Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Tarkemmin Tallinnaa

tiistai 24. kesäkuuta 2008

Tarkemmin Tallinnaa




Aaaah! Nyt ne tyhmät esseet on kirjoitettu! Jos nyt saisin erään tylsän tentin tieltä pois ensi maanantaina ja sitten vielä yhden kuulustelun niin voisin harkita jotain lomailua (= vain töitä, ei opiskelua).

Muttasiis, nyt tulee jonkinlainen avautuminen (positiivisessa mielessä) juhannuksen vietosta Tallinnassa:)

Aloitan hitaasta alusta. Matkasimme lätäkön ylitse sellaisella hitaalla botskilla ja muistinpas jälleen miksi en voi sietää kyseisiä paatteja. Oikeasti. Aamulla, ENNEN KELLO KAHDEKSAA lähtöselvityksessä jengin hengitys haisi siihen malliin kirkkaalta erittäin kuivalta valkoviiniltä, että tämä tyttö meinasi tyhjän vatsansa kanssa olla humalassa pelkästä ilman haistelusta. Elikkäs, humalassa olevat ihmiset ennen kello aamuyhdeksää ja vieläpä näiden ihmisten kanssa lukittautuminen kolmeksi ja puoleksi tunniksi pikkuiseen purtiloon on minun kestokyvylleni aivan liikaa. Toinen asia oli taas se helkkarin buffetti. Matkaa tilatessa mietin, että olisi ihan kiva saada jotain ruokaa masuun, kun se kuitenkin kurnuttaa parin tunnin päästä heräämisestä. Olisi pitänyt pakata eväät. Kuvitelkaa satapäinen norsulauma tunkemassa sisään yhdestä ainokaisesta ovesta. Lisätkää tähän myös kyynerpäät vatsaan ja nenään, karjuminen mehujonossa ja se sama alkoholinlemu niin pääsette aika (mutta ette ihan) lähelle tätä viehättävää aamiaistilannetta.

Noniin, nyt valitus seis. Lukuunottamatta matkoja meni kaikki reissussa aivan nappiin! Hotelli oli älyttömän kiva! Kannatti todella satsata matkaan pari kymppiä enemmän ja nukkua vanhass akaupungissa kuin siinä iänikuisessa Virussa. Hotellia voi kurkata täältä! Mainostan tässä nyt aivan avoimesti, että oli kivoin hotelli, jossa olen ollut. Suosittelen:)
Olin varannut etukäteen itselleni kampaajan ja ah! kun noi virolaiset kampaajat ovat niin hyviä! Pulitin leikkauksesta ja väristä 40 euroa ja sain sillä konsultointia väristä, mallista, mahtavan leikkauksen, päänahan hieronnan ja suoristusrautakäsittelyn:) Hmnn.... (Tyytyväistä hyminää)
Päiväunien jälkeen (ei tässä enää niin nuoria olla, että aamukuuden herätyksestä ei olisi seurauksia...) suuntasimme koko neljän hengen joukkomme syömään keskiaikaiseen Old Hansa-ravintolaan. Istuskelimme juuri siinä ulkoterassilla kun taivaalta pamahti niskaan mukavan kokoinen ukkosmyrsky. Terassi oli kuitenkin sen verran hyvin katettu, että käärimme ravintolan tarjoamat viltit ympärille ja jatkoimme herkuttelua:) Suomen ravintoloissa ei vain ole tuollaisia ihania oikeasti sadetta pitäviä ruokailuterasseja. Ilta kului sitten katsellen jalkapalloa (tai no, itse keskityin drinkkeihin) mielettömässä maan sisään kaiverretussa drinkkibaarissa, jossa juomat kustansivat noin neljä euroa kappale ja valinnanvaraa olikin sitten yli 50 erilaista drinkkiä:) Jälleen kuuluttaisin tälläistä oikeasti viihtyisää drinkkibaaria Helsinkiin...




Seuraava päivä oli omistettu shoppailulle! Kömmittyämme vihdoin ylös puoli kymmenen aikaan (vihdoinkin edes siedettävät yöunet!) ja ahdettuamme mahamme ähkyyn maailman parhaasta aamiaisesta (mitä sieltä ei löytynyt, ei oikeasti tarvinnut) läksimme kaupungille (eli astuimme ulos hotellin pääovesta). Jakaannuimme fiksusti tyttöjen ja poikien joukkueisiin ja painuimme eri suunnille. Osa alennusmyynneistä oli jo alkanut ja päädyin keräämään mukaani yhden t-paidan, kahdet kengät ja sateenvarjon (kuvia postauksen lopussa). Oletteko muuten huomanneet, että virossa myydään aivan mielettömiä kenkiä? Ja ei mitään muoviroinaa, vaan todella hyvälaatuisia ja kauniita! Aaaahh, olin taivaassa ja myyjät katsoivat oudoksuen tyttöä, joka halaili ja uikutti joka toisen parin vierellä. Koska Tallinnassa oltiin, päivään kuului luonnollisesti myös kaksi kahvilakäyntiä. Jos suklaakakku maksaa vähän päälle euron palaselta, niin pakkohan se on tuplata vierailu. Valitukset tähän samaan syssyyn Suomen olemattomasta kahvilakulttuurista. Tallinnassa oli joka nurkalla pieniä, kivoja ja persoonallisia kahviloita. Ei vain niitä tylsä Robertseja (Hah, ironista kyllä. Tuossa kuvassa olen juuri siellä Robertsissa:D )


Illalla kiskoin väenvängällä toiset uusista kengistä jalkaani vaikka edessä olikin talsiminen Tallinan yllä olevalle muurille. Ja hah, tulipas todistettua siinä samalla, että korolliset kengät voivat olla mukavat vaikka niitä ei olisikaan ehkä tarkoitettu mukulakivillä pomppimiseen. Paras ostos ikinä! Maisemien katselun ja käsittämättömän kuvan jälkeen piti taas käydä syömässä. Tällä kertaa Peppersack nimisessä mahtavuudessa, joka on suorastaan kantikseni aina Tallinnassa käydessä. Nam! Illaksi painuimme taas sinne samaan drinkki-ihanuuteen tuijottamaan ruutua, jossa miehet potkivat nahkakuulaa. Samassa paikassa oli kannustamassa myös kasa venäläisiä ja huuto oli kyllä sen mukainen. Myös kaduilla näki aikamoista juhlintaa Venäjän erävoiton jälkeen:)




Sunnuntaina olikin sitten kotiinlähtö ja voi vitsit, kun olisi mielellään jäänyt hiukkasen pidemmäksi aikaa:) Ehdin sentään käydä ahmaisemassa vielä yhden palan suklaakakkua;)


Ja tässä vielä pikaisesti kuvia ostoksistani:)



T-paita Terranova. Teksti oli valloittava!

Rakkautta ensi silmällä-balleriinat! huomatkaa röyhelöt!


Nämä olivat 20 euroa! -70% superalella.
Syksyn ehdottomat kenkälempparit!

Tallinnasta on vain pakko ostaa villasukat:)


Lisäksi mukaan tarttui tuo jo moness akuvassa esiintynyt röyhelösateenvarjo. Olikin aika osuva ostos viime päivien sään perusteella:)

Siinäpä se matka,

-Jonna

ainiin! laitan huomenna mailia huutokaupan voittajalle. Pääni näyttää vuitavan kuin se kuuluisa seula:)

Tunnisteet: ,

21 kommenttia:

Blogger Amy kirjoitti...

Upea kenkälöytö! Nyt alkoi innostamaan suunniteltu laivareissu Tukholmaan, mutta se ei välttämättä sitten onnistukaan töiden vuoksi :/

24. kesäkuuta 2008 klo 21.54  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

hauskoja ostoksia! Mäkin haluan Tallinnaan ihan vaan siksi, että siellä on hyviä ja halpoja leivoksia :D

24. kesäkuuta 2008 klo 21.56  
Blogger H kirjoitti...

Hei osaisitko neuvoa mitään vaateputiikkeja missä kannattaa käydä? Ollaan perheen kanssa menossa sinne muutaman viikon päästä. Ihanat nuo röyhelöballerinat! Mistä ostit? :p

24. kesäkuuta 2008 klo 22.10  
Blogger Marika kirjoitti...

Voi hitsi. Nyt tekisi kovasti mieli suunnata Tallinnaa kohti. Meidän piti perheen kanssa lähteä sinne viime kesänä, mutta porukan pienimmille olisi pitänyt hankkia sitä varten omat passit, joten menimmekin Tukholmaan. Kiva sekin, mutta 9-vuotias pikkuveli ja 4 tuntia shoppailuaikaa ei varsinaisesti kuulu listalleni unelmalomista.

24. kesäkuuta 2008 klo 22.28  
Blogger Ocean kirjoitti...

Kyl se on vaan lähdettävä pian tonne Viron suuntaan :) Söpöt nuo sukat :D

24. kesäkuuta 2008 klo 22.33  
Blogger Heide kirjoitti...

Ihania sateenvarjoja :) Ja villasukat oli ylisuloiset, ja varmaan tosi lämpimät!

24. kesäkuuta 2008 klo 22.42  
Blogger Christina kirjoitti...

Oi mitkä ihanuudet nuo villasukat. :) Harmittaa vieläkin, että pienenä Tallinasta ostetuista villasukista on jäljellä vain parin toinen puolisko.

En taida ikinä päästä yli tuon sateenvarjon suloisuudesta.

24. kesäkuuta 2008 klo 23.21  
Blogger tipitii kirjoitti...

Ihanat nuo röyhelöballeriinat. Kelpais mullekin...

25. kesäkuuta 2008 klo 5.05  
Blogger MouMou kirjoitti...

Ihanat villasukat!<3 Ja drinkkibaareja halutaan JKL:äänkin.:) Myös minä olen ihastunut Tallinnan kahviloihin, ne hinnat oi ne hinnat!<3<3<3

25. kesäkuuta 2008 klo 10.06  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Matka kuulostaa tosi kivalle!! :) Pääsisimpä itsekin reissuun...

25. kesäkuuta 2008 klo 12.34  
Blogger Jonna kirjoitti...

amy: Kiitos! ja toivottavasti pääset Tukholman shoppailuparatiisiin:)

emmi: Ah ja miten hyvä leivoksia! jälleen: ei löydy Suomesta:D

ellen: virukeskusta suosittelen lämpimästä. Paljon kauppoja, joita ei löydy Suomesta. Tietty vanhaa kaupunkia kannattaa myös koluta:)

marika: Ugh, neljä tuntia ei kyllä ole kovin runsaasta:)

ocean: kiitos ja nyt vain matkaa varailemaan:) suosittelen lämpimästi Tallinnassa yöpymistä:)

heide: Molemmat sontsat ovat minun:) Nyt saa kyllä loppua tuo sateenvarjojen ostelu!

christina: ei noita sukkia vain voinut jättää ostamatta:)

tipitii: minullekin kelpasi niin hyvin, että suostuin ostamaan vähän liian isot kun omaa kokoa ei ollut saatavilla:)

moumou: no älä! iso pala kakkua 1,5 euroa! AAAAH! Onneksi en asu Tallinnassa. Olisin varmaan muutaman kymmenen kiloa painavampi:D

brialliante: Kiitos! reissailusta jää vain kamala matkakuume päälle:)

25. kesäkuuta 2008 klo 15.51  
Blogger Tuuli kirjoitti...

jonsuu, ihanat kengääät noi byoungit! Hei, käy kertomassa ostanko yhden mekon, jota kuvailin naf nafin sovituskopissa.

25. kesäkuuta 2008 klo 20.04  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

rakas jonna, en milläääääään jaksaisi odottaa uutta postausta! tykkään mahottomasti lukee sun tekstiäs! btw itse olin tallinnassa juhannuslauantain ja sunnuntain :)) vanhassa kaupungissa on ihana tunnelma! (ainakin muutaman viinilasillisen jälkeen..)

26. kesäkuuta 2008 klo 0.33  
Blogger Styledrop kirjoitti...

Kiva matka tuntuu olleen ja nuo kengät on aika to die for!

26. kesäkuuta 2008 klo 2.50  
Blogger Peippo kirjoitti...

Ja minä kun olen aina ihmetellyt mikä Virossa ihmisiä viehätyttää... (Sehän on aivan liian lähellä! Jos mennään ulkomaille niin lähdetään edes kauas. Tai no, ainakin Saksaan.) Enpä mieti enää. :D

26. kesäkuuta 2008 klo 17.25  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

herra jumala minkälaiset silmäpussit sulla on!olen jo monessa kuvassa katsellut uskomatta silmiäni..ja minä kun luulin että omani ovat kauhea mutta eivät ne ole mitään verrattuna noihin!

26. kesäkuuta 2008 klo 17.44  
Blogger Tuuli kirjoitti...

jonnaaaaaaa!!! miten laitetaan html koodilla kuvia????????? En ostanut sitä mekkoa, kun negatiivisia kommentteja tuli enempi=(=(=(, mutta ostin muuta kivaa=)=)

26. kesäkuuta 2008 klo 18.11  
Blogger seireeni kirjoitti...

Teeppari mulle kiitos..

26. kesäkuuta 2008 klo 19.01  
Blogger Jonna kirjoitti...

tuuli: Ah noi kengät on mahtavat! ja mielettömät jalassa:)

anonyymi: Teitpäs erään väsyneen ihmisen iloiseksi kommentillasi:) Huomenna tulee postausta nyt on liian rätti olo:)

styledrop: Matka oli ihana ja kiitos!

peippo: Oih! Viro on ihan mieletön maa! jos et ole vielä vieraillut, niin mene ihmeessä!

anonyymi: Itse olen aina ajatellut, että minulla ei ole silmäpusseja vaan helvetin tummat silmänaluset. Kiva, että olet saanut kuvista viihdykettä;)

tuuli: ööön, niin, että ne ladataan jonnekin ulkoiselle palvelimelle (esim pohotobucket) ja sieltä kopsataan se koodi ja lisätään tonne kirjoitusosioon:)

seireeni: Jos se jää käyttämättä otan yhteyttä:D Maksoi muuten kuusi euroa;)

26. kesäkuuta 2008 klo 21.59  
Blogger Tuuli kirjoitti...

Jonna, musta tuntuu, että oon oikeasti sekaisin. Lähti mopo ihan käsistä alennusmyynneissä. Ja pahinta on tämä: kävin vaihtamassa yhden mekon naf nafissa ja otin sen tilalle muutamia juttuja, mm. mustan taskullisen jättimekko-paidan. Tulin kotiin tänä aamuna tuo vaatekappale päällä, kun olin ollut hunningolla eilen. Ja tajusin yht'äkkiä pikkukrapulassa, että olin ostanut melkein samanlaisen toissa päivänä ja vielä naf nafista. Siis oikeasti, ainoastaan hihojen pituus ja malli olivat ihan vähän erilaiset, mutta musta pitkä taskullinen mekko-paita. Olen niin rahaton ja muutenkin omantunnon tuskissa, että kävin vaihtamassa sen käyttämättömän, JONKA OLEMASSAOLON UNOHDIN PÄIVÄSSÄ mustiin farkkuihin. Pahinta tässä on se, että se, jota en ollut käyttänyt ja jonka vaihdoin, oli kivempi kuin tämä jonka nyt jouduin pitämään koska olin jo käyttänyt kerran baarissa. Toisaalta, ihan oikea rangaistus mulle. Joskus voisi vähän miettiä ennen kuin ostaa. Voisi kysyä itseltään, että OSTINKO MÄ IHAN SAMANLAISEN EILEN. Pahinta on, että alen aikaan voi vaan vaihtaa eikä palauttaa. Hetken mietin, että pidän nää molemmat, mutta mulla on nyt viisi mustaa lyhytää mekkoa, ajattelin, että kuudes voi olla vähän liikaa ja oikeasti tarvitsin ne farkut. Ja mulla ei edes ole yhtään rahaa!!! Mä tarvitsen hoitoa. Mä UNOHDIN PÄIVÄSSÄ, että olin ostanut sen mekon ja ostin samanlaisen.

27. kesäkuuta 2008 klo 14.14  
Blogger Madde kirjoitti...

:) Tämän postauksen jälkeen tulee väkisinkin vain hyviä muistoja parista vuodesta joita Tallinnassa asuin. Muuten tavallinen elämä ei aina yhtä ruusuista sielläkään ole vaikka parasta olivatkin juuri monet kahvilat, ruokapaikat ja pubit..Niitä väkisinkin kaipaa sekä hintojen että laajuudeen suhteen. Asuin myös silloin Vanhassakaupungissa ja oli kyllä aivan erilainen paikka asunnolle..:)

29. kesäkuuta 2008 klo 13.25  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu