Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Hiusproblema

tiistai 17. helmikuuta 2009

Hiusproblema

Miksi, oi miksi täytyy kesken kivuliaan otsatukankasvatusoperaation tajuta haluavansa nimenomaan sen OTSATUKAN?!

Viimeisten viikkojen aikana olen saanut tylynä totuutena todeta, että ennen niin kivat hiukseni ovat muuttuneet harottaviksi, ohuilta näyttäviksi korsiksi. Tänään sitten stepperissä pomppiessa lähdin avautumaan kaverilleni pääongelmastani (tällä kertaa vain hiuksista, yleensä meidän keskustelut koskee niitä syvempiä pääongelmia) ja hetken avautumisen ja yhteisen tuumintahetken jälkeen päädyttiin, että eihän se otsatukkaan palaaminen tarkoita sitä samaa vanhaa polkkatukkaa. 

Jotain tämän tapaista olisikin tällä kertaa hakusessa:

 

 

Hiusten kokonaismitan jättäisin varmaankin vain tuohon hartioille ylettyväksi. Myöskin lämmin punertavanruskea (hiukan kuparinen) sävy olisi hakusessa:)

Aikaa tämän miettimiseen tosin on runsaasti, koska en ajatellut kampaajan tuoliin istahtaa ennen ensi kuuta:)

Mitä mieltä olette, hitti vai huti?

-Jonna

ps. noiden kuvien jälkeen houkuttaa suuresti myös ruskeisiin piilareihin paluu. Hmnn.. :)

Rachel

Anne

Tunnisteet:

32 kommenttia:

Blogger Sari Kotokunnaalta kirjoitti...

Kiitti vaan, nyt minäkin aloin pohtia pitäisikö leikellä itsellekin taas kunnon otsis. :D Ja tasan tarkkaan haluan sivuotsiksen takaisin heti 2 vkon jälkeen. :D

17. helmikuuta 2009 klo 21.40  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ei kannata leikata etuhiuksia, kun niistä juuri olet pääsyt eroon. Ihminen näyttää paljon klassisemmalta ja kauniimmalta ilman etaria. ;)
Koita nyt ekana vaikka niitä puolipitkiä kuparin värisiä ja jos et sitten ole tyytyväinen voit leikata ne etuhiukset. :D

Minkä väriset simmut sinä muuten omistat oikeasti? :)

17. helmikuuta 2009 klo 22.08  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

leikkaa ihmeessä jos siltä tuntuu! :) mulla itellä on jonkinlainen otsis aina, koska muu tähän päähän ei vain sovi. ja tommonen värikin näyttäis varmasti hyvältä sulla!

edelliseen anonyymiin viitaten, eiköhän se riipu ihan ihmisestä mikä hiusmalli kenellekin sopii. :)

17. helmikuuta 2009 klo 22.42  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ei Annelle voi sanoa ei. Sanoisin siis, että go for it.

17. helmikuuta 2009 klo 22.43  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Olen samaa mieltä ekan anonyymin kanssa, eli älä leikkaa!

17. helmikuuta 2009 klo 23.15  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

emmä tiedä, kun mun mielestä sä näytät superhyvältä ilman otsista..jotenkin tulee piirteet paljon paremmin eroon mutta pitkä tukka voisi kyllä olla kiva :)

17. helmikuuta 2009 klo 23.32  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ei kun siis piirteet tulee paremmin ESILLE..

17. helmikuuta 2009 klo 23.33  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ei kun siis piirteet tulee paremmin ESILLE..

17. helmikuuta 2009 klo 23.33  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

http://1.bp.blogspot.com/_svUMXw5c3i4/SYiJGR2FxNI/AAAAAAAADYM/qQDywy7qLBQ/s400/SL702982.JPG

siis katso nyt totakin kuvaa!! vau :) mutta toki jos sä tunnet olosi mukavammaksi otsiksella niin siitä vaan..:)

17. helmikuuta 2009 klo 23.36  
Blogger Kata kirjoitti...

Oih arvaappa mitä, kävin juuri tänään naksaisemassa itselleni tuollaisen otsiksen eikä kyllä yhtään kaduta! Eli siitä vaan kampaajalle leikkaamaan, sopii sulle otsis varmaan oikeen nätisti.

17. helmikuuta 2009 klo 23.57  
Blogger Christina kirjoitti...

Ei olisi kyllä lainkaan paha vaihtoehto! Kumpikin on kyllä tosi hyvä, että eipä sen puoleen ainakaan huolta päätöksen suhteen. Ja onhan sinulla tässä kuitenkin aikaa harkita jos kampaajalle menokin on vasta ensi kuun puolella. :)

18. helmikuuta 2009 klo 0.09  
Blogger suklaahirviö kirjoitti...

Siis otsishan on nyt tosi kuumaa kamaa.. julkkujen piirissä! Mun mielestä se on hitti silloin JOS se sopii kantajalleen. Kaikkien juttu se ei ole. Pään muoto vaikuttaa jonkun verran - paljonkin. Jos on kauhean pyöreät kasvot, niin otsis voi tietysti luoda entistä leveämpää vaikutelmaa. Mutta jos naama on pitkä tai laiha niin otsis voi olla superhieno juttu!

Itse tavallaan haluaisin otsiksen, mutta tavallaan en. Se näyttää kivalta kuvissa, mutta arkinen hiustyylini on toinen ja uskoisin hermostuvani siihen kuitenkin. Mulla on perussuomalainen hiuslaatu, eli melko liukkaat, hennot hiukset, enkä usko otsiksen siksi näyttävän hyvältä ilman tautista määrää kaikenlaista käsittelyä ja hääräämistä.

Mutta leikkaa toki, jos semmoiselta tuntuu, sun kasvoihin se sopii varmana.

18. helmikuuta 2009 klo 1.09  
Blogger suklaahirviö kirjoitti...

Lisään vielä tuosta väristä ja pituudesta että ainakin mut sinun ajatuksesi ovat vakuuttaneet, varmaan näyttäisit hyvältä noin. :)

Itse olen aika varovainen hiusjutuissa, opin kantapään kautta pidettyäni polkkaa jokusen vuoden. Sekin vaati mulla paljon kaikkea touhuamista, koska tosiaan se hiuslaatu on liukas ja hento. Mutta toisaalta touhu ei haittaa, jos et ole hiusten kanssa tumpelo (kuten minä muuten olen).

Tavallaan kannattaa kokeilla hiustyylin muutoksia, koska hiuksethan kasvaa aina takaisin, jos ne leikkaa.. Se ei ole mikään kovin lopullinen muutos kuitenkaan.

18. helmikuuta 2009 klo 1.13  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Sulle sopii otsis, ja sen kanssa et näytä niin "naapurin tytöltä". Otsatukka on tyylikkäämmän, muodikkaamman ja laitetumman näköinen kuin perussuoratukka.

-Lissu

18. helmikuuta 2009 klo 8.55  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Sulle sopii otsis, ja sen kanssa et näytä niin "naapurin tytöltä". Otsatukka on tyylikkäämmän, muodikkaamman ja laitetumman näköinen kuin perussuoratukka.

-Lissu

18. helmikuuta 2009 klo 8.55  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ja netissähän on niitä sivuja joilla voi kokeilla omaan valokuvaan, miltä näyttäisi toisenlaisella tukalla.

- Lissu

18. helmikuuta 2009 klo 8.56  
Blogger Boobettes kirjoitti...

Hitti hitti! Suosittelen niin mallia kuin väriäkin, sulle sopis tosi hyvin mielestäni :)

18. helmikuuta 2009 klo 10.02  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mun mielestä sulle sopis paremmin esim. sivujakaus kuin otsis..eli jos olisin sä, en leikkais..
mutta toisaalta: jos tuntee olonsa mukavaksi jossain tietyssä hiustyylissä, näyttää varmasti paljon paremmalta kuin sellaisilla hiuksilla, jotka kyllä sopis paremmin esim. omiin kasvonmuotoihin, mutta joissa ei viihdy sitten yhtään.
Kuparin väriset hiukset ovat oikein hyvä idea..sullahan oli täällä blogissa kuvakin, jossa sulla oli sen väriset hiukset ja näytit kyllä upealta :)

18. helmikuuta 2009 klo 10.30  
Blogger Anelma kirjoitti...

Moi,
Tää ei nyt liity mitenkään tän päivän postaukseen...olen huomannut, että Hanna Sarénin luomukset saavat sut "iloiseksi", joten katsoppas Metro-lehden (18.2.2009) s.7 ilmoitus konkurssipesän alesta. Ehkä saattaa kiinnostaa...

18. helmikuuta 2009 klo 10.40  
Blogger Tuuli kirjoitti...

"Hiusten kokonaismitan jättäisin varmaankin vain tuohon hartioille ylettyväksi. Myöskin lämmin punertavanruskea (hiukan kuparinen) sävy olisi hakusessa:)"

Tämä on minusta huisin hyvä idea ja kuulostaa etäisesti tutulta :):)

18. helmikuuta 2009 klo 11.00  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mun mielestä olet paljon nätimpi ilman etuhiuksia (:

18. helmikuuta 2009 klo 11.05  
Blogger jei! kirjoitti...

ensimmäinen kuva - täydellisyys!
osaan hyvin kuvitella juuri tuollaisen värinkin sinulle..

18. helmikuuta 2009 klo 11.27  
Blogger sho(e)paholic kirjoitti...

Sulle soppii etutukka tosi hyvin, joten jos tuntuu siltä, niin anna mennä :) väristä on hankala sanoa, mutta tykkään kyllä tosi paljon nykyisestäsi ja sekä tuo kolmas kuva (Anne Hathaway) on tosi kauniilla värillä, josta tykkäisin sulla :) mutta sinun päätös, sinun pää ja täällä on varmaan kaikki jo muutenkin sanoneet kymmentä eri asiaa :D (plus sun tyylitaju on HIUKAN parempi kuin minun :D)

18. helmikuuta 2009 klo 14.09  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

katoin aluks että sä oot tossa ekassa kuvassa! Mietin et ootpa sä muuttunu ,mutta sitten tajusin ette se olekaan sä

18. helmikuuta 2009 klo 14.21  
Blogger vippe kirjoitti...

Hitti!
Ja tän vuoksi aloin taas pohtimaan, että pitäiskö se otsis leikata vai ei... Huoh :)

18. helmikuuta 2009 klo 14.33  
Blogger MouMou kirjoitti...

Ehdottomasti hitti!:)<3

18. helmikuuta 2009 klo 16.25  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

itse juuri kasvattelen kovasti otsista pois jonka kanssa ehdin elää 5 vuotta. Kasvatusta olen jaksanut kovasti harrastaa nyt 4 kk (epätoivoista sellaista) mutta onneksi apuna on kampaaja sisko ja teippipidennykset. Eli jos sinulle on otsis ollut, muistele minkälaista oli elo sen kanssa ja se miksi halusit siitä eroon. (itse halusin siksi koksa sitä sai olla koko ajan saksimassa ja sit se meni pipojen alla ihan lyttyyn ja joka päivä sai olla pesemässä jne.) ja mieti tarkasti haluatko sitä takaisin. Sivuotsis voisi olla toki hyvä pelin avaus, siis saa sitten leikattua täysotsiksen jos haluaa.

18. helmikuuta 2009 klo 16.27  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Itsekin mietin otsatukan ongelmia, sillä on hyvät ja huonot puolensa...

Mut asiasta toiseen, vieläkö se Seppälän Hannasaren-mekko on ollut toimiva? Mäkin sitä hipelöin kaupassa, mutta materiaali tuntui käsiin vähän "polyesterimäiseltä".

18. helmikuuta 2009 klo 18.15  
Blogger Chérie kirjoitti...

Näyttää hyvältä! kävin muuten tänään leikkauttaan ne hiukset, näytin sinun ja Katie Holmesin kuvaa:) Tack!

18. helmikuuta 2009 klo 19.42  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tää ei nyt oikeastaan liity tähän postaukseen mitenkään, mutta kerronpa nyt kuitenkin! :)

Muistelin, että tykkäät L.M. Montgomeryn Anna-kirjoista. Oletko sattumoisin tutustunut Sisko Ylimartimon teokseen "Anna ja muut ystävämme, L.M. Montgomeryn elämä ja sankarittaret"? Jos olet, niin mitä pidit? Törmäsin kirjaan itse kirjakaupassa tänään, ja vaikutti kiinnostavalta.

18. helmikuuta 2009 klo 21.02  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Itse kannatan otsatukkaa, mutta suosittelen muistamaan, että Helsinki on tulinen kaupunki. Otsatukka on ihan jees, jos se on tärkätty paikoilleen, mutta tuulen tuivertamana vähemmän nätti...

19. helmikuuta 2009 klo 10.29  
Blogger Joa kirjoitti...

Mulla on IHAN sama ongelma. Huomenna olisi kampaaja ja himottaa ihan hirveästi leikata otsahiukset ja kavereiden "mutta sullehan käy juuri tuollaiset hiukset kuin nyt on" kommentit eivät auta yhtään. :-D Mutta ehkä olen järkevä (äh miten tylsää) enkä leikkaa otsahiuksia!

19. helmikuuta 2009 klo 20.28  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu