Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Ilta-aurinkoa kartanolla

sunnuntai 10. elokuuta 2008

Ilta-aurinkoa kartanolla



Ilta-aurinko ilmaantui yllättäen esiin ja lähdettiin poikaystävän kanssa kävelemään läheiselle Albergan kartanolle. Tuntuu hiukkasen oudolta, että tuollainen mieletön paikka löytyy kauppakeskus Sellon takaa ja kehä ykkösen vierestä. auringon tuomien lisäcelsiusten myötä pääsin myös käyttämään parin viikon takaista kirpparilöytömekkoa. Jotenkin on kuitenkin tuo tuleva syksy jo niin selvästu ilmassa, että oli pakko asustaa mekko mustalla. Kiva kuitenkin, että pääsin tuotakin käyttämään ja toteamaan, että se todellakin on kiva käytössä. Muuten olisin vain kironnut koko ensi talven vaatekaapissa tilaa vievää ihmeellistä kukkariepua;)






Mekko - Second hand
Vyö - Glitter
Mustat ballerinatossut - H&M

Tänään on ollut tavallinen ihanan laiska sunnuntai. Äidin lohikeittoa ja mansikkakakkua, Housea ja iltakävely. Huominen työpäivä ei jaksa innostaa ollenkaan ja huomaan jo ikävöiväni syksyä ja koulun alkua koska silloin voi NUKKUA paljon enemmän;)

Nyt taitaakin jo pizzamies kolkutella ovella. (Meillä on ihan kamalan huono tapa tilata joka sunnuntai pizzaa alkavan työviikon vahvikkeeksi. Aikoinaan poikakaverin vielä asuessa Otaniemessä niin tuttu pizzakuski huolestui jos meistä ei kuulunut mitään pariin viikkoon...)

Taitaakin olla siis päivän kolmannen Housen (koukussa mitä koukussa...) ja noin tuhannen ihanan makuisen kalorin aika:)

Kivaa alkavaa viikkoa kaikille!

-Jonna

Tunnisteet: ,

18 kommenttia:

Blogger MouMou kirjoitti...

Pitsasunnuntai, ah mikä idea!:O Tuosta voisi tulla vaikka tapa.;) Mekkosi on muuten ihana, kuviointi ja väri ja kaikki. Typerä syksy, kun nyt jo tulee...

10. elokuuta 2008 klo 22.05  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Heh en tiennytkään että asut noin lähellä.. Albergan kartano on kaunis ja ihme tosiaan että se on siinä ihan kehä ykkösen vieressä:) Ihania kuvia ja nyt taidankin siirtyä omatekemäni pizzan pariin.

10. elokuuta 2008 klo 22.06  
Blogger Tes kirjoitti...

Onpas nätti mekko! :)

10. elokuuta 2008 klo 22.31  
Blogger Stylespot kirjoitti...

Oi kuinka kauniita kuvia! Ihanasti mekon kylmät sävyt sopivat tuhon kartanon väriin:D

10. elokuuta 2008 klo 22.34  
Blogger Christina kirjoitti...

Ihania loppukesän kuvia. :) Kukkamekko on todella suloinen.

10. elokuuta 2008 klo 23.20  
Blogger Nelliina kirjoitti...

ihan kartanon neitdolta näytätkin kukkamekossa :) Musta on vaan ihanaa että syksyn voi jo tuntea, ikävä niitä raikkaita ja kirpeitä syksyaamuna <3

11. elokuuta 2008 klo 7.32  
Blogger Unknown kirjoitti...

Sovit hyvin miljööseen ihanan mekkosi kanssa. Tuo kartano on aivan ihana! Veljeni häät olivat siellä muutama vuosi sitten ja voin sanoa että aivan loistava paikka hääjuhlille(kin).

11. elokuuta 2008 klo 11.04  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

hihii, onko sunkin poikaystävä teekkari :D ?

11. elokuuta 2008 klo 12.27  
Blogger Marika kirjoitti...

Mekko on kyllä todella nätti. :)

11. elokuuta 2008 klo 13.04  
Blogger Pineapple Penguin kirjoitti...

Ihana mekko...
Ei kukkamekkoja tartte kaappiin piilottaa talveksi ;) Itse aion (ehkä?) piristää talvea kukkamekolla... tai en tiedä näyttääkö se sitten ihan typerältä :( Mutta olisi ainakin kukkaketo keskellä synkeintä talvea, vielä itsensä päällä :D

11. elokuuta 2008 klo 13.19  
Blogger Pineapple Penguin kirjoitti...

Hmm, mulla on semmoinen mielikuva että asuu Tukholmassa... mutta nyt kun sanoit en olekaan enää niin varma :O! Hmm pitää varmaan lukea taas koko sarja, virkistää muistia ;)
Kiwa kun kommentoit :)))

11. elokuuta 2008 klo 15.08  
Blogger Ella kirjoitti...

hihii..meilläkin oli aiemmin tapana tilailla pizzat joka sunnuntai. Lopetimme tilaamisen siinä vaiheessa, kun pizzeriaan soittaessa ei tarvinut sanoa kuin tässä on "piip" moi ja pizzapoika toisti lopputilauksen osoitteineen kaikkineen ulkomuistista.. :D

11. elokuuta 2008 klo 17.57  
Blogger Peippo kirjoitti...

Ihania kuvia. :)

11. elokuuta 2008 klo 19.20  
Blogger J/SH kirjoitti...

Oletpa nätti! Mekkosi sopii oivallisesti päällesi. :)

11. elokuuta 2008 klo 20.41  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Onpas ihana mekko!

11. elokuuta 2008 klo 22.18  
Blogger pinia kirjoitti...

Vitsit kun mullakin olis varaa ottaa pitsan verran kaloreita joka sunnuntai. :D

Ihana mekko, sopii sinulle ! <3

12. elokuuta 2008 klo 16.35  
Blogger Nina kirjoitti...

Ihana linnanneito kukka-asussaan.. :)

Mä olen muuttanut Vuodatuksesta Bloggeriin. Ihan vaan tiedoksi. :)

13. elokuuta 2008 klo 14.51  
Blogger Jonna kirjoitti...

moumou: Se onkin kiva, joskin lihottava tapa:D

tyttö vallikalliosta: Täällä Leppävaara-Lintuvaarassa asun ja ah, kun joskus jaksaisikin tehdä itse pizzaa:)

tes: Kiitoksia:)

lovely: Pitää tunnustaa, että tiesin meidän kävelevän kartanolle, niin pukeuduin sen mukaisesti:)

christina: Kiitoksia:)

Nelliina: mä olen ihan syksyfani mutta vasta syyskuusta lähtien:) elokuu on liian aikaisin!

silvara: Tuo kartano on kyllä mielettömän kaunis, joskis hiukan pieni juhlapaikka:)

miina: Onhan se:) Kohta tosin jo valmistunut sellainen:)

marika: Kiitos! Taattua kirpparilaatua neljällä eurolla:)

blueberrykisses: Itse ajattelin vaihtaa hiukkasen syyssävyisempiin kukkamekkoihin:)

pineaaple penguin: Kauhea, mua nyt ärsyttää, kun en tiedä missä se Lotta oikein asui:D Pitää alkaa kahlailla kirjoja!

ella: Meillä oli noin kanssa aina kun Otaniemessä tilattiin. Täällä ollaan asuttu vielä niin vähän aikaa ja vasta etsitään parasta pizzapaikkaa, että tilanne ei vielä ole noin paha:D

peippo: kiitos!

nodresscodes: Oi, kiitos!

sini: kiitos:)

may: Meillä pizzat mene eyleensä poikakaverin lompakosta kun mä olen tasaisen köyhä:)

ninav: Tervetuloa bloggeriin:)

14. elokuuta 2008 klo 10.35  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu