Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

sad

torstai 3. joulukuuta 2009

sad

" No, Jonnan ei tarvitse opetella tätä, kun se ei nyt millään tunnu oppivan..."



Istuin tänään aamulla yhdeksältä vääntämässä oikeuskielen yhden vaivaisen opintopisteen pakollista tenttiä. Tuijotin korjaamista vaativia tekstinpätkiä  ja olin vihainen. Olin oikeasti niin vihainen, että tärisin ja kynä tipahteli kädestä.

 Asia, joka vaivaa elämääni yhä on ala-asteen opettajani. Olin ala-asteen musiikkiluokalla ja taiteilijasieluisen opettajani mukaan elämän ja koulun piti olla pelkkään musiikkia. Ikävä kyllä juuri tämä henkilö oli myös vastuussa sellaisten vähäpätöisten juttujen kuin äidinkielen ja matematiikan  opetuksesta. Saatoimme siis istua päivittäin viisi tuntia musiikkiluokassa hoilaamassa lauluja, jotka sopivat opettajan sen hetkiseen parisuhdekriisiin ( mutta se onkin jo toinen tarina...) ja "kotiläksyksi" huudettiin tunnin päätteeksi: " opetelkaa sit että, jotta, koska, kun, jos, vaikka, kuin...". Opettelin mutta en ikinä tiennyt mihin ne liittyivät.

Totta kai opettajamme aina välillä heräisi pitämään myös niitä laiminlyötyjä oppiaineita. Silloin saattoikin olla neljä tuntia putkeen äidinkieltä ja siinä ajassa kahlattiin puoli kirjaa lävitse. Vanhempien oli hankala huomata tilannetta koska silloin harvoin kun kokeita pidettiin, saattoi opettaja korottaa huonoja arvosanoja yhdellä tai kahdella numerolla, koska " ei ole kiva katsella näin huonoja numeroita"  En oppinut sanaluokkia, en välimerkkejä enkä vielä tänäkään päivänä tiedä mikä on pluskvamperfekti.

Yläasteella vaihtui opettaja ja äidinkieli tuli taas vakituiseksi aineeksi, ei vain vierailevaksi tähdeksi. Yläasteen opettaja tietenkin oletti, että 13-vuotias osaa pilkku-piste-kaksoispiste-sälän. Minä en osannut. Rakastin ainekirjoitusta mutta sain surkeita numeroita. Luulin olevani todella tyhmä. Yritin lukea ala-asteella olleen veljeni äidinkielen kirjoja ja kerrata asioita mutta en ymmärtänyt, että asioita joita ei osaa, ei oikein voi kerrata.
Kahlasin yläasteen äidinkielen läpi parhaani mukaan samalla yrittäen opetalla kaikkea mitä en osannut ja kaikkea sitä uutta, jota yläasteen aikana piti oppia.



Lukiossa minulle selvisi, että kärsin lievästä luki/hahmottamishäiriöstä. Jostain syystä minun on todella vaikea esimerkiksi hahmottaa sanaluokkia tai ylipäätänsä nähdä mitään virhellisyyksiä tekstissä. Vaikka kuinka opettelisin ja kertaisin, en vain pysy soveltamaan oppimaani käytännössä. Toivon kovasti, että tämä olisi jo havaittu ala-asteella ja, että siihen olisi puututtu. Olisi ollut tosi kivaa kun ei olisi tarvinnut luulla olevansa tyhmä ja yksinkertainen.

Huh, kamala avautuminen. Otti vain niin kovasti päähän yrittää siellä tentissä ja saada vain muutama merkintä koko paperille. Onneksi oli myös esseekysymys. Siinä kuulemma merkitsee eniten sisältö. Niinhän se pitäisi muutenkin aina olla. Sisällön pitäisi merkitä eniten.

24 kommenttia:

Blogger MouMou kirjoitti...

Jonna.<3 Oot päässyt upean pitkälle, oo ylpeä itsestäs.:)

3. joulukuuta 2009 klo 11.44  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ei sun kirjoittamasta tekstistä kyllä huomaa mitään. Kirjoitat hyvää suomea.

3. joulukuuta 2009 klo 12.04  
Anonymous H kirjoitti...

Komppaan edellistä anonyymiä: minun mielestäni kirjoitat tosi sujuvaa ja oikeakielistä tekstiä! :) Jatka samaan malliin, vaikka joskus tuntuukin vaikealle... Sun kirjoituksissasi harvemmin pistää silmään kielioppivirheet (ja toisaalta, virheitähän sattuu aina välillä jokaiselle).

3. joulukuuta 2009 klo 13.24  
Anonymous Nanna kirjoitti...

Ainakin sä kirjoitat nyt niin hyvää tekstiä, että on vaikea uskoa, että sulla on joskus ollut ongelmia kirjoittamisen kanssa :)

3. joulukuuta 2009 klo 13.37  
Anonymous Mimmi kirjoitti...

Heips, saman ikäinen tollo kirjoittaa nyt siitä, että ei osaa kielioppia. Osaan usein kielissä säännöt periaatteessa oikein, mutta jos ne tulisi selittää kielioppitermein niin hakuseen menis. En muista akateemisia sanoja, esimerkiksi "konsukiepre" oli mielestäni turha ohje sellaiselle, joka muisti litaniasta sanan "kieltosana" muttei ymmärtänyt välttämättä subjektin ja objektin eroa. Nyt isompana ymmärrän, mutta vielä lukiossakin oli vaikeaa hahmoittaa kielioppikieltä.

Onneksi oli vaikeaa, voin valmistuttuani opettajaksi tehdä lapsille helpompia hahmotuskaavoja..miksi esim. verbi ja predikaatti ovat periaatteessa sama asia, mutta kulkevat eri nimillä? Liikaa tällaselle yksinkertaiselle ihmiselle!

3. joulukuuta 2009 klo 13.47  
Anonymous lindalinda kirjoitti...

Tämä jotenkin iski kun itsekin kärsin edelleen ala-asteen opettajastani johtuvista... no, traumoista. Omassa tapauksessani kului melkein viisi vuotta ennenkuin kotona saatiin tietoon kaikki SEKOILU mitä koululla tapahtui. Tajuan kyllä että ala-asteelaisen ongelmia on kodin puolesta hankala havaita, varsinkin opettajasta johtuvia, kun ala-asteikäisen on hieman vaikea ilmaista mikä tismalleen mättää ja ala-asteelainen ei yleensä ns. tiedä paremmasta.

Mutta kun ala-asteeseen liittyvät ongelmat pitäisi huomata ajoissa, koska ne vaikuttaa niin pitkälle ihmisen elämässä. Itseltäni meni täysin luottamus opettajiin ja tämä hankaloitti hieman, HIEMAN yläasteaikoja. (nimim. kielet ja reaaliaineet 10, käyttäytyminen 7)

Onneksi nykyään jopa uskaltaa katsoa opettajia silmiin ;) Vaikka kouluelämän alku menisi täysin hänekseen, korvaavat kokemukset (mun tapauksessa lukio-opet) auttaa.

(pahoittelen vuodatustani, mutta jotenkin vaan samaistuin Pikku-Jonnaan)

3. joulukuuta 2009 klo 14.45  
Anonymous ulla kirjoitti...

Musta olis kiva, että tän postauksen lukis kaikki ne, joilla on tulenpalava halu vetää yhtäläisyysmerkkejä älyn ja kirjoitusvirheiden (yhdyssanat, pilkkusäännöt...) välille. Harva asia rasittaa mua yhtä paljon kuin itseään fiksuina pitävät ihmiset, jotka luulevat oikeudekseen arvostella muita näiden oikeakielisyyden perusteella.

3. joulukuuta 2009 klo 16.52  
Blogger Jonna kirjoitti...

MouMou : :)

Anonyymi: kiitos:)

H: Nykyisin saan ne välimerkit jo jotenkin kohdalleen mutta jos ne ei "näppituntumalla" osu omille paikoille, niin sitten ne ei kyllä osu ollenkaan:)

Nanna: haha, ei kirjoittamisen mutta välimerkkien joo. Ja en vieläkään osaa ratkaista kielioppitehtäviä:)

Mimmi: ihanaa, että susta tulee opettaja:)

lindalinda: meilläkin se maikka rellesti lähes neljä vuotta kunnes onneksi sai burn outin.mutta joo, pitkään tollaiset traumat kestää:(

ulla: samaa mieltä. vihaan näitä yhdyssana on YHDYSsana ihmisiä. Kaikki eivät vain näe eroa vaikka kuinka yrittäisivät ja opettelisivat muistisääntöjä. Jostain syystä ihmisten erilaisuus tässä asiassa ei olekaan rikkaus;D

3. joulukuuta 2009 klo 17.07  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Aika hirveätä opettajalta, mutta miten et oppinut pluskvamperfektiä enkun tunnilla kun se tulee aika monta kertaa yläasteella. Jollei ope ole taiteilijasielu...

3. joulukuuta 2009 klo 17.11  
Anonymous Tilgen kirjoitti...

Olen samaa mieltä siinä, että luki- ja hahmottamishäiriöt tulisi huomata mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, ja mikäli niin ei tehdä, on hyvin vaikeaa ja joillekin mahdotonta opetella itsenäisesti oppimatta jääneet asiat.
Toisaalta olen sitä mieltä, että suomen oikeinkirjoitukseen ei todellakaan panosteta tarpeeksi kouluissa. Nimenomaan ala-asteella, jossa oppilaiden tulisi oppia tekstin tuottamisen perusjutut, on opetus aina vain heikompaa. Yläasteelle tullessa oppilaat eivät välttämättä osaa kirjoittaa tekstiä, josta saisi selvää. Yhä enemmän näkee tekstejä, joissa ei eroteta puhekieltä kirjakielestä ja säännönmukaisesti kaikki yhdyssanat on kirjoitettu erikseen. En sano, että oikein kirjoittaminen olisi sama kuin älykkyys, mutta se kuva, jonka väärin kirjoitetusta tekstistä saa, on auttamatta negatiivinen.
Kun olin itse ala-asteella, kirjoitimme siellä todella paljon. Eikä kirjoittaminen rajoittunut äidinkielen tunneille, vaan tarinoita tehtiin myös muiden aineiden oppitunneilla.

3. joulukuuta 2009 klo 17.23  
Blogger Jonna kirjoitti...

Anonyymi: Se oli vähän sellainen yleismasentuminen ja luovuttaminen kaiken kieliopin kanssa kun ei jatkuvasti halunnut kokea niitä takaiskuja. Nyt olen taas yrittänyt niihin perehtyä kun aloitin saksan uudelleen mutta huh, mikä sekasotku!

tilgen: ihana ala-aste sulla:) meillä kirjoitetitin koulussa vähän mutta kirjoitin vapaa-ajalla kyllä paljon:)

3. joulukuuta 2009 klo 17.29  
Anonymous Puppiini kirjoitti...

Ei oikeinkirjoituksesta voi tietenkään vetää suoria yhtäläisyysmerkkejä älykkyyteen, mutta kuten joku jo totesi, kirjoitusvirheet antavat auttamatta negatiivisen, välinpitämättömän vaikutelman. Sääntöjähän ovat kielioppi ja oikeinkirjoitus täynnä, joidenkin mielestä turhia sääntöjä, mutta samoin esimerkiksi käyttäytyminen on ihmisten kehittämä säännöstö, jota sitäkään kaikki eivät halua oppia/noudattaa.
Itse en okein ymmärrä sitä vaatimusta, jonka mukaan ei saisi huomauttaa esimerkiksi oikeinkirjoitussäännöistä; jos säännöistä ei pidetä kiinni, kohta ei ole mitään yhtenäisyyttä kirjoituksessa, ja sekös vasta kamala ajatus olisi!

3. joulukuuta 2009 klo 17.35  
Anonymous maija kirjoitti...

Minulla oli ala-asteen opettaja yhtä surkea, tunneilla saatoimme vain syödä keksejä ja kertoa mitä teimme viikonloppuna. Opin vasta yläasteella pilkkusäännöt ja aikamuodot sun muut, ei niitä ala-asteella meille opetettu. Matikassa olen tänäkin päivänä aivan surkea ja siitä osaksi syytän ala-asteen opettajaani joka ei kunnolla opettanut, (ei tukiopetusta eikä mitään...) vaan sanoi että "ei todistukseen voi huonoa numeroa laittaa, laitetaan sinne 8..". No sitten yläasteella matikannumeroni tipahti hurahtaen ensin 7, sitten 6 ja kävihän se siellä vitosessakin.

Eli ymmrrän hyvin tunteesi! :)

3. joulukuuta 2009 klo 17.39  
Blogger Jonna kirjoitti...

Puppiini: Kyllähän niistä säännöistä voi aina mainita mutta pitää myös pystyä ymmärtämään, että toinen ei ehkä vain pysty korjaamaan niitä virheitä.

Maija: ollaankohan me oltu samalla luokalla? ;D

3. joulukuuta 2009 klo 17.46  
Blogger sarakissa kirjoitti...

Opettajat on kyllä välillä tosi epäammattimaisia, ja tuo kaikkien numeroiden nostelu kertoo vaan siitä ettei ole osannut opettaa asioita.. Meillä oli yläasteella myös ruotsinopettaja joka antoi säälipisteitä ettei vaan tulisi huonoa numeroa. Sen takia mun ruotsi pysyi aina 7ssa vaikken mitään osannut.

No, ei näin blogin perusteella ainakaan huomaa mitään:)

3. joulukuuta 2009 klo 18.33  
Blogger Opeeehhh kirjoitti...

Osanottoni "kollegani" huonosta opetuksesta :) Valitettavasti tätä näkee vieläkin. En haluaisi mollata miesopettajia, mutta valitettavan usein olen törmännyt mieskollegoihin, joita ei äidinkielen kielioppisäännöt kiinnosta pätkän vertaa ja opetukseen ei siis jakseta perehtyä.

Kaikilla luokanopettajilla on omat vahvat alueensa, mutta mitään ainetta ei saisi suosia toisen kustannuksella.

Olet kuitenkin kaikesta huolimatta päässyt tosi pitkälle, eikä teksteistäsi huomaa lainkaan, että sinulla olisi kirjoittamisen kanssa ongelmia.

Hauska sattuma, että mainitsit tuon pluskvamperfektin :) Kirjoitin siitä juuri blogiini :)

Tsemppiä opiskeluihin ja mukavaa joulun aikaa!

3. joulukuuta 2009 klo 19.10  
Blogger Henna kirjoitti...

Meillä oli yläasteella semmonen tohelo äidinkielessä ettei hän opettanut koskaan _mitään_, kateltiin vaan videoita ja muuta ihan turhaa. Olipa sitten lukiossa pienoinen yllätys kun kielioppi oli hukassa näillä oppilailla jotka olivat olleet tämän yhden henkilön opetuksessa.

Lukiossa oli eka sitten ihan kiva ja osaava opettaja mutta sen tilalle tuli sitten semmonen lässyttäjä-täti joka ilmeisesti luuli opettavansa ala-astelaisia eikä lukiolaisia. Eipä oikeen taivu kirjoittaminen vieläkään, vaikka kandiin ja graduun pitäisi muka kypsäritkin tässä kohta läpäistä :(

3. joulukuuta 2009 klo 20.59  
Blogger Sophia kirjoitti...

Äh, mua kiukuttaa puolestasi tuo opettaja! :) Ei teksteistäsi todellakaan huomaa, että sinulla olisi ainakaan mitään isoja ongelmia kirjoittamisen ja oikeakielisyyden kanssa. Varmasti lukuharrastuksesi on auttanut kielen hahmottamisessa.

Olen niitä yhdyssana on yhdyssana -ihmisiä, mutta siksi että minusta oikeakielisyys ja kieliopin noudattaminen ovat tärkeitä viestin/sanoman/sisällön oikeanlaisen perillemenon varmistamiseksi. Kun kirjoittaa sääntöjen mukaisesti tai vähintään kiinnittää huomion hyvään kieliasuun ja tekstin luettavuuteen, huomioi viestin vastaanottajan ja ottaa itse vastuuta sanomansa sisällöstä. Siinä olet oikeassa, että sisältö on tärkein - siksi myös pitäisi kirjoittaa luettavaa ja oikeakielistä tekstiä, jotta kaikki varmasti ymmärtävät sisällön oikein. :)

Olen kielipoliisi ja räikeät kielivirheet puistattavat, mutta ymmärrän että kaikilla ei ole samanlaista oikeakielisyyden tajua - yritänkin aina vaivihkaa ja loukkaamista varoen neuvoa muita kielen käytössä yksi asia kerrallaan. En kuitenkaan mene arvioimaan kenenkään älyä äidinkielen osaamisen perusteella; älykkyys ei ole niin yksinkertainen juttu. (Minäkin teen silti kielivirheitä ja vaihtelen kielenkäyttötyylejä tilanteen mukaan, enkä tiedä menikö viestini sisältö tällä sekavalla tekstillä nyt perille asti. ;D)

3. joulukuuta 2009 klo 22.12  
Blogger Jonna kirjoitti...

sarakissa: en ymmärrä tuota numeroiden nostelua ollenkaan ! ja kiitos:)

Opeeehhh: Huoh. Olisi ollut kyllä niin paljon parempi ,että tämä ihminen olisi voinut opettaa ainoastaan musiikkia. Kävin muuten blogissasi kurkkimassa ja nauroin ihan kippurassa:D

Henna: Tää on kyllä ihan kamalaa kun on niin paljon puutteita tiedoissa ja oma pänttäys ei vain oikein tuota tulosta:(

3. joulukuuta 2009 klo 22.13  
Blogger Jonna kirjoitti...

sophia: kyllä viesti tuli perille:) ymmärrän hyvin, että kieltä vaalivat kommentoivat kielioppivirheitä. Toivoisin vain, että silloin huomioitaisiin, että kaikki eivät vain voi virheille paljoakaan:)

3. joulukuuta 2009 klo 22.14  
Blogger Lotta kirjoitti...

Olen samaa mieltä aiempien kommentoijien kanssa siitä, ettei tekstistäsi huomaa juuri mitään virheitä, vaikka itse kiinnitän yleensä huomiota nimenomaan välimerkkien puutteeseen ja yhdyssanoihin.

Minulla havaittiin myös lukiossa lievä lukihäiriö, itse aloin epäillä sitä jo yläasteen loppupuolella, mutta äidinkielenopettajani oli sitä mieltä, ettei minulla voi sellaista olla, kun olen niin hyvä kielissä. Lukilausuntoa lukiossa antanut henkilökin (en enää muista oliko titteliltään kuraattori vai mikä) totesi, että todennäköisesti vaikeusaste on isompi kuin minkä hän paperiin laittoi, mutta häiriön vaikutus "ei voi olla suurempi äidinkielessä kuin vieraissa kielissä", joten laittoi kuitenkin matalamman arvon. Niin aikaisessa vaiheessa lukiota ei vain ollut vielä riittävästi näyttöä vieraista kielistä, sittemmin olen huomannut, että teen täsmälleen samoja virheitä muillakin kielillä. Minä tosin huomaan virheeni yleensä jo niitä tehdessä, ja olen siksi pystynyt aina korjaamaan ne ennen kuin teksti pääsee opettajalle asti. Poikkeuksena mm. muutamat englanninkieliset sanat, joissa on ei- tai ie-yhdistelmä (esim. believe), jota en jostain syystä tänäkään päivänä meinaa hahmottaa oikein, ellen tavaa kirjain kirjaimelta. Suurin ongelma minulla on edelleen hidas lukutahti.

Meillä tosin ala-asteella opetettiin äidinkieli hyvin perusteellisesti, joskin kouluni olikin erikoistunut erityisesti äidinkieleen ja viestintään. Se lienee suurin syy siihen, ettei minulla ilmennyt ongelmia kovin aikaisin. Yläasteellakin meillä oli todella hyvä äidinkielenopettaja, mutta muistan kyllä kuinka lukiossa pidettiin itsestäänselvyytenä, että kaikki osaavat peruskielioppisäännöt, vaikkei se pidä paikkaansa.

4. joulukuuta 2009 klo 3.01  
Blogger Jonna kirjoitti...

Lotta: oon vähän kade. mulla ei ikinä ole ollut hyvää äikänmaikkaa:( itse kärsin myös hahmotusogelmista kielissä ja joudun ihan tosissaan rääkkäämään aivoja, että saisin asiat kohdalleen:(

4. joulukuuta 2009 klo 22.09  
Blogger Jemma kirjoitti...

Ongelmahan on se, että suurin osa äidinkielen oppimäärästä opetetaan alakoulussa, mutta luokanopettajien on pakko opiskella vaan 8 op suomen kieltä. Se on tosi vähän! Jos opekaan ei osaa asioita kunnolla, on niitä vaikea opettaa lapsille. :/

6. joulukuuta 2009 klo 2.16  
Blogger Laura kirjoitti...

Apua mikä opettaja. :o Mutta oot todella oppinut varsin riittävät kirjoitustaidot ala-asteen jälkeen, en olisi ikinä arvannut tuollaista taustaa tai lievää luki-häiriötä!

Onneksi ainakin meillä vieraiden kielten opettajankoulutuksessa painotetaan jo selkeästi sitä, että kieli on vain kommunikoinnin väline, jossa tärkeintä on saada VIESTINSÄ perille. :)

9. joulukuuta 2009 klo 6.27  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu