Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Synttärilahja

sunnuntai 8. kesäkuuta 2008

Synttärilahja

Sain eilen saynttärilahjan. Kolme kuukautta etuajassa. Kaikki alkoi siitä, kun yritin aamulla keksiä itselleni jotain päällepantavaa. Vieläkin SATC lumoissa päädyin vaaleanpunaiseen pellavamekkooni, joka pikkiriikkisen tuo mieleen erään Carrien leffassa käyttävän mekon. Asustettuani mekon vielä leveällä ruskealla vyöllä jäin hölmistyneenä tuijottamaan kenkäkaappiini, joka yleensä varsin tunnollisesti kykenee ratkaisemaan kenkäongelmani. Ei kuitenkaan eilen. Siis himputti sentään! Minullapas ei ollut laisinkaan ruskeita kenkiä! Vedin sitten lopulta jalkoihini kesäkuumalla järkyttävän hiostavat nahkasaappaani ja läksin poikaystävän seuraksi ruokakauppaan (siis kyllä. koko tämä laittautuminen citymarkettia varten). Siinä sitten talsiessani kuumissa saappaissani ja varpaideni haukkoessa epätoivoisesti ilmaa, tajusin, että tarvitsen ehdottomasti gladiaattorisandaalit. Tästä ajatuksesta innostuneena raahasin seuralaiseni DinSkoon. Sieltä löytyivätkin juuri ajatuksieni sandaalit mutta siinä 39,90 hintalappua tutkiessani pankkitilin saldo ja maksamattomat laskut löivät aika tylysti vasten kasvoja. Pieni kyynel lähti jo valumaan poskea pitkin kun mietin kaikkia niitä mahtavia hetkiä, jotka minä ja sandaalit voisimme yhdessä viettää. Niiskutukseeni kyllästynyt poikakaveri sitten lopulta ehdotti, että voi ostaa ne minulle synttärilahjaksi, jos lupaan, että en sitten syyskuussa ulise, kun en saa ollenkaan lahjaa. Minähän lupasin. (Näin käy lähes joka kesä)





Mekko - ZARA
Vyö - Iskän tuliainen Azoreilta
Laukku - Second hand
Sandaalit - DinSko

Nyt taidankin hetken puurtaa kasvatustieteen tehtävien parissa:) Hauskaa kesäsunnuntaita kaikille!

-Jonna

Tunnisteet: ,

15 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Vai gladiaattorit sinullakin:) Oi alan jo pelätä, että koska minäkin sellaiset hankin, kun niin monessa blogissa olen nähnyt kuinka nekin voivat näyttää kivoilta. Sulle käy tukka tuollein kiinni:) Pidän paljon tuosta pellavamekostasi.

8. kesäkuuta 2008 klo 11.45  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Sandaalit kruunaavat asun! Ja koko asu on muutenkin ihana. :)

8. kesäkuuta 2008 klo 11.52  
Blogger MouMou kirjoitti...

Te olette Nelliinan kanssa ihan samiksia!!:D HAHA! Neltsukin oli langennut gladiaattoreihin.;) Ihana asu kyllä!<3

8. kesäkuuta 2008 klo 12.06  
Blogger nei kirjoitti...

ihanat sandaalit! (vaikka tulee mieleen toissapäivänä yle teemalta tullut muodin historiaa -dokumentti, jossa antiikin rooman tyypeillä oli urheilusukat sandaaleissaan *puistatus*)

8. kesäkuuta 2008 klo 12.14  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ihanien kenkien lisäksi sulla on ihana poikaystävä! kuvitella.. mies, joka ymmärtää muodin tärkeyden. :)

8. kesäkuuta 2008 klo 13.13  
Blogger Christina kirjoitti...

Okei, nyt minua alkaa jo todella raivostuttamaan se fakta, ettei täältä löydy Dinskoa. Ihan oikeasti. Miksi kaikista niistä kenkäkaupoista juuri Dinsko puuttuu?!?

Kenkäsi ovat ihanat. Ja minun kenkäkaapissani on tyhjiö. Ja haluan täyttää sen tyhjiön heti.

8. kesäkuuta 2008 klo 13.24  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Munkin pitäisi saada omat gladiaattorisandaalit. Yritän kuitenkin sinnitellä alemyynteihin, josko sieltä sitten omat sandaalit bongaisi.

8. kesäkuuta 2008 klo 13.26  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Where are tights????

8. kesäkuuta 2008 klo 14.23  
Blogger Anni kirjoitti...

Kaikilla on täydelliset gladiaattorisandaalit, minulla vain unelmissani. Ääh, pakko saada ne omat ja täydelliset kenkävarastoon! Nuo ovat ihanat. :)

8. kesäkuuta 2008 klo 17.08  
Blogger Mari kirjoitti...

Mekkosi on aivan ihana sekä värin että mallin puolesta. Kengät tuovat siihen mukavaa särmää. :)

8. kesäkuuta 2008 klo 18.54  
Blogger Jonna kirjoitti...

pitsiverho: Kiitos:) Oli jännä pitää hiuksia pitkästä aikaa kiinni ja mekko kuuluu myös omiin lemppareihini:)

brilliante: Kiitos!

moumou: Hah, huomasin saman jutun juuri kun olin aloittamassa postauksen kirjoittamisen:D

nei: kiitos ja hui, sukat sandaaleissa historiallisissa jutussa. ugh.

anonyymi: Tai sitten haluaa nopeasti ulos kaupasta hyväntuulinen tyttöystävä mukanaan;)

christina: Voi ei! ei DinSkoa? Taidankin sitten olla onnekas, kun täällä niitä tuntuu olevan kasoittain:)

pinja2: Minun piti myös sinnitellä alennusmyynteihin mutta sitten tuli sellainen "pakko saada nyt heti" kohtaus:D

anonyymi: My legs are freakishly white but I don't want to use tights on summer time:)

pandora: kiitos!

mari: Kiitos ja juuri siihen "särmään" pyrinkin:)

8. kesäkuuta 2008 klo 21.20  
Blogger Nelliina kirjoitti...

:D jos kirjoitat huomenna vielä maximekosta niin sit epäilen että meillä on joku kosminen yhteys :D:D

8. kesäkuuta 2008 klo 22.25  
Blogger Tuuli kirjoitti...

hei vitsi! toi mekko on kyllä tosi kiva. Onko se se Pariisin Zaran?

8. kesäkuuta 2008 klo 23.26  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

wors for your legs if you don't wear tights...

10. kesäkuuta 2008 klo 7.20  
Blogger Outi kirjoitti...

Multa löytyy samat gladiaattorit :) Eikös vaan olekin mahtavan hyvät jalassa!

23. kesäkuuta 2008 klo 18.41  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu