Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Julmuutta rännän ja visa electronin muodossa.

keskiviikko 30. tammikuuta 2008

Julmuutta rännän ja visa electronin muodossa.

Jipjei! Sain töitä. Tulevana keväänä minut voi sitten bongata tuutoroimassa oikikseen hakijoita eräällä valmennuskurssilla:) Olen tästä pestistä erittäin innoissani koska aikoinaan hikoillessani itse kyseisellä kurssilla, vannoin olevani joskus sillä toisella puolella. Siis niiden rentojen, ruskettuneiden opiskelijatuutoroiden puolella. Haa! Nyt on minun vuoroni olla rento ja ruskettunut (täytynee varata muutama tekoaurinkokerta)Hmnn... jokin kesämekko olisi myös kiva ja picnickori mukaan ainakin muutamalla kerralla, ja aurinkorasvalle tuoksuva iho:D (minäkö sadisti?)

Ulkona on kamala nilkkoihin asti ulottuva loska ja lähes uudet nahkanilkkurini joutuivat kokemaan sen karvaasti. Samoin litimäriksi kastuneet jalkaparkani. On kyllä täysin epäreilua, että aamulla paistaa melkein aurinko ja sää vaikuttaa kaikin puolin kohtuulliselta ja iltapäivästä saakin sitten niskaansa loskaa kaikessa märkyydessään ja ihanat kenkäkullat kastuvat tunnistamattomiksi. On myös erittän viehättävää kun ei näe puolta metriä kauemmas kastuneiden silmälasiensa takaa ja meinaa ensin jäädä bussin ja sitten lastenvaunujen alle. Kevät tänne ja vähän äkkiä! tai ei äkkiä, vaan NYT.

Koska odotin tästä päivästä kevään kultaista alkupäivää, en tietenkään osannut pukeutua tuohon vesilumimyrskyyn.



Panta- Seppälä
Paita - Flash
Vyö - Glitter
Hame - H&M
Sukkikset - Seppälä

Hiusteni hirvittävä ulkonäkö johtuu edellä kuvailemastani kamaluussäästä.

Sitten vielä pieni avautuminen. (Räntävalitus oli vain julmaa tosiasiaa.)
Miksi ihmeessä se saamarin visa electron ei ikinä toimi?! On niin samperin kiva seistä kassalla ja katsella, kun elämäänsä kyllästynyt myyjä (olen itsekin kassa ja ymmärrän täysin tuon elämään kyllästymisen. Asiakkaat ovat aaseja) vetää korttia viidettä kertaa huutavan laitteen läpi. Selän taakse keräytyy jono vihaisesti mulkoilevia mummoja, jotka kuiskailevat pumminuorisosta ja omat aivot etsivät pikakelauksella tilin viimeistä saldotietoa. Aaah! aivan! miksi se kortti aina nöyryyttää minua nimenomaan niissä "mummoliikkeissä"? ei ikinä H&M:llä mutta erittäin usein stockmannilla. Ja tiedoksi sinulla turkkimamma takanani: Tililläni oli katetta. Ehkäpä vaivaiset 20 euroa mutta tarpeeksi ostokseeni. Jos en pelkäisi luottotietojeni menettämistä, hankkisin heti visan.

-Jonna

Tunnisteet:

10 kommenttia:

Blogger tipitii kirjoitti...

Varsinkin ruuhka-ajat ovat välillä tuskaa electronin kanssa. Meidän Tiimari ei edes aina ota vastaan koko korttia, eivät jaksa yrittää (vaikka en mä siellä nyt kauheesti shoppailekaan...). Hankkisivat kauppoihin kunnon laitteet, jotka ei aina jumittais. Argh!

30. tammikuuta 2008 klo 22.16  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hanki toki Visa Debit, joka on "uusi pankkikortti". Voi ostaa junaliput junasta tai maksaa ostoksensa nettiyhteyden ollessa kaupoissa pimeänä, koska korttia ei tarvitse aina varmentaa. Luottokorttilaskukaan ei yllätä, koskaan mitään laskua ei tule, vaan summat lähtevät tililtä pienellä viipeellä.

Ikää 20, luottotiedot kunnossa ja jonkinlaiset tulot pitää olla, niin kortti napsahtaa käteen. :)

30. tammikuuta 2008 klo 22.23  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mä talloin yhtenä päivänä räntäsateessa pankkiautomaatille, kun mun ve ei toiminut. Mä en yleensä sitä käytä vaan ihan nortsia pankkikorttia juuri niiden häikkien takia. Tosin kohta ne nortsit poistuvat käytöstä, sitte on kivat jonot kassoilla :D

30. tammikuuta 2008 klo 22.33  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

No niiden vanhojen pankkikorttien tilalle tulee tosiaan noi Debit-kortit, että ei se jono siitä sen isommaksi kasva kuin ennenkään (jokainen kauppa on varmaan tajunnut päivittää koneensa Debiteille, kun niitä wanhoja pankkikortteja ei enää myönnetä).

31. tammikuuta 2008 klo 0.13  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Voisko olla, että Helsingissä tosiaan sitä ruuhkaa korttien kanssa tulee... Hmm, täällä vähän pohjoisempana ei ole henk.koht. VE-ongelmia ollut kuin pari kertaa vuodessa. Kun olin itse asiakaspalvelija, muistelisin, että n.2 päivänä kuussa oli joku VE-ongelmapäivä, jolloin oli rasittavaa hokea asiakkaille, että VE ei toimi ja melkein tuskaisena odotin aina, että minkä kortin asiakas lompakostaan kaivaa.

Ja noista mummoista ei ole mitään kokemusta. Huh, mitä porukkaa, jos toisten varakkuutta arvelevat! :D

31. tammikuuta 2008 klo 0.33  
Blogger dolce kirjoitti...

Hyvä, että muillakin on ongelmia electronin kanssa! Vähän hävettää joskus, kun sen ärsykortin kanssa kestää 10 min jossain kassalla :/ Joku voi vielä luulla, ettei tilillä ole katetta...

31. tammikuuta 2008 klo 9.00  
Blogger Jonna kirjoitti...

tipitii: aivan, tai tekisivät electronin joka toimii:)

anonyymi: Tuotahan voisi kokeilla:) kiitos vinkistä!

shandi: Äääh, mulla ei ole mitään muuta kuin electron toistaiseksi.

anonyymi: aivan varmasti on pari kauppaa joilta tämä toimenpide on päässyt unohtumaan:)

nene: Helsingissä on tosi usein "ruuhka-aikaan" ongelmia electroneiden kanssa. Linjoilla on niin paljon liikennettä:)

dolce vita: Se on inhottavaa jos muut epäilevät, että ei ole katetta:) eilen oli vielä niin kiire, että jouduin jättämään kirjan kassalle. silloin varmasti koko jono epäili tilini katetta.

31. tammikuuta 2008 klo 9.55  
Blogger Linnea B kirjoitti...

Sanopa muuta. Oli aika mahtavaa seistä jouluruuhkassa ruokakaupan, ison marketin, kassalla (pitkän jonon hönkiessä niskaan) sen elctronin kanssa vain kuullakseen kassalta, että ei nää elctronit oo tänään toiminu ku on niin kauhee ruuhka. Siitä sitten automaatille toteamaan, että rahat on laitteesta loppu... Se aina piristää päivää niin mukavasti, kun tuon kortin kanssa saa kokea niin jännittäviä hetkiä.

31. tammikuuta 2008 klo 11.03  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Onnea töiden saannista! Ja ei, et vaikuta ollenkaan sadistiselta..;)

31. tammikuuta 2008 klo 17.11  
Blogger Jonna kirjoitti...

anonyymi: haha, en tietenkään:D

31. tammikuuta 2008 klo 20.16  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu