Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

uuden kuun emilia

maanantai 21. joulukuuta 2009

uuden kuun emilia


 


Aion nyt kirjoittaa pienen lörpöttelypostauksen ja aion omistaa sen kaikille tyttökirjojen lukijoille. Tai ei, oikeastaan haluan omistaa tämän vain teille, joiden käden ulottuvilta löytyy jokin Runotytöistä. Vuoden pimeimpänä päivänä Emilian tarina suorastaan vaatii itsensä luettavaksi. 

Tänään unelmoin olevani Uuden Kuun Emilia. Kesäisin toivon usein olevani kuin Vihervaaran Anna mutta talvisin tiedän, että olen Emilia.  Toivon, että istuisin hiljalleen kylmenevässä huoneessa kirjoittamassa läpi yön, ostaisin sen lähes syntisen hopeansinisen silkkipuvun ja kuulisin Teddyn kutsuvihellyksen Korkean Johnin metsiköstä.

 ”… Jos joskus voin ostaa silkkipuvun, niin tiedän kyllä, mimmoinen sen tulee olla. Ei musta, ei ruskea eikä laivastonsininen – järkeviä käytännöllisiä värejä, joita Uuden Kuun Murrayt aina käyttävät – voi, ei toki, vaan sen tulee olla läikehtivää silkkiä, sinistä yhdessä valaistuksessa, hopeista toisessa, kuin hämytaivas, joka pilkottaa jäätyneen ikkunaruudun läpi – siellä täällä tilkkanen pitsivaahtoa, kuten nuo pienet lumihahtuvat, jotka ovat takertuneet ikkunaruutuuni…”


Ja haluaisin parhaaksi ystäväkseni kultahiuksisen, häikäilemättömän Ilsen! Ilsen, joka kiroilee, hylkää sulhasensa alttarille ja vaipuu koko kermaisessa hääkomeudessaan toisen miehen jalkoihin. Ilsen, jonka mielestä Laura-täti näyttää skandaalia surressaan pöydälle unohtuneelta puurolautaselta.
” … Luoja, miten täpärä pako! Kymmenen minuuttia myöhemmin olisin ollut Teddyn vaimo. ajattele millainen häväistysjuttu silloin olisi tullut Ida-tädin saapuessa. Sillä olisin mennyt kaikesta huolimatta, tiedätkö…”


En haluaisi olla yhtä ylpeä kuin Emilia mutta haluaisin hänen hitaasti leviävän hymynsä, maagisen olemuksensa ja lahjakkuutensa. Haluaisin olla ihminen, josta kaikki eivät pidä, mutta joka aina herättää mielipiteen. Haluaisin kasvot, jotka eivät olisi kauniit mutta joita nähdessään ihmiset ajattelisivat kauneutta.
" ... Et oikeastaan ole erikoisen sievä, Tähti, mutta kasvosi saavat ihmisen ajattelemaan kaunista - ja se on paljon jalompi lahja kuin pelkkä kauneus..."


  Haluaisin kävellä Dean Priestin kanssa puutarhassa ja puhua niin, että kukaan muu lähelle sattunut ei ymmärtäisi meitä ja melkein toivoisin, että Ruth-täti yllättäisi Perry Millerin suutelemassa kaulaani keskellä olohuonetta. Ja tietenkin haluaisin nimetä Teddyn kanssa Lyyran Vegan meidän tähdeksemme. Ja haluaisin  kuulla vuosia myöhemmin Teddyn sanovan: ” On vain yksi tähti, jota vihaan, Lyyran Vega” Sillä jos mikään kirjallisuuden lause on koskaan herättänyt kylmiä väreitä niin se.

"... Älä sano, ettet voi rakastaa minua. Sinä voit, sinun täytyy..."




Minulla oli tarkoituksena täyttää postauksen loppu kaikilla niillä kymmenillä kysymyksillä ja ajatuksilla, joita Emilia on onnistunut mieleeni nostattamaan viimeisen viikon aikana. Nyt kuitenkin huomaan, että ei, en halua viedä tätä tekstiä minkään kunnollisen pohdinnan suuntaan. Haluan jättää sen juuri tälläiseksi, kevyeksi raapaisuksi minulle rakkaimmista ja tärkeimmistä kohdista. Tai no, niistä päällimmäisistä sellaisista, oikeastihan nämä kirjat, varsinkin viimeinen nostattavat minulle onnen,-vilun,-ja surunväristyksiä lähestulkoon joka toisella lauseellaan. 

 ps. minäkin pystyn irrottamaan silmänliikkeillä kuvion seinäpaperista. 



Tunnisteet:

22 kommenttia:

Anonymous r kirjoitti...

Ihanaa, kun joku muukin "aikuinen" ymmärtää Runotytön ihanuuden! :)Minulla itselläni on Runotyttö kirjojen koottu versio, jossa on juuri noiden sinun kirjojesin kannet. Minä itse en hirvittävästi välitä Anna kirjoista, sillä samaistun aivan liikaa Emiliaan. Mitä pidät pikku naisia kirjasta ja sen jatko-osista? Jotkut kirjat vain ovat sellaisia, että ne voi lukea kymmeniä kertoja ikinä kyllästymättä.

21. joulukuuta 2009 klo 23.26  
Anonymous illusia kirjoitti...

Ihanaihana teksti! Itku tuli.

21. joulukuuta 2009 klo 23.42  
Blogger Jonna kirjoitti...

r: minulle Annat ovat myös ihan äärimmäisen rakkaita ja usein nimeänkin ne lempikirjoikseni. Kuitenkin pimeää vuodenaikaa hallitsee Emilia.
Pikku Naiset ja jatko-osat ovat lähes yhtä rakkaita kuin Montgomeryn kirjat. Niiden nostalgia-arvo on oikeastaan suurempikin koska niitä olen ehtinyt lukea monta vuotta kauemmin kuin Annaa ja Emiliaa. Tuon alun " lörpöttelypostauksen" oikeastaan nappasinkin Jon Bethille kirjoittamasta " lörpöttelykirjeestä" :)

Tyttökirjoja en ikinä kyllästy lukemaan. Ne kaikki, Alcottin, että Montgomeryn on luettava vähintään kerran vuodessa.

illusia: Ihanaa, että tykkäsit. Näitä on aina niin kiva kirjoitella:)

21. joulukuuta 2009 klo 23.56  
Anonymous Henriikka kirjoitti...

Oon lukenut runotytöt parikymmentä kertaa, Emilia on ihana kun sille tulee niitä leimahduksia. Noloa tunnustaa, mutta kun tänä vuonna luin taas kirjat läpi niin alkoi suunnilleen itkettää kun aloin miettiä, että opiskelenko täysin väärää alaa kun mitään leimahduksia ei tule eikä yliopiston nihkeässä ilmapiirissä varmaan tulekaan - Emilian kirjoitusvimma jotenkin oikeesti koskettaa mua ja ihailen myös sen sinnikkyyttä.

22. joulukuuta 2009 klo 0.11  
Anonymous mimi kirjoitti...

minäkin pystyn! harrastin sitä paljon pienenä kun uni ei meinannut tulla tai oli muuten tylsää :)

22. joulukuuta 2009 klo 2.15  
Blogger Sirpa kirjoitti...

Itse en ole lukenut ikinä oikein kirjoja, mutta siskoni on suuri Anna ja Runotyttö fani! :)

22. joulukuuta 2009 klo 9.34  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

olen lukenut joskus ala-asteella kaikki anna-kirjat, mutta jostain syystä en koskaan runotyttöä! liittyykö ne toisiinsa jollain tavalla, voiko runotytön tarinan lukea ilman että on lukenut vihervaaran annaa?

t. Minä

22. joulukuuta 2009 klo 9.52  
Anonymous sasu kirjoitti...

Voii, tämä on yksi syy minkä takia rakastan lukea blogiasi! En ole vielä tavannut ketään joka ymmärtäisi edes lähellekään sitä intoa ja ihastusta mitä Emilia on herättänyt itsessäni :) Emiliassa on niin paljon mitä haluaisin olevan itsessänikin - lahjakkuus muunmuassa - mutta toisaalta meissä on niin paljon samaakin.. Rakastan Runotyttö-kirjoja yli kaiken. :)

Itseltäni löytyy ilmeisesti samaiset painokset kuin sultakin (ainakin kuvan perusteella?), tosin tuo viimeisin kirja uupuu vielä :( vinkkejä mistä sen voisi löytää? Kirjoitit kerran siitä kuinka pidät siitä että omistat eri painoksia, voit esimerkiksi vertailla suomennoksia, mutta mulle noi kirjat on ainoot oikeet.

22. joulukuuta 2009 klo 12.09  
Blogger elina kirjoitti...

aaaaa, maailman ihanimpiin kirjoihin lukeutuu!

prinssi edwardin saari -unelmien matkakohteeni uudenseelannin ohella!

alan aina itkemään lopussa (ja välillä:D varsinkin siinä vihaan lyyran vegaa -kohdassa!). annoistakin pidän, mutta nää on ehkä parempia? annojen 3 ensimmäistä kirjaa on hyviä, mutta loput vähän tylsiä. PAITSI! Kotikunnan rilla on IHANA:) siinä itken myös ihan järkyttävästi!

22. joulukuuta 2009 klo 13.27  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tykkään sun blogistasi ihan hirmuisesti! Et usko, kuinka hyvä mieli tästä postauksesta tuli, kiitos. :) Rakastan tyttökirjoja! Niiden maailmoihin lähden pakoon silloin, kun todellinen maailma ei tunnu omalta.

Nytkin kun luin tätä postausta ja ulkona sataa lunta ja taustalla soi joululaulut, niin tuli kauhean tunnelmallinen olo. :) Sun blogisi on vaan niin suloinen ja aito. Ja susta tulee niin kovasti mieleen mun isosisoko, joka kanssa on samanlainen kirjojen ystävä kuin sinä tunnut olevan.

22. joulukuuta 2009 klo 14.21  
Blogger Anni kirjoitti...

Aaaaaaaaaaah Teddy <3___<3

Runotytöt on parhautta. Kolmannen niteen olen lukenut lukemattomia kertoja, siihen ei kerta kaikkiaan kyllästy! Se tunnelma on niin mahtava, kihelmöivä. Olen aina samaistunut enemmän Emiliaan kuin Annaan, Annasta vaan puuttuu se koskettavuus ja jokin... Ihan täydellisiä.

Ja sanoinko jo, että rakastan Teddyä? Niiden rakkaustarina on yksi ihanimmista, oih ja voih! <3___<3

Pienenä osasin ton silmätempun, mutta nykyään en enää samalla tavalla :D Pelottaa, että tuuli kääntyy ja silleen ;)

Piti sanoo jotain muutakin, mutta unohdin... äh, voi itku.

Pointti: aaaaah Teddy <3___<3 Vitsit, kaikista kirjoista ikinä, Teddy on se kaikkein ihanin mies. Se vaan kuulostaa niin mulle luodulta taiteilijasielulta, aaaw <3___<3 aaaaaah!

22. joulukuuta 2009 klo 14.25  
Blogger mmaria kirjoitti...

Aww Runotyttö-kirjat on niiiin ihania!

22. joulukuuta 2009 klo 15.50  
Blogger Jonna kirjoitti...

Henriikka: Se on ihan kamalaa miten tyttökirjat nostattaa aina epäilyksiä omista valinnoista!

mimi: :)

sirpa: oih, lukeminen on nin kivaa!

Minä: voi ,ehdottomasti lukea! Annan ja Emilian tarinat eivät risteä missään vaiheessa:)

sasu: oi, kiitos! its eluen useimmin niitä kodikkaita valkopunaisia ihan vain koska en uskalla näitä vanhoja raahata mukanani. Noita 40-luvun painoksia kannattaa vahdata huuto.netistä ( hakusanaksi: montgomery . Sieltä olen omani löytänyt ja olivat halvempia kuin uudet ( en tajua miksi! ) :)

elina: mä yritän aina viimeiseen saakka olla vertailematta annoja ja runotyttöjä. Sen takia varmaan luen niitä eri vuodenaikoinakin. Annat kuuluvat kesään, Emiliat talveen. Mutta totta, Emilioissa on paljon enemmän kylmiä väreitä nostattavia kohtia:)

Anonyymi: ihana kommentti, tuli niin hyvä mieli:)
Tyttökirjojen maailmaan on kyllä ihana paeta silloin kun tylsä tosimaailma koettelee. Tosin, sieltä yli sadan vuoden takaisesta maisemasta on aina hiukkasen kirpaisevaa palata takaisin tänne 2000-luvulle:)

Pandora: haha, itse olen aina ollut Gilbertin fanittaja mutta nyt pitää sanoa, että tällä varmaan kymmennennellä lukukerralla Teddy sai aika hyvin valtoihinsa:)

marianoo: niin ovat:)

22. joulukuuta 2009 klo 16.32  
Anonymous penny kirjoitti...

nyt tekee mieli laittaa teini aww <3 pystyn allekirjoittamaan täysin kaiken mitä kirjoitat emiliasta ja muistakin tyttökirjoista. sanonkin aina, että vanhempien lisäksi montgomery ja alcott, varsinkin montgomery, on ollut kasvattajinani.. emilia ja anna on isosiskoja, joita mulla ei koskaan ollut. lukukertoja kertynyt lukemattomia kaikkien kirjojen osalta, trivial pursuit tyttökirjaversiossa olisin ihan ässä :D

oikein rauhallista joulua! t. penny

22. joulukuuta 2009 klo 17.29  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tuli tässä vain mieleen näin kirjakaupassa työskentelevänä, että tiesitkö, että L.M.Montgomerylta on nyt julkaistu aiemmin suomentamaton Vanhan kartanon Pat?

Tai ehkä se odottaa jo joulupukin kontissa.

22. joulukuuta 2009 klo 20.31  
Blogger Womppis kirjoitti...

Alkoi tehdä mieli lukea Runotyttöä tämän jälkeen. Silloin, kun olin noiden kohderyhmäikää olin vielä vähän liikaa jossain Tiina-kirjojen maailmassa ja toisaalta siirryin siitä melko sujuvasti johonkin Sweet Valley High -tyyliseen. -.- Pikku Naisia luin kyllä jatko-osineen mutten koskaan erityisesti ihastunut siihen. Sen sijaan on kummallista ja varmaan ihan sattumaakin että Alcottin Tytöistä parhain oli tosi rakas, ja mun oli pitkään pakko lukea se joka kesä. Ehkä se oli riittävän naiivi ja ennalta-arvattava mulle. ;)

Ihanaa, että joillain kirjoilla on tällainen vaikutus ja jotkut pystyy ihastumaan niihin noin. Mulle tuollaisia tunteita aiheuttaa oikeastaan vain Harry Potterit, ne inspiroi aina myös toisaalta omaa kirjoittamista.
Ja Ylpeydestä ja Ennakkoluulosta en edes ala selittämään... se nyt vain on aina yhtä hilpeä. :)

22. joulukuuta 2009 klo 21.49  
Blogger Jonna kirjoitti...

penny: kiva, että tykkäsit:) itse kärsin välillä ihan fyysistä kipu kun muista, että Anna ja Emilia ovat keksittyjä hahmoja. Onneksi suurimman osan ajasta tiedän, että he eivät voi olla vain mielikuvitusta:)

Anonyymi: oih, en tiennyt. Taidankin lähteä tästä kirjashoppailee:)

Womppis: lue ihmeessä Runotytöt!Itse luin Montgomeryn kirjat ensimmäistä kertaa vasta 20-vuotiaana:)

22. joulukuuta 2009 klo 22.02  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mun piti myös tulla vinkkaamaan Patista, mutta joku ehti jo!

Emilia on kyllä.. Niin. Tuli hirvittävä kaipuu noihin kirjoihin, mutta ne on porukoilla hyllyssä. Täytyykin raahata omaan kotiin heti seuraavalla käyntikerralla. Pitäisi myös yrittää kaivaa tuo kolmas osa vanhana painoksena, kun kaksi ensimmäistäkin on muinaisia äidin nuoruuskirjoja!

22. joulukuuta 2009 klo 22.50  
Blogger paula kirjoitti...

mä en oo ikinä oikein päässy runotyttöihin sisään, yritin joskus pienenä mut ei ne sillee kolahtanu samalla tavalla ku vaikka pikku naisia ja jotku anna-kirjat. sitä tv-sarjaa oon joskus vilkuillu, ilse on ihana :)

joulunviettoon ollaan menossa poikkiksen vanhempien luo ja siel pitäis olla hyllyssä poikaystävän siskon tyttökirjat nii ehkä pitää syventyä niihin, en taida annojakaan olla kaikkia lukenu vaik ne onki tosi kivoja tai ainaki ainoo omistamani eli öö sateenkaarinotko mut sehän ei varsinaisesti enää annasta kerrokaan

22. joulukuuta 2009 klo 23.17  
Anonymous suikeli kirjoitti...

Tää blogi on niin mahtava. Yks syy, miksi tämä blogi on tärkeämpi mulle kuin mikään muu niistä mitä seuraan, on nää kirjat. Et vaan voi olla huono tyyppi kun luet näitä kirjoja.. ;)

Nytkin oon viettänyt joulun Emilian kans, nauranut kyljet kipeiksi Emilian sutkautuksille, itkenyt vähän surullisissa kohdissa, niin kuin kuuluukin. ;) Oon (ikävä kyllä) tutustunut Montgomeryn kirjoihin vasta nyt parikymppisenä - mutta niistä tulikin sitä rakkaampia. :)

Samaistun enemmän Emiliaan, mutta mielestäni Annan ja Gilbertin rakkaustarina on ehkä maailman ihanin... Lisäksi Anna on yhdistänyt mua ja mun yhtä erittäin tärkeää ystävää meidän ystävyyden alkutaipaleella. Annalla on siis melkein yhtä tärkeä paikka sydämessä kuin tällä (sukulaissielu-)ystävälläkin... :)

27. joulukuuta 2009 klo 22.47  
Blogger Velma kirjoitti...

Luin joskus kesällä Runotytöt ekaa kertaa ala-asteen jälkeen. Täytyy kyllä sanoa, että en vieläkään ihan ymmärrä miksi niitä pidetään niin ihanina. Tykkään Annasta enemmän, kun siinä on särmää. :)

28. joulukuuta 2009 klo 14.43  
Blogger Anna kirjoitti...

Hitsi, pitää varmaan lukea nuo läpi jälleen. Välillä tuntuu, ettei ehtisi lukea uusia kirjoja ollenkaan kun haluaa fiilistellä niiden tiettyjen kanssa uudelleen ja uudelleen. Itse oon myöskin lukenut vasta lukioikäsenä Montgomeryt, ja ihastunut kovasti.

30. joulukuuta 2009 klo 21.59  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu