tarkoitus mennä luennolle mutta sen sijaan kävelinkin sisään koulua vastapäätä olevaan kampaamoon. Uuden ihanan polkan kanssa olikin sitten tarkoitus lähteä kirjastoon mutta kävi jotenkin niin hassusti, että eksyin kaupoille. Tämänpä vuoksi kuvatkin on räpsitty Lindexin sovituskopissa. Helvatti sentään, kun missään ei oikein ole tarpeeksi valoa näille huipputärkeille kuvaustouhuille. Kiitokset siis Lindexille valosponssista;)



Kyllä tää polkka  vain on mun juttu! Ihanaa katsoa peilin ilman, että saa sydänkohtausta vastaan tuijottavasta röllipeikosta. 



Ainiin! Pakko kertoa, että kehitin upean uuden elämänfilosofian itselleni. Mennyt viikko on ollut yhtä takaiskua toisensa päälle, joten siinä vaiheessa kun huomasin jälleen parkuvani silmät päästäni yleisellä paikalla ( kyllä. olin se näkemäsi ripsarit poskella uliseva olento) , kehitin uuden asenteen: " IHANSAMA". Se toimii näin: IHANSAMA vaikka reputtaisin finanssioikeuden tentin. Luen nyt mitän ehdin ja on sitten uusintaan jotain pohjia. IHANSAMA vaikka kelalle pitääkin palauttaa yksi tuki. Sittenpähän on yksi tukikuukausi enemmän ( tarkistin! ) IHANSAMA vaikka cokislasi kaatui. Mulla on muutenkin jo liikaa reikiä suussa. Huh, heti helpotti.

Viettäkäähän oikein kiva perjantai ja vaikka olisi tylsä sellainen niin IHANSAMA seuraavalla kerralla on sitten sitäkin hauskempaa;) 

ps. ostin tänään ihanan kauan metsästetyn lämpöjutun. siitä kuvaa myöhemmin:) 


19 kommenttia:

Anonymous Belle kirjoitti...

Ihansama-asenne on paras ja ehdottomasti hyväksi todettu. Täytyy ainoastaan suositella!(mitä nyt opiskelut saattaa tosiaan vähän kärsiä)

4. joulukuuta 2009 klo 16.58  
Blogger Roosa kirjoitti...

Loistava elämänfilosofia :) Pitäisi oikeesti yrittää vetää tota stressitasoa vähän alaspäin..

4. joulukuuta 2009 klo 17.01  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

love it! siis molempia, asenne ja hiukset! ;-)

4. joulukuuta 2009 klo 17.28  
Blogger inna kirjoitti...

Asenne on rock! Ja IHASSAMA vaikka taas joutuu menemään kauppaan koska maito ja leipä unohtu ekalla kerralla ja siellä on taatusti nyt tuplasti enemmän kiukkusia lapsia ja kärttysiä mummeja.

Rrrrrrakastan sun polkkaa. Pakko tunnustaa. Ihan mahtava.

Nii, ja tykkään blogistaski. :)

4. joulukuuta 2009 klo 18.43  
Blogger kellohameappelsiini kirjoitti...

Mä yritän täällä nyt hokea itselleni, että IHANSAMA vaikken olisi ymmärtänyt äskeisestä huonolla englannilla luennoidusta sosiologiasössötyksestä yhtään mitään. Kyl se ehkä vähän auttaa :D

4. joulukuuta 2009 klo 18.53  
Blogger Johanna kirjoitti...

Toi polkka sopii kyllä sulle huippuhyvin! Sun hiukset näyttää ihanan silkkisiltä ja hyväkuntoisilta :)

Ja asenne on varsin loistava :)

4. joulukuuta 2009 klo 19.31  
Blogger Jonna kirjoitti...

Belle: hahaha, tää on kyllä ihan mahtavaa. Ja melkein uskon, että opinnot saa lisäpuhtia rennommasta asenteesta;)

Roosa: Joo, stressaus on tylsää.

Anonyymi: kiitos!

inna: kiitos ja yritän selvitä mummeleista;D

kellohameappelsiini: auttaa, auttaa! ja hei, sä olit siis se , joka kaatoi ne kaakaot luentopaprujen päälle;)

Johanna: oi, kiitoksia:)

4. joulukuuta 2009 klo 20.11  
Blogger kellohameappelsiini kirjoitti...

Joo, mä todellakin olin SE, joka kaatoi kaakaot :D Tsekkaa Olet mitä syöt- haaste täältä: http://kellohameappelsiini.blogspot.com/2009/12/olet-mita-syot.html

4. joulukuuta 2009 klo 20.46  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kaikista bloggaajista sulla on kyllä valmiiksikin kivoin asenne, et ikinä edes vaikuta hermostuvan kommentoijiin vaikka ne mitä sanois.

4. joulukuuta 2009 klo 20.51  
Blogger Jonna kirjoitti...

kellohameappelsiini: haa, pitääkin tehdä toi ja kertoa kansalle ne OIKEAT vastaukset;D

Anonyymi: kiitos! tosin ei mulle usein mitään kovin ilkeää sanotakaan:)

4. joulukuuta 2009 klo 21.54  
Blogger Sinisilmä kirjoitti...

Hiukset näyttää tosi hyvältä, polkka on todellakin sun juttu :)

4. joulukuuta 2009 klo 23.16  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Wau! Naytat alyttoman hyvalta uudessa tukassani!

-TX

5. joulukuuta 2009 klo 4.38  
Blogger NinaV kirjoitti...

Superhyvä uusi tukka ja "ihansama" asenne on täälläkin usein käytössä. ;)

5. joulukuuta 2009 klo 9.43  
Blogger MouMou kirjoitti...

Oi, ihanat! Tuon asenteenkin voisin kyllä ottaa.:)

5. joulukuuta 2009 klo 11.41  
Blogger Sasse kirjoitti...

Ihanasti onnistunut toi hiustenleikkuu sulla! Sopii tosi hyvin kyllä näin kun näkee lopputuloksen :)

Ja ihansama-asenne on tosi kätevä, juhuu! Helpottaa hieman stressiä.

5. joulukuuta 2009 klo 14.31  
Anonymous munkkipossu kirjoitti...

ihana tukka!:)

5. joulukuuta 2009 klo 15.37  
Blogger winda kirjoitti...

Aivan ihana uusivanhatukka :)

ja mullekin toi asenne nyt, kiitos. Helpottais elämää huomattavasti :)

6. joulukuuta 2009 klo 23.01  
Anonymous BabyDoll kirjoitti...

Ihansama-asenne kuuluu parhaimpiin keksintöihin ikinä! Ehdin jo hukata kyseisen aarteen lukion jälkeen muutamiksi vuosiksi eikä siitä seurannut mitään hyvää, pelkkää stressiä stressin perään. Ja stressihän on huono juttu, koska se lamauttaa ainakin mut ihan täysin. Lokakuussa löysin rakkaan teini-ikäisen asenteeni uudelleen ja kas vain, miten helppoa kaikki onkaan. Koulukin alkoi heti sujua paremmin ja sydän keveni monta tonnia :)
P.S. upeat hiukset! Oot yks niistä harvoista, joille polkka oikeasti sopii!
P.P.S. en edelleenkään oo sun kaa samaa mieltä siitä mensajutusta :DD

7. joulukuuta 2009 klo 11.11  
Blogger Jonna kirjoitti...

Sinisilmä: kiitos!

NinaV: Ihansama on paras:)

MouMou: voit napata sen ihan mun luvalla;D

Sasse: kiitos:)

munkkipossu: thanks!

winda: kannattaa koklata tätä asennetta viikon verran. heti helpottaa:)

BabyDoll: hahaha, ja mä olen yhtä tiukasti omassa kannassani:)

7. joulukuuta 2009 klo 19.54  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu