Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Kesä leffatähtenä

sunnuntai 25. tammikuuta 2009

Kesä leffatähtenä

Ensi kesän muoti antaa monta mahdollisuutta löytää se sisäinen leffatähti. Jos tämän hetken skandaalinkäryiset neidot eivät innosta, voit aina etsiä tyylisi elokuvamaailman kuolemattomilta klassikkokaunottarilta. 

Brigitte Bardot

Syntynyt: 28. syyskuuta Pariisissa.
Bardot'n tunnettuja elokuvia ovat muun muassa Ja Jumala loi naisen (1956), Totuus (1960), Keskipäivän aave (1963) ja Shalako (1968). Bardot oli myös ensimmäinen julkisuuden henkilö joka Mariannen rintakuvan mallina vuonna 1970.

Ei suostunut luomaan uraa Hollywoodissa, joten teki merkittävimmät roolinsa eurooppalaisissa elokuvissa.

Brigitte Bardot lopetti elokuvien tekemisen 39-vuotiaana 1973 ja on ollut sen jälkeen julkisuudessa lähinnä eläinten oikeuksia puolustavien kannanottojensa vuoksi.

Photobucket

Ava Gardner

(24. joulukuuta 1922  – 25. tammikuuta 1990 ) oli yhdysvaltalainen näyttelijä ja oman aikansa seksisymboli. Gardner teki lukuisia elokuvia 1940-luvun alusta lähtien, mutta vasta elokuva Tappajat (Killers, 1946) teki hänestä hänestä tähden.

Hänen kuuluisin elokuvansa lienee Paljasjalkakreivitär (The Barefoot Contessa, 1954), jossa hänellä oli viettelijättären rooli ja hänen vastanäyttelijänä oli Humphrey Bogart

Ava Gardner oli kolmesti naimisissa, Mickey Rooneyn (1941–1943), Artie Shawn (1945–1946) ja Frank Sinatran (1951–1957) kanssa. Avioliittojensa välissä hän viihtyi myös Howard Hughesin seurassa.

Photobucket

Grace Kelly

(12. marraskuuta 1929 – 14. syyskuuta 1982)

Hän aloitti uransa televisiossa 1950-luvun ensimmäisinä vuosina. Vuonna 1952 valmistunut Neljätoista tuntia oli hänen ensimmäinen elokuvansa valkokankaalla, jossa hän esitti yhtä naissivuosista. Hänen seuraava elokuva oli samaisena vuonna valmistunut lännenelokuva Sheriffi, joka on yksi elokuvahistorian tunnetuimpia teoksia

Muita elokuvia: Mogambo, Täydellinen rikos,  Takaikkuna, Mies jonka minulle annoit, Toko-Rin sillat, Varkaitten paratiisi, Joutsen ja skandaalihäät.

Voitti parhaan naissivuosan Golden Globe elokuvasta Mogambo ,parhaan naispääosan Oscar-palkinto elokuvasta Mies, jonka minulle annoit ,parhaan draamelokuvan naispääosan Golden Globe elokuvasta Mies, jonka minulle annoit

19. huhtikuuta 1956 Kelly avioitui Monacon ruhtinaan, Rainier III:n kanssa, jolle hän synnytti kolme lasta, Carolinen, Stéphanien ja Albertin.

Ruhtinas ei halunnut Kellyn enää palaavan elokuvien pariin, ja niinpä Kellyn elokuvat kiellettiin Monacossa.  Lopulta hän teki vuonna 1982 paluun elokuvien pariin Rearranged-elokuvan myötä. Elokuva ei kuitenkaan koskaan valmistunut, sillä Kelly kuoli auto-onnettomuudessa saamiinsa vakaviin vammoihin 14. syyskuuta 1982 vain 52 vuoden ikäisenä.

Photobucket


Oletko Brigitte, Ava vai Grace?

-Jonna

ps. kivaa sunnuntaita!

Tunnisteet:

17 kommenttia:

Blogger Joy kirjoitti...

Olipas hauska postaus :). Brigitte!!!

25. tammikuuta 2009 klo 12.12  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Brigitte kyllä säväyttää eniten, mutta näin "aikuisennaisen" pitäs kai vähitellen pyrkiä tuohon klassisempaan suuntaan... Tylsää, haluan olla höpsö:)

25. tammikuuta 2009 klo 13.09  
Blogger Pupu kirjoitti...

Hih, mainio postaus:D Mää oisin tietenki kohtalokas viettelijätär Ava, hiusten väri nyt ainaski mätsää;)

25. tammikuuta 2009 klo 13.32  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihana postaus!
Sellainen juttu vielä, että voisitko laittaa tänne blogiin vielä kuvan/tietoa, mitä siinä MakeUp Storen peitevärissä lukee, jolla peität tummat silmänaluset?

25. tammikuuta 2009 klo 13.52  
Blogger Ms. K kirjoitti...

Heippan. Ilmoittelen vaan, että lisäsin blogisi oman blogini "näihin olen koukussa" -listaan. Tuskin pahastut?:)

25. tammikuuta 2009 klo 14.56  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mua on vaivannu tosi pitkään, että miksi näytät niin tutulta... Ja eilen illalla sen keksin, kun katsoin Pieni suklaapuoti -elokuvaa :) Olet ihan samannäköinen kuin suklaakauppiaan Anouk-tytär, jota esittää Victoire Thivisol. Tietysti tyttönen on sinua nuorempi, mutta mielestäni teissä on paljon samaa :)!

aryah

25. tammikuuta 2009 klo 15.06  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Birgitte on kyllä kivoin, Ava on aikas makee kans. Tuo Grace Kellyn vihree laukku on ihana, mistä se on? Tuo anonyymi (kuudes kommentti, kolmas anonyymi) on kyllä ihan oikeessa. Sussa ja Anoukissa on paljon samaa. Esim. googlen kuvahaussa tuo ensimmäinen kuva. Todella samannäköinen!

25. tammikuuta 2009 klo 16.26  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ah, ihana grace :)

25. tammikuuta 2009 klo 19.03  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihana postaus...ja olisin ehdottomasti Brigitte. Jos listassa olisi ollut vielä Britt Ekland valinta näiden kahden välillä olisi luultavasti ollut mahdoton

25. tammikuuta 2009 klo 20.08  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Brigitte :)

25. tammikuuta 2009 klo 20.45  
Blogger -SL kirjoitti...

Upeat tyylikollaasit, pidin kaikista!:)

25. tammikuuta 2009 klo 21.48  
Blogger Saga kirjoitti...

tyttöö, mun blogissa on sulle haaste. upeita kollaaseja ps.!

25. tammikuuta 2009 klo 22.52  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Olisin ehdottomasti Grace. Äitini kerran sanoi, että jos leikkaisin hiukseni ja pukeutuisin kuin hän niin näyttäisin hänen kaksoisolennoltaan... Vähän epäilen tuota, mutta kyllä mulle kelpaisi. :)

25. tammikuuta 2009 klo 23.47  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ulkonäöltäni olen Bardot tai Kelly. Pukeutumistyyliltäni Ava tai Brigitte. :)

26. tammikuuta 2009 klo 6.22  
Blogger Jenni kirjoitti...

Olipas kiva postausidea! :) Minä varmaan tyylillisesti joutuisin kallistumaan Brigitten puoleen. :)

26. tammikuuta 2009 klo 15.40  
Blogger Sara kirjoitti...

Mun blogissa on sulle haaste! :)

26. tammikuuta 2009 klo 16.43  
Blogger Jonna kirjoitti...

Joy: Kiitos, tätä oli tosi kiva tehdä! apua, itse en osaa päättää. tykkään kaikista!

Anonyymi: Äsh, mitään aikuisuuden tylsistä vaatimuksista:D

PupuLihavisto: Hah, en ylläty yhtään, että valitsit Avan:)

Anonyymi: Hei, laitan siitä meikistä tarkempia tietoja kun pääsen kotiin sen luokse:) Olen nyt koulukurssilla kaukana toisaalla:)

Isrik: En todelakaan pahastu, kiitos:)

aryah: Kävin tietty heti googlaamassa.D ja joo, kai meissä jotain samaa on:)

Mariaa: Laukku on Asokselta ja hmnn. kai meissä jotain samaa on:D

Anonyymi: No, älä:)

Ratsia: hih, harkitsin muuten noiden kahden neidon välillä tätä postausta tehdessäni:)


Anonyymi: Itse en osaa oikein päättää:)

SL: Kiitos! Näitä on aina kiva tehdä:)

Saga: kiitos haasteesta.)Pitääpi vääntää tuo!

garnetice: Äh, mä haluun yös näyttää samalta kuin Grace!

Anonyymi:Sopiva yhdistelmä siis:)

Jenni: Kiitti! Tätä oli ihan älyttömän kiva tehdä:)

Sara: kiitos! Pitääpi toteuttaa:)

26. tammikuuta 2009 klo 19.58  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu