Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Villakoirien paras ystävä jonna

maanantai 17. joulukuuta 2007

Villakoirien paras ystävä jonna

Tänään oli niitä päiviä, jotka eivät tarvitse sivua omaelämänkerrassani. Aamulla tehdessäni tutkimusmatkaa vaatekaappini kätköihin sain kaivettua esiin vähälle käytölle jääneet Barcelonan Zarasta ostetut housut. Löydöstä innostuneena kokosin vaatekerran housujen ympärille ja painuin tyytyväisenä ulos ovesta joulukuun ruskeaan pimeyteen (seriously, lunta? ikinä?). Kaikki meni suhteellisen hyvin työpaikalle saakka (tosin sain metrossa sen viimeisen kymmenen vuoden viinoilta ja eritteiltä tuoksahtavan miehen viereeni). Toimiston loistevalojen alla vaatekertani heikkous kuitenkin ilmeni: Olin kylmyyttä välttääkseni heittänyt päälleni myös villatakin päällystakin alla pidettäväksi ja matkaan menneen puolen tunnin aikana noin puolet villatakin villahötöstä oli imeytynyt liiviini ja jollain tavoin myös housuihini. Ensimmäisen puolituntisen töissä kulutunkin sitten irrottamalla teipinpätkillä villanöyhtää ympäri kroppaani(positiivista tietenkin on, että sain myös palkkaa tältä ajalta. Negatiivista itse irrotuksen lisäksi, että epäilen toimistusjohtajan kävelleen huoneeni ohi juuri kun huidoin teipinpätkällä selkääni). Kirjastoon lähtiessäni en virheestä viisastuneena enää laittanut villatakkia päälle mutta jollain ihmeen tavalla olin taas villanöyhtän peittämä päästessäni lukusaliin. Jälleen puoli tuntia nöyhtää irrotellen koska en halunnut aiheuttaa astmakohtausta vieressäni istuvalle pojalle.

Päivän saldo: Yksi tunti villanöyhtän irttottamista.

Tässä kuva murhekryyynikokonaisuudesta:

Photo Sharing and Video Hosting at Photobucket

Photo Sharing and Video Hosting at Photobucket

Otan vastuuvapautuksen kaikesta sotkusta jota kuvassa esiintyvissä vaatteissa on. Ne omaavat ihmeellisiä pölynimentätaikavoimia.

Liivi - b.young
Paita - Hennes&Mauriz
Housut - Zara
Punainen nauha - Pyjamahousujen irronnut vyötärönauha uusiokäytössä.

-Jonna

ps. bussissa vieressäni istunut nainen sai aivastuskohtauksen.

Tunnisteet:

2 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

tosi tyylikäs ja särmä kokonaisuus. Tykkään!

tuhlaus.vuodatus.net

17. joulukuuta 2007 klo 19.32  
Blogger Jonna kirjoitti...

Kiitos!

17. joulukuuta 2007 klo 22.22  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu