Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Voi räkä.

keskiviikko 12. marraskuuta 2008

Voi räkä.





Tämä ei ole mikään varsinainen postaus. Pikainen ilmoitus vain, että olen elossa mutta niin järkyttävän vaatekriisin kourissa (kriisi pitää sisällään pikkumustan hajoamisen juuri sopivasti ennen perjantaina alkavaa reissua ja lauantainpikkumustatilaisuutta!) että en ole koko iltana saanut aikaiseksi muuta kuin juosta ympyrää pitkin asuntoa itkua vääntäen.

Pakko vielä avautua, että tämä juuri todistaa sen, että minun osuuteni tämän maailman muotileikeissä on ostaa. Ei ideoida. Ei yrittää tehdä mitään itse. Suunnitelmani (aina tänään kello yhdeksään saakka) oli tuunailla vanhaa tylsää pikkumustaani eteen kiinnitettävällä jättimäisellä rusetilla. Menin kangaskauppaan (ehkä kolmatta kertaa elämässäni), valikoin kauniin (kenkiin ja laukkuun sopivan) kankaan ja kiltti myyjätär opetti minulle miten saan kankaanpalasta kauniin rusetin. Illalla sitten pienin kätösin harsin (siistein pikkupistoin) kankaanpalani sellaiseksi pötköläksi ja taittelin siitä rusetin. Siitä tuli muuten tosi nätti. Lopulta kurotauduin ottamaan esiin pikkumustani vain todetakseni, että se saamarin vetoketju on jotenkin oudosti hajonnut kaapissa ollessaan (kotitonttujen salaliitto pikkumustia vastaan?). Koska en osaa ommella vetoketjua (hah, hah, hah) , äitini ompelukone on hajalla ja en ehdi hälyttää ketään ompelutaitoista tuttua apuun, on idea tuunatusta pikkumustasta kyyneleet silmissä heitetty roskakoriin.

Nyt sitten (kello 23.24) ideoin pikkumustalle korviketta vaatekaapistani, joka on yhtäkkiä muuttunut täysin hyödyttömäksi ja epäavualiaaksi.

pah. kai se on huomenna pakko lähteä kauppaan etsimään uutta mekkoa melkein-nolla-budjetilla (tenttiinlukeminen on kai mahdollista hoitaa siinä samalla...)

Jonna



ps. prkl!!!

ps. huomenna palaan taas lukijatoiveisiin ja kerron kuinka tämän mekkokriisi helvetistä tapausken kanssa kävi;)

Kuva

Tunnisteet: ,

9 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

voi ei! kamala tilanne. itseltäni hajosi kanssa kerran juuri ennen juhlia mekon vetoketju ja ilmoitin jo etten mene ja kaikki oli pilalla, onneksi ihana äitini salamannopeasti vaihtoi vetoketjun :) toivottavasti sinunkin ongelmasi ratkeaa!

12. marraskuuta 2008 klo 23.41  
Blogger M kirjoitti...

Moi!

Ajattelin kertoa, että Onlyllä on sellainen aika lyhyt pikkumusta, jossa on edessä iso rusetti :) Niitä on ainakin Onlyssä ja Stockalla ja hintaa on 39 €. Kannattaa käydä siellä katsomassa, jos se sattuisi olemaan hyvä korvike suunnitelmallesi :)

12. marraskuuta 2008 klo 23.45  
Blogger MouMou kirjoitti...

Vaadin kuvia todisteiksi!:D Ja symppaan kriisissä.<3

13. marraskuuta 2008 klo 7.48  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ehkä kiltti kangaskaupan myyjä osaisi auttaa? Vetoketjun vaihtaminen tulee halvemmaksi kuin uusi mekko:-)

13. marraskuuta 2008 klo 10.02  
Blogger Suvi kirjoitti...

Voi,voi. Toivottavasti selviät kriisistä.

13. marraskuuta 2008 klo 11.45  
Blogger May kirjoitti...

En tiedä, millainen tilaisuus on edessä, mutta minusta voisit ottaa sen avantgardisti ja esiintyä new yorkin "kuva"-mekossa. Hiukset viimeistellysti, käteen clutch ja jalkaan korkkarit.

13. marraskuuta 2008 klo 12.09  
Blogger Christina kirjoitti...

Voi ei! Tosi huono tuuri. :< Mutta olen ihan varma, että kun olet saanut kiukkusi purettua, keksit ihan varmasti jotain - kenties vielä parempaa! :)

13. marraskuuta 2008 klo 13.48  
Blogger elina kirjoitti...

tollanen just on sika stressaavaa, kun vaan tollee just ennen sitä tilaisuutta huomaa että ei prkl toihan on rikki! toivottavasti selviät;)

13. marraskuuta 2008 klo 20.08  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Haluaisitko kenties kertoa enemmän tuosta "näin taiot kankaasta kauniin rusetin". Itselläni jos minkämoisia kauniita jämäkankaita tuolla kaapissa odottamassa. Mutta vaikka kuinka hartaasti toivon ja odotan, niin eivät ne itsekseen mitään muodonmuutosta ole kokeneet (jos emme ota huomioon massiivista pölykerrosta)
P.s. Myöhäiset osanottoni vielä mekkosi puolesta, voin vain kuvitella kuinka hiuksiaharventava ja verenpainetta nostattava vaikutus tuollaisella pikkuisella, mutta silti niin suurella onnettomuudella voi olla.

15. marraskuuta 2008 klo 21.11  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu