Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Sex And The City

lauantai 7. kesäkuuta 2008

Sex And The City




Ei juonipaljastuksia!

Nyt se on sitten nähty. Omaan makuuni elokuva oli yllättävän hyvä. Minulla on aina tapana valmistella itseäni pahimpaan, joten odotin valkokankaalta lentävän aikamoista sontaa ja sarjan raiskausta mutta näin ei käynytkään. Erään henkilön loppuratkaisuun olin kuitenkin niin tyytymätön, että viimeiset minuutit kuluivat aikamoisen mökötyksn parissa.
Puvustus oli mahtava! Vaikka sitä merkkien ylimalkaista mainostusta ja esiintuomista on haukuttu suurinpiirtein jokaisessa leffan arvostelussa, en kuitenkaan kokenut sitä mitenkään ärsyttäväksi. Onhan Sinkkuelämässä aina tuotu merkkejä eteenpäin ja tämä leffahan oli vain monta kertaa pidempi kuin yksi televisiojakso niin totta kai mainostusta oli enemmän.
Äsh, ärsyttää, kun ei voi oikein kertoa, mitä siinä leffassa oikein tapahtui! Haluaisin puida, avautua ja hiukkasen valittaa mutta yritän säilyttää leffanautinnon myös niille, jotka eivät ole sitä vielä nähneet:)

Enpäs muuten ole ikinä nähnyt niin hyvin pukeutunutta porukkaa Tennispalatsissa! Illan suosituin asukonaisuus tuntui ehdottomasti olevan mekko ja korkkarit. Tämä oli jopa niin yleistä, että jokainen farkuissa paikalle saapunut tuntui suorastaan olevan väärässä paikassa:)

Oman asuni kanssa kävi sitten niin, että tajusin viimeisenä iltana, että en ehdi käydä kotona vaihtamassa vaatteita töiden ja tyttöjen tapaamisen välillä. Päälle piti siis laittaa se asu, joka myös käy päälle työpaikalla:) Tämä rajasikin sitten vaihtoehdot yhteen. Työpaikassani ei ole erityistä pukukoodia, mutta jotenkin aavistelin, että tiukasta korsettimaisesta yläosasta ei kovin innostuttaisi;)







Mekko - Fidalta takaisin ostettu äidin vanha kesämekko
Neuletakki - ZARA
Kengät - Bianco
Panta - Seppälä
Laukku - Second hand

kuva


Kuinka moni on leffan jo nähnyt ja kuka ei aio mennä laisinkaan?

Tunnisteet: ,

20 kommenttia:

Blogger Nelliina kirjoitti...

Jonna hei, katsohan millä sanoilla mun minuuttia tätä aikaisemmin julkaistu postaus alkaa xDxDxD tuli pikku deja vu tunne :D

7. kesäkuuta 2008 klo 11.39  
Blogger Lotte K kirjoitti...

Täälläkin yllätyttiin positiivisesti! Ja luulen että tiedän kenen loppuratkaisua tarkoitat.. Olen itse kuitenkin sitä mieltä että näin henkilöt pysyivät loppuun asti omina itseinään ja toisenlainen ratkaisu olisi ollut liian lässy :P Mahtava värikäs asu sulla!

7. kesäkuuta 2008 klo 11.45  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Minä kävin maanataina katsomassa leffan, olen vaihdossa niin pääsin aiemmin katsomaan:) Tykkäsin kyllä leffasta, sai nauraa ja myös herkistellä:)Olitpas suloisena leffassa!

7. kesäkuuta 2008 klo 11.46  
Blogger nei kirjoitti...

Huh. En ole koskaan ollut kovin innoissani kyseisestä sarjasta, mutta kun joka blogissa hehkutetaan leffan ihanaa puvustusta, niin tuntuu että se on pakko kuitenkin mennä katsomaan. :D

7. kesäkuuta 2008 klo 12.01  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

huomiseksi on liput varattu minulle ja kahdelle kaverilleni. mä niiiin kovasti odotan sitä!!
ja maanantaina vapaa päivä, joten voi leffan jälkeen mennä maistelemaan kuoharia ja cosmopolitaneja. :)

7. kesäkuuta 2008 klo 12.05  
Blogger Jenni kirjoitti...

Minä en ole vielä nähnyt kyseistä leffaa, mutta odotan innolla. :) Serkkuni synttäreiden kunniaksi menemme maanantaina tyttöporukalla katsomaan. :)

7. kesäkuuta 2008 klo 12.19  
Blogger Christina kirjoitti...

Ah, asusi on ihanan värikäs. Oikea herkku! :)

Minun täytyy odotella leffaelämystä vielä maanantaihin asti - ja kenties jopa pidemmälle jos tämä yskä tästä pahenee. En viitsisi mennä yskimällä pilaamaan muiden katsojien elokuvailtaa.

7. kesäkuuta 2008 klo 12.24  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

En ole vielä nähnyt, mutta mahdollisimman pian menen!

7. kesäkuuta 2008 klo 12.29  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

nähty on ja oon kanssa pettynyt sen yhden henkilön loppuratkaisuun! angstasin mun kavereille leffan jälkeen siitä, vaikka ne oli ihan tyytyväisiä siihen :D aaah, pakko nähä uudestaan! :)

7. kesäkuuta 2008 klo 12.38  
Blogger Peippo kirjoitti...

En ole vielä nähnyt leffaa, mutta aion ehdottomasti katsoa sen viimeistään ensi viikon aikana. Nyt vaan pelottaa että en kai vaan törmää mihinkään massiivisiin juonipaljastuksiin... sen takia olin hypätä tämänkin tekstin suoraan yli (tällä hetkellä olen erityisen varovainen lukiessani, mitä muotibloggaajat ovat leffasta tykänneet :D), mutta luin sen kuitenkin kun huomasin, ettei siinä mitään paljasteta. Huh.

7. kesäkuuta 2008 klo 13.31  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mekin käytiin eilen tyttöjen kanssa ensi-illassa, ja nimenomaan korkkarit ja mekot päällä! Oli sama pukukoodi täällä Turussakin vallalla - ihana nähdä Kinopalatsin ison salin täydeltä iloisia kesäisiä tyttöseurueita. :)

Ja cosmoilla tietty käytiin kans. ;)

Yksi juttu, mistä itse olin yllättynyt - mulle leffan suurimmat ihmissuhdesykähdytykset ei liittyneetkään Carrieen, vaan Mirandan kuvioihin. Kyllä niiskutin, oijoi :)

7. kesäkuuta 2008 klo 14.03  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tänään menossa kuuden näytökseen ja innolla jo odotan. Mikään himopukeutuja en ole, mutta hieman tekisi jotain juhlavampaa laittaa päälle... Tietäisi vain mitä. :s
-Yssi

7. kesäkuuta 2008 klo 14.05  
Blogger MouMou kirjoitti...

Eilen kävin katsomassa!:) JKL:kin täyttyi korkkareista ja mekoista.<3 Sulla on muuten sama juliste tuossa kuvassa kuin omassa postauksessani. Se on ihanin!!<3 *hihi*

7. kesäkuuta 2008 klo 14.09  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Minä näin sen! :D leffa oli ihana ja mä jopa nauroin monessa kohtaa :O ihana asu sulla jälleen kerran :))

7. kesäkuuta 2008 klo 16.40  
Blogger My Taste Of Honey kirjoitti...

I love how the cardigan matches the lime in your drink ;-) sweet! and of course that dress...is fabulous!

7. kesäkuuta 2008 klo 17.18  
Blogger Styledrop kirjoitti...

Tuo Fidalta takaisin ostettu äidin mekko on paras! Hmm, en ole jaksanut mennä katsomaan leffaa vielä ja tuskin menenkään.Haluaisin kyllä, mutta olen huono raahautumaan leffateatteriin...Mutta ehdottomasti haluan nähdä filmin!

7. kesäkuuta 2008 klo 17.31  
Blogger Boobettes kirjoitti...

minäkin kävin leffan eilen katsomassa ja vähän petyin, odotin et leffa ois nostettu vähä korkeemmalle tasolle ja oltais käsitelty asioita hieman nopeampaan tahtiin ja monipuolisemmin. Moni asia jäi harmittaan ja moni asia ilahdutti..Prkl ku näistä ei voi sen enempää puhuu ku tulee sit pilattua muiden leffanautinnon :D Ihanaa et tennispalatsissa on harrastettu pukeutumista teeman mukaan. Mulla oli sifonkimekko ja korkkarit kiharoineen päivineen ja olin koko salin pukeutuinein :D oli hirveää nähdä et jotku tuli tyyliin sunnuntaipäivän vaatteilla näin karkeasti sanottuna..

7. kesäkuuta 2008 klo 18.34  
Blogger Herttainen kirjoitti...

Mä en varmaan mee katsoon ollenkaan. En ole koskaan seurannut sarjaa ja leffa pyörii täällä vain saksaksi dubattuna, niin en koe jääväni mistään paitsi ;)

8. kesäkuuta 2008 klo 0.43  
Blogger Jonna kirjoitti...

nelliina: Telepatiaa:D

lotte k: Ääääh, itse en vain pysty hyväksymään sitä ratkaisua. Sotii sarjan viimeistä jaksoa vastaan...äsh.

pitsiverho: Ainiin, kun se tul itänne Suomeen niin jälkijunassa...

nei: Kyllä se kannattaa käydä katsomassa mutta apua! miten et ole ollut innostunut sarjasta?!

tuhlaus: Mnn... cosmopolitanit ovat niiiin herkkua:)

jenni: Hauskaa leffailtaa ja muista postalla leffa-asusi:)

christina: Kiitos! ja toivottavasti leffareissu onnistuu:)

sini: Nopeasti vain lippuja varaamaan!

venlaa: Minä myös raivosin aika innokkaasti siitä kavereille leffan jälkeen:D

peippo: Toivottavasti juonesta ei tipu paljastuksia sinun korviisi:)

duussi: Itkeskelin myös kovasti Mirandan kohdalla. Ja oli kyllä ihanaa, kun niin moni oli panostanut asustukseen:)

anonyymi: Hauskaa leffailtaa:)

moumou: Tykkäilen myös tuosta julisteesta vaikka Carrie onkin vähiten suosikkini nelikosta:)

kasix: Thanks, I wasn't trying to match the lime and the cardigan, I have to say that it was the waitress, she had an good eye for fashion;)

styledrop: Hih, tykkään itsekin tuon mekon tarinasta:) ja nyt sitä leffalippua vain ostamaan, hophop!

calin: Tylsää, että siellpäin ei ollut panostettu pukeutumiseen:(

herttainen: ääääh, nyt hankit sarjan dvdboksin. Mahtavaa seuraa sadepäiviksi:)

8. kesäkuuta 2008 klo 11.30  
Blogger Minna kirjoitti...

Kyllä tässä vielä ollaan menossa katsomaan.. Olisin päässyt ennakkonäytökseenkin, mutta lippu jäi hakematta ja nyt ketuttaa.. ;< Söpö asu siulla.

8. kesäkuuta 2008 klo 16.08  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu