Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Outouteni

lauantai 27. syyskuuta 2008

Outouteni


Bisquits haastoi minut paljastamaan viisi omituisinta tapaani... :) Tehtävänanto:
paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.



1) Jos olen väsynyt ajatelen itsestäni helposti kolmannessa persoonassa. "Jonnalla on nälkä" "Jonna lähtee nyt kyllä kotiin" En jaksa ymmärtää tai keksiä, mistä tälläinen tapa on voinut saada alkunsa:D

2) Vatsani/pääni ei tunne ruoka-aikoja. Voin aivan hyvin aloittaa aamuni karkeilla, pizzalla tai vaikka lihakeitolla. Samoin voin lounaaksi tai päivälliseksi nauttia jugurttia, puuroa tai muroja.

3) Kulutan asiat aina loppuun. Jos huomaan tykkääväni jostain tietystä risotosta, saatan syödä sitä samaa risottoa kaksi viikkoa putkeen. Samoin kun löydän kivan biisin, kuuntelen sen aivan loppuun viikossa:) Tästä saattaa johtua, että olen aivan täydellinen sarja-addikti, voin ahmia jonkin sarjan kaikki ilmestyneet tuotantokaudet reilussa viikossa.

4) Tämä ei varsinaisesti ole tapa mutta omaan aivan järjettömän hyvät unenlahjat, tai sitten lievän narkolepsian:D Jos minua väsyttää, niin olen unessa parin minuutin kuluttua ja tähän ei pahemmin vaikuta missä satun silloin olemaan. Olen nukahtanut ainakin kaikkiin mahdollisiin liikennevälineisiin, useammalle luennolle, lentokentälle, erittäin hienoon Monacolaiseen clubiin, jossa jylläsi musiikki aika kovilla desibeleillä sekä picnikille.




5) Tämäkään ei ole tapa mutta olen tytöksi todella epäromanttinen. Serenadit, ruusunterälehdet, julkiset kosinnat ja syvät rakkaudentunnustukset ovat erinomaisia tapoja saada minut yökkäilemään. Poikaystävä inhoaa katsoa kanssani leffoja, joissa jokin edellämainituista tapahtuu, koska alan välittömästi kiemurtelemaan vaiuvaantuneena;) Arvostan paljon enemmän arkiromantiikkaa, eli rehellistä kukkapuskaa, valmiiksi tehtyä ruokaa tai jaettua karkkipussia.

+ Extrana paljastan vielä yhden oudon tapani (tätä joku on jopa väittänyt ylivoimaisesti oudoimmaksi asiaksi minussa) : En ole halailija. Ymmärrän kyllä halaamisen, jos kyseessä on vaikkapa ystävä, jota en ole nähnyt ikuisuuksiin (jolloin heittäydynkin haliin ihan tyytyväisenä), mutta muuten en tajua miksi minun pitäisi roikkua sellaisten ihmisten kaulassa, joita näen jatkuvasti (poikakaveri on tietty asia erikseen). Vaikka olen äärimmäisen puhelias ja sosiaalinen, arvostan kovasti omaa tilaani ja kammoan ylimääräistä koskettelua.


Huh, siinä ne taisivat olla. Jouduin jopa kysymään poikaystävältä apua, koska en millään keksinyt tarpeeksi kohtia. (Tuo kähärpää keksikin sitten samantien kolme outouttani...)
Haastan mukaan: Nelliinan, Sallan, Marikan, Herttaisen ja Calinin

Nyt menen viettämään loppuiltaa The Notebookin pariin (oikeasti, jos et ole vielä nähnyt, vuokraa/osta NYT!)

-Jonna:)

Tunnisteet:

19 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Aivan pakko kyllä katsoa tuo The Notebook joku kerta!

27. syyskuuta 2008 klo 19.43  
Blogger Herttainen kirjoitti...

Mäkään en kauheesti tykkää halailusta, ulkomailla se on semmonen tapa, ärsytti kun joka aamu koulussa piti halata koulukaverit... Yöks! Mäkin halaan vaan aina jos pitkästä aikaa näkee (joidenkin kavereiden kanssa muutamatkin viikot on tosin riittävän pitkiä aikoja)...

Ei ollut eilen Notebookia, mutta Junokin oli kyllä loistovalinta. Tosin ilta sului surullisemmissa merkeissä Brokeback Mountainin kanssa.

27. syyskuuta 2008 klo 19.44  
Blogger Anni kirjoitti...

Argh, etsin monta tuntia tuota leffaa Helsingistä (okei, se etsintä kuului mukaan shoppailuun) mutta vaikka kysyin Toptenista ja Stockan viihdeostastolta - ei mitään! Tolkutonta, hermot siinä menivät. Jossei leffavuokraamosta löydy, alan itkeä! :s

27. syyskuuta 2008 klo 20.19  
Blogger -SL kirjoitti...

Siskoni tyttö on ihan samanlainen, että voi nukahtaa ihan minne vaan :)
ei sitten musiikki haitannut Monacossa klubilla? heh itse en voisi millään nukkua, jos musiikki soisi! mutta olen kyllä joutunut nukkumaan lentokoneessa ja junassakin..

27. syyskuuta 2008 klo 20.28  
Blogger Joa kirjoitti...

Hihi, sinussa on ystävieni piirteitä. Yksi puhuu itsestään aina kolmannessa persoonassa hassutellessaan ja toinen inhoaa halailua, vaikka on muuten ihan älyttömän seurallinen ja hieman äidillinenkin. :)

27. syyskuuta 2008 klo 20.38  
Blogger Herttainen kirjoitti...

Hehe, olin sit jättänyt just ton jatkohaastekappaleen lukematta kun äkkäsin nimeni vasta kun kävit vinkkaamassa blogissani ;)

27. syyskuuta 2008 klo 22.04  
Blogger Mjaa kirjoitti...

Hui, pelottavaa, kaikki kuusi outouttasi olisivat voineet olla suoraan minun suustani. :D Ihan mukava sinällään huomata, etten ole ainoa tällä tavalla vinksahtanut. ;>

28. syyskuuta 2008 klo 0.27  
Blogger Marika kirjoitti...

Yritän väsätä tämän mahdollisimman pian, kiitos! :)

Itse taas halaan kaikkia kavereitani joka kerta nähdessäni heidät ja vielä uudelleen, kun lähdetään eri teille. Tykkään siitä, että saan osoittaa heille kuinka paljon heistä välitän. Meillä tosin on muutenkin tosi läheiset välit, joten se tuntuu vain luonnolliselta.

28. syyskuuta 2008 klo 5.28  
Blogger Nelliina kirjoitti...

tack! kuulun samaan porukkaa kun sä, mua ei todella tarvi halailla ellei ole 10 vuoden ero takana. Mä en pärjäis missään poskisuudelma kulttuurisessa maassa ollenkaan, olisin todella vaivautunut koko ajan.

28. syyskuuta 2008 klo 9.19  
Blogger Boobettes kirjoitti...

oo kiitos, tää onkin hauska haaste :) mut en mie oo ennää blogimaailmassa nimimerkillä Calin vaan muutin sen samaksi mitä blogini nimi on ;)

28. syyskuuta 2008 klo 9.46  
Blogger Lumikki kirjoitti...

Tuosta nukkumisesta tuli mieleen, että itsekin nukahdan joskus outoihin paikkoihin; oltiin kalastamassa ja sitten iskä lähti soutelemaan takaisin kotiin niin nukahdin veneen sinne keulaan sellasen rautajutun päälle:D nukuin vaan kerällä siinä.. Oli iskällä naurussa pidättelemistä ku ihan onnessani nukuin siinä:D.

28. syyskuuta 2008 klo 9.57  
Blogger Peippo kirjoitti...

Mäkään en ole mikään yltiöromanttinen persoona, ne romanttisten leffojen ruusunpunaiset kohtaukset saavat mut vääntelehtimään vaivautuneena. :D Lisäksi pidän kanssa tarkkaa huolta omista rajoistani - mikä tarkoittaa sitä, etten tykkää halailla ihmisiä turhaan ja ärjähdän aika kovaäänisesti jos joku (esim. pikkusiskoni xD) edes tökkäisee mua pikkusormen päällä. Jotkut rajat olla pitää.

28. syyskuuta 2008 klo 16.26  
Blogger Sonja kirjoitti...

Ah oi, The Notebook. Miten joku epäromanttinen kestää katsoa sen? Sen romanttisempaa ei olekaan! Omalla isoäidilläni on alzheimer, joten aihe koskettaa syvältä. Loistava leffa.

28. syyskuuta 2008 klo 18.45  
Blogger Roosa kirjoitti...

Hih, vähän sä oot outo :D Etenkin tuo eka kuulostaa tosi hassulta :)

28. syyskuuta 2008 klo 20.33  
Blogger aino.t kirjoitti...

Mulla on sama juttu ton halailun kanssa. En ymmärrä miten jotkut halailevat esim. koulussa kavereitaan, vaikka näkevät joka päivä toisiaan.

28. syyskuuta 2008 klo 22.03  
Blogger Tuuli kirjoitti...

Hahahhahhah. Muistan kyllä ikuisesti sen Monacon keikan. "Tuuli, sun kaverilla on vissiin vähän tylsää..." "Kuin?" "No, se nukkuu". Hahhahhahhaaaa

29. syyskuuta 2008 klo 10.52  
Blogger Camilla kirjoitti...

Hahaa =D Tuo ykkönen oli hauska!

kakkonen on minullekin täysin normaalia. =)

Miten joku voi olla tykkäämättä haleista? Mikään ei ole niin ihanaa, kuin halaaminen. =DD

29. syyskuuta 2008 klo 12.49  
Blogger May kirjoitti...

INTJ? :o)

(Googlaa Myers-Briggs [personality] type indicator, "MBTI")

29. syyskuuta 2008 klo 17.04  
Blogger Jonna kirjoitti...

brialliante: Katso ihmeessä!

herttainen: turha halailu on kyllä yöks ja uh, sun on pakko löytää The Notebook:)

pandora: Hymhn, no ehkä se leffa löytää vielä jonain kauniina päivänä sun luokse:)

*~sl: Musiikki ei haitannut ollenkaan ja pehmeä tuoli auttoi ennestään makeita unia:D

joa: hih:D

mjaa: Hei, jes en ole ihan outo:D tai sitten me ollaan molemmat outoja:)

marika: On meilläkin kavereiden kanssa tosi läheiset välit mutta halaaminen ei vain inspaa:)

nelliina: Yyyyh, ne poskisuudelmat on kamalia! Jännitän niitä aina ihan kamalasti etukäteen:D

boobettes: Kiitos tiedosta, multa oli mennyt jotenkin ihan ohi:D

lumikki: joku viisas tyyppi (en tosin muista kuka) on joskus sanonut, että hyvät unenlahjat on siunaus:)

peippo: High five vaivaantuneisuudelle! :D

ilona: joo, se onkin vähän hassua, että tykkään tuosta leffasta ylikaiken:D Mutta jotenkin se leffa ihanuudessaan voittaa oman vaivaantuneisuuteni:)

roosa: hah, kiitos! olen joo ihan outo:D

apple: ah, onneksi meitä on muitakin!

tuuli: Sä tuut repimään tosta ja siit mun vaaleanpunaisesta lipasta vitsiä kyllä loppuikäs:D

ragdoll: Njääh, halaaminen on jotekin äääh:D

may: Tuo sivu pitääkin tutkia ajan kanssa:D

29. syyskuuta 2008 klo 22.27  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu